30. joulukuuta 2014

Kahdeksankuinen


Olisi aika taas kertoilla pojan kehityskuulumisia, lauantaina tuli nimittäin kahdeksan kuukauden ikä täyteen. Viimeksi "äänessä" oli itse Milton, *klik*, mutta nyt olisi luvassa taas äidin näkökulmaa pikkutyypin kehityksestä. Monesko kerta tämä jo on, kun totean että apua miten iso siitä on jo tullut? Joka päivä olen vaan enemmän ihmeissäni kaikista taidoista mitä tuo pikkuinen jo osoittaa osaavansa. Neljän kuukauden päästä meillä asustaa jo vuoden ikäinen lapsi, ihan hullua kerrassaan! 

Meidän kahdeksankuinen poika on kyllä ihan huippu tyyppi. Äidin mielestä tietysti maailman valloittavin persoona. Vaikka ollaankin jo vauvasta asti saatu viitteitä siitä, millainen luonne Miltonilla on, niin nyt se on alkanut vahvistumaan entisestään. Hän on mm. aurinkoinen, seurallinen, utelias, energinen ja tarkka. Milton on ihan älyttömän kiinnostunut kaikista ympärillä tapahtuvista asioista ja rakastaa olla huomion keskipisteenä. Hän tykkää hakeutua ihmisten keskelle ja vilkutella iloisesti kaikille ympärillä oleville. Meillä ei ole missään vaiheessa varsinaisesti kunnolla vierastettu ketään, yhtään vierastusitkua en ole vielä tähän päivään saakka kuullut, vaikka vähän vieraampien ihmisten läsnäollessa saatetaankin aluksi olla vähän epäileviä ja näytellä vakavaa ilmettä. Tilanne kuitenkin muuttuu nopeasti ja viiden minuutin kuluttua Milton on yleensä kuin paras kaveri uusienkin ihmisten kanssa. Milton ei myöskään ole mikään nollasta sataan sekunnissa tulistuva poika (toisin kuin ehkä äitinsä), vaan hermostuminenkin on yleensä melko hillittyä ja yleensä aiheesta. Yleensä meillä itketään vaan väsymystä tai jos pää on vahingossa kopahtanut johonkin. Milton on tarkka rutiineista ja on onnellisimmillaan, kun päivät sujuvat tuttua kaavaa (aivan kuin isänsä!). Poika kuitenkin rakastaa kaikkea vauhtia, mikä on selkeästi periytynyt minulta.


Milton syö edelleen sen viisi kertaa päivässä ruokaa ja lisäksi aina päälle maitoa. Olen yrittänyt totutella poikaa myös veteen, mutta toistaiseksi vettä on vain hörpitty ruokailujen jälkeen nokkamukista muutamia huikkia. Maito ja pullo on edelleen hyvin tärkeitä. Kerran kokeilin juottaa maitoa nokkamukista, mutta sain vastaukseksi vaan kiukkuisen irvistyksen ja se oli siinä.. Ehkä vielä ei ole sen aika. Pääosin meillä syödään syötettynä, sormiruokailua ollaan alettu nyt välipaloilla kokeilemaan, mutta se ei tunnu oikein vielä toimivan. Suurin osa hedelmänpaloista päätyy suun sijaan lattialle ja poika meinaa harmistua, kun vatsa ei täyty tarpeeksi nopeasti.

Kahdeksankuinen minimies on motorisesti hyvin kehittynyt. Liikkuminen on sujuvaa ja notkeaa ja paikallaan ei tällä hetkellä malteta olla juuri ollenkaan. Milton konttaa nopealla vauhdilla, seisoo tukea vasten jatkuvasti ja on nyt alkanut ottamaan myös askelia tukea vasten. Milton sai joululahjaksi taaperokärryn, mikä osoittautui todella hyväksi välineeksi meidän kävelyharjoituksissa. Poika kävelee jo nyt yksin kärryn kanssa eteenpäin, välillä vaan mennään sen verran etukenossa ja vauhdilla, että äitiä vähän hirvittää. Jännä nähdä koska meillä kävellään ilman tukea?



Milton on aina keskittynyt enemmän liikkumiseen kuin höpöttelyyn, mutta pikkuhiljaa ollaan alettu kuulemaan myös sitä puhetta. Eniten meillä kuulee tällä hetkellä paa-paa-paa -tyylistä ääntelyä, mutta myös tää-tää-tää. Yhtään mammaan viittaavaa ääntelyä en ole vielä kuullut, mutta en sitten tiedä onko tuo pappalta kuulostava ääntelykin vain sattumaa? Musta tuntuu, että Milton alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään kun sanotaan ei, toiminta ainakin yleensä pysähtyy hetkeksi, vaikka yleensä jatkuukin hetken kuluttua ennenkuin joudutaan nappaamaan poika pois sieltä missä ei saisi olla.

Tämänhetken hittijuttuja ovat kaikki soivat ja kilisevät sekä rämpytettävät lelut. Kirjoja ja dvd-kansia on myös kiva pyöritellä käsissä. Milton rakastaisi kaikkea mihin ei saisi koskea kuten elektroniikkaa: puhelimia ja kaukosäätimiä sekä tietysti sähköjohtoja.. Muumit on ehdoton lemppari lastenohjelma, poika hyppii ja nauraa kun alkutunnari alkaa soimaan. Myös Gunvald -kissamme on pojan mielestä todella kiinnostava ja onneksemme myös kisuherra on alkanut kovasti innostumaan hippaleikeistä pojan kanssa.

Miltonin vaatteet: paita ja slipoveri POMPdeLUX ja housut KappAhl (kirpputorilta)

Neuvola-aika meillä on vasta huomenna, joten tämänhetkisiä mittoja ei tarkkaanottaen tiedetä. Vaatteita meillä kuitenkin käytetään pääosin jo koossa 80, osasta menee vielä 74. Tykkään pukea poikaa pehmeisiin ja mukaviin vaatteisiin ja niitä onkin tullut osteltua melko paljon. Joululomalla havahduin siihen, että melkein kaikki meidän siistimmät ja juhlavammat vaatteet oli jääneet pieniksi. Eilen sain kuitenkin hankittua muutaman kauluspaidan ja uudet farkut sekä samettihousut siistimpiä tilaisuuksia varten. Päädyttiin nyt myös hankkimaan alennusmyynneistä uusi talvihaalari, koska meidän kaksi käytössä ollutta haalaria alkavat käymään todella nafteiksi ja Milton inhoaa kireiden vaatteiden pukemista. Lisäksi haluttiin vedenkestävä haalari. Ulkoiluvaatetuksesta tulossa enemmän juttua lähiaikoina.

Sellainen hurmuri meillä kasvaa ja kehittyy. Suuri ylpeydenaiheeni, nyt ja aina.

Millaisia kahdeksankuisia teillä on ollut?

28. joulukuuta 2014

Mitä kuuluu treenirintamalle?

Siitä on jo pitkä aika, kun olen viimeksi kirjoitellut treenikuulumisia ja siihen on oikeastaan syynsä. Kun olin dieetillä, mulla oli tietyt tavoitteet ja huomasin selkeitä tuloksia niin tuntui luontevalta niitä tänne kirjoitella. Pakko kuitenkin myöntää, että dieetin jälkeen en ole nyt treenannut kovinkaan tuloshakuisesti. Salilla olen käynyt, mutta treenit on kulkeneet enemmän fiiliksen mukaan ja ihan vaan oman hyvinvoinnin vuoksi.

Salilla olen käynyt edelleen sen kolmisen kertaa viikossa, joskus kerrat on jääneet vaan kahteen. Joulukuun alussa pidin väliviikon treenailusta kiireiden vuoksi ja vaikka silloin vähän harmittikin, niin jälkeenpäin huomasin kuinka hyvää tuo tauko teki mun kropalle. Treenit luisti taas paljon paremmin.
En itseasiassa ole käynyt vaa'alla kohta kahteen kuukauteen ollenkaan. Jotenkin se alkuvuoden jatkuva painontarkkailu loppuraskaudessa ja syksyn maaninen laihdutusvimma kypsytti mut lopulta tuohon vaakaan kokonaan. Vaa'an patterit on olleet loppu nyt siis jo melko kauan, eikä uusia ole ollut tarvetta ostaa tilalle. Ja tämä vaa'attomuus on tuntunut kyllä niin hyvältä! Tällä hetkellä sitä tuntuu, että on vihdoin tyytyväinen omaan kroppaansa eikä pieniä kilonvaihteluja jaksa juuri nyt seurailla. Ja näin joulun jälkeen tuskin kannattaisi edes vaa'alle astua, sen verran on nimittäin tullut herkkuja ahdettua viime päivien aikana!

Vaikken mitenkään tuloshakuisesti olekaan nyt treenaillut salilla, vaan ihan oman mieleni iloksi niin olen kuitenkin huomannut, että voimatasot on vihdoin alkaneet nousta ikäänkuin huomaamatta. Jalkatreeneissä uskaltaa jo laittaa enemmän painoa tankoon ja oikeastaan muissakin lihasryhmissä. Osittain uskon myös lisääntyneellä hiilarien syömisellä olevan vaikutusta tämän kanssa. Olen taas alkanut syömään ihan kiitettävästi hiilareita ja huomaan sen vaikuttavan kunnolla myös voimatasoihin. Tapaninpäivänä kävin jouluherkuttelujen jälkeen salilla ja vaikka olikin vähän ähky olo niin jotenkin tuntui, että jaksoi vaikka mitä. Vaikka yritänkin edelleen syödä paljon proteiiniakin niin mulla tuli jossain vaiheessa totaalikyllästyminen maitorahkaan ja nyt olisi etsinnässä jokin hyvä uusi proteiinipitoinen välipala. Mitä te yleensä syötte välipalaksi? Ja mitäs teille kuuluu treenirintamalle? Onko tullut liikuttua myös joulunaikaan?

26. joulukuuta 2014

Jouluaaton tunnelmia


Vietettiin jouluaattoa maalla miehen vanhempien luona. Pakattiin aamupäivällä kassit autoon ja suunnattiin koko perhe kaupungista pois. Lunta satoi täälläkin aattona paljon ja innostuttiin pulkkailemaan pojan kanssa. Muru nökötti pulkassa tyytyväisenä, vaikkakin vähän ihmeissään lumisesta luonnosta.

Ulkoilun jälkeen  tietysti saunottiin. Oli tarkoitus ottaa Milton ensimmäistä kertaa saunomaan mukaan, mutta pakkasta oli sen verran etten uskaltanut. Sauna oli nimittäin ulkosauna enkä viitsinyt ottaa sitä riskiä, että loppuloma menisi pojalla sairastellessa.

Miltonin jouluasu: housut Papu ja neule POMPdeLux

Illansuussa katettiin pöytä ja syötiin hyvin. Joulupukkikin kävi ja Milton istui jopa reippaana pukin sylissä. Poika sai niin paljon ihania lahjoja, vaikka mitä kivaa pakeista paljastui. Perusiltapuurojen jälkeen nukuttelin poikaa jonkin aikaa, kunnes uni vihdoin tuli. Loppuilta menikin löhöillessä ja syödessä lisää. Vieras sänky ja erilainen päivä ilmeisesti aiheutti vähän yölevottomuutta, kun tuntui että sain koko yön olla laittamassa tuttia ja silittelemässä, mutta aamulla poika sitten ottikin nuo unet takaisin kunnon kolmen tunnin aamupäiväunilla.

Meillä oli lämmin ja rauhallinen joulu läheisten seurassa. Unohdettiin stressaus ja oltiin vaan. Vaikka meidän minimies ei vielä oikein joulun ideaa ymmärtänytkään niin illan päätähtenä hän sai kuitenkin olla ja nauttia huomiosta täysin rinnoin. Niinkuin olin vähän etukäteen aavistanutkin, niin kyllä tämä joulu tuntui itsestäkin paljon merkityksellisemmältä nyt kun sen sai viettää oman lapsen kanssa. Muutenkin voi vaan miettiä, miten kiitollinen sitä onkaan kaikista ihmisistä, jotka välittävät.

Joulu on nyt ohi, mutta me jatketaan lomailua ja rentoutumista vielä alkuviikkoon saakka. Ihanaa olla koko perhe kotona. Jouluruokaa on tullut syötyä niin paljon, että tänään tekee jo mieli syödä ihan jotain muuta. Salillekin ajattelin tänään vähän myöhemmin ehkäpä suunnata kun ei sen kummempaa ohjelmaa olla suunniteltu. Huominen menee meillä reissatessa, ajellaan nimittäin synttärijuhlille Itä-Suomeen. Maanantaina olisi tarkoitus lähteä miehen kanssa kahdestaan shoppailemaan alennusmyynteihin. Itse tarvitsisin ainakin kunnon ulkoilutakin ja uusia treenivaatteita. Pojalle ajattelin myös hankkia uuden vähän vedenkestävämmän talvihaalarin lopputalveksi.

Mites teillä sujui joulunvietto?

23. joulukuuta 2014

Paketointia, saaristolaisleipää ja rocky road -suklaata


Aatonaatto alkaa olla ohitse ja huomenna rauhoitutaan joulun viettoon. Ollaan oltu tänään vaan kotona. Leivoin saaristolaisleipää ja Rocky Road -suklaata jouluksi. Mun piti suklaiden sijaan tekaista muutama kakku, mutta vime aikoina kertyneen univelan vuoksi en jotenkin millään jaksanut ja päätin päästää itseni helpommalla. Leipää tein ihan ensimmäistä kertaa enkä ole lopputulosta vielä maistanut, mutta uskon että siitä tuli ihan onnistunutta. Ja oli todella helppo valmistaa! Lahjoja olisi vielä muutama paketoimatta. Nyt istahdan ensimmäistä kertaa koneelle, koko päivä on tullut touhuttua jotain. 

Jouluaaton aamu me vietetään kotona, mutta lähdetään sitten miehen vanhemmille loppupäiväksi ja jäädään sinne yöksi. Jännää, kun Miltonillakin on nyt ensimmäinen joulu. Mulla oli eilen niin kova väsymys noiden aamuheräilyjen vuoksi, että joulufiilis tuntui olevan täysin kadoksissa. Sain kuitenkin nukuttua päiväunet ja viime yönä vielä vähän pidemmät yöunet niin tänään on ollut ihan erilainen fiilis kaikin puolin. Nyt kun saatiin vielä kunnon luminen joulukin, niin tämän jouluintoilijan fiilis on taas hyvä kaikin puolin.

Nyt taidan mennä vielä paketoimaan ne muutamat paketit ja aloittaa sitten täysin stressittömän joulunvieton. Nyt haluankin toivottaa teillekin oikein rentouttavaa joulua, levätkää ja nauttikaa rakkaimpienne seurasta! 

21. joulukuuta 2014

Ei se nyt meilläkään aina niin helppoa ole

Tiedättekö, mulla olisi ollut kaikenlaisia postausaiheita mielessä tälle päivälle, mutta sen sijaan päätinkin  kirjoittaa pienen avautumispostauksen ja antaa pienen realistisen kuvauksen meidän arjesta. Kellään ei varmasti mun teksteistä ole jäänyt huomaamatta, kuinka paljon olen aina hehkuttanut tätä meidän arjen helppoutta ja sitä, miten helpolla ollaan vauvamme kanssa päästy kaiken suhteen. Poika on nukkunut hyvin, syönyt hyvin ja muutenkin ollut tyytyväinen oloonsa kaikin puolin. Nyt on kuitenkin pakko myöntää, että ei tämä ihan niin helpolta enää tunnukaan tämä arjen pyörittäminen. 


En tiedä miten vilkkaita kahdeksankuisia muilla on ollut, mutta meillä ainakin asustaa niin vikkelä ja utelias tyyppi, että sitä ei tosiaan meinaa enää perässä pysyä. Liikkeessä ollaan hereilläoloaikana melkeinpä non-stop ja ainoat, millä pojan saa pieneksi hetkeksi rauhoittumaan paikoilleen, on Muumit ja ikkunasta ulos katselu. Tällä hetkellä meillä tykätään mm. repiä digiboxia irti piuhoista, rämpyttää vimmatusti kannettavan näppäimistöä, kontata vauhdilla ympäri kotia ja oikeastaan napata mukaan kaikkea mihin matkalla törmää. Joulukuusi on nyt kolmesti kaadettu kumolleen, muutaman kerran poika on jopa nykäissyt sen päällensä. Mutta vaikka mun reaktionopeuteni on kehittynyt tässä viimeisten kuukausien aikana todella hyväksi, en siltikään ole tarpeeksi nopea estämään kaikkia vahinkoja. Eikä sitä vaan viitsi istuttaa toista jossain kävelytuolissa jatkuvasti. Kun on kova tarve mennä niin silloin mennään. Mistä se kaikki energia tulee? Ees taas sinne sun tänne. Kun itse yritän rakentaa meille rauhallista kivaa leluleikkiä olohuoneen lattialle niin poika viipottaa jo toisessa huoneessa.


Ihan normaaliahan se on, kyllä mä sen tiedän. Tässä iässä kuuluukin tutustua ympäristöön ja kokeilla omia kykyjään. Kyllä se vauhti siitä pikkuhiljaa rauhoittuu (tai sitten ei). Mutta ihanahan se on, pieni rakkauspoika. Maailman ihanin juuri tuollaisena, vaikka olisi kuinka vilkas tahansa. 

Meillä on kuitenkin yksi ihan kunnonkin probleema, josta halusin kirjoittaa. Miltonhan on aina nukkunut öisin todella hyvin. Ensimmäisinä kuukausia yösyötöt meni yleensä kahdella syötöllä ja pikkuhiljaa ne väheni siihen yhteen. Nyt on jo monta kuukautta menty täysillä yöunilla ja ollaan oltu tosi tyytyväisiä, kun ollaan saatu nukkua. Iltaisin Milton on jo pitkään käynyt nukkumaan 19:30-20:00 välillä. Poika on tällöin aivan väsynyt ja nukahtaa yleensä melko helposti sänkyynsä. Päiväunia meillä nukutaan kahdet, muutama tunti aamupäivällä ja tunnista kahteen iltapäivällä. Nukkumaan ollaan poika laitettu aina, kun väsymyksen merkkejä alkaa ilmaantumaan. Nyt meillä on kuitenkin alettu heräilemään aamuisin todella aikaisin. Ensin herättiin seitsemältä, sitten pikkuhiljaa herätys alkoi olla kuudelta ja nyt viimeiset viikot meillä on herätty jo viideltä. Eilinen herätys oli lauantain kunniaksi klo 4:20. Olen itsekin aika aamuvirkku, mutta kyllä mä mielelläni ainakin sinne kuuteen nukkuisin. Onkohan tämä joku vaihe, vai onkohan meillä vaan todella aamuvirkku lapsi? Ollaan yritetty juottaa aamumaito pimeässä omassa sängyssä ja silitellä poika takaisin uneen, mutta uni ei vaan enää tule. Poika haluaa nousta ylös, vaikka silmiä kutittaa, haukotuttaa ja näkyy, että vielä väsyttäisi. Ja siinä me sitten leikitään kukonlaulun aikaan, minä samalla kahvia kitaten ties kuinka monta kupillista peräkkäin.

Tänään nukahdin keskellä päivää olohuoneen lattialle, koska vaan väsytti niin julmetusti enkä edes jaksanut siirtyä sänkyyn nukkumaan. No, sellaista se on.


Mites teillä? Asustaako teillä rauhallisia vai vilkkaita pikkuisia? Herätäänkö teillä aikaisin vai vasta "normaaliin" aikaan?

19. joulukuuta 2014

Eräs tavallinen arkipäivä

6:00 Herään viereisestä huoneesta kuuluvaan kitinään. Avaan varovasti silmäni, väsyttää ihan tavattomasti. Huhuilen miestä, että tämä tajuaisi mennä laittamaan pojalle tutin suuhun. Ei vastausta, mitään ei tapahdu. Vilkaisen kelloa. Se onkin jo 6!! Mies onkin lähtenyt jo töihin. Luulin kellon olevan vasta 5. Nousen ylös ja tepastelen pojan huoneeseen. Siellä se istuu pinnasängyssä, kitinä loppuu kun saavun paikalle. Nappaan pojan syliini, käydään hakemassa kuiva vaippa ja lämmittämässä maitoa. Lasken pojan meidän sängylle ja koitan itse heräillä vähän paremmin samalla kun poika juo tyytyväisenä maitoaan. Pullo on pian tyhjä ja Milton yrittää kömpiä ylitseni pois sängystä. Kai se on noustava.

 

6:30 Hääräilen hetken keittiössä ja poika leikkii sillä aikaa leluillaan. Kiinnostus joulukuusta, tietokoneen johtoa ja kissanruokakuppeja kohtaan kasvaa kuitenkin sen verran suureksi, että päätän nostaa pojan syöttötuoliin odottamaan aamupalaa. Valmistan pojalle kaurapuuroa ja lisään joukkoon vähän hedelmäsosetta. Teen myös itselleni puuroannoksen.

6:50 Aletaan syömään. Lastenohjelmat alkavat ja Milton vilkuilee jatkuvasti olkansa yli telkkaria päin. Muutaman kerran kehoitan häntä kääntymään pöytään päin, mutta kehoituksen haihtuvat ilmaan. Sammutan telkkarin. Jatketaan syömistä rauhassa. Aamupalan jälkeen pesen pojan hampaat, Milton ei siitä innostu.

Nostan pojan leikkimään olohuoneen lattialle, otan itselleni kupin kahvia ja istahdan sohvalle.


7:50 Puolisen tuntia leikittyämme alan huomaamaan pojassa väsymisen merkkejä. Milton alkaa kaatuilla herkemmin ja haluaa syliin, itkettää. Nappaan pienen määrän maitoa mukaan ja vien pojan nukkumaan. Milton nukahtaa nopeasti sänkyynsä.


Istun hetken tietokoneella, jonka jälkeen meikkaan ja vaihdan kotivaatteet vähän siistimpiin vaatteisiin. Famo tulee käymään. Syödään vähän edellisen päivän kotikutsujen tarjoiluja ja jutellaan. Odotellaan, että poika heräisi.


10:30 Pojan huoneesta alkaa kuulua huhuilua. Hyvien unien jälkeen vastassa odottaa hymyilevä pikkumies. Vaihdetaan päivävaatteet päälle ja lämmitän pojalle lounasruokaa. Famo syöttää Miltonin. Päätetään lähteä kaupoille etsimään joululahjoja.


11:15 Ulkona on vähän pakkasta. Milton viihtyy vaunuissa. Vieläkin meillä on vaunututti käytössä, pitäisiköhän siitä jo pikkuhiljaa luopua. Käppäillään joen yli kaupoille.


12:00 Lahjoja ei löydy ja poika alkaa hermostua vaunuissa istuskeluun sisällä. Milton sanoo kovaan ääneen "tää-tää-tää" ja vääntää selkäänsä kaarelle. Päätetään mennä syömään. Meille ruokaa ja pojalle maitoa. Kaivan laukusta muutaman lelun ja poika leikkii niillä tyytyväisenä sen aikaa kun me syödään.

Milton alkaa osoittaa väsymisen merkkejä. Käyn itse vielä muutamassa kaupassa, famo jää työntelemään vaunuja ulos. Löydän miehelle joululahjan, jes! Kun palaan, on poika unessa. Lähdetään rauhallisesti kävelemään kotia kohti. Milton herää samantien kun saavutaan alakertaan.


14:00 Hengaillaan olkkarissa. Milton yrittää nappailla tavaroita pöydiltä ja hieroskelee silmiään vähän kiukkuisena. Päiväunet jäivät siis liian lyhyiksi.. Olisi vaan pitänyt olla kotona iltapäivän päiväuniaikaan.

Syödään välipalaa. Harjoitellaan sormiruokailua, pilkon pojalle pieniä paloja omenaa ja avokadoa. Suurin osa paloista tippuu lattialle. Autan poikaa syömisessä.


15:00 Keitän kahvia ja siivoilen keittiötä. Laitan Miltonin siksi aikaa kävelytuoliin ajelemaan. Poika viihtyy siinä hyvin ja rämpyttää soivia nappuloita. Gunvald-kisu seurailee meidän tekemisiä.

15:30 Milton on edelleen väsynyt, joten päätän yrittää nukuttaa häntä uudelleen. Puolisen tuntia yritän, mutta poika ei rauhoitu yksin sänkyyn, ei syliin eikä silitykseen. Luovutetaan ja mennään takaisin olkkariin. Otan itselleni kahvia. Milton jatkaa leikkejä lattialla.


16:30 Aika alkaa kulua hitaammin. Vilkuilen kelloa ja odotellaan pappaa kotiin. Miehellä on tänään salipäivä, joten saadaan odotella häntä vähän pidempään. Makoilen pojan seurana matolla ja katson sivusilmällä telkkarissa pyöriviä ohjelmia.

17:00 Syötän pojalle ruokaa. Milton on edelleen väsynyt. Miksi en saanut sitä nukahtamaan uudelleen? Enää ei ainakaan kannata nukutella. Juttelen puhelimessa, poika yrittää napata puhelinta korvaltani. Hetken päästä joulukuusesta irrotellaan jo palloja.

18:00 Mies tulee vihdoin kotiin ja huokaisen helpotuksesta. Väsyttää. Milton kuulee pappan äänen ja konttaa vauhdilla eteiseen, nostaa kädet ylös ja sanoo "hii"! Mies nappaa hänet syliinsä.

17. joulukuuta 2014

Nyt on hyvä olla


Havahduin tänään siihen, että vuosi 2014 on ihan kohta ohi ja mun vauva täyttää ensi viikolla kahdeksan kuukautta. Miten siitä pienestä tuhisevasta nyytistä onkin kasvanut tuollainen pieni vipeltäjä, näin lyhyessä ajassa? Nautin kyllä siitä, että poika kasvaa ja kommunikoi enemmän. Ymmärtää juttuja, ilmaisee tahtoaan ja osoittaa rakkauttaan. Mulla on ollut suunnitteilla postaus meidän arkipäivän kulusta ja sen toteutankin lähiaikoina, heti kun vain muistan kaivaa kameran esiin heti aamusta.

Toissapäiväisen suursiivouksen jäljiltä meillä on ainakin toistaiseksi koti pysynyt ihanan siistinä. Jotenkin tulee heti paljon viihtyisämpi olo, kun tavarat on järjestyksessä eikä ihmeellisiä vaatekasoja loju siellä sun täällä. Jos olisi aikaa ja ylimääräistä energiaa niin pitäisin meidän kodin aina tällaisessa kunnossa. Onneksi sentään edes tässä joulun alla.

Huomenna ajattelin lähteä pojan kanssa ostelemaan joululahjoja ja ihan viimeiset lahjat olisi kyllä ostettava lauantaina. Mitä kävi sille suunnitelmalle, että kaikki lahjat piti ostaa silloin sen yhden ostosreissun aikana? Mulla on edelleen puolet lahjoista hankkimatta. Miehen lahjakin on vielä kokonaan päättämättä, miten se voi olla niin vaikea keksiä.. Mitään turhaa en haluaisi ostaa, vaan jotain tarpeellistä ja käytännöllistä.

Tällä hetkellä olo on rauhallinen ja hyvä. Istun täällä sohvalla jouluvalojen palaessa ja hymyilen. Mua on jo vähän aikaa huolestuttanut eräs asia, mutta nyt sekin huoli osoittautui turhaksi. Nyt voi vaan relata.

Enää viikko aattoon!

15. joulukuuta 2014

Pojan huoneen sisustus

Täällä on tänään vietetty kunnon siivouspäivää. Poika lähti iltapäiväksi mummille hoitoon ja mulla oli ruhtinaalliset neljä tuntia aikaa kuurata tätä asuntoa puhtaaksi ja järjestellä paikkoja. Muutama juttu jäi vielä tekemättä, kuten mun vaatehuoneen siivousprojekti. Siellä on nimittäin jo liian pitkään näyttänyt siltä, kuin pommi olisi iskenyt sinne. Siinä siis tekemistä viikonlopulle.

Tänään sain kuitenkin viimein pojan huoneen valmiiksi ja päätin ottaa kuvia teillekin nähtäväksi. Olisin halunnut kuvata päivänvalossa, mutta koska ulkona on päivästä toiseen niin pimeää ei valoa meillä sisällä tänäänkään juuri ollut. Varsinkin kun kyseisen huoneen ikkunan takana on parveke, niin valoa tuntuu tulevan sisään tähän vuodenaikaan vielä vähemmän. Tunnelmavalaistuksella siis mennään.


Tästä huoneesta tuli mun mielestä lopulta niin ihanan viihtyisä. Oli hyvä idea tehdä pienimmästä makuuhuoneesta pojan huone, sillä jotenkin koko paikka huokuu turvallisuuden tunnetta. Tällä hetkellä meillä on lelut olohuoneessa, koska vietetään siellä enemmän aikaa ja Milton käy huoneessaan oikeastaan vaan nukkumassa ja pukeutumassa. Pikkuhiljaa olisi kuitenkin tarkoitus alkaa siirrellä leikkejä omankin huoneen puolelle, ainakin viimeistään siinä vaiheessa kun poika ei ole ihan näin vahdittava. Pakko vielä mainita tuo kehdossa köllöttelevä nalle, se on nimittäin mun vanha nalle. Olen halunnut säästää sen, koska se oli aikoinaan mulle tosi tärkeä. Jotenkin ihana ajatus, että nyt se "seurailee" Miltonin lapsuutta niinkuin se aikoinaan seurasi mun elämää.

Mitäs tykkäätte meidän lastenhuoneesta?

14. joulukuuta 2014

Entä jos toista lasta ei tulisikaan?


Olen aiemmin kirjoitellut meidän lapsilukuhaaveista ja siitä, että toivottaisiin vielä jonain päivänä saavamme Miltonille kaveriksi toisen sisaruksen. Jossain vaiheessa haaveilin kolmestakin lapsesta, mutta nyt on alkanut tuntua, että kaksi olisi todennäköisesti meille ihan sopiva määrä. Nelihenkinen perhe tuntuisi sopivan kokoiselta tulevaisuutta ajatellen. Uskon, että äidinrakkauteni riittäisi kyllä kolmelle lapselle, mutta huomiota joutuisin siinä tapauksessa jakamaan vielä enemmän.

Mutta mitä jos tulevaisuus ei menisikään niin? Mitä jos meistä ei koskaan tulisikaan nelihenkistä perhettä, vaan lapsiluku olisi jo tässä ja jatkettaisiin elämää kolmistaan? Lasten "hankkiminen" on jo sanana vähän törppö, eihän niitä oikeasti mitenkään hankita. Jokainen tulee, jos niin on tarkoitettu. Olen vähän sitä mieltä, että elämä vie jokaista ihmistä, jokaista perhettä tietyllä tavoin eteenpäin ja asiat on tarkoitettu menemään niinkuin ne menee. Silti toivoisin lapselleni sisarusta, koska sitten heillä olisi aina toisensa. Sittenkun meitä vanhempia ei enää ole niin heillä olisi edelleen toisensa. Se on suuri rikkaus. En haluaisi, että Milton joutuisi kasvamaan yksin.

Ensimmäinen lapsi tuli niin helposti, että en ihmettelisi vaikka toinen odotuttaisi itseään pidempään. Ikäeroakin ollaan kovasti jo pohdittu, muutaman vuoden ikäero olisi varmasti sellainen ihanne. Kotona olisi tällöin samantyylisistä leikeistä kiinnostunut veli tai sisko.

Mutta vaikka en koskaan saisi toista lasta, niin olen todella onnellinen, että mulla jo yksi kultakimpale on. Lapsi pistää kertaheitolla elämänarvot uusiksi ja saa tuntemaan sellaista rajatonta rakkautta, mitä on vaan vaikea selittää. Olen niin kiitollinen, että saan kokea sen. Mulla ei ole lähipiirissä ihmisiä, jotka eivät voi saada lapsia, mutta voin ymmärtää miten vaikeaa sellaista on lasta kovasti haluavan hyväksyä.

Katselin tuossa tänään poikaamme, kun oltiin syömässä iltapuuroa. Ollaan tässä viime aikoina huomattu, että pojallemme on muodostunut eräs hassu tapa, mikä myös minulla itselläni on. Poikamme tekee sen ihan samalla tavalla kuin minäkin ja viime aikoina se on toistunut yhä useammin. Ei mikään häiritsevä tapa, mutta sellainen hassu yksityiskohta. En tiedä voiko se olla mallioppimista, vai onko se periytynyt hänelle automaattisesti. On niin outoa ja ihmeellistä nähdä oma lapsensa tekemässä samoja outoja juttuja kuin itsekin, jo tässä vaiheessa. Voi että, mun oma poika.

Mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Ja onko kukaan muu huomannut lapsellaan mitään samoja tapoja kuin itsellä?

13. joulukuuta 2014

Tip tap tip tap


Muskarissa vietettiin eilen joulujuhlia. Meidän vauvaryhmälläkin oli siellä pieni esitys. Pistin pojan ja itseni juhlakuntoon ja otettiin katsomoon mukaan pappa ja isovanhemmat. Tällaiset lastenjuhlat on jotenkin niin ihania.

Milton on ollut alusta saakka muskarissa hieman varautuneempi, mutta huomaan että nyt on pikkuhiljaa alettu innostumaan. Marakassiakin osataan jo heiluttaa vähäsen. Koska me nähdään niin harvakseltaan muita lapsia, niin on ollut kiva käydä tuolla musisoimassa. 

Mullahan alkaa opinnot tammikuun puolessa välissä enkä itse enää tule pääsemään joka torstai muskariin pojan kanssa, mutta yritetään järjestää jos isovanhemmilla olisi mahdollisuus käydä ne kerrat kun olen itse koulussa. Olen ilmoittautunut vain kahdelle läsnäoloa vaativalle kurssille alkukevääksi, mutta melkeinpä kolmena päivänä viikossa saan siellä käydä tammi-helmikuun ajan. On kyllä kiva päästä takaisin opintojen pariin ja olen onnekas, että meillä on nuo isovanhemmat, jotka mahdollistavat sen. Päiväkotiin en poikaa vielä uskaltaisi laittaa ja tämäkin tuleva tilanne kieltämättä vähän pelottaa. Uskon kuitenkin, että Milton tulee pärjäämään hyvin ottaen huomioon, miten läheinen hän on isovanhempiensa kanssa. Loppukevääksi en sitten kursseja ottanutkaan, meillä kun olisi silloin vähän matkaa tiedossa ja kaikki kurssit olisi menneet sen kanssa päällekäin. Kesällä voisi taas mahdollisuuksien mukaan jotain opintoja tehdä ennenkuin syksyllä aloittaa sitten ihan kunnolla.


Heräsin tuossa tunti sitten (vasta yhdeksältä!) ja nyt tuntuu, että univelat on vihdoin nukuttu pois. Olen ollut todella väsynyt pikkureissumme jälkeen ja poika on tälläkin viikolla välillä halunnut nousta jo viideltä.. Nyt ehkä jaksaa taas vähän paremmin nämä viimeiset viikot ennen joulua. Onneksi kohta ollaan kotona koko perhe ja joka toinen aamu on tälläkin äidillä tiedossa pitkät unet. Kyllä sitä vaan tässä arjessa oppii arvostamaan jotain ennen niinkin itsestäänselvää kuin kunnon yöunia.