2. helmikuuta 2014

Viikonlopun asua ja oloja

Ei me sitten eilen lähdettykään sinne lastentarvikeostoksille, koska kumpaakaan ei oikein huvittanut ajaa tuolla lumikinoksissa. Onneksi ei lähdetty, käveltiin ihan vaan kahville ja takaisintulomatkalla mulla oli jo kunnon supistukset taas päällä. Kahden tunnin kaupungilla käväisyn jälkeen palasin kotiin remontin keskelle ja iski kunnon väsymys. Otin reippaat päiväunet siinä miesten tehdessä töitä ja kyllä oli taas sellainen olo, että mihinkään musta ei ole avuksi.. Siinä vaiheessa kun siirrytään olohuone/keittiö/eteisakselille lattioiden vaihdon suhteen, taidan ottaa kissan mukaan ja painua muualle lepäilemään niin en sentään ihan päikkäreitä vetele siinä toisten nenän edessä. Mutta minkäs teet, kun iskee väsymys niin se iskee ja sitten on levättävä.



Ylläolevassa asussa lähdinkin sitten illalla sinne ystävän valmistujaisiin. En jaksanut mennä jatkuvasti trikoolinjalla, joten kaivoin kaapista löysän vähän juhlavamman paidan, minkä sidoin vyöllä istuvammaksi. Ihan kivaa oli vähän laittautua kerrankin!

Illan visiitti jäi meillä melko lyhyeksi, sillä mulla alkoi jo iltapäivällä hiipiä jostakin kummallinen pahoinvointi mikä vaan voimistui ja voimistui iltaa kohden. Kotimatka olikin sitten jo ihan tuskaa, odotin vaan koska oksennan.. Viime yö meni kokonaan saman yökötysolon kanssa ja sama jatkui aamulla. Mietin mun syömisiä eilen, mutta mun päivän ruokailut oli olleet ihan normaaleja tuohon pahanolon ilmaantumiseen asti. Mitä nyt yhden laskiaispullan olin syönyt, mutta tuskin sillä mitään vaikutusta oli.. Tänään onkin sitten ollut samanlaista ihmeellistä yökötystunnetta ja lisäksi aivan vetämätön olo. Huomenna on onneksi neuvola-aika heti aamusta.

Onkohan tällainen pahoinvointi loppuraskaudessa ihan normaalia vai enteileeköhän tämä jotain?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti