31. heinäkuuta 2014

Kodin sisustuksen päivitystä

Kesällä kodin sisustaminen on jäänyt vähän vähemmälle ja ollaan muutenkin mielellämme vietetty aikaa muualla kuin kotona. Muutamia uusia juttuja on kuitenkin meidänkin kotiin ilmestynyt ja mitä lähemmäs syksyä tullaan, sitä enemmän ideoita alkaa munkin päässä taas kehittymään. Kunhan saadaan kesän menot alta pois ja aletaan rauhoittumaan viikonlopuiksi taas kotiin niin tarkoituksena olisi ainakin maalata makuuhuoneen seinät uudestaan. Nythän makuuhuone on ruskea-lila sävytteinen ja toiveissa olisi saada se vaalean beigeksi, jotta siitä tulisi lämpimämmän värinen. Oonkin käynyt jo tiirailemassa Tikkurilan maalivärejä siellä on yksi sävy, johon oon aivan ihastunut.

Pääjutut sisustuksessa alkaa meillä olemaan suht kunnossa. Muutama huonekalu kaipaa vielä vaihtoa, mutta pääosin puutteita on mun mielestä enää piensisustuksessa. Ainoastaan olohuone alkaa kokonaisuudessaan olla melko hyvällä mallilla ja siellähän tuleekin vietettyä eniten aikaa, joten sen sisustukseen on kai senkin takia tullut panostettua. Keittiön tarvikkeet, makuuhuoneen seinät, pikku-wc sekä lastenhuoneen ja eteisen sisustukset kaipaavat ainakin vielä pientä viilausta. Tarkoituksena olisi lähteä syksyllä kunnolla kiertämään kirpputoreja, jos löytäisin kivoja ja edullisia tavaroita eikä tarvitsisi käyttää kovin paljoa rahaa aivan uusiin juttuihin. Varsinkin kaikista pienistä sisustusjutuista tuntuu turhalta maksaa hirveitä summia, niitä kun tulee vaihdeltua aina maun ja mieltymysten muuttuessa ja vaikka kirpputoreilla myydään kaikenlaista krääsääkin niin sieltä tekee oikeasti välillä todella hyviä löytöjä.

Jotain uudistusta ollaan nyt siis kuitenkin jo saatu kotiin tämänkin kesän aikana. Eurolavoista tehdyn sohvapöydän jo esittelinkin ja tässä olisi vielä muutamia uusia yksityiskohtia.


Rakastan kynttilöitä ja saatiin lahjaksi tine k home -kynttilä olohuonettamme koristamaan. Kyseisellä merkillä on muutenkin kaikkea ihanaa sisustusjuttua, jotka voisin samantien kotiuttaa meille! Nuo Pentikin ihanat tuikkukipot ollaan myöskin saatu lahjaksi jo jonkin aikaa sitten.


Sain aikaiseksi syntymäpäivälahjaksi sisustustikapuut. Näitä sai ainakin vielä vähän aikaa sitten Askosta alennuksesta ja valkoiset tikapuut koristaa nyt sitten meidänkin olohuoneen seinää. Tikapuille on kiva laittaa vilttejä yms. roikkumaan ja tuohon sopisi mun mielestä vielä esimerkiksi joku ihana lastenvaate henkarilla roikkumaan.



Kerroin haaveilleeni Porvoon vanhassa kaupungissa näkemästäni taulusta ja pakkohan se oli sitten muutaman päivän pohdinnan jälkeen käydä ostamassa. Taulu on romanttinen ja tyttömäinen, aivan ihana! Saan onneksi aika vapaasti päättää millaisilla huonekaluilla ja tavaroilla meidän kotia sisustetaan. Ehkä mun makuun siis luotetaan tai sitten oon vaan meillä ainut ketä kiinnostaa sisustaminen. Jokatapauksessa tämä ihana taulu on nyt asetettu meidän eteisen seinälle ja tuo mun mielestä ihanasti värikästä ilmettä meidän muuten melko tylsään eteiseen. Meidän eteinen on malliltaan pitkä ja siinä on paljon oviaukkoja, joten seinänvierustojen sisustaminen on hieman haastavaa.


Mä oon jo pitkän aikaa haaveillut pallovaloista ja nämä tulevat varmasti syksyllä olemaan aivan ihanat iltojen pimennyttyä. Näitä voi kieputella mihin vaan, nyt päädyin laittamaan ne vanhan ikkunanpokan päälle. Hankkisin mieluusti pojan huonettakin piristämään jotkut värikkäät pallovalot.

5 kommenttia:

  1. Ihana koti teillä ❤ Sulla on hyvä maku ;)

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköistä! :) varsinkim nuo pallovalot, taidan pistää idean talteen ja odottelemaan remontin valmistumista :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinpä, oon aivan rakastunut noihin pallovaloihin. näin kesäisin niitä vaan sai metsästää aika monesta paikasta ennenkuin löytyi! :D

      Poista
  3. Aivan ihana tuo kukka taulu.Saanko kysyä ,minkä hintainen tuo taulu on?

    VastaaPoista