9. heinäkuuta 2014

Hellehorroksessa

Täällä nautiskellaan edelleen lämpimistä keleistä ja pää lyönyt aika lailla tyhjää tällaisilla helteillä. Suurin osa ajasta ollaan vietetty kaukana tietokoneesta, joten myös tänne kirjoittelu ollut nyt vähäistä. Ollaan herätty aamuisin ajoissa ja lähdetty viettämään päivää jonnekin muualle, ulkosalle. Vaikka suht ison kerrostaloasunnon omistammekin, kerkeää täällä syksyllä ja talvella taas viettää aikaa ihan kyllästymiseen saakka. Miltonin vedellessä useita pikkupäikkäreitä aina pitkin päivää, mä oon nauttinut omastakin ajasta ja maannut auringossa yrittäen imeä itseeni sekä energiaa että väriä. Pakko kyllä sanoa, että mulle sattui hyvä vuodenaika viettää äitiyslomaa paljon nukkuvan vauvan kanssa. Ajan saa niin hyvin kulumaan auringon alla sen sijaan että olisi esimerkiksi marraskuu ja kaikkialla vaan pelkkää pimeyttä. Viikonloppuna ollaan ensimmäistä kertaa myös lähdössä ulos ystävien kanssa ja on alkanut pikkuhiljaa jännittämään, vaikka tiedänkin että mun superreipas poikani varmasti pärjää loistavasti hyvien hoitajien seurassa.


Palailen kuitenkin pian taas aktiivisemmaksi postailijaksi ja tarkoituksena olisi lähiaikoina kirjoitella ainakin mm. pian postiin lähtevistä ristiäisten kiitoskorteista sekä mun tänhetkisiä ruoka- ja liikuntakuulumisia.

Mikäli teillä on toiveita/ideoita postausaiheiksi niin nyt olisi hyvä aika niitä ehdottaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti