31. heinäkuuta 2014

Kodin sisustuksen päivitystä

Kesällä kodin sisustaminen on jäänyt vähän vähemmälle ja ollaan muutenkin mielellämme vietetty aikaa muualla kuin kotona. Muutamia uusia juttuja on kuitenkin meidänkin kotiin ilmestynyt ja mitä lähemmäs syksyä tullaan, sitä enemmän ideoita alkaa munkin päässä taas kehittymään. Kunhan saadaan kesän menot alta pois ja aletaan rauhoittumaan viikonlopuiksi taas kotiin niin tarkoituksena olisi ainakin maalata makuuhuoneen seinät uudestaan. Nythän makuuhuone on ruskea-lila sävytteinen ja toiveissa olisi saada se vaalean beigeksi, jotta siitä tulisi lämpimämmän värinen. Oonkin käynyt jo tiirailemassa Tikkurilan maalivärejä siellä on yksi sävy, johon oon aivan ihastunut.

Pääjutut sisustuksessa alkaa meillä olemaan suht kunnossa. Muutama huonekalu kaipaa vielä vaihtoa, mutta pääosin puutteita on mun mielestä enää piensisustuksessa. Ainoastaan olohuone alkaa kokonaisuudessaan olla melko hyvällä mallilla ja siellähän tuleekin vietettyä eniten aikaa, joten sen sisustukseen on kai senkin takia tullut panostettua. Keittiön tarvikkeet, makuuhuoneen seinät, pikku-wc sekä lastenhuoneen ja eteisen sisustukset kaipaavat ainakin vielä pientä viilausta. Tarkoituksena olisi lähteä syksyllä kunnolla kiertämään kirpputoreja, jos löytäisin kivoja ja edullisia tavaroita eikä tarvitsisi käyttää kovin paljoa rahaa aivan uusiin juttuihin. Varsinkin kaikista pienistä sisustusjutuista tuntuu turhalta maksaa hirveitä summia, niitä kun tulee vaihdeltua aina maun ja mieltymysten muuttuessa ja vaikka kirpputoreilla myydään kaikenlaista krääsääkin niin sieltä tekee oikeasti välillä todella hyviä löytöjä.

Jotain uudistusta ollaan nyt siis kuitenkin jo saatu kotiin tämänkin kesän aikana. Eurolavoista tehdyn sohvapöydän jo esittelinkin ja tässä olisi vielä muutamia uusia yksityiskohtia.


Rakastan kynttilöitä ja saatiin lahjaksi tine k home -kynttilä olohuonettamme koristamaan. Kyseisellä merkillä on muutenkin kaikkea ihanaa sisustusjuttua, jotka voisin samantien kotiuttaa meille! Nuo Pentikin ihanat tuikkukipot ollaan myöskin saatu lahjaksi jo jonkin aikaa sitten.


Sain aikaiseksi syntymäpäivälahjaksi sisustustikapuut. Näitä sai ainakin vielä vähän aikaa sitten Askosta alennuksesta ja valkoiset tikapuut koristaa nyt sitten meidänkin olohuoneen seinää. Tikapuille on kiva laittaa vilttejä yms. roikkumaan ja tuohon sopisi mun mielestä vielä esimerkiksi joku ihana lastenvaate henkarilla roikkumaan.



Kerroin haaveilleeni Porvoon vanhassa kaupungissa näkemästäni taulusta ja pakkohan se oli sitten muutaman päivän pohdinnan jälkeen käydä ostamassa. Taulu on romanttinen ja tyttömäinen, aivan ihana! Saan onneksi aika vapaasti päättää millaisilla huonekaluilla ja tavaroilla meidän kotia sisustetaan. Ehkä mun makuun siis luotetaan tai sitten oon vaan meillä ainut ketä kiinnostaa sisustaminen. Jokatapauksessa tämä ihana taulu on nyt asetettu meidän eteisen seinälle ja tuo mun mielestä ihanasti värikästä ilmettä meidän muuten melko tylsään eteiseen. Meidän eteinen on malliltaan pitkä ja siinä on paljon oviaukkoja, joten seinänvierustojen sisustaminen on hieman haastavaa.


Mä oon jo pitkän aikaa haaveillut pallovaloista ja nämä tulevat varmasti syksyllä olemaan aivan ihanat iltojen pimennyttyä. Näitä voi kieputella mihin vaan, nyt päädyin laittamaan ne vanhan ikkunanpokan päälle. Hankkisin mieluusti pojan huonettakin piristämään jotkut värikkäät pallovalot.

30. heinäkuuta 2014

Mökkiloma ohi, kotona ollaan

Me palattiin muutama tunti sitten kotiin mökkireissultamme. Tulihan otettua kunnon irtiotto arjesta ja tietokonettakaan en loman aikana käyttänyt. Viisi päivää tuntui menevän nopeasti, vaikka mitään ihmeellistä emme tehneetkään. Otettiin aurinkoa, uitiin paljon, saunottiin ja grillailtiin. Päivän suurimmat pohdinnat liittyivät siihen, mitä minäkin päivänä syötäisiin. Oltiin vaan. Ja se teki hyvää. Minäkin pystyin rentoutumaan ja elämään hetkessä. Luonto ja vesi on kyllä niin ihmeellinen rauhoittaja. Nautittiin koko perhe. Nyt voi taas energisin mielin palata pyörittämään arkea kotona.












Mä olen nyt niin väsynyt matkustamisesta ja fiilis on jotenkin sen verran raukea, että taidan vaan mennä nukkumaan. Vaikka mökkeily olikin kivaa vaihtelua niin ai että kuinka hyvältä tuntuu päästä omaan sänkyyn nukkumaan. Poika taitaa olla samaa mieltä ja nukahtikin vähän aikaa sitten syötyään, ilman minkäänlaista nukutusta. Kummasti sitä omaa kotia vaan osaa arvostaa poissaolon jälkeen.

25. heinäkuuta 2014

Mökkilomalle kassien kanssa






Tämä päivä on kulunut yhdessä hujauksessa. Aamulla käytiin kirjastossa hakemassa vähän lukemista ja sitten aloinkin pakkailemaan tavaraa meidän mökkireissua varten. Huomenaamulla lähdetään ajelemaan ja takaisin tullaan keskiviikkona. Ihan kuin oltaisiin lähdössä vähän isommallekin reissulle.. Aloitetaan nyt vaikka noista vauvanvaatteista, niitä kertyi nyt vähän joka lähtöön. Eihän me nyt oikeasti tarvita tuollaista määrää vaatteita, vaikka puklailuja sun muita tulisikin usein. En vain osannut päättää mitä pakkaan niin laitoin kaikkea kivaa. Varmaan nuo shortsit ja hihattomat bodyt tulee pojallekin eniten käyttöön, mutta pitihän nyt varautua vähän lämpimimmilläkin vaatteilla. Jotain tuosta tosin kannattaisi varmaan laittaa takaisin kaappiin, en kai nyt sentään farkkuja pue lapselle mökille päälle kun itsekin aion hillua verkkareissa?! Hyvin oon taas ajatellut..

Itse en suinkaan lähde liikkeelle pelkkien bikineiden ja purnukoiden kera, vaan vielä on yksi iso kassillinen mökkivaatteita mulle. Lisäksi tietysti L:n vaatteet, pyyhkeet ja vuodevaatteet, sitteri, amme, vaunut, vaipat sun muuta tarpeellista. Huhheijaa, karavaani kulkee huomenna! Mutta ihanaa päästä viettämään vähän relax-lomaa. Sauna ja palju odottaa sekä tietysti paras seura eli mun pojat.

23. heinäkuuta 2014

3kk synnytyksestä: liikuntaa ja kropan tilannetta

Muutama viikko sitten kävin ensimmäisellä juoksulenkillä. Sitä ennen olin vain tehnyt reippaita kävelylenkkejä. Nyt suuntasin muun kansan silmien alta pois pururadalle ja kokeilin pistää juoksuksi. Tai enemmän sitä kai hölkäksi voisi kutsua. Ja tuntuipa se oudolta vatsassa, jotenkin ontolta. Jatkoin silti, koska kipua en kuitenkaan tuntenut. Onnekseni sektiohaava ei ole enää kipuillut viimeiseen kahteen kuukauteen lainkaan. Lenkin jälkeen olo oli hikisempi ja virkistyneempi kuin kävelylenkkien. Lähdin siis uudestaankin ja nyt olen aina silloin tällöin käynyt pururadalla hölkkäilemässä. Virkistää kummasti mieltä lenkkeillä iltaisin, jos koko päivä on sattunut kulumaan kotosalla kahdestaan pojan kanssa.


Kesäkuussa kokeilin uutta salia, jota en sittemmin tuntenutkaan omakseni mm. ahtauden takia. Pyrin käymään salilla aina aamuisin, vaikka parhaimmat mahdollisuudet mulla olisi ollut iltaisin L:n tultua töistä kotiin. Näin mun salilla käyminen hiipui. Kävin vaan lenkillä ja tein kotona pientä treeniä käsipainoilla.

Eilen kävin kokeilemassa taas uutta salia ja se tuntuukin enemmän omalta, ainakin ensimmäisen kerran perusteella. Ensimmäistä kertaa jalkatreenikin lähti kunnolla ja nyt tuntuu lihaksissa! Aiemmin kesällä en vielä oikein uskaltanut antaa itsestäni kaikkea irti ja jalkatreenit jäivät vain pieneksi jumppailuksi. Se voi toisaalta olla ihan hyvä juttu, sillä keskivartalo alkaa vasta nyt sietämään sellaista painetta mikä siihen jalkoja treenatessa kohdistuu.


Toivon, että saisin nyt mun salitreenauksen taas uuteen nousuun. Haluaisin itselleni kunnon treeniohjelman, tähän asti kun oon salilla nyt tehnyt vähän mitä minäkin hetkenä on huvittanut. Luulen, että ohjelmalla saisin oikeasti paremmin tuloksia aikaan kun olisi kunnon tavoitteet. Kaksijakoista ohjelmaa olen miettinyt ja tavoitteena olisi, että pääsisin käymään salilla 2-3 krt/viikko ja lisäksi päälle lenkkeilyä.


Miltä mun kroppa sitten näyttää kolme kuukautta synnytyksen jälkeen? Kiloja on raskautta edeltävään painoon jäljellä vielä neljä. Jokapuolella puhutaan, että se imetys kyllä laihduttaa, mutta mä en usko enää mihinkään imetysdieetteihin. Mulla junnasi ainakin kuukauden paino samassa, vaikka liikuin ja söin suht terveellisesti koko ajan samalla imettäen. Nyt oon kohta kuukauden mennyt oikeasti terveellisellä ruokavaliolla, pitänyt lauantaisin herkkupäivän, mutta muuten jättänyt liialliset leivät ja kesäjäätelöt pois ja ilokseni huomaan, että oon nyt mennyt yhden kilon alemmas painossa. Farkkushortsit ei enää kiristä vyötäröstä niinkuin ne vielä juhannuksena teki. Eli se ei ole se imetys, vaan mun oma panostus ruokailuihin. Onko joku oikeasti muka laihtunut reippaasti imettämällä ilman että olisi muuttanut liikkumis- tai ruokailutottumuksiaan parempaan?

Vatsasta, lantiosta ja sisäreisistä toivoisin saavani rasvaa pois, muuten oon ihan tyytyväinen. Mun tavoitteena olisi päästä raskautta edeltävään painoon, enempää ei tarvitsisi lähteä. Eli 4kg olisi vielä tiputettavaa, aikatauluja en viitsi itselleni asettaa. Lähtevät sitten kun lähtevät, pyrin syömään hyvin ja terveellisesti ja lisäämään liikuntaa. Toivoisin saavani lisäksi pyöreämmän pepun ja olkapäät, eikä se lihas muuallakaan olisi pahitteeksi. Eli salitreeniä vaan lisää, huomenna saankin aamusta hoitoapua kotiin niin pääsen käymään salilla. Aamutreenit on parhaita.

21. heinäkuuta 2014

Tässä ja nyt


Lapsen saannin jälkeen oon yhä enemmän ja enemmän alkanut miettimään omaa elämäntyyliäni. Mulla on aina ollut kova tarve suorittaa asioita ja tämä tarve on vaan korostunut mitä vanhemmaksi oon tullut. Mulla on aina oltava jokin "projekti" meneillään. Elän aina seuraavaa hetkeä varten, oon aina suunnittelemassa jotain uutta. Uusia hankintoja kotiin, remonttia, reissuja ja jatkuvasti uusia päämääriä. En jotenkin osaa pysähtyä ja nauttia kunnolla elämästäni ja siitä mitä mulla on. En tarkoita, että elämässä ei saisi olla tavoitteita tai suunnitelmia. Tottakai niitä kuuluu olla, elämässä pitää toteuttaa niitä asioita mitkä kiinnostavat eikä jämähtää paikalleen. Mutta musta tuntuu, että välillä tämä menee mulla vähän liiallisuuksiin. Valmistuin sairaanhoitajaksi, olin vuoden töissä ja totesin, että se on ihan kivaa mutta ei kuitenkaan se mitä oikeasti haluaisin tehdä seuraavat vuosikymmenet. Hain uutta opiskelupaikkaa, tein töitä paikan eteen ja sain sen. Olin ylpeä itsestäni ja askeleen lähempänä omia unelmiani.


Miltonin synnyttyä oon kuitenkin yhä enemmän alkanut pohtia omaa suhtautumistani elämään ja miettimään kuinka hyvin mulla asiat on. Mulla on maailman ihanin lapsi, joka täyttää mun päivät ilolla ja rakkaudella. Mulla on välittävä aviomies, joka huolehtii meistä ja painaa kovasti duunia, jotta me pystyttäisiin elämään niinkuin haluamme. Meillä on oma suht iso asunto, hyvällä ja rauhallisella asuinalueella. Asunto ei ole täysin priimakunnossa, mutta riittävän hyvä juuri nyt. Pojan isovanhemmat asuvat lähellä, saadaan aina apua heiltä aina kun sitä tarvitsemme. Mulla on opiskelupaikan ohella myös vakituinen työpaikka. Me ollaan kaikki terveitä. Me rakastetaan toisiamme. Kaikki on paremmin kuin hyvin, siitä saan olla kiitollinen.


Osittain tämä jatkuva suorittamisen tarve johtaa kai juurensa omaan lapsuuteeni ja asioihin, jotka ovat jostain syystä jääneet käsittelemättä. Kaivoin eilen kaapinpohjalta esille Tommy Hellstenin Virtahepo olohuoneessa -kirjan, jonka luin kauan sitten. Huomasin samaistuvani moniin kirjassa mainittuihin persoonallisuuden tuntomerkkeihin paremmin kuin hyvin. Mun mielestä kirjassa kuvataan asiaa niin hyvin ja osuvasti: "Vahvan minuuden omaava ihminen näkee suuren arvon olemisessa. Hänellä on kyky olla syvällisesti koko persoonallaan läsnä tässä hetkessä riippumatta siitä mitä siinä hetkessä on. Hänen ei tarvitse pakonomaisesti ajaa takaa seuraavaa hetkeä. Minuuden puuttuminen pakottaa ihmisen hakemaan omaa arvoaan seuraavasta hetkestä, sillä siellä kangastaa täyttymys. Hänestä kehittyy sitten kun -ihminen. -- Tällaisella ihmisellä on aina kiire vaikkei hän tiedä mihin. Mikä on se, jota hän ajaa takaa? Tätä hän ei tiedä, koska hänellä ei ole aikaa pysähtyä ajattelemaan." Kolahtaako? Kyllä.


Mä oon päättänyt nyt yrittää muuttaa oman ajatteluni suuntaa. Mulla on kaikki hyvä tässä ja nyt. Elämässä mennään eteenpäin ja unelmat on tehty toteutettaviksi, mutta kaiken ei tarvitse tapahtua samantien. Haluaisin remontoida meidän keittiön, mutta me tehdään se sitten kun on varaa. Haluaisin kotiini uusia huonekaluja ja sisustustavaroita, mutta hankin niitä pikkuhiljaa sitten kun niihinkin on varaa. Haluaisin eroon raskauskiloista, kiinteämmän kropan ja lisää lihasta. Näihinkin tavoitteisiin pääsen varmasti joskus, kun jaksan vaan syödä terveellisesti ja liikkua säännöllisesti. Mitä sitten jos välillä ostankin irtojäätelöä kioskilta, vaikkei olisikaan herkkupäivä? Kunhan en tee sitä joka päivä. Mitä sitten jos en aina jaksa mennä tai pääse salille, menen sitten kun menen. Ei mun tarvitse olla mallinmitoissa, riittää kun saavutan joskus mitat joissa viihdyn itse.


Lauantaina lähdetään minilomalle mökkeilemään kolmistaan ja pysähdytään vaan nauttimaan toistemme seurasta. Odotan tätä kovasti.

Muistetaanhan nauttia niistä ihanista asioista, joita meillä on. Ehkä minäkin jonain päivänä pystyn luopumaan "sitten kun" -ihmisen tittelistä ja olemaan "tässä ja nyt" -Emmi. Sitä odotellessa lupaan yrittää parhaani.

20. heinäkuuta 2014

Veneretki Svartholman merilinnoitukseen

Oltiin sovittu ystävien kanssa, että tehtäisiin tänä kesänä venereissu Porvoon ulkopuolelle. Kaksi vuotta sitten oltiin Tallinnassa asti veneellä muutaman päivän reissulla, mutta nyt lasten kanssa tuntui helpommalta lähteä jonnekin lähemmäs päiväreissulle. Päätettiin ottaa suunnaksi Loviisan edustalla sijaitseva Svartholman merilinnoitussaari.



Lähdettiin aamulla aikaisin liikkeelle ja ilma oli tällöin vielä puolipilvinen, mutta todella lämmin. Vauvan kanssa veneillessä täytyy aina muistaa kuinka polttavaa aurinko merellä onkin ja siksi halusinkin suojata pojan iho pitkillä housuilla ja pitkähihaisella bodylla, hellehattua unohtamatta. Lisäksi tietysti yritettiin pitää häntä mahdollisimman paljon varjossa.






Syötiin Svartholman ravintolassa ja kierreltiin lopuksi vähän ympäriinsä. Muurien sisällä ei tuullut yhtään ja aurinko porotti suoraan meitä kohti, joten olo oli kyllä erittäin helteinen! Oli pakko suojata auringon takia Miltonin kädetkin tumpuilla, vaikka olikin kuuma. Poika kuitenkin viihtyi kantorepussa oikein tyytyväisenä.





Syömisen ja kiertelyn jälkeen hypättiin kaikki aikuiset vielä uimaan, joten sainpahan minäkin vihdoin talviturkin heitettyä! Sai vähän freesimmän olon ja vesikin oli sopivan lämmintä. Ajeltiin Svartholmasta vielä Loviisan satamaan pyörähtämään ja suunnattiin sitten kotimatkalle.

Milton oli ihan rättiväsynyt kun päästiin kotiin ja poika vetäisi tuossa koko yön unta yhteen putkeen heräillen vasta aikaisin aamulla syömään. Sama on toistunut kahtena edellisenä yönä ja jos hyvin käy niin miellä aletaan näköjään siirtyä katkeamattomiin yöuniin! Kyllä saa äiti nyt olla tyytyväinen ja poikakin tuntuu olevan yhtä hymyä aamuisin herätessään.

18. heinäkuuta 2014

Loppukesän suunnitelmat

Hurautettiin aamulla aikaisin mun mummolaan viettämään päivää. Tehtiin ruokaa ja nautittiin kesästä. Keräilin metsämansikoita rahkan sekaan, niin hyvää! Haikeana mietin, että oikeastaan yli puolet kesästä on jo ohi. Mitähän ihmettä me syksyllä ja talvella tehdään kaiket päivät? Kesällähän aina keksii tekemistä, mutta mitähän kaikki äitiyslomalaiset oikein tekevät päivisin muina vuodenaikoina? Sitä ennen kuitenkin vielä kesän tunnelmiin.






Vielä on kesää jäljellä ja me aiotaan:


- Olla mahdollisimman paljon ulkona, jos on hyvä sää (talvella kerkeää taas möllöttää sisällä ihan tarpeeksi)

- Säilöä pakastin täyteen mansikoita ja mustikoita (niitä kuluu vuoden aikana miljooniin aamupuuroihin niin eipähän sitten tarvitse ostella marketista aina niitä pirun kalliita pakastemarjapusseja)

- Viettää neljän päivän mökkiloma toisella puolella Suomea ihan vaan kolmistaan (oon todennut että sitä pystyy oikeasti olemaan kunnolla lomalla vasta kun lähtee pois jonnekin missä ei ole mitään erityistä tehtävää)

- Uida (hävettää myöntää, mutta en ole vieläkään heittänyt talviturkkia kunnolla vaan nössöillyt laiturilla kastaen aina vaan yhden käden tai jalan kerralla veteen...)

- Saunoa (mä rakastan saunomista ja varsinkin kesäsaunat iltaisin on jotain ihan parasta)

- Käydä Linnanmäellä (alkaa olla taas pitkä aika siitä kun siellä on tullut käytyä ja senhän nyt vaan pitäisi kuulua jokaiseen kesään!)

- Juhlia kesän toisia häitä ensi kuussa (häät on vaan ihania kaikessa kokonaisuudessaan)

- Ottaa aurinkoa (tuskin mies eikä varsinkaan poika, mutta minä niidenkin edestä aina kun on sopiva tilaisuus t.auringonpalvoja)

- Kerätä vaatteet ja tilpehöörit kasaan ja mennä kyläkirppikselle myymään (tämä taitaa myöskin olla vain mun juttu)

- Viettää ensimmäistä hääpäivää (yllätetäänköhän mut jotenkin vai pitääkö mun yllättää?)


Lisääkin varmaan olisi mutta tässä tärkeimmät. Nautitaanhan loppukesästä kun ilmatkin meitä suosivat taas!!

17. heinäkuuta 2014

Valokuvien yksityisyydestä

Parin viime päivän ajan oon miettinyt todella paljon yksityisyyttä ja millaisia kuvia julkaista blogissa. Mun blogin lukijamäärät eivät pyöri kymmenissä tuhansissa, mutta blogin sisältö on silti kaikkien haettavissa.

Raskausaikana en pahemmin miettinyt sitä, pitäisikö lasteni kuvia julkaista netissä vai ei. Synnytettyäni annoimme sairaalassa luvan julkaista poikamme kuvan lehdessä ja sen jatkumona aloin lisäillä kuvia myös internettiin. Facebookin koen jotenkin turvalliseksi paikaksi, rajaan suurimman osan kuvistani vain kaverilistani nähtäväksi ja kaverilistaakin on tullut viime aikoina siistittyä. Oon yrittänyt ottaa sen linjan, että ne keiden kanssa ei kadulla moikattaisi, eivät myöskään välttämättä kuulu kaverilistalleni.

Blogiin ja Instagramiin on tullut lisäiltyä pojasta paljon vauvakuvia, mutta vasta nyt keskusteltuani asiasta ystävieni kanssa, oon alkanut miettimään pitäisikö sittenkään. Koskaan ei tiedä millaisiin käsiin kuvat lopulta päätyvät, netistä on niin helppo kopioida mitä vaan.

Meidän elämä pyörii paljolti pojan ympärillä ja tuntuisi oudolta jättää hänet kuvista kokonaan pois. Mitä minä sitten kuvaisin? Niinpä oonkin nyt päättänyt, että en jätä häntä kokonaan pois, mutta alan tarkemmin harkitsemaan millaisia kuvia blogiini hänestä laitan. Ensimmäisten kuukausien vauvakuvat saavat blogiin jäädä, mutta tulevaisuudessa laittelen suoria kasvokuvia vain erityistilanteissa. Tästä eteenpäin blogissa tullaan siis näkemään enemmän sivusta ja kauempaa otettuja kuvia ihan vain lapseni parasta ajatellen. Lapseni on mun silmissä tietysti maailman kaunein lapsi ja musta on ihanaa että muutkin näkevät hänestä kuvia, mutta vauvan kasvaessa ja oman persoonallisen ulkonäön tullessa paremmin esiin on ehkä parempi, että netti ei tule olemaan pullollaan hänen kuviaan.

Tiedän, että monet jättävät kasvojen lisäksi paljastamatta myös lastensa nimet. Meidän pojan nimi on julkaistu kirkossa sun muualla kasteen jälkeen, joten koen että voin myös blogissa kirjoitella hänen oikealla nimellään.

Mitä mieltä te olette lasten kuvista blogeissa?

16. heinäkuuta 2014

Vanha Porvoo


Käytiin eilen viettämässä päivää kesäisessä Vanhassa Porvoossa ja ajattelin, että voisin tehdä kyseisestä paikasta oman postauksen näin kotikaupunkilaisen silmin. Paikkahan kuhisi turisteja niinkuin kesällä yleensä ja sulauduin joukkoon kameroineni oikein hyvin.


Vanhasta Porvoosta löytyy kaksi pikkuliikkeiden ja ravintoloiden täyttämää kävelykatua. Itse tykkään liikkeiden tarjonnasta ja käyn siellä suht usein myös talvisin kiertelemässä. Mulla on tiettyjä suosikkiliikkeitä, joiden valikoimat käyn vilkaisemassa säännöllisesti. Kaikenlaisiin pieniin sisustusjuttuihinhan saa rahaa uppoamaan vaikka kuinka paljon, mutta niitä on myös kiva katsella ja hypistellä vaikkei mitään ostaisikaan. Tämä on myös lahjaideoita etsivälle oikea keidas, söpöt sisustustuotteet kun ainakin naispuolisia ihmisiä usein miellyttävät kovasti.

Mun ehdoton suosikkiliike on Vanille Home. Sieltä löytyy erimerkkisiä sisustustuotteita, kalliimpaa ja laadukkaampaa tavaraa, mutta myös edullisempia löytöjä. Täältä on tullut hamstrattua kynttilöitä, pesuaineita, vilttiä sun muuta. Lexingtonin tuotteita käyn usein tsekkailemassa ja nytkin lähdin hakemaan kyseisen merkin patalappuja, mutta ne olivat harmikseni aika vähissä. Kyseinen liike kannattaa ehdottomasti käydä katsastamassa, aivan ihana.


Toinen missä tykkään käydä pyörähtämässä on Kodin Kruunu -niminen pikkuliike. Liike on täytetty valkoisilla erittäin romanttisilla sisustustuotteilla. Kyseisessä liikkeessä näin eilen ihan mielettömän hienon taulun, joka jäi kummittelemaan mieleen. Taulu oli vaan sen verran tyttömäinen, etten tiedä kelpuuttaisiko meidän perheen miesväki sellaista seinälle. Tämä tosin meni kategoriaan "pakko ehkä hankkia", joten voi olla että se meidän seinää vielä joku päivä koristaa. Onneksi tunnun meidän perheessä olevan ainoa, jota sisustaminen varsinaisesti kiinnostaa niin oon saanut aika vapaat kädet näiden juttujen kanssa!


Riimikko on mun uusi löytö, lasten unelmapaikka. Liike on täynnä pieniä leluja kaikkeen makuun. Täältä lähti eilen mukaan ensimmäinen Sophie the giraffe -merkin helistin sekä ihanat eläinkuosiset nimikirjaimet pojan huoneeseen. Tänne suuntaan ehdottomasti tulevaisuudessa ostoksille, kun on lasten lahjoja hankittavana. Vähän erilaisempaa tarjontaa kuin markettien lastenosastoilla.


Ravintoloista suosittelen erityisesti Gabrielia. Suht edullinen paikka, josta saa erikoisia ja supertäyttäviä pitsoja. Kannattaa testata! Toinen missä on tullut käytyä viime aikoina, on Johans -niminen ravintola. Johansin viehätys perustuu erityisesti upeaan sijaintiinsa. Pöydät on aseteltu porrastetulle ulkoterassille aivan joen viereen. Ravintola ei ole mistään halvimmasta päästä mutta paikan mansikka-vuohenjuustosalaatti on erittäin herkullista! Myös Hanna-Mariassa ollaan käyty paljon lounastamassa, sieltä saa edullista ja hyvää kotiruokaa.


Vanhassa Porvoossa saatiin siis nytkin päivä kivasti kulumaan. Milton viihtyi kantorepussa ja katseli kiinnostuneena ympärilleen, kunnes väsymys iski ja poika nukahti. Vaunuillahan ei vanhassa kaupungissa ole kovin kätevää kulkea mukulakivien takia eikä niitä voi ottaa mukaan pikkuliikkeisiin, jotten kantoreppu sopi tällaiseen päivään loistavasti. Reppua pitäisi muutenkin käyttää enemmän, poika kun viihtyy siinä niin hyvin. Mulla ei tällä kertaa tarttunut liikkeistä mukaan muuta kuin ne Riimikon ostokset, mutta se taulu kyllä edelleen kummittelee mielessä...