3. toukokuuta 2014

Vauvahuumaa

Viikko sitten lauantaina lähdettiin sairaalaan ja nyt torstaina kotiuduttiin. Synnytys päättyi siis sektioon ja vaikka poika olisi saanutkin kotiutua jo aikaisemmin, jäätiin vielä sairaalaan koska mä olin itse aika kipeässä kunnossa alkuviikon. Kirjoittelen itse synnytyksestä pian tarkemmin, mutta vuodeosastoaika oli positiivinen kokemus. Saatiin paljon tukea ja opastusta, olo oli erittäin turvallinen näin uuden elämänmuutoksen keskellä. Mä olin sen verran kipeä, että vietin suurimman osan ajasta sängyssä. Saatiin onneksi perhehuone, eli L:kin sai viettää meidän kanssa aikaa osastolla ympäri vuorokauden. Oonkin supertyytyväinen hänen panostukseensa pojan hoidossa, itse keskityin vaan imettämiseen ja hän hoiti kaiken muun, kantelut ja vaipanvaihdot.


Nyt ollaan oltu muutama päivä kotona ja pikkuhiljaa sitä alkaa oppimaan elämää uuden perheenjäsenen kanssa. Toistaiseksi poitsu on nukkunut yöt erittäin hyvin, viime yönä oli vain yksi tunnin kestävä syömis- ja valvoskeluhetki, muuten hän nukkui tyytyväisenä kuin tukki. Sairaalassa kun harjoiteltiin syömistä, oli hankala saada poika nukahtamaan omaan koppaansa ja hän köllikin öisin paljon mun vieressä. Meidän on kuitenkin ollut tarkoitus nyt heti alusta lähtien kotona nukuttaa häntä aina omaan sänkyynsä ja ainakin nämä kaksi ensimmäistä yötä on sen suhteen onnistuneet.

Poika on ainakin näin vajaa viikon ikäisenä melko rauhallisen oloinen kaveri, eniten itkua tulee nälkäisenä ja jos ei pääse syliin heti kun haluaa. Selkeitä hereilläolojaksoja on päivisin jo jonkin verran, silloin hän tykkää erityisen paljon oleskella sylissä ja tutkiskella mun ja L:n kasvoja.


Varsinaista baby bluesia ei ihan vielä ole iskenyt, vaikka hetkittäin saatan olla itkuherkempi ja voimattomampi. Varsinkin illat on mulla kipujen ja maidon pakkaantumisen takia raskaampia, mutta esimerkiksi nyt hyvin nukutun yön jälkeen mieli on virkeä ja tyytyväinen.

L on nyt pojan syntymästä saakka ollut isyyslomalla, mutta palaa töihin takaisin maanantaina. Mua vähän jännittää, miten tullaan pärjäämään ensi viikolla kun oma fyysinen vointi ei vielä ole ihan priimakunnossa. Meillä on kyllä onneksi tukijoukkoja, jotka on tarjoutuneet auttamaan tarvittaessa.

Voisin vaan katsella tuota pientä ihmettä tunnista toiseen. Sitä tunnetta on mahdoton sanoin kuvailla, kuinka onnelliseksi mut tekee nähdä meidän lapsi tyytyväisenä oloonsa. Tällä hetkellä kaikki kodin ulkopuolinen elämä tuntuu aika kaukaiselta, päivät kuluu vauvan rytmissä ja omissa oloissa. Totesin juuri eilen, että vihdoin elämä tuntuu täydelliseltä ja kokonaiselta. Oon tähänkin asti ollut onnellinen, mutta silti jotain on puuttunut. Nyt se puuttuva palanen on täällä ja mulla on ensimmäistä kertaa elämässä sellainen olo, että kaikki on tässä ja nyt. Mun elämästä ei puutu enää mitään.

4 kommenttia:

  1. Onpa suloinen poika :) onnea!

    VastaaPoista
  2. Odotan jo kertomusta synnytyksestä, ystäväkin sai lapsen hiljain hätäsektiolla... Suloinen on lapsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo ajattelin sen kirjoittaa ihan piakkoin! :)

      Poista