31. toukokuuta 2014

Vauvan hellevaatteet

ohuet kesähousut Lindex
Viime viikolla täällä oli aikamoinen helle ja kaivoin pojallekin vilpoisampia vaatteita esille. Joidenkin mielestä vauvat pitäisi helteelläkin pukea lämpimästi, mutta meidän poika vaikuttaa sen verran kuumaveriseltä kaverilta, että mieluummin puen hänet mahdollisimman kevyisiin vaatteisiin mikäli on oikeasti kuuma kuin annan toisen hikoilla. Meidän asunto varsinkin on helteellä oikea sauna varsinkin iltaisin, auringon paahtaessa suoraan olohuoneeseen.

punaiset shortsit Polarn O. Pyret, raidalliset shortsit Lindex
Noihin punaisiin shortseihin ihastuin heti ne nähtyäni. Nämä hellevaatteet alkaa melkeinpä kaikki olemaan jo kokoa 62. Se on vielä pikkaisen iso koko, mutta en enää viitsi ostella pienempiäkään vaatteita, kun kohta se on kuitenkin jo täysin sopiva. Poika kun tuntuu kasvavan niin vauhdilla!

hihattomat bodyt Espanjasta
Saatiin pojan tulevilta kummeilta hihattomia bodyjä tuliaisiksi Espanjasta. Niin söpöjä päällä ja hyviä kuumalla kelillä. Mikäli helteet vielä palaavat, saatan ostaa muutaman hihattoman vielä lisää. Ainakin Lindexillä niitä näytti olevan myynnissä.

jäätelöshortsipuku Villervalla, vaaleanvihreä shortsipuku Name It
Shortsiasut on musta tosi käteviä, helppo pukea eikä tarvitse erikseen pukea montaa vaatetta. Molemmat on saatu lahjaksi. Vaaleanvihreä kirahviasu on luonnossa kivemman värinen kuin miltä kuvassa näyttää, enemmän sellainen neonväriin vivahtava.

sinivalkoinen shortsipuku ja sininen lyhythihainen body Gap (tuliaiset Floridasta), valasbody Lindex
Toisilta kummeilta saatiin Floridan tuliaisina vielä yksi shortsipuku, joka on vielä vähän iso mutta loppukesästä mahdollisesti jo sopivampi. Lisäksi nyt on muutama lyhythihainenkin body varalta. Muutenhan Suomen kesät on ajoittain sen verran viileitä, että peruspitkähihainen body on vauvalle varmasti ihan sopiva asuste ja housutkin voi olla vähän lämpimämpää kangasta. Mutta ollaan nyt ainakin muutamin vaatekappalein varauduttu niihin kaikkein lämpimimpiinkin keleihin!

Tänään ollaan lähdössä ystävien häihin ja tuntuu, että mulla on kaikki aika mennyt pojan juhlakokonaisuuden rakentamiseen ja oman asuni hankin vähän lonkalta. Oon vaan niin superinnoissani, kun saan vihdoin pukea tuota pientä miestä että unohtuu omat asut kokonaan. Ei vaan voi olla söpömpää kuin noin pieni ihminen pienessä punaisessa kravaatissa!

28. toukokuuta 2014

Vanha kehto


Halusin esitellä meidän uusimman huonekalun eli pojan päiväuninukkumapaikan, vanhan kehdon! Saatiin tämä vauva-ajaksi lainaksi. Kehto on aika massiivinen ja pituuden puolesta sinne mahtuisi pidempikin lapsi.


Poika nukkuu usein myös päivisin omassa sängyssään, mutta ollaan käytetty myös kehtoa päiväpäikkäreihin, jos uni on hieman levotonta ja katkonaista. Näin mä pystyn olohuoneessa pyöriessäni pitämään poikaa silmällä ja olemaan nopeammin saatavilla itkun iskiessä. Yksi päivä otin parvekkeella aurinkoa ja poika nukkui kehdossa. Mulla oli näkö- ja kuuloyhteys poikaan, kun makuuhuoneesta itku ei välttämättä parvekkeelle heti kuulu eikä me olla vielä saatu hankittua itkuhälytintä.


Mulla on jo tässä pidemmän aikaa ollut intohimo valkoista sisustusta kohtaan ja meidän asunto onkin täytetty valkoisilla huonekaluilla, varsinkin olohuone. Nyt oon kuitenkin alkanut innostua tällaisesta rosoisesta vanhasta meiningistä, musta on tällaiset huonekalut tuo vaan lisää ilmettä muuten niin valkoiseen sisustukseen. Värikäs viltti on pojan isällä ollut käytössä vauvana ja sopii musta hyvin tuohon vanhaan fiilikseen. Mulla on myös suunnitelmia meidän sohvapöydän ja keittiön ruokailukalusteiden suhteen, pitäisi vaan päästä niitäkin suunnitelmia toteuttamaan.

Eilen oli pojalla oikein itkupäivä, tuntui olevan aika paljon mahakipuja. Tuntui pahalta katsoa kun toisella ei ollut hyvä olo, varsinkin kun syy on todennäköisesti mun antibioottikuurissa tai sitten siinä, että jouduin eilen aamulla antamaan ensimmäistä kertaa korviketta kun en ollut saanut omaa maitoa pumpattua tarpeeksi. Onneksi viime yönä sain taas hyvin pumpattua jääkaappiin niin ei ainakaan tänään tarvitse antaa korviketta. Muutenkin meillä nukuttiin viime yönä oikein erityisen hyvin, ehkä osuutta ollut myös sillä että eilen ei poika päiväunia mahakivuiltaan oikein pystynyt nukkumaan. Heräiltiin myös myöhempään nyt aamulla, klo 7.30, mikä on meille erittäin myöhään. Itselläkin on olo oikein levännyt. Ehkä mä tänään illalla lähden sinne lenkille, mihin en eilen energianpuutteessa millään jaksanut lähteä vaikka mieli olisi tehnyt.

Mikä parasta, meidän pappalla alkaa tänään loma eli juhannukseen asti saadaan hengailla koko perhe yhdessä!

27. toukokuuta 2014

Instagram

Oon ryhdistäytynyt nyt Instagraminkin käytössä eli meitä ja meidän elämää voi seurailla myös sitä kautta: emmianniinav



26. toukokuuta 2014

Tulehduksesta toipumista ja sunnuntain kuvia

Täällä vietettiinkin aika normaalista poikkeava loppuviikko. Kaikki alkoi torstaina päivällä, kierreltiin pojan kanssa kaupungilla kevätmarkkinoilla, poika suojassa auringolta vaunuissa mutta minä suorassa auringonpaahteessa. Join jonkun verran nesteitä, mielestäni ihan hyvin. Kotiintultuamme mulle iski kuitenkin tosi kova väsymys ja ihmettelin mistähän moinen, edellisenä yönä oltiin kuitenkin nukuttu hyvin. Huomasin siinä samalla, että mua alkoi päässä jomottelemaan ja yhtäkkiä iho tuntui kauttaaltaan tulikuumalta.


Illalla väsähdin vaan enemmän ja enemmän enkä olisi enää jaksanut poikaakaan oikein kanniskella. Mulla alkoi tulla vilunväreitä, välillä oli todella kuuma ja välillä taas tärisin kun palelsi niin paljon. Aloin vahvasti epäillä, että olin saanut auringonpistoksen, koska en ollut käyttänyt päähinettä ja mun nestetarve on tällä hetkellä niin suuri etten sittenkään varmaan ollut juonut tarpeeksi. Vietin pitkän tovin suihkussa ja painuin sitten peiton alle. Nukkumaanmennessä mulla olikin sitten jo kuumetta 39. Vedin gramman Panadolia ja yritin saada nukahdettua. Yö meni omassa horroksessa hikoilessa pois lääkkeen laskemaa kuumetta ja sitten taas palellessa, kun kuume palasi yhtä pahana takaisin. Aamulla olin ihan yhtä vetämätön kuin illalla ja L jäikin sitten perjantaiksi kotiin hoitamaan poikaa, mun voimat kun riitti juuri pojan syöttämiseen. Päivä meni välillä kuumehorkassa ja välillä vähän paremmassa voinnissa, kun sain aina hetkellisesti lääkkeillä laskettua kuumetta.


Meillä sattui perjantaina juuri olemaan neuvola-aika ja päätin kuitenkin lähteä poikien mukaan, koska halusin jutella samalla terveydenhoitajan kanssa mun voinnista. Mua alkoi tässä vaiheessa vähän kummastuttamaan, miten auringonpistos muka voisi kestää näin kauan. Terkkari kyseli onko mulla alavatsakipuja tai rintakipuja, mikäli kuume johtuisikin esimerkiksi kohtu- tai rintatulehduksesta. Vatsa voi mulla normaalisti, rinnat eivät silloin juuri olleet kovin kipeät vaikka toisessa rinnassa olinkin jo viikon mittaan tuntenut epämääräisiä särkyjä ja aina imettäessä vähän enemmän kipua kuin toisessa rinnassa.


Kun kuume illalla taas pamahti sinne 39:ään, päätin että nyt lähdetään kyllä päivystykseen katsastamaan tilanne. En uskonut, että mun vointi muuttuisi lauantaiaamuun mennessä mihinkään, sen verran tasaiseen tahtiin kroppa oli kuumetta nostatellut. Päivystyksen lääkäri huomasi mun toisessa rinnassa punoittavan kohdan, jota en itse kuumeissani ollut huomannut ja se kohta olikin aivan muhkurainen. Selvä rintatulehdus ja tulehdusarvot heitteli jo 99:ssä. Sain antibioottikuurin ja pikkuhiljaa viikonlopun aikana kuume sitten hävisi. Panadol oli ilmeisesti pitänyt pahempaa kipua rinnasta poissa, siksi en jotenkin osannut yhdistää mun oireita rintatulehdukseen.


Täällä ollaankin sitten viikonlopun aika yritetty syötellä poikaa aina tulehtuneesta rinnasta ja pumppailla terveestä jääkaappiin maitoa. Lääkäri ohjeisti mua pitämään antibiootinoton jälkeen aina neljän tunnin imetystauon ja siksi ollaankin ensimmäisiä kertoja nyt otettu tuttipullo käyttöön. Onneksi oon saanut pumpattua pojalle omaa maitoa, niin ei ainakaan vielä ole tarvinnut korvikkeeseen turvautua. Reippaasti poika pulloon tarttuikin, vaikka olikin uusi ja vieras juttu. Hieman ehkä ihmetteli kun pullosta taisi tulla vähän vauhdikkaammalla tahdilla sitä maitoa. Nyt rintakin tuntuu jo paremmalta, arka se on vielä mutta pahimmat muhkurat ja punoitukset on alkaneet lähteä.


Eilen mun voidessa jo paremmin, vietettiin kesäpäivää pojan isovanhempien luona. Innokkaiden hoitajien nukutellessa poikaa, sain rauhassa ottaa nurtsilla aurinkoa ja nautiskella kenties viimeisistä aurinkoisista päivistä vähään aikaan. Poika viihtyi parhaiten sisällä, sen verran hiostavaa sillä taisi olla kun ulkona ei juuri tuullutkaan.

Oon niin ihastunut kaikkiin vauvojen kesävaatteisiin, pieniin shortseihin ja hihattomiin bodyihin. Kuinka herttaiselta voikaan pieni ihminen näyttää?!

19. toukokuuta 2014

Kiireisiä päiviä


Huomenta!

Viime viikon aikana ei tullut päiviteltyä blogia ollenkaan, koska aika ei yksinkertaisesti tunnu riittävän. Oma aika on aika kortilla, arkipäivisin saan yleensä aamuisin hengailla muutaman tunnin itsekseni, kun pojalla on tapana nukkua vähän kunnollisemmat unet. Tuo ylimääräinen oma aika vaan tuntuu menevän aamupalan syöntiin ja yleiseen häsellykseen kotona. Päivisin ollaan yleensä vaunukävelyllä kaupoilla ja iltaisin pikkuherralla on kyllä tapana pitää meidät aika täystyöllistettyinä.

Viikonloppu sujui melko kiireisissä merkeissä ja olo ei ole mitenkään erityisen levännyt. Meillä kävi viikonlopun aikana paljon vierailijoita ja lisäksi vietettiin koko lauantaipäivä Jumbossa ostoksilla. Käytiin iltaisin normaalia myöhemmin nukkumaan koko perhe ja ostoskeskuksessa poika nukkui vaunuissa niin pitkät pätkät unia, että meni kyllä seuraavan yön unirytmit ihan sekaisin. Näiden kuluneen kolmen viikon ajan meillä on nukuttu sikeästi yöt, heräten kahden jälkeen syömään, mutta viikonloppuna pinnäsängyssä tapitti kyllä niin virkeät silmät että. Onneksi tunnuttiin päässeen taas nopeasti takaisin arkirytmiin, kun viime yö meni taas normaalisti yhdellä yösyötöllä ja kuuden aikaan heräiltiinkin sitten jo aamutoimiin. Musta on jotenkin tosi tärkeää pitää tietynlaista rytmiä päivissä, vaikka se sitten tulevaisuudessa tarkoittaisikin aamukuuden heräämisiä myös viikonloppuisin. Se selkeyttää jotenkin tosi paljon päiviä ja tuntuu, että itsekin oon paljon virkeämpi kun unirytmi menee samalla tavoin päivästä toiseen.

Kesä on saapunut ja kunhan poika tuolta herää niin lähdetään ulkoilemaan. Ajateltiin reippailla mun äidin luokse tänään. Ihanaa, enää puolitoista viikkoa niin ollaan koko perhe lomalla! Hurjia lomasuunnitelmia ei ainakaan vielä ole tiedossa, muutakuin ristiäiset kesäkuun puolessa välissä sekä mun kampaajakäynti Helsinkiin. Ollaan suunniteltu, että sen 2,5 tuntisen kampaajakäynnin ajan L lähtisi jonnekin kävelylle pojan kanssa Helsingissä ja mä pumppaisin heille varalta maitoa mukaan. En ole vielä kertaakaan kokeillut maidon pumppausta, olisi varmaan tällä viikolla jo hyvä kokeilla tarjota rintamaitoa myös pullosta nähdäkseni miten poika pullon hyväksyy. Sen verran hyvin tuntuu tuo imetys sujuvan tällä hetkellä, että nyt uskaltaisikin jo kokeilla myös pulloa, jotta mäkin pääsisin välillä aina vähän itseksenikin jonnekin. Tähän asti oon ollut vielä jatkuvasti pojan kanssa ja vaikka ajatus pienestä irtautumisesta mua vielä vähän hirvittääkin, niin meinaan kyllä vaan uskaltaa. Tekee hyvää mullekin käydä välillä jossain ihan yksin ja onhan pojalla pappa (isä), joka osaa jo hoitaa häntä ihan mahtavasti.

Kysymys: Mistä mahtaisi löytyä kivoja juhlavaatteita vauvoille? Kokoa 62. Ollaan menossa parin viikon kuluttua häihin ja pojan asu vielä puuttuisi.

12. toukokuuta 2014

Kuvia menneeltä viikolta

Taas on maanantai ja kotona on hiljaista pojan nukkuessa aamupäivän unia. Viime viikko meni hyvin, loppuviikosta ulkoiltiin jo melko paljon ja arki tuntuu alkaneen sujua erittäin hyvin. Pieni vetelee öisin kunnon unia ja mekin ollaan L:n kanssa saatu nukuttua hyvin.



Eilinen äitienpäivä sujui leppoisissa merkeissä. Käytiin äitienpäivälounaalla iltapäivällä L:n vanhempien kanssa ja illalla vaunuiltiin vielä muutaman kilsan matka mun äidille kahville. Saatiin meidän olkkarin sisustukseen lainaksi ikivanha hieno kehto, joka pitäisi vielä sommitella mahtumaan johonkin hyvään paikkaan.



Meillä on käynyt vierailijoita ja on tullut syötyä kakkuja sun muita, ruokavalio ollut siis melko retuperällä. Raskausaikana kertyneistä 16 kg:stä tipahti melko nopeasti synnytyksen jälkeen 8 kg, mutta nyt painonlasku tuntuu jämähtäneen ja vielä mukana keikkuu jäljelläolevat 8 kg. Oon toki yrittänyt nyt joka päivä käydä vaunuilemassa ulkona, mutta koska en saa tehdä vielä kunnon lenkkeilyä, on mun kulutus melko vähäistä. Haluan ehdottomasti noista kahdeksasta kilosta eroon ja tekisi pian mieli saada jalkaan jotain muutakin kuin noita yhdeksän kuukauden ajan käytettyjä raskauslegginsejä.. Kokeilin eilen isoimpia farkkujani, jotka jaloista istuivat hyvin, mutta ei toivoakaan että nappi olisi millään mennyt kiinni. Päätinkin, että nyt saa herkut jäädä ja tilalle tulla terveellinen ruokavalio. Päätavoitteena on syödä 5 x päivässä eikä mitään naposteluja niiden välillä. Paljon proteiinipitoisia tuotteita, marjoja ja vähän vähemmän rasvaa ja turhia hiilareita.


Kunhan muru tuolta heräilee, niin me lähdetään sinne kauppaan ostamaan äiskälle niitä terveellisiä ruoka-aineita. Ihanaa keväistä viikkoa kaikille!

8. toukokuuta 2014

Perhearkea


Ollaan nyt oltu kotona tasan viikko ja pikkuhiljaa sitä alkaa tottua jo uuteen arkeen. Kyllä mulla jonkinlaista baby bluesia on tainnut tässä ilmassa olla, sen verran alakuloinen oon iltaisin ollut. On niin outoa ajatella miten voi olla alakuloinen ja itkuinen, vaikka kaikki on niin hyvin. Kai ne hormonit kuitenkin vaan osaa ottaa vallan äidistä kuin äidistä ja vaikuttavan noin paljon. Eniten mua on mietityttänyt pystynkö mä tarjoamaan rakkaimmalleni kaiken mitä se tarvitsee. Haluaisin luoda sille parhaan mahdollisen pohjan elämää varten ja tätä isompaa vastuuta ei mulla ennen ole ollut. Eilen oli kuitenkin ensimmäinen ilta, kun oleminen ja arki tuntui ainoastaan hyvältä. Käytiin jokailtaisella rauhallisella vaunukävelyllä ja ostin samalla Lindexiltä muutamat 56-koon vaatteet lisää, mukaanlukien alennuksessa olleen ulkoilupuvun. Tuolla on vielä niin kylmä, vaikka kohta on kesäkuu, että pakko vaan pukea pieni tarpeeksi lämpimiin vaatteisiin lenkeille. Poika kärsii nyt ilmeisesti mahavaivoista ja oli eilisen illan melko itkuinen. Vihdoin kivut taisivat kuitenkin helpottaa ja kun yhdeksän jälkeen saatiin hänet unten maille, painuin suoraan itsekin sänkyyn ja nukahdin vaan puhtaan onnen tunteen kera. Mietin miten onnekas oonkaan, kun oon saanut tällaisen perheen.

Tänään aamulla käväistiin ensimmäistä kertaa pojan kanssa neuvolassa ja kaikki näytti olevan erittäin hyvällä mallilla. Painoa oli tullut hyvin lisää, oltiin jo menty hieman yli syntymäpainon, kun sairaalassahan paino ensipäivinä tipahti jonkin verran. Nyt kaveri nukkuu tuossa vieressä vähän pidempiä päiväunia. Mun tekisi mieli tänään lähteä vähän katselemaan itselleni uusia vaatteita, tuntuu että koko raskausaika mentiin vanhoilla vaatteilla ja nyt olisi vihdoin kova tarve saada edes jotain kivaa uutta itselle. Jotain rentoa päällepantavaa, mikä ei kiristäisi jäljellä olevaa vatsaa eikä sektiohaavaa.

L on ollut tämän viikon jo töissä, mutta viettänyt onneksi kaikki illat meidän kanssa kotona. Tuntuu vaan, että aika kuluu iltaisin niin nopeasti, kun pikkuinenkin on yleensä levottomimmillaan aina kuuden jälkeen ja pitää meitä aktiivisina. Onneksi kohta alkaa kuitenkin jo viikonloppu, jolloin meillä on tiedossa vierailijoita ja äitienpäivälounasta. Ihanaa myös itse juhlia äitienpäivää ensimmäistä kertaa!

6. toukokuuta 2014

Synnytyskertomus

Mietin hetken onko tämä sellainen asia mistä haluaisin julkisesti kirjoittaa, mutta tuntuu että edelleen työstän mielessäni kyseistä tapahtumaa jatkuvasti niin toivon sen aukikirjoittamisen avaavan ajatuksiani vähän paremmin. Ja olihan se loppujen lopuksi kaikessa rankkuudessaan silti mahtavin asia tähänastisessa elämässäni.

Olin siis jo monta viikkoa tuskaillut, kun mitään ei vaan tapahdu vaikka merkkejä on koko ajan ilmassa. Tuli aurinkoinen lauantaipäivä, olin edennyt jo raskausviikolle 41+2 ja vaikka vatsa painoi nyt todella raskaasti, päätettiin lähteä kaupungille kävelemään. Käytiin syömässä thaimaalaista ruokaa, ostin apteekista d-vitamiinitippoja vauvalle valmiiksi ja poikettiin rantaan syömään jäätelöt. Kotiin tullessa piti kävellä vähän ylämäkiä ja suurinpiirtein roikuin L:n käsivarressa, jotta pääsin kivuttua eteenpäin, sen verran vaikeaa kävely alkoi jo olemaan.


Minä tulinkin sitten suoraan kotiin ja L päätti vielä poiketa lähistöllä asuvan tuttunsa luona pikaisesti. Tulin kotiin ja rojahdin sängylle lepäämään. Ei mennyt kuin muutama minuutti niin yhtäkkiä, klo 14.45 tunsin kuinka lämmin vesi räjähti housuihini. Päästin kovan kiljaisun ja kissakin siinä taisi säikähtää, että mitä nyt oikein tapahtui. Kipitin pikaisesti vessaan ja huomasin housujeni olevan litimärät, mutta mitään jättimäistä lammikkoa ei sänkyyn tai lattialle ollut muodostunut. Mielen valtasi innostus: vihdoinkin, tätä oltiin odotettu! Soitin kiireesti L:lle, että tule nyt äkkiä kotiin, multa meni lapsivedet. Seuraavaksi soitinkin sairaalaan ja he kehottivat saapumaan viimeistään puoleenyöhön mennessä osastolle, ellei supistukset sitten alkaisi aiemmin.


No kyllähän ne supistukset sitten alkoivat, niitä tuli illan aikana välillä 10min välein ja välillä 5min välein, mutta voimakkuus pysyi melko samana. Teki vähän kipeää, mutta ei kovin paljoa. Klo 22 maissa alettiin jo tylsistyä kotona odotteluun, kun ei siinä edelleen lapsivettä valuvana mitään oikein saanut aikaiseksikaan ja lähdettiin ajelemaan sairaalaan.

Sairaalassa päästiin tarkkailuhuoneeseen, jossa makoilin käyrillä ja sisätutkimuksen mukaan olin noin 2cm auki. Siinä maatessa supistukset alkoivat pikkuhiljaa sattumaan ja puolenyön aikaan ne tekivät jo oikeasti kunnolla kipeää. Mulle tehtiin myös lapsivesitesti, joka näytti negatiivista. Siinä sitten ihmeteltiin kätilön kanssa, miten se oli mahdollista. Kävin tämän jälkeen puolen tunnin ajan suihkussa seisoskelemassa, jolloin supistukset muuttuivat hetkeksi melkeimpä kokonaan kivuttomiksi. Kätilö toi mulle Panadolia ja Opamoxia, jotta saisin nukuttua edes vähäsen. No nukahdinhan minä, mutta uni vei samalla myös supistukset pois.. Aina kun heräilin yöllä kätilön tullessa käymään tai labran ottaessa näytteitä, sain taas muutaman kipeän supistuksen kunnes nukahdin uudestaan. Aamulla heräsinkin sitten kuuden aikaan ja ihmettelin tilannetta ilman supistuksia. Huomasin myös, että mulla ei ollut yön aikana tullut enää yhtään lapsivettä housuihin ja lapsivesitestikin tehtiin uudestaan: edelleen negatiivinen. No siinä aamupalaa syödessä kivuliaat supistukset taas palasivat kipeinä ja alkoivat tulla 10min välein. Aamuvuoron kätilö teki uuden sisätutkimuksen ja totesi, että kohdunsuu oli edelleen vaan sen 2cm auki ja kaulaakin oli vielä vähän jäljellä. Samalla hän kuitenkin sanoi tuntevansa vielä sikiökalvoa olevan jäljellä. Hän kyseli, olinko aivan varma että mulla oli mennyt lapsivedet eikä se ollut pissaa. Olin aivan satavarma housuihini räjähtäneen nesteen olleen lapsivettä, sitä tuli sen verran paljon ja se oli ollut vaaleanpunaista. Aamuvuoron kätilö alkoi epäillä osittaista lapsiveden menoa, sillä kalvot tuntuivat vielä alhaalla ehjiltä. Tulehdusarvot näyttivät normaaleilta, mutta koska lapsiveden menosta alkoi olla kohta jo vuorokausi, sain tietää että iltapäivällä lääkäri pistäisi vauvan päähän pinnin, jolloin saataisiin lopullisesti kalvot puhkeamaan ja saataisiin synnytys kunnolla käyntiin.


Aamupäivän aikana hengailin edelleen tarkkailuhuoneessa. L oli nukkunut mun vieressä koko yön säkkituolilla ja lähti jossain vaiheessa käväisemään itse syömässä ja kaupassa. Mä mutustelin vielä lounasta huoneessa ja aina supistuksen tullessa pomppasin seisomaan sängyn reunaa vasten tai jumppapallon päälle tuskailemaan. Supistusten väli oli nyt sellaista 5min luokkaa ja ähisin jo aika tuskissani. Kävin myös suihkussa, tällä kertaa se ei kuitenkaan vaikuttanut supistusten voimakkuuteen mitenkään. Klo 14 kätilöni oli lopettelemassa pikkuhiljaa vuoroaan ja teki uuden sisätutkimuksen. Nyt olin 3cm auki, mutta kätilö päätti silti että nyt lähdetään synnytyssaliin että saadaan vähän vauhtia tähän hommaan.

Pian oltiin isossa salissa ja sain ilokaasumaskin naamalleni. Hengittelin sitä aina supistusten tullessa ja koin saavani siitä apua kipuihin. Supistusten väli oli edelleen 5min ja väleissä aina rupateltiin L:n kanssa normaalisti ja se otti musta kuvia, kun pyöriskelin maski kädessä sängyllä. Mulle pistettiin myös antibiootit tippumaan, koska lapsiveden menosta oli kulunut jo niin kauan aikaa. Joskus klo 15 aikoihin vaihtui kätilöjen vuoro ja iltavuoron kätilö saapui paikalle lääkärin kanssa. Lääkäri pisti pinnin vauvan päähän ja sai loput kalvot puhkeamaan.


Nyt alkoi pikkuhiljaa tapahtumaan. Supistukset muuttuivat yhä kivuliaammiksi ja niiden väli tiheni pikkuhiljaa 1-2 minuuttiin. Kätilö ja lääkäri seurailivat tarkkaan vauvan sydänääniä, koska ne tuntuivat aina supistuksen yhteydessä hieman laskevan. Muutaman tunnin kestin supistuksia ilokaasumaskin kanssa ja makasin vaan jonkinlaisessa horroksessa L:n aina ojennellessa maskia mulle kun sitä aloin hapuilla. Jossain vaiheessa kipu alkoi olla jo niin sietämätöntä, että ilokaasusta ei enää tuntunut olevan mitään apua. Tuli ikäänkuin seinä vastaan ja huusin, että mun on pakko saada epiduraalipuudutus nyt. Muistan sen hetkisen fiiliksen hyvin, pelkäsin että oikeasti kuolen kohta siihen kipuun. No samantien oli huoneessa lääkäri ja kaksi kätilöä ja mun puudutus sai nyt odottaa, sillä vauvan sydänäänet romahteli nyt sen verran alas supistusten aikana että heidän oli pakko yrittää ottaa verinäytettä vauvan päästä nähdäkseen, kärsiikö hän hapenpuutteesta. Mä olin kuitenkin niin kivuissani ja tärisin jäykkänä, ettei näytettä saatu mitenkään otettua. Anestesialääkäri tuli laittamaan mulle puudutuksen ja sen jälkeen kivut vihdoin hellittivät. Makasin vaan raukeana paikoillani ja supistusten aikana tunsin ainoastaan painetta kohdunsuulla, kivut olivat tiessään. Mulle laitettiin tässä vaiheessa myös oksitosiinia tippumaan. Puudutteen laiton jälkeen vauvan sydänäänet kuitenkin jatkoivat laskuaan ja sykkeen todettiin myös olevan välillä liiankin tasainen.

Kätilö teki sisätutkimuksen ja olin vasta 5cm auki. Olin ihan ihmeissäni. Olin kärsinyt kamalista minuutin välein tulevista supistuksista 3-4 tuntia eikä tilanne ollut edennyt enempää. Kello oli nyt 19 ja siinä huoneessa olikin sitten taas monta kätilöä ja lääkäri miettimässä tilannetta ja mitä sille pitäisi tehdä. Sitten lääkäri sanoi yhtäkkiä, että kyllä meidän on pakko tehdä nyt kiireellinen sektio. Hän perusteli, että synnytys on kestänyt liian kauan etenemättä eikä vauva välttämättä enää kauan kestäisi jatkuvia sydänäänten laskuja. Tottakai ymmärsin tilanteen vakavuuden, mutta sektiopäätös tuli silti yllätyksenä ja aloin itkemään. Oltiin kummatkin L:n kanssa aika kauhuissamme, ei me jotenkin oltu yhtään varauduttu etten synnyttäisikään alateitse.


Pian kuitenkin huomasin, että mua alettiin kärräämään synnytyssalista kohti leikkaussalia ja L jäi yksin synnytyssaliin odottelemaan. Leikkaus tehtiin puudutuksessa ja koko tilanne oli pelottava. Mua alkoi jännittämään niin paljon, että samalla mulla laski verenpaineet aika reippaasti, oksetti ja tärisin vaan kauttaaltani. Onneksi leikkauksessa mukana ollut anestesialääkäri jaksoi jatkuvasti tsempata mua ja pyysi puristamaan sen kädestä. Itse viilto ja vauvan ulosauttaminen tuntuivat kamalan epämukavalta möyhimiseltä ja tunsin myös jonkinlaista lievää viiltävää tunnetta, jota kuitenkin pelästyin ja huusin kauhuissani, että kuuluuko sen sattua.

Sitten yhtäkkiä klo 19.37 näinkin kun meidän pieni poika kiidätettiin sivupöydälle ja kuulin ihanan ensimmäisen rääkäisyn. Ihmisten käsien välistä yritin kurkkia omaa pientä ihmettäni ja purskahdin onnenitkuun. Nyt se oli ohi ja kysyin, onko sillä kaikki hyvin ja sain myöntävän vastauksen. Siinä kun mun vatsaa kurottiin taas kasaan, katselin kun meidän poikaa putsattiin ja käärittiin viltin sisään. Sillä oli punertava tukka ja paikalle tullut lastenlääkäri totesi, että sehän on ihan jäbän näköinenkin. Poika tuotiin mun kasvojen lähelle ja sain hetken jutella sille, kunnes sitä lähdettiin viemään L:n luokse synnytyssaliin. Minä itse jouduin vielä melkein pari tuntia viettämään heräämössä odotellen, että puudutteen vaikutus alkaisi vähentyä kropastani.


Heräämössä vietetty aika oli melko turhauttavaa. Sain vahvoja kipulääkkeitä ja olin aika horroksessa, mutta en kuitenkaan malttanut nukkua. Kyselin moneen kertaan, joko pääsen osastolle pojan luokse. Kun viimein pääsin osastolle ja näin pojan L:n kanssa, olo oli väsynyt mutta sanoinkuvaamattoman onnellinen. Pienellä oli kova nälkä, mutta pojat olivat odottaneet minua, jotta saisin annettua ensimmäiset maidot imettämällä. Poika nostettiin rinnalleni ja siinä hän viettikin tunnin ajan innokkaasti syöden, tai ainakin yrittäen, tiedä sitten tuliko mitään maitoa vielä siinä vaiheessa. Tunnin jälkeen poika simahti mun rinnalle ja vietettiin yömyöhään aikaa L:n kanssa ihastellen omaa pientä maailman suurinta ihmettä.

Painoa pojalla oli siis kerinnyt tulemaan 3900g ja pituutta 53cm. Apgar-pisteitä hän sai 9, yhden jäädessä uupumaan sinertävyyden vuoksi. Siinä hän nyt oli, kauan odotettu perheenjäsenemme. Takana oli pitkä ja rankka synnytys, jonka jälkeen vallannut olotila oli kuitenkin melko helpottunut. Kaikki oli nyt hyvin, eikä pojalle ollut aiheutunut haittoja synnytyksen aikaisista ongelmista. Pian mullekin selvisi myös syy, miksi synnytys ei ollut edennyt enempää kuin 5cm: poika oli ollut tulossa ulos virhetarjonnassa, pää jotenkin vinossa. Mun kroppa oli ilmeisesti yrittänyt aikalailla pistää stoppia synnytykseen juuri tämän takia.

Synnytyskertomuksesta tuli aikamoinen maratonipostaus, mutta siltähän se itse tapahtumakin tuntui. Jos joskus vielä toinen lapsi meille suodaan, niin toivon että voisin vielä synnyttää alateitse. Ei voi kuin muuta sanoa, että itse synnytys oli samalla elämäni rankin mutta silti ihanin kokemus, niin oudolta kuin se tuntuukin.

3. toukokuuta 2014

Vauvahuumaa

Viikko sitten lauantaina lähdettiin sairaalaan ja nyt torstaina kotiuduttiin. Synnytys päättyi siis sektioon ja vaikka poika olisi saanutkin kotiutua jo aikaisemmin, jäätiin vielä sairaalaan koska mä olin itse aika kipeässä kunnossa alkuviikon. Kirjoittelen itse synnytyksestä pian tarkemmin, mutta vuodeosastoaika oli positiivinen kokemus. Saatiin paljon tukea ja opastusta, olo oli erittäin turvallinen näin uuden elämänmuutoksen keskellä. Mä olin sen verran kipeä, että vietin suurimman osan ajasta sängyssä. Saatiin onneksi perhehuone, eli L:kin sai viettää meidän kanssa aikaa osastolla ympäri vuorokauden. Oonkin supertyytyväinen hänen panostukseensa pojan hoidossa, itse keskityin vaan imettämiseen ja hän hoiti kaiken muun, kantelut ja vaipanvaihdot.


Nyt ollaan oltu muutama päivä kotona ja pikkuhiljaa sitä alkaa oppimaan elämää uuden perheenjäsenen kanssa. Toistaiseksi poitsu on nukkunut yöt erittäin hyvin, viime yönä oli vain yksi tunnin kestävä syömis- ja valvoskeluhetki, muuten hän nukkui tyytyväisenä kuin tukki. Sairaalassa kun harjoiteltiin syömistä, oli hankala saada poika nukahtamaan omaan koppaansa ja hän köllikin öisin paljon mun vieressä. Meidän on kuitenkin ollut tarkoitus nyt heti alusta lähtien kotona nukuttaa häntä aina omaan sänkyynsä ja ainakin nämä kaksi ensimmäistä yötä on sen suhteen onnistuneet.

Poika on ainakin näin vajaa viikon ikäisenä melko rauhallisen oloinen kaveri, eniten itkua tulee nälkäisenä ja jos ei pääse syliin heti kun haluaa. Selkeitä hereilläolojaksoja on päivisin jo jonkin verran, silloin hän tykkää erityisen paljon oleskella sylissä ja tutkiskella mun ja L:n kasvoja.


Varsinaista baby bluesia ei ihan vielä ole iskenyt, vaikka hetkittäin saatan olla itkuherkempi ja voimattomampi. Varsinkin illat on mulla kipujen ja maidon pakkaantumisen takia raskaampia, mutta esimerkiksi nyt hyvin nukutun yön jälkeen mieli on virkeä ja tyytyväinen.

L on nyt pojan syntymästä saakka ollut isyyslomalla, mutta palaa töihin takaisin maanantaina. Mua vähän jännittää, miten tullaan pärjäämään ensi viikolla kun oma fyysinen vointi ei vielä ole ihan priimakunnossa. Meillä on kyllä onneksi tukijoukkoja, jotka on tarjoutuneet auttamaan tarvittaessa.

Voisin vaan katsella tuota pientä ihmettä tunnista toiseen. Sitä tunnetta on mahdoton sanoin kuvailla, kuinka onnelliseksi mut tekee nähdä meidän lapsi tyytyväisenä oloonsa. Tällä hetkellä kaikki kodin ulkopuolinen elämä tuntuu aika kaukaiselta, päivät kuluu vauvan rytmissä ja omissa oloissa. Totesin juuri eilen, että vihdoin elämä tuntuu täydelliseltä ja kokonaiselta. Oon tähänkin asti ollut onnellinen, mutta silti jotain on puuttunut. Nyt se puuttuva palanen on täällä ja mulla on ensimmäistä kertaa elämässä sellainen olo, että kaikki on tässä ja nyt. Mun elämästä ei puutu enää mitään.