30. huhtikuuta 2014

Pieni poikamme on syntynyt


Sunnuntaina 27.4. meille syntyi pieni poika, 3900g ja 53cm. Synnytys oli pitkä eikä sujunut ongelmitta, mutta nyt kaikki on kuitenkin hyvin ja ollaan saatu jo muutaman päivän ajan tutustua pieneen ihmeeseen. Ollaan niin onnellisia!

25. huhtikuuta 2014

rv 41+1


Niin sitä vaan tämäkin mamma jatkoi raskaana 42. raskausviikon puolelle. Mitä pidemmälle mennään, sitä hitaammin aika tuntuu matelevan. Tällä viikolla en ole jaksanut enää lenkkeillä, sen verran alhaalla poika painaa että käveleminen alkaa olla aika raskasta. Pari päivää sitten iski kunnon masisfiilis, mutta siitä päästiin onneksi yli. Eilinen neuvolareissu sai mielen jotenkin paremmaksi. Terkkarin mukaan poika olisi tällä hetkellä arviolta noin 3,7 kg joten normaalissa mitoissa mennään edelleen. Nyt siellä oleskellaan kyllä jo pää kiinnittyneenä eikä sf-mitta ole enää parin viikon takaisesta lukemasta kasvanut, joten lähtökuopissa ollaan. Yliaikaiskontrolli olisi sitten ensi viikolla ja sen jälkeen toivottavasti poikaa aletaan auttelemaan maailmaan. Lohduttavaa on ajatus, että jokatapauksessa viimeistään ensi viikon aikana meillä on jo lapsi sylissä!

Kävin kolme päivää sitten akupunktiossa, jolla yritettiin saada synnytystä käyntiin. Mulla iski heti neulojen laiton jälkeen kova pyörrytys, tuli paha olo ja hiki virtasi. Jätettiin siksi muutama neula kokonaan laittamatta. Hoidon jälkeen poika pisti kunnolla vauhtia liikkeisiinsä ja on myllännyt nyt parin päivän aikana tuolla mahassa oikein urakalla, ei ole paljoa tavanomaisia liikelaskentoja tarvinnut tehdä. Eli selkeästi hoidolla jotain vaikutusta oli vaikkei se synnytystä pistänytkään käyntiin. Voihan tietysti olla, että mulla ei paikat edes ole kypsyneet synnytystä varten, edellisessä lääkärintarkastuksessa kun olen ollut joskus kuusi viikkoa sitten. No ensi viikon kontrollissa sitten selviää, miltä tilanne oikein näyttää.

Tällä hetkellä ruokahalua olisi vaikka kuinka paljon, voisin syödä koko ajan. Ei vaan oikein enää meinaa kiinnostaa tuo terveellisen ruokavalion pitäminen. Oon sen verran tunnesyöppö ihminen, että lohdutan oloani herkuilla. Tänään ajateltiin mennä elokuviin viimeistä kertaa, saapahan muuta ajateltavaa. Kärsivällisyyttä on todella koeteltu varsinkin nämä viimeiset viikot ja oon tajunnut, että luonto kyllä taitaa pitää huolen siitä että äiti todella kerkeää valmistautua ottamaan lapsen vastaan elämäänsä. Mua ei kauhistuta enää yhtään synnytys eikä tulevat yövalvomiset pienen kanssa, oon aivan valmis kaikkeen mitä tuleman pitää!

20. huhtikuuta 2014

Where is my baby?

Huhuu, täällä sitä vaan odotellaan ja odotellaan. 40+3 ja erittäin paksuna. Oon melkeinpä luopunut jo toivosta ja epäilen vahvasti, että käynnistykseen mennään vappuna. Jos näin käy niin ensi viikolla pääsiäisen jälkeen alan kyllä olla jo aika kiukkuista juttuseuraa.


Pari päivää sitten luultiin, että nyt se alkoi. Neljän tunnin ajan kelloteltiin supistuksia aina 20 min välein, kunnes ne yhtäkkiä lopahti tosta noin vaan. Eilisen aikana sain ajoittain satunnaisia supistuksia, jotka eivät missään vaiheessa menneet säännöllisiksi. Kipua osassa supistuksista alkaa jo olemaan ja se on välillä pistävää, välillä puristavaa ja välillä viiltävää. Yöt nukun tyytyväisenä ilman supistuksen supistusta ja aamuisin herään pöllämystyneenä, että eikö vieläkään.


Pääisiäinen on ollut tähän asti ohjelmarikasta, joten mieliala on kuitenkin pysytellyt suht iloisena. Perjantaina oltiin juhlimassa kummityttömme 1-vuotissynttäreitä ja koko lauantain vietin ystävän polttareissa. Illalla kun tulin polttareista kotiin, takana oli tapahtumarikas päivä ja olin tosi hyvällä tuulella, kun olin pitkästä aikaa saanut olla ihan tuulettumassa ihmisten ilmoilla enkä neljän seinän sisällä vahtaamassa synnytyksen alkamiseen viittaavia oireita.

Olo alkaa fyysisesti olemaan aika tukala. Päivät menee hyvin ja oon pysytellyt paljon liikkeessä, mutta iltaisin tuntuu että joka paikkaan kolottaa eikä oikein muuta jaksaisi kuin makoilla. Puhuttiin anopin kanssa, että parasta varmaan olisi nyt vaan yrittää miettiä ja suunnitella ihan muita juttuja, jotta mun kroppa ja mieli rentoutuisi. Oon kuitenkin nyt todennut, että mitkään kotikonstiset synnytyksen käynnistysyritykset tuntuvat olevat hupunpuppua ja niillä saa vaan itsensä entistä hermostuneemmaksi. Ehkä mun synnytys käynnistyy, kun oikeasti luovutan ja rentoudun? Mikäli se on mahdollista.. Tosin mulle suositeltiin eilen myös akupunktiohoitomahdollisuutta, mikäli mitään ei pian ala tapahtumaan. Sillä on kuulemma hyvin saatu synnytyksiä käyntiin.

Nyt on kuitenkin vielä kaksi päivää pääsiäislomaa jäljellä. Taidanpa alkaa suunnittelemaan tulevaisuudessa häämöttävää keittiöremonttia ja painua tuonne upeaan aurinkoon nauttimaan lämpimästä keväästä.

15. huhtikuuta 2014

2 days until due date

rv 39+5

Kahden päivän päästä on laskettu aika. Vielä muutama kuukausi sitten en olisi uskonut, että tulisin vielä olemaan raskaana tässä vaiheessa, mutta täällä ollaan! Ei erikoisempia merkkejä pojan saapumisesta, voi olla että paukutaan yli. Toivoisin vaan kovasti, että pieni päättäisi syntyä viimeistään pääsiäisen pyhinä.

Tänään on ollut ihanan energinen olo, eilen kun taas möllöttelin sohvalla koko päivän eikä mikään oikein meinannut kiinnostaa. Käväisin tossa aamulla 40 minuutin lenkillä. Ei aiheuta lenkit mulla enää tässä vaiheessa sen kummempia supistuksia, ainoastaan vähän liitoskipuja. Mikä on musta todella outoa, helmikuussa ihan mikä tahansa kävely sai jatkuvasti vatsan supistelemaan, mutta ei enää. Olo lenkin jälkeen on kuitenkin mahtava, kävely alkaa olla sen verran raskasta että tuntuu kuin olisi tehnyt kunnon treenin taas kerran. Mutta toisaalta, kunnon treenejähän ne mulle onkin. Uunissa paistuu parhaillaan lounasruoka ja ajattelin käyttää tämän ylimääräisen energian siivoamalla kylpyhuoneen kaapin ja järjestelemällä vaatehuoneen hyllyt siistimpään järjestykseen. Enää kaksi päivää yksin kotona ja sitten alkaa pääsiäisvapaat. Pääsiäispyhiksi olisikin sitten kaikenlaisia suunnitelmia, mikäli vauva ei ole vielä päättänyt saapua meidän luokse.

Oon muuten nähnyt todella vähän ihmisiä nyt viimeisinä raskausviikkoina. Mullahan olisi aikaa vaikka kuinka, mutta jotenkin olo on sen verran sisäänpäinkääntynyt ja hajamielinen, etten ole oikein saanut otettua ihmisiin yhteyttä. Tuntuu, että pää alkaa olla sen verran höttöistä materiaalia nyt viimeisillä, etten koe itseäni kovin skarpiksi seuraksi. Moni mun kaveri myöskin asuu 50 km päässä ja kai sitä jotenkin vaistomaisesti hautautuu omien ajatusten pariin ennen elämän isointa ja tärkeintä elämänmuutosta. On tää aika jännää ja hurjaa, että ihan minä hetkenä hyvänsä me ollaankin jo kolmihenkinen perhe.

13. huhtikuuta 2014

Kevätvaatteissa


Viikonloppu on sujunut pääosin sisällä oleskellessa. Lauantaina tein "reippaan" lenkin läheisellä lenkkipolulla. Mäkisyys teki lenkistä rankemman ja jalat olikin niin muussia kotiin päästyäni, että loppupäivä sujui sohvalla sarjoja katsellen. Illalla mulla oli jostain syystä pahoinvoiva olo ja ainoa mikä auttoi oli kävely, joten ravasin kämppää ympäri jonkin aikaa kunnes helpotti vähän. Syynä ilmeisesti eilinen hyvin hiilaripitoinen ruokavalio, sillä tänään on taas ollut normaali olo.


Käytiin tänään Hulluilla Päivillä kiertelemässä ja mukaan tarttui jotain pientä tarpeellista kylppäriin ja muutamat tutit ja kuolalappu poitsua varten. Palailtiin juuri kotiin ja kovasta urheilustahan tuo kaupoillakin kierteleminen tänkokoiselle mammalle käy. Ilmat on lämmenneet ja mekin pakattiin vihdoin talvitakit ja -kengät varastoon. Oon liikuskellut tuo monta vuotta vanha varastosta löytynyt vihreä parka päällä jo viimeisen viikon ja taidan olla ihastunut siihen uudestaan! Se sopii erinomaisesti mun tänvaiheen pukeutumiseen, maha mahtuu sen alle hyvin ja takki on sen verran pitkä että sopii legginsienkin kanssa. Tämä kevät on selkeesti Nike-kausi, nuo Air Maxit on jo kovassa kulutuksessa ja lisäksi oon innostunut kulkemaan myös Niken Free -kengissä muutenkin kuin kävelylenkeillä. Mukavuus kaiken a ja o just nyt, kauhistuttaa ajatuskin että pitäisi kevään juhliin ruveta muka jotain korkkareita tunkemaan jalkaan.. taidan mennä vaan ihan korottomilla kengillä tämän kevään ja kesän!


Muuten vointi on ennallaan, supistuksia epäsäännöllisesti edelleen ja selkäjomotusta päivittäin. Eilisestä lähtien tosin ilmennyt uusi oire, mun maha nimittäin pitää tosi kummallisia ääniä. Sieltä on ruvennut tasaisin väliajoin kuulumaan ties minkälaista naksuntaa, poksuntaa ja murinaa. Oon taas yrittänyt googlailla mitä ihmeen oireita nämä on, mutta edelleen ollaan yhtä tietämättömiä. Eilen kuului niin kova poksahdus, että ryntäsin jo vessaan kun luulin sen meinaavan lapsivesien menoa, mutta mitään ei tapahtunutkaan. Musta on tullut oikea synnytysoirehaukka, nauran jo itselleni kuinka sekopäiseksi alan tulemaan kun epäilen kaiken hiemankin poikkeavan enteilevän synnytystä. Ehkä reippaasti yli kolmekiloisen vauvan oleskellessa mahassa voi vähän poksahtelua alkaa jo kuulumaankin?

12. huhtikuuta 2014

Linkitä blogisi

meidän pieni kurkkija

Oon jo jonkin aikaa yrittänyt etsiskellä lisää mielenkiintoisia blogeja luettavaksi ja nyt kun odottavan aika tuntuu suorastaan matelevan, olisi mulla hyvin aikaa tutustua uusiin blogeihin.

Pistä siis kommenttiboxiin vähän infoa minkätyylistä blogia kirjoitat ja liitä linkki blogiisi niin pääsen tutustumaan! Omaan elämäntilanteeseen ja kiinnostuksenkohteisiin osuvat parhaiten aiheet lifestyle, äitiys, lapset, treenaus ja sisustus.

10. huhtikuuta 2014

Neuvolakuulumisia 39+0

Tää mamma kävi aamulla neuvolassa. Yleensä mulla lähtee ylimääräiset nesteet kropasta aina yön aikana, mutta viime yönä ei oikeen nesteet poistuneet ja paino huitelikin sitten reippaasti taas ylhäällä neuvolan punnituksessa, vaikka oikeasti mulla ei viimeisen parin viikon aikana ole tullut painoa juuri ollenkaan lisää. Onneksi voin lohduttautua sillä, että se ihan oikeasti on sitä nestettä eikä johdu herkutteluista.

Sf-mitta oli 35 ja veikkauksena oli edelleen, että sellanen noin 3,5 kg painava poitsu sieltä olisi tulossa. Vauvan pää ei vieläkään ollut ihan täysin kiinnittynyt, vaikka se oli kuulemma ihan just ja just sillä hilkulla että olisi jo. Terkkari sanoi, että viikko voi hyvin vielä vierähtää odotellessa, mutta eihän sitä voi tietää. Kuulemma tuskin kuitenkaan ollaan menossa sitä kahta viikkoa yli, kun jomottelee alavatsaa ja -selkää sekä vihlomisia ja supisteluja on usein. Jos näin kuitenkin kävisi niin todennäköisesti synnytys käynnistettäisiin vappuna. Huh, sinne tuntuu olevan ikuisuus!

Hieman alkoi stressaamaan, kun olin koko ajan toivonut, että se olisi ihan valmis jo tulemaan. Mutta toisaalta mieliala on tänään taas ihan ok ja mun sisko ja siskontyttö on tulossa meille niin saanpahan minäkin muuta ajateltavaa. Energiaa on muutenkin tänään riittänyt ihmeellisen paljon, leivoin aamulla mustikkapiirakan ja järjestelin paikkoja, jynssäsin harjalla jopa kylpyammeen kiiltävän puhtaaksi. Ja huomenna alkaa taas viikonloppu eikä tarvitse hengailla kotona yksin. Pakko kyllä päästä tänään vielä tuonne ulos aurinkoon vähän liikuskelemaan.

8. huhtikuuta 2014

Aurinkoinen kesähuone







Auringonvalon sävyttämiä kuvia meidän kesähuoneesta eli parvekkeelta! Ilmat alkoi lämmetä muutama viikko sitten ja pistettiin parveke kesäkuntoon. Kalusteet on hankittu alunperin meidän edelliseen kerrostaloasuntoon, jossa oli neliönmuotoinen parveke. Nykyinen parvekkeemme on pitkulainen, mutta pienellä sommittelulla kalusteet mahtuu ihan kivasti tilaan. Ihanaa vihdoinkin omistaa lasitettu parveke niin voi vapaasti laitella mattoja, tyynyjä ja vilttejä pelkäämättä että ne menee pilalle. Meidän Gunvaldin raapimispuu näyttää mielestäni hyvältä ainoastaan parvekkeella, sisällä se on melkoinen huomiotaherättävä hökötys. Puu on kuitenkin kissallemme tärkeä ja parvekkeelle se sopii mielestäni ihan hyvin, sieltä on kiva katsella lintuja. Yksi mitä parvekkeelta toistaiseksi puuttuu täysin on kesäkasvit! Mä en ole mikään varsinainen viherpeukalo, joten ensiksi pitäisi miettiä millaisia kasveja kannattaisi hankkia ja mitä olisi lisäksi helppo pitää hengissä.

Oon kyllä varsinainen hormonimamma tällä hetkellä. Koko eilisen päivän fiilis oli suoraansanottuna masentava, ahdisti oma kroppa ja tämä odottaminen. Makoilin sängyssä ja toivoin vaan, että vauva lähtisi jo syntymään. L tuli töistä kotiin ja yritti saada mua piristymään huonoin tuloksin. Lopuksi se sitten ilmoitti, että nyt lähdetään Ikeaan, jotta mun mieli piristyisi. L vihaa Ikeaa yli kaiken, joten tää oli sille aika iso juttu. Ei mun mieliala huippuun sillä reissulla kohonnut, mutta sainpahan vähän muuta ajateltavaa ja mukaan tarttui jotain pientä, mm. nuo parvekkeen pinkit tyynyliinat. Tänään aamulla kun heräsin, oli hormonimyrsky hieman laantunut ja tänään on jopa hymyilyttänyt. Oon ollut liikenteessä, kävin ostamassa eteiseen uuden maton ja syömässä. Nytkin on ihan kiva mieli. Todellakin outoa ja hieman pelottavaa, miten mielialat voi heitellä näin paljon kahden päivän välillä ilman että olosuhteet muuttuu miksikään. Toivottavasti vältyn pahimmilta hormonimyrskyiltä vauvan syntymän jälkeen.

7. huhtikuuta 2014

Ihana rakas liikunta

heinäkuu 2012
Mä en ole koskaan ollut mikään superliikunnallinen ihminen. Lapsena ja nuorena koin olevani melko huono ja kömpelö, liikuntatunneilla jättäydyin suosiolla sivuun ja annoin liikunnallisten tyttöjen loistaa. Harrastin nuorena tanssia, vaikken siinäkään kokenut olevani erityisen lahjakas.

Muutettuani omilleni melkein parikymppisenä löysin ryhmäliikuntatunnit. Aloin käydä melko ahkeraan stepissä, bodypumpissa ja zumbassa. Ensimmäistä kertaa liikunta sai aikaan hyvän olon, hikisenä ja syke korkealla tunsin että nyt olin tehnyt jotain. Ryhmäliikuntatuntien tulokset eivät kuitenkaan näkyneet erityisen paljon kropassani muutenkuin pitäen painon suht samalla tasolla. Ruokapuoli ei nimittäin ollut kovinkaan kunnossa, söin vähän mitä mieli teki ja liikuin välillä enemmän ja välillä vähemmän. Monesti varsinkin kesät meni herkutellessa vähillä liikunnoilla.

huhtikuu 2013
Tammikuussa 2013 päätin, että nyt on tehtävä jonkinlainen elämäntaparemontti. Häät häämöttivät puolen vuoden päässä ja halusin näyttää hyvältä upeassa hääpuvussani. Mulla ei mielestäni ollut liikaa painoa, mutta halusin kiinteytyä. Halusin lihaksikkaammat kädet ja muotoa peppuun. Aloitin melkein kolme kuukautta kestävän Fitfarmin lihaksenkasvatukseen keskittyvän treeniohjelman, johon kuului myös tiukka ruokavalio. Treenasin salilla 4x viikossa ja punnitsin jokaisen ateriani ohjeiden mukaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni nautin runsasproteiinista ruokavaliota. Ihmettelin miten mun itsekuri piti,  olin aina ajatellut ettei musta olisi noin tiukkoihin dieetteihin. Kyseinen dieetti osoittautui kuitenkin juuri sopivaksi tavaksi kiinteyttää kroppaa, nautin tarkoista ohjeista ja siitä, että tuloksia alkoi näkyä melko nopeasti.

Dieetin loputtua maalikuun lopussa olin parhaimmassa kunnossa kuin minään aiempina vuosina ja täysin hurahtanut salitreeniin. Ei musta kolmessa kuukaudessa bodaria kasvanut, mutta sensijaan opin tuntemaan omaa kroppaani ja lihaksiani paremmin ja nauttimaan siitä fiiliksestä mikä kovan treenin jälkeen tuli. Olin ehdottomasti löytänyt oman juttuni, salitreeni tuntui paljon omemmalta kuin ryhmäliikuntatunnit aikoinaan. Motivaatiota oli runsaasti.

huhtikuu 2013
Dieetin jälkeen hölläsin ruokavaliota, lopetin punnitsemiset ja annoin itselleni luvan myös herkutella. Proteiinipitoiset aamu- ja välipalat jäivät kuitenkin pysyvästi ruokavaliooni. Kevät ja kesä oli todella kiireistä aikaa. Ostettiin asunto, luin pääsykokeisiin, järjesteltiin häitä ja samalla painoin täyttä viikkoa kolmivuorotyössä. Salitreenejä en kerinnyt tehdä enää neljää kertaa viikossa, mutta kävin aina kun kerkesin.

heinäkuu 2013
Ylläoleva kuva on otettu häämatkaltamme Samokselta viime kesänä. Vietettiin ahkerasti aikaa hotellin salilla treenaten. Juuri noiden päivien tienoilla on meidän pieni poikamme saanut alkunsa ja nyt siitä alkaa olla jo yhdeksän kuukautta. Huh miten nopeasti aika kuluu!

huhtikuu 2014
Ja tässä sitä ollaan nyt. Mulla kasvaa mahassa uusi ihminen ja tottakai kuuluu asiaan, että pitkän ja jokseenkin rankan raskauden lopussa kroppa näyttää ihan erilaiselta ja muuttuu. Valehtelisin kuitenkin jos väittäisin, ettei mua yhtään kirpaise katsoa näitä kahta kuvaa peräkkäin. En meinaa tunnistaa itseäni samaksi ihmiseksi. Salille en ole uskaltautunut sitten tammikuun puolivälin ja nyt viimeisinä viikkoina liikunnat koostuu rauhallisista kävelylenkeistä. Painoa on kasaantunut nyt yhteensä 14,5 kg ja osa siitä on kyllä ihan pelkkää rasvaa, se on pakko myöntää. Jos mun loppuraskaus olisi ollut helpompi eikä harjoitussupistuksia olisi ollut niin paljoa mitä mulla varsinkin helmikuussa oli, olisin varmasti pystynyt jatkamaan enemmän liikkumista ja ehkä syönytkin nyt vähän terveellisemmin lopussa. Ei mua niinkään häiritse ylimääräisen rasvan kertyminen, vaan eniten kirpaisee lihasten surkastuminen. Viime vuonna tuloksia syntyi nopeasti, mutta nyt sain huomata kuinka helposti ne myös lähtevät pois.


Pian on raskaus kuitenkin lopussa ja oon jo alkanut haaveilemaan palaavani keväällä salille heti kun oma kroppa ja meidän vauva sen hyväksyy. Uskon, että kun pääsen harrastamaan liikuntaa joka on itselleni mieleisintä, voin myös henkisesti parhaiten ja se taas vaikuttaa varmasti koko perheemme hyvinvointiin. Raskausaikana kertynyttä ylimääräistä rasvaa ajattelin myös alkaa tiputtelemaan, mutta vasta sittenkun aika on oikea. Imettäessähän ei kunnon laihdutuskuureja suositella ja tottakai vauvamme ravinnonsaanti menee omien tavoitteitteni edelle.

Odotan kuitenkin innolla loppukevättä ja sitä, että pääsen taas kunnon treenin pariin, hankin itselleni uuden treeniohjelman ja opin taas tuntemaan kroppani uudestaan. Jotenkin tuntuu nimittäin tällä hetkellä, että koko mun kroppa on tätä jättimäistä vatsaa ja niinhän sen kuuluukin nyt olla. Jättimäisen vatsan ympäriltä on vaan välillä vaikea tunnistaa mikä kaikki on Emmiä ja mikä vauvaa. Tosin voi tietysti olla, että jossain vaiheessa taas ikävöinkin jo tätä mukana kulkevaa palloa.

Loppujenlopuksi on kuitenkin huojentavaa ajatella, että tää on sittenkin aika pieni aika elämässä. Mitä sitten vaikka raskausaikana kertyisi vähän ylimääräistä, kun mulla on koko loppuelämä aikaa treenata. Ihan joka vuosi ei niitä omia lapsia kuitenkaan synny tähän maailmaan ja sellaisten ihmeiden vuoksi saa välillä ollakin vähän toisenlaisessa kunnossa.

4. huhtikuuta 2014

Odottavan aika on pitkää

Oi että, istun tässä parvekkeella ja täällä parvekelasien takana on ihan t-paitakeli! Leivoin juuri muffinsseja, joita jouduinkin tekemään pari satsia, koska suurin osa lässähti heti uunissa. Miksei kukaan ole koskaan kertonut, että muffinssit kannattaisi laittaa uuniin muffinssivuoassa, jotta ne eivät paisuisi sivusuuntaan vaan ylöspäin? Noh onneksi sain osan onnistumaan ja maistuuhan nuo lässähtäneetkin ihan hyvälle kunhan niitä ei tarvitse kenellekään näyttää.. :D


Täällä ollaan vielä kasassa, 38+1 ja kahden viikon päästä ollaankin sitten jo ylitetty "eräpäivä", jos ei sitten siihen mennessä olla vielä synnytty/synnytetty. Mä tosin elättelen kovasti toiveita, että lähtö tulisi nyt viikonloppuna. Tän viikon tekemiset on koostunut ulkona kauniissa auringossa kävelystä tai paremmin sanottuna vaappumisesta, lukemisesta (Eve Hietamiehen Tarhapäivä osui ja upposi niin hyvin, se oli mun mielestä paljon parempi kuin Yösyöttö!) sekä nettisurffailusta kaikenmaailman synnytyksen ensioireita käsittelevillä keskustelupalstoilla. Tuntuu, että netin mukaan melkeen mikä tahansa on synnytystä ennakoiva oire ja niitähän oon sitten kuumeisesti yrittänyt itseltäni bongailla. Mullakin on viime päivinä ollut mm. menkkajomotusta selässä ja vatsalla, päänsärkyä, supistelua epäsäännöllisesti, ahdistavaa tunnetta mahassa, tihentynyttä pissahätää, erittäin kivuliaita viiltoja kohdunsuulla ja vauvakin oleskellut mahassa kumman rauhallisesti. Mutta tässä sitä olla möllötetään edelleen tuon tietämättömänä tulevasta.


Niinkuin kuvastakin näkee, maha roikkuu jo hyvin alhaalla. Olo on tukala ja jotenkin fyysinen huonokuntoisuus on saanut mut eristäytymään omiin oloihin. Tekee mieli olla vaan kotona ja rauhoittua. Toinen juttu mitä netin keskustelupalstoilla puidaan kuumeisesti on se, mikä auttaisi synnytyksen käynnistymiseen. Kolmet S:ät, liikunnat, ananakset ja vadelmanlehtiteet on luettu läpi ja nyt pohdin mahtaakohan nuo olla vaan taikauskoa tai sattumaa, jos joillakin on joskus synnytys näin lähtenyt käynnistymään.

Mieliala on onneksi nyt vähän parempi mitä se on viikolla ollut. Huomenna oltaisiin lähdössä maalle mummulleni tekemään ruokaa ja saunomaan ja sunnuntaina pitäisi mennä lastentarvikekirppikselle tekemään edullisia löytöjä. Ehkäpä poika tuleekin nyt viikonloppuna, kun meillä on suunnitelmia. Sekin taidettiin tietysti mainita hyväksi keinoksi saada synnytys käynnistymään: lähde johonkin muualle tekemään jotain ihan muuta niin johan menee lapsivedet.

1. huhtikuuta 2014

Ajatuksia viimeisiltä viikoilta


Olen näiden yhdeksän kuukauden aikana säästynyt mielestäni pahimmilta mielialanmuutoksilta. Olen luonteeltani todella temperamenttinen ja vaikka ystävien kesken hillitsen itseni melko hyvin, kotona mulla on kyllä tapana möykätä kunnolla jos suututtaa. En ole huomannut erityistä mielialan pahenemista raskauden aikana, päinvastoin tuntuu että oon ollut melkeimpä hieman normaalia tyynempi ja rauhallisempi. Johtuukohan se raskauden ja oman lapsen tuomasta mielenrauhasta ja onnesta, jota ei vaan voi verrata mihinkään aiemmin elämässä koettuun, en tiedä. Mutta jotenkin tuntuu, että olisin käyttäytynyt jotenkin tyynemmin raskausaikana.

Nyt kuitenkin, laskettuun aikaan ollessa enää parisen viikkoa aikaa, alan olla aika väsynyt. Elämä ison vatsan kanssa alkaa olemaan raskasta ja vaikka rakastan tuota mahan sisällä majailevaa tyyppiä jo nyt enemmän kuin mitään ikinä, alan silti olemaan väsynyt olemaan näin paksuna. Tällä hetkellä tunnen itseni jättimäiseksi ja olon tuskaiseksi. Päivät kuluvat samalla kaavalla, välillä kirjaa lukien, välillä siivoillen. Hermot on alkanut olemaan todella kireällä. Eilen illalla puhuin vaan koko ajan, etten vaan voi ymmärtää miten mua voi kiukuttaa kaikki nyt niin paljon, vaikka mullahan on kaikki paremmin kuin hyvin ja meille on ihan kohta syntymässä vauva. Oon vaan todella kärsimätön juuri nyt, haluaisin pikkuisen jo rinnalle ja tänne mahan ulkopuolelle elämään meidän kanssa. Flunssan mentyä melkeinpä nyt ohi, oon alkanut tekemään aamulenkkejä, jotka kyllä virkistää mieltä hetkellisesti. Oon kuitenkin luonteeltani utelias ja kärsimätön ja oon kehittänyt itselleni pienoisen ahdistuksen siitä, etten tiedä koska ja miten synnytys käynnistyy. Tieto siitä, että poika olisi jo valmis maailmaan ja ainoa mitä se enää kasvattelee on paino, saa mut entistä kärsimättömämmäksi.

Oon jännittänyt viimeiset pari kuukautta, että mitä jos se tulee liian aikaisin. Nyt oon sitten alkanut jännittämään, että mitä jos se ei tulekaan sieltä itse. Mahdollinen yliaikaisuus pelottaa, toivoisin niin paljon että synnytys käynnistyisi itsestään eikä mun tarvitsisi vappuna lähteä käynnistykseen. Meillä on kaikki valmista, remontti on ohi ja pojalle on hankittu kaikki millä päästään alkuun. Mun ajatukset ei enää ole niinkään raskaudessa vaan enemmän tulevassa keväässä ja kesässä, vauva-arjessa. Välillä mietin onko mun oikein tuntea tällaisia tunteita. Tiedän, että poika itse tulee sitten kun sen on aika tulla eikä mun mielipiteillä tai haluamisilla ole mitään vaikutusta asiaan. En haluaisi olla itsekäs, mutta rehellisesti sanottuna kaipaan jo niin paljon omaa kroppaa, kunnon salitreeniä ja vaatteita joissa näytän hyvältä. Peilistä katsoo turvonnut ihminen, paljon puhuttu "raskauden hehku" -käsite lähinnä huvittaa.

Lopuksi haluan kuitenkin korostaa, että raskaus on ollut upeimpia asioita mitä oon kokenut ja sen huippu, oman lapsen syntymä tulee olemaan huipuista huipuin asia mun elämässä. Mutta pakko kai raskauteenkiin on jossain vaiheessa alkaa hieman kypsymään, jotta olisi valmis siihen seuraavan askeleen ottamiseen, eli äidiksi tulemiseen. Nyt ei sitten muuta kun tekemään asioita, jotka rentouttaa mielen ja kropan ja muistuttamaan itseä siitä että se suurin onni on tässä ja nyt. Oonhan oikeasti ihan pirun onnekas.