30. elokuuta 2014

Se kerta kun menetin malttini

Tapahtui eilen Stockmannilla:

Mä en yleensä hermostu tuntemattomille ihmisille, vaikka kohtaisin epäkohteliasta käytöstä. Jonon ohi kiilaileville ihmisille tyydyn yleensä vaan hiljaa tuhahtamaan ja ajattelen mielessäni missä ihmisten käytöstavat oikein on. Tällä kertaa mulla kuitenkin paloi pinna enkä vaan osannut enää olla hiljaa. Seisoin siis hissin edessä rattaiden kanssa odottamassa vuoroa. Hissi tuli paikalle ja ovet avautuivat, mutta hissi oli jo täynnä niin annoin ovien mennä kiinni odottaen sen tyhjentymistä. Hisseissähän pitää aina odottaa, että ne lähtevät liikkeelle ennenkuin painaa uudestaa nappia, muuten ovet avautuvat täyteen hissiin uudestaan. Siksi odotin, enkä heti painanut nappia. No samantien eteeni pomppasi hieman iäkkäämpi nainen ja painoi hissin nappulan alas. Kerroin ystävällisellä äänellä, että me ollaan menossa ylöspäin. Nainen kääntyi ja tokaisi: "kannattaisi ehkä sitten painaa sitä nappia". Edelleen ystävälliseen sävyyn kerroin kuinka odotin hissin liikkeellelähtöä ennen painamista. Naisen äänen sävy muuttui vaan ilkeämmäksi ja hän alkoi valittaa, että ei hän voi tietää mihin me ollaan menossa jos emme paina nappia. Hän ei siis ottanut kuuleviin korviinsa selitystäni. Koko ajan olimme seisseet aivan hissin edessä, joten kellekään ei varmasti ollut epäselvää, että jonotimme sisään. Olin hiljaa ja katselin muualle. Hetken päästä hissi saapui ja nainen paukkasi miehensä kanssa kiireesti hissiin sisään meidän edeltä. Tässä vaiheessa mulla napsahti ja sanoin kovaan ääneen: "kyllä on röyhkeää porukkaa" ja muutamia muita tuhahduksia. Hissien ovien sulkeutuessa sisältä kuului valitusta ja näin vain silmissäni naisen tympääntyneen ilmeen. Tästä välikohtauksesta johtuen koko päivä kuluikin sitten ärsyyntyneissä fiiliksissä.

Miksi kerron tämän? Koska kyseinen tapahtuma sai mulle niin pahan mielen, että se vaikutti negatiivisesti koko loppupäivään. Liekö johtunut mun äkkipikaisesta luonteesta yhdistettynä imetyshormoneihin, vai miksi avasin tällä kertaa suuni, sitä en tiedä. Jokatapauksessa naisen ylimielinen asenne vaan sai mut puhumaan. Jokin siinä asenteessa millä se tuli paikalle ja toimi, mulla tuli sellainen fiilis kuin se olisi pitänyt itseään jotenkin parempana kuin me. Jokin siinä vain sai mut todella näkemään punaista. Jos mä liikun yksin, voin hyvin mennä portaita, mutta rattaiden kanssa ei ole muuta mahdollisuutta kuin hissi ja siksi mun oli tosiaan pakko odottaa vuoroani. Välillä sitä miettii mihin tämä maailma on menossa ja kuinka paljon parempi mieli ihmisillä olisi, jos myös niintä tuntemattomia kohtaan oltaisiin ystävällisiä. En tiedä kyseisen ihmisen taustoja ja miksi hän koki oikeudekseen käyttäytyä noin epäkohteliaaksi, mutta itse en olisi ikinä kehdannut noin tehdä. Jos mä olisin vahingossa kiilannut toisten eteen, olisin pyytänyt anteeksi ja siirtynyt heti jonon perälle. Tässä ei vaan ollut missään muodossa kyse vahingosta, vaan nainen kirjaimellisesti rynni painamaan hissin nappia ja myöhemmin ovien avautuessa vielä kiirehti nopeasti sisään ennen meitä. Jos lapseni olisi ollut vanhempi, olisin ehdottomasti selittänyt hänelle, että tuolla tavalla ei sitten koskaan pidä käyttäytyä. Mun mielestä on kuitenkin parempi avautua tällaisissa tilanteissa, jos siltä tuntuu. Ehkä, kenties sain naisen ajattelemaan, tai sitten en. Miksei vaan kaikki ihmiset voisi olla ystävällisiä toisiaan kohtaan, ihan iästä riippumatta? Nuoria aina kritisoidaan huonosta käytöksestä, mutta miksei vanhempia ihmisiä sitten? Pieniä asioita ja ohimeneviä hetkiä, mutta silti niin merkityksellisiä ihmisten ajatusmaailman ja esimerkiksi kasvatuksen kannalta.

28. elokuuta 2014

Ensimmäistä kertaa muskarissa




Tänään se alkoi, nimittäin musiikkileikkikoulu. Ensimmäisten kaapista vastaan tulevien vaatteiden sijaan oikein mietin mitä pistäisin itselleni päälle ja pojan vaatteetkin piti katsoa kunnolla, päälle piti pukea jotain kivan näköistä mutta rentoa. Yritin saada Miltonia nukkumaan kunnon aamupäiväpäikkärit, mutta unet oli max puoli tuntia ja sitten jo kuuluikin huhuilua pinnasängystä. Syötiin soseet ja juotiin maidot, vaatteetkin vaihdettiin pulauttelujen varalta vasta juuri ennen lähtöä. Lähdettiin matkaan tapamme mukaan viime tingassa ja musiikkiopistolle kaahattiin muutamaa minuuttia vaille tunnin alkua.

Tarkemmin sanottuna vanhemman ja vauvan yhteinen muskaritunti kesti 45 minuuttia. Aika meni nopeasti, mutta meidän poitsun maireasta haukottelusta kesken tunnin ja en jaksa olla sylissä -ähinästä päätellen aika oli ihan riittävä. Nähdään kovin harvakseltaan muita lapsia, joten Miltonin kiinnostus taisi ensimmäisellä kerralla kohdistua enemmän muihin naamoihin kuin laululeikkeihin.

Tunnista jäi hyvät fiilikset ja uskon, että muutaman kuukauden päästä ollaan jo vähän paremmin mukana leikeissä ja lauluissa. Ja ehkä pojaltakin irtoaa sitten enemmän hymyä ja innostuneita hihkaisuja. Mulla oli fiilis vähän kuin ensimmäisenä koulupäivänä, koko juttu oli niin uutta ja vähän jännittävääkin. Minä istumassa siellä, oma lapsi sylissäni, muiden äitien ja lasten keskellä. Ehkäpä Milton aisti mun fiilikset ja oli itsekin vähän varautuneempi ja jännittäväisempi. 

Seuraavalla kerralla siis uudestaan. Meille tekee niin hyvää välillä nähdä muita äitejä ja lapsia, kummallekin. Ettei nyt ihan vaan aina hengailla kotona ja leikitä jatkuvasti leikkiä, jossa mä annan märkiä pusuja pojan naamaan ja poika nauraa hekottaa kuinka hauskaa se on. Vaikka se onkin kaikista ihaninta.


26. elokuuta 2014

Äitiydestä sekoaminen

Tiedättekö ne tyypit, jotka postailee Facebookin ja Instagramin täyteen fitness-postauksia, kuvia omista vatsalihaksista ja kyykkykuvia salilta. Tai ne tyypit, joiden jokainen kuva on otettu skumppa-, viini- tai siideri-lasillisen kera ja tekstinä on "tänään muuten lähtee". Tai ne, joiden instat täyttyy Chanelin laukuista ja today's outfit from Zara -kuvista. Ja sitten on vielä tämä yksi kategoria, jossa postataan omat lapset uusissa vaatteissa ja uusilla ilmeillä ja tekstinä on "meillä osataan nyt istua". Itse kuulun viimeiseen porukkaan, enkä voisi siitä enempää ylpeä olla.

Oon siis hurahtanut äitiyteen. Musta on ihanaa olla äiti ja koska mun päivät ja elämän täyttää mun lapsi niin miksen postaisi siitä. Saavathan treenaukseen hurahtaneetkin rauhassa postailla treenijuttujaan? Miksi lapsijutut olisi yhtään sen huonompia. Jokaisella on omat intohimonsa ja mä oon täysin hurahtanut mun lapseeni. Tottakai mä silloin haluan jakaa tätä iloa muillekin.


Välillä vaan tuntuu, että äideille naureskellaan koska he ovat niin ylpeitä lapsistaan ja heidän saavutuksistaan. Ihmiset jotenkin ajattelee, että eikö tollakaan nyt ole muuta elämää kuin sen lapset. Ei välttämättä olekaan. Kyllä muakin kiinnostaa treenaus, muoti ja välillä juhliminenkin, mutta ei niistä mikään ole yhtä kiinnostavaa kuin oma lapsi. Se vetää kaiken ohi, luonnollisesti.

Kävin tuossa jokin aika sitten keskustelua erään läheisen ihmisen kanssa elämän tärkeimmistä jutuista ja saavutuksista ja hän sanoi, että ei ole elämässään saavuttanut mitään lähellekään niin tärkeää kuin omat lapsensa. Voin samaistua tähän jo nyt ihan täysin. En usko, että mikään tulee koskaan vetämään vertoja sille ylpeydelle mitä tunnen, kun näen että oon oikeasti saattanut maailmaan jotain noin ihmeellistä.


Mä luulen, että vahvimpana tämä äitiyteen sekoaminen näkyy nyt kun kaikki on niin uutta. Oon kotona Miltonin kanssa ja mun elämä pyörii jatkuvasti hänen ympärillään. Sen sijaan että selailisin Nelly.comin syysvaatteita netistä, hengailenkin Polarn O. Pyretin sivuilla ja mietin mitä kaikkea poika tarvitsisi syksyksi. Sen sijaan, että lähettelisin ystävilleni biletyskuvia viikonloppuisin, lähettelenkin pojan isovanhemmille videoita siitä kun tämä on oppinut kääntyilemään selältä vatsalle.

Ehkä ensi vuonna mä havahdun siihen, että ainiin mun elämässä on muutakin kuin lapseni ja kiinnostus omiin juttuihin palaa takaisin vähän vahvempana kuin nyt. Mä en koe olevani niitä kaikkein pahimpia äitiyshurahtajia, sillä kiinnostus esimerkiksi treenaukseen on tällä hetkellä myös melko suuri. Mulla on siis muutakin. Mutta ei siitäkään ole yhtä kiinnostavaa postailla kuin omasta lapsesta.


Tämänlainen sekoaminen on jotain mitä en ymmärtänyt ennenkuin tulin raskaaksi. Elin joskus itsekin ajatellen, että elämä muuttuu monelta osin kuivemmaksi kun saa lapsen. Kunnes aloin itse odottaa lasta ja viimeistään kun sain hänet maailmaan. Mun elämä ei ole millään tapaa kuivaa tällä hetkellä, itse asiassa näin siistiä mulla ei vielä ennen ole ollutkaan. Meillä on vasta opittu nauramaan ja eilen illalla laittaessani poikaani nukkumaan, naurettiin yhdessä. Poika innostuksesta kun oli oppinut jotain uutta ja minä siitä kaikesta rajattomasta rakkaudesta. Me vaan naurettiin yhdessä. Ja vitsit se tuntui niin hyvältä, ettei sitä voi sanoin edes kuvailla. Toivon, että nekin joilla ei vielä ole lapsia pääsevät joskus kiinni tästä mitä näillä ajatuksilla tarkoitan, pääsevät kokemaan tämän fiiliksen.

Mua ei hävetä yhtään olla mamma, joka on seonnut lapsestaan. Mua ei hävetä tuoda julki sitä onnea mitä tämä elämäntyyli tuo tullessaan, oli ihmisillä sitten mitä mielipiteitä asiasta tahansa. Ihmisillä on tapana jakaa muille juttuja elämänsä suurimmista saavutuksista. Mulle ja muille äideille se on se oma lapsi, ollaan siitä ylpeitä.

24. elokuuta 2014

Äidin omaa aikaa ja vaatekaappipohdintoja

Tällä viikolla on tullut vietettyä omaa aikaa ihan kivasti. Alkuviikosta kävin Helsingissä hoitelemassa hääpuvun myyntiasioita (puku pian tulossa myyntiin!) ja samalla istahtamassa kampaajan tuoliin. Syksyisin mun tekee aina mieli vähän uudistaa hiuksia ja pistettiin nyt tyveen vähän tummempaa väriä sekä hiuksiin muutamia tummia raitoja, muuten entinen vaalea pysyi. Kivaa vaihtelua täysblondiin kesätukkaan. Helsingin reissuun hurahtikin sitten kahdeksan tuntia ja oli kiva välillä viettää omaakin päivää.

Lisäksi oon käynyt muutamia kertoja salilla taas tällä viikolla. Pyrin käymään sen kolme kertaa viikossa, mutta tällä viikolla on ollut niin paljon tekemistä että kerkesin vaan kaksi kertaa salille ja yhtenä päivänä tuli lisäksi tehtyä juoksulenkki. Tällä hetkellä olisi energiaa treenata enemmänkin, mutta perheen ehdoilla mennään nyt ja liikutaan silloin kun siihen on mahdollisuus.


Syksyyn siirryttäessä oon kaivellut vanhoja syysvaatteitani esiin ja pakko sanoa, että aika vähissä tuntuu  mun syysvaatevarastot olevan. Viime syksynä en raskauden vuoksi uusia vaatteita juuri ostellut ja tällä hetkellä tuntuu, että kaapissa on vaan vanhoja vaatteita. Nyt mennään kuitenkin säästölinjalla tämä syksy ja niitä vanhoja vaatevarastoja on vaan pakko hyödyntää. Poika tarvitsee pian turvaistuinta yms. muuta ja syysvaatteetkin on vielä suurimmaksi osaksi ostamatta kun tämänhetkisistä vaatteista hän kasvaa pian taas ulos. Jos jää yhtään ylimääräistä niin muutaman paidan ja ainakin farkut olisi kiva saada omaankin kaappiin.


Tällä hetkellä tykkään kulkea rennoissa vaatteissa ja vuosi sitten ostetut kukkahousut ja rento t-paita sopivat vielä tämänpäiväiseen lämpimään keliin. Mulla on nyt vihdoin tipahtanut paino kilon alaspäin ja muutoksen huomaa vanhoissa housuissa hyvin, kiristävät yhä vähemmän ja istuvat paremmin kuin esimerkiksi kuukausi sitten. On jännä miten paljon mielialaan ja motivaatioon voi yhden kilonkin tippuminen vaikuttaa. Tuntuu, että näiden raskauskilojen tiputtaminen on ollut todella työlästä, vaikka kuinka on siistinyt ruokavaliota ja liikkunut ja nytkun viimein oon saanut taas yhden kilon alaspäin, on taas ihan hirveästi energiaa jatkaa terveellisellä linjalla! Kolme kiloa vielä mun tavoitteeseen eli lähtöpainoon. Eli täältä tullaan. Hitaasti, mutta varmasti.

22. elokuuta 2014

4 kuukautta imetystä


Mä en ollut varsinaisesti suunnitellut imetyksen kestoa. Ennen pojan syntymää elin vähän sillä mielellä, että pyrin imettämään ainakin ensimmäiset kuukaudet ja loppu on vain plussaa. Sairaalassa maito nousi hyvin ja viikon päästä synnytyksestä mun rinnat oli niin täyteenpakkautuneet, että olin melkeinpä kauhuissani siitä maitomäärästä. Muistan kuinka menin suihkuun ja rinnat olivat niin täynnä, että ihan sattui. No äkkiähän ne siitä tasaantui ja vastaavista maitomääristä ei ole ensimmäisen kahden viikon jälkeen ollut tietoakaan.

Meillä oli alkuun pieniä ongelmia imetyksessä, syöttöasentoja oli vaikea löytää, mua sattui eikä meinattu päästä rintakumista eroon. Kunnes yhtenä päivänä poika vaan oppi syömään ilman kumia. Miltonin ollessa kuukauden ikäinen, mä sain rintatulehduksen. Mua oli jo viikon sattunut toiseen rintaan syöttäessä, mutta en jotenkin osannut yhdistää sitä alkavaan tulehdukseen. Kunnes sitten 39 asteen kuumeessa hakeuduin päivystykseen. Luulin saaneeni pahan auringonpistoksen, mutta koska se ei mennyt millään ohi, aloin jo itsekin epäillä jotain tulehdusta. Rintatulehdus toisessa rinnassa, tulehdusarvot kunnolla koholla ja ei muutakuin antibioottikuurille. Lääkäriltä sain käskyn ottaa antibiootteja kaksi kertaa päivässä ja pitää tämän jälkeen neljä tuntia taukoa imetyksestä. Viikon ajan pumppailin aamuyön tunteina pulloon maitoa, jotta ei tarvitsisi antaa korviketta antibiootin oton jälkeen. Aina en saanut pumpattua ja annettiin korviketta, mutta poika joi tyytyväisenä pullosta aamupäivisin. Jälkeenpäin mulle kerrottiin neuvolassa, että olin saanut aivan väärää tietoa lääkäriltä eikä mun missään nimessä olisi pitänyt pitää mitään imetystaukoja. Sanoivat vain, että onneksi mun imetys ei kaatunut siihen.

Tulehduksen jälkeen huomasin maidontulon vähän vähentyneen, mutta se lähti aika nopeasti taas uuteen nousuun. Kesän ajan imetys sujui hyvin. Välillä oli rintaraivareita ja tällöin syötin Miltonia samalla kun kävelin ympäri asuntoa, ainoa keino millä sain pojan keskittymään rinnalle. Pumppailun lopetin jossain vaiheessa, koska mun on välillä ollut tosi vaikea saada maitoa pumppaamalla ulos enkä jaksanut enää öisinkään pumppailla. Nykyään mun ollessa poissa on poika siis saanut ihan suosiolla korviketta.

Ja nyt meidän imetys ei enää sujukaan niin kuin aiemmin. Jokin aika sitten alettiin ihmetellä, kun Milton on muuttunut iltaisin niin kovin levottomaksi. Nukuttaminen on vain kestänyt ja kestänyt, vaikka kuinka oon yrittänyt iltaisin syöttää. L sitten yhtenä iltana ehdotti, että mitä jos kokeillaan antaa sille korviketta lisäksi. No poikahan sitten hotkaisi 200ml ja nukahti samantien pullolle. Ihme. Mun maito ei siis enää riittänyt sille. Olin syönyt terveellisen ruokavalion mukaan heinäkuun alusta saakka ja pitänyt välillä herkuttelupäiviä, ruokavalio ei siis ollut nyt muuttunut siitä. Juonutkin olin ihan samalla tavalla. En vain saanut enää poikaa kylläiseksi. Alettiin antamaan iltaisin korviketta aina mun maidon päälle ja sen jälkeen Milton oli aina tyytyväinen ja sai unen päästä kiinni. Päivisin jatkoin normaalisti imetystä. Pojan tullessa neljän kuukauden ikään päätettiin myös aloittaa sosemaistelu, koska tuntui että pelkkä maito ei enää riittänyt, vaan Milton kaipasi jo muuta. Peruna-porkkanasose on otettu hienosti vastaan ja ensi viikolla kokeillaan jotain muutakin.

Nyt huomaan kuitenkin maidontulon vähentyneen vaan entisestään. Eilen joudun antamaan pojalle maitoa jokaisen syötön päätteeksi, ennenkuin tämä tuli kylläiseksi. Se on varmaan meidän oma moka,  kun ollaan tarjottu pulloa niin herkästi, mutta oon huomannut että Milton ei oikein enää jaksaisi keskittyä rinnalle vaan on alkanut suosimaan pulloa. Musta ei vain ole kivaa huudattaa omaa lastani, kivempi se on nähdä kuinka hyväntuuliseksi ja tyytyväiseksi poika tulee saatuaan vatsansa täyteen. Suoraansanottuna en vaan enää tiedä kauan jaksan imettää, kun korvikkeet on kuitenkin aina kaivettava esiin syömisen päätteeksi. Ruokailusta on alkanut tulemaan stressaavaa sekä mulle että pojalle. Yritän nyt vielä hetken, vaikken jaksakaan uskoa että tästä enää uuteen imetysnousuun lähdettäisiin. Poika on jo niin kiinnostunut soseista ja tuttipullosta. Mulla ei ole mitenkään paha mieli siitä, että Milton viihtyy nykyään paremmin pullon kanssa kuin rinnan, läheisyyttä hän kuitenkin multa kaipaa ihan samalla tavalla kuin ennen. Me katsellaan vielä hetki näin, mutta voi olla että ei enää kauaa. Tiedän, että suositus imetyksen kestolle on paljon pidempi, mutta neljä kuukautta täysimetystä on kuitenkin mulle itselleni jo hyvä saavutus.

Onko teillä ollut imetyksessä ongelmia? Kuinka kauan olette imettäneet täysimetyksellä? Miten teillä jatkui imetys soseiden aloittamisen jälkeen?

20. elokuuta 2014

Miten saada aika kulumaan äitiyslomalla?






Nyt on viimeistään ihan kunnon syksyfiilis! Tänään kun käveltiin kauppaan ulkona paistoi aurinko, mutta lämmön sijasta vastaan tuli ihana virkistävä syystuuli. Lomat on lomailtu ja me aletaan päästä arjen makuun ihan kunnolla. Vielä kuukausi sitten kauhistelin, että mitähän syksystä tulee, kun ollaan vaan kotona kaksistaan kaiket päivät.

Miten siis saada aika kulumaan äitiyslomalla? En kuulu minkäänmoiseen "mammarinkiin", joka kahvittelisi viikoittain keskenään. Suurin osa lähellä asuvista ystävistä on töissä päivät ja nähdään usein vain viikonloppuisin. Pojan isovanhemmat asuvat onneksi lähellä, joten heidän kanssaan tulee vietettyä suht paljon aikaa arkisinkin. Mulla on mahdollisuus saada hoitoapua päivisin, jotta pääsen esimerkiksi salille eikä tarvitse aina odottaa iltaan, että L tulee kotiin. Ensi viikolla meillä alkaa vauvamuskari ja yksi päivä viikosta onkin sitten pyhitetty kokonaan sille, meneehän siihen siirtymisineen muutama tunti kuitenkin.

Oon nyt miettinyt olla haalimatta meille ihan hirveää määrää menoja ja harrastuksia, sillä oon todennut että meillähän on oikeastaan aika kivaa kotona kahdestaankin. Meidän asunto on nyt viilentynyt ja poikakin viihtyy täällä paremmin kuin helteillä. Muutaman kerran multa on kysytty miten mä oikein saan ajan kulumaan kotona ollessani. Ainakin nyt tuntuu siltä, että aikaa pitkästymiselle ei siltikään ole jäänyt. Päivät on rutinoitunut niin tarkasti unien, syömisten ja kodinlaiton johdosta, että iltaisin mietin miten nopeasti koko päivä taas menikään. Tarkoitus olisi lisätä nyt päivittäisiin rutiineihin tunnin mittainen vaunulenkki mikä katkaisee hyvin päivää, minä saan liikuntaa ja poika viihtyy raikkaassa ulkoilmassa nyt kun rattaissa jotain näkeekin eikä tarvitse vaan vaunukopassa makoilla.

Multa on myös kysytty kaipaanko jo takaisin töihin tai kouluun. Kertaakaan ei ole vielä tullut sellaista oloa, että en jaksaisi olla kotona heinäkuun lomailuhaaveita lukuunottamatta. Arki kotona tuntuu tällä hetkellä niin hyvältä, saan seurata aitiopaikalta oma lapseni kehittymistä ja arjen uusia oivalluksia. Ei tässä varsinaisesti kotona lepäillä, aamun ja iltapäivän päiväuniaikaisia kahvitaukoja lukuunottamatta olen aika täystyöllistetty. Tämän paremmin en ole vielä tähänastisessa elämässä arkipäiviäni viettänyt. Musta on kivaa olla kotona. Verratakseni esimerkiksi loppuraskauteen, jolloin möllöttelin kotona yksikseni kaiket päivät ja meinasin tulla hulluksi, niin kyllä tässä päivät tuntuvat tällä hetkellä miljoona kertaa vauhdikkaammilta kun on joku josta huolehtia.

17. elokuuta 2014

Sunnuntaimoikat


Huhuu! Täällä yksi väsynyt äiti vielä kukkuu pystyssä. Meidän viikonloppu sujui tällä kertaa rauhallisissa merkeissä kotona ilman sen suurempia ohjelmanumeroita. Joka viikonloppu ollut jotain touhua niin nyt oli kiva olla vaan kotona.

Porvoon vanhassa kaupungissa järjestettiin eilen pihakirppiksiä ja käytiin vilkaisemassa josko sieltä löytyisi jotain. Mukaan lähti pojalle huppari ja body, muuta en juuri löytänyt. Muutenkin meidän vaunureissut on viime aikoina ollut aikamoista taistelua, eilinen mukaanluettuna. Milton on alkanut inhoamaan vaunujen vauvankoppaa eikä suostu siellä juuri enää olemaan. Eilen satoi vielä vettä ja minä sitten kantelin lähemmäs 8 kg painavaa poikaa sylissä mäkiä ylös, kun sinne vaunuihin ei loppujenlopuksi suostuttu menemään enää ollenkaan. Kotiin päästyämme oltiin kummatkin niin loppu, poika hermoilusta ja minä kantelusta, että loppupäivänä ei jaksettu tehdä enää yhtään mitään.


Tänään sitten lähtikin meidän vauvankoppa vaunuista kokonaan pois enkä usko, että sitä sinne enää laitamme. Rattaiden istumaosa puoli-istuvaan asentoon ja menoksi niin en meinannut uskoa silmiäni kun meidän pikkuherra katseli vaan tyytyväisenä ympärilleen koko kauppareissun ajan ja tämän jälkeen simahti siihen tosta noin vaan, ilman tuttia ja hyssyttelyjä. Ennenkuulumatonta. Taidetaan lähteä huomenna ihan vaunulenkille pitkästä aikaa, sen verran innoissani oon tämänpäiväisestä. On se vaan meidän Milton tainnut päättää, ettei enää jaksa olla vauva ja makoilla ahtaassa kopassa. En tiedä mikä on ikäraja tuolle istuinosan käytölle, mutta meillä käyttö alkoi nyt, ollaanhan sitterissäkin puoli-istuvassa asennossa niin miksei rattaissakin jo voisi. Ihanaa kun päästään taas liikkumaan kunnolla ihmisten ilmoille! Vieläkun keksisi miten murun saisi tyytyväiseksi auton turvakaukalossa, se kun tuntuu olevan toinen maailman kamalimmista kulkuvälineistä tällä hetkellä. Turvaistuinta tuskin vielä vähään aikaan voidaan ottaa käyttöön.

Mulla oli eilen myös herkkupäivä ja pakko kyllä sanoa, että kannatan niin terveellisen ruokavalion perään tällä hetkellä. Liiat hiilarit saa mut näköjään todella väsyneeksi nykyään! En ole nyt tottunut arkisin syömään hiilareita mitenkään hirveästi aamupuuroa ja ruisleipää lukuunottamatta, niin eilisen herkut sai aikaan vaan kamalan väsymyksen ja tänä aamuna tuntui kuin olisi ollut darra. Onneksi näin päin, kerrankin on sellainen elämänvaihe kun ei oikeasti pahemmin tee mieli syödä epäterveellisesti vaan ihan sitä puhdasta ja terveellistä perusruokaa. Sen turvin jaksaa myös käydä salilla ja hoitaa poikaa ja arkea. (Saisi vaan pikkuhiljaa alkaa näkymään siinä painossakin nämä terveelliset elämäntavat...)

Energistä uutta viikkoa kaikille!
-E

15. elokuuta 2014

Mitä olisin halunnut tietää vauvanvaatteista

Siivoillessani laatikoista pois pieniä 50/56 -koon vaatteita tajusin, kuinka paljon viisaampi sitä ehkä mahdollisella seuraavalla kerralla on vauvanvaatehankintojen kanssa. Jotkut vaatteet on vaan vastasyntyneiden kanssa paljon käytännöllisempiä kuin toiset. Ennen pojan syntymää ostelin vaatteita sen mukaan mikä näytti kivalta enkä pahemmin miettinyt vaatteiden käytännöllisyyttä. Kaikki selvisi vain kokeilemalla, joistain vaatteista tuli aivan lemppareita ja joitain käytettiin vaan kerran. Kuvailin muutamia suosikkivaatteitamme, jännää että meidän poitsukin on vielä muutama kuukausi sitten näihin mahtunut!



Bodyt kannattaa mun mielestä olla suurimmaksi osaksi kietaisumallia tai sitten ainakin varustettu mahdollisimman löysällä pääntiellä. Kietaisubodyt on helppo pukea ja riisua, naruja näkyy kaupoissa harvemmin mutta ainakin Lindexiltä löytyy noita nepparikiinnitteisiä bodyjä hyvin, niitä olisi meillä voinut olla enemmänkin. Olin tietysti hankkinut suurimmaksi osaksi pään yli pujotettavia bodyja eikä poika ollut yhtään innoissaan kun niitä sitten vaihdeltiin.

Potkupuvut ei olleet yhtään meidän juttu. Mun mielestä on vaan helpompaa laittaa bodyn kanssa pelkät housut. Potkupukuja en pahemmin ostanutkaan onneksi, olisivat vaan turhaan jääneet käyttämättä.


Ainakin näin keväällä koettiin hupparit tosi käteviksi. Helppo pukea päälle esimerkiksi automatkojen ajaksi ja esimerkiksi juuri autossa huppu korvasi hyvin pipon. Samoin suosittiin myös suht ohuita hupullisia haalariasuja.


Yöpuvuissa ostelin vaan noita jalkaterällisiä versioita, niin ei tarvinnut laittaa sukkia yöksi. Yöpukujen kiinnityksistä meillä löytyy monenlaista versiota. Kaikkein kätevimpiä oli nepparit niin ei tarvinnut koko pukua riisua vaippaa vaihtaessa. Käytännöllisiksi koin myös ne vetoketjupuvut, joista ketjun pystyi avaamaan myös haaroista ylöspäin, niitä vaan taitaa olla aika harvassa. Näitä löytyy ainakin Tuttalta. En ole niin innostunut kyseisen merkin muista vaatteista, mutta heidän yöpukujaan suosin. Tuttan yöpuvuissa on jalkaterät, vetoketjut on tehty avattaviksi sekä ylhäältä että alhaalta ja hihoissakin käsien päälle käännettävät kankaat, jotta vastasyntynyt ei pääse raapimaan itseään. Sukkia aluksi aina pistin pojalle yöksi käteen ja nehän irtosi vähän väliä. Jos olisin tämän tiennyt niin olisin hankkinut enemmän noita Tuttan yöpukuja.


Mä tykkäsin pitää pojalla kapeita legginsejä, ne oli helppo pukea minijalkoihin ja istuivat hyvin. Lisäksi meillä oli mm. muutamat samettiset housut, jotka koettiin kivoiksi. Jos olisin tiennyt niin en olisi puolipotkuhousuja hankkinut ollenkaan, sillä toisin kuin yöpuvuissa niin jalkaterälliset housut ei mun mielestä istuneet yhtään pojan jalkoihin vaan jäivät hassusti lörpöttämään. Käytin mieluummin päivisin ihan vaan sukkia. Kotona käytettiin välillä myös ihan vaan sukkahousuja. Meillä oli myös yhdet hyväksi koetut farkkumaiset housut, mutta ne oli sellaista pikkuvauvalle sopivaa pehmeää kangasta.


Haikein mielin pakkailin nuo pienimmät vaatteet pois, vaikka osittain on 62-kokokin jo jäänyt meillä pieneksi. On ollut niin kuuma kesä, että moni 62- koon pitkähihainen body ja monet pitkät housut on jääneet tosi vähäiselle käytölle, kun taas shortseja ja hihattomia bodyja on kulutettu oikein urakalla.

Minkälaisia vauvanvaatteita te suositte?

Pikkumiehen Niket





Milton sai synnyttyään isänsä vanhat Niket omakseen. Näillä kengillä on ikää sellaiset 27 vuotta, mutta ne ovat säilyneet erittäin hyvässä kunnossa vähäisen käytön vuoksi. Kengät ovat söpöä 80-luvun tyyliä ja tainneet olla enemmän hyllyllä koristeena. Aivan ihanaa, että nämä on säästetty. Kengät jäävät kohta pieniksi, joten laitettiin ne jalkaan kun lähdettiin yhtenä päivänä syömään.

Suosin vauvojen kengissä sellaisia pehmeäpohjaisia versioita, niinkuin Converset jotka saatiin kastelahjaksi. Nämä kovempimalliset ovat vähän epäkäytännöllisemmät vauvan jalassa, mutta sen verran tunnearvoa kengiltä löytyi että olihan niitä pakko kokeilla. Mun vauvanvaatteita tai asusteita ei ole säästetty ollenkaan, joten on ihanaa että meidän perheellä on nyt jokin juttu mikä siirtyy sukupolvelta toiselle. Ehkä vielä joskus näemme kengät Miltonin lasten jalassa.

13. elokuuta 2014

Loppukesän häät

Kesän viimeiset juhlat juhlittu ja mä olen henkisesti siirtynyt jo syksyn puolelle. Ilmat alkaa viilentyä, illat pimentyä ja jotenkin kaikki kesäfiilikset kadonneet täysin. Mieli on täysin tulevassa syksyssä. Ehkä sitä nyt sitten aletaan odottamaan sitä joulua, vaikka ajatus kylmästä talvesta ei tällä hetkellä tunnukaan kovin houkuttelevalta.


Palataan kuitenkin vielä lauantain häätunnelmiin. Oltiin matkassa koko perheen kesken. Mulla oli päällä heinäkuussa alennusmyynnistä löytynyt mekko. Rakastuin tuon mekon väreihin ja malliin. Tarkoitus on vähän pienentää pukua tulevaisuudessa, mikäli tämä mun rintavarustus imetyksen loputtua tästä pienenee. Musta tämä oli monikäyttöinen mekko, ei liian lyhyt ja mukava päällä, mutta silti tyylikäs. Imetysystävällinen tämä mekko ei kylläkään ollut, sillä sen sai riisua kokonaan päältä poikaa syöttäessä. Mä en ole mikään korkokenkäihminen enää nykyään, en osaa kävellä niillä kunnolla, joten päädyn yleensä korottomiin kenkiin. Häät on kuitenkin sen verran juhlava tilaisuus, että päätin kaivaa kaapista kolme vuotta vanhat Biancon kiilakorkoni, jotka on oikeastaan niitä ainoita korkokenkiä, joita pystyn käyttämään. Tavalliselle baari-illalle en enää nykyään korkoja laittaisi, oon liian mukavuudenhaluinen.



Miltonin asu vaihdettiin vihkimisen jälkeen sillä alunperin oltiin laitettu pojalle Name It:n valkoinen kauluspaitabody sekä punaiset pitkät housut, mutta paita oli liian kireä ja housut kuumat, joten pienen hermostumisen jälkeen vaihdettiin koko asu vähän mukavampiin ja ilmavimpiin vaatteisiin. Polarn O. Pyretin tummansininen kauluspaitabody oli löysää materiaalia, josta sai hihat hyvin käärittyä ylös ja housuiksi vaihdoimme kesän alussa lahjaksi saadut beiget vähän ohuempaa materiaalia olevat housut..   Raidallinen huivi ajoi kuolalapun virkaa, mutta musta se on sen verran tyylikäs että sopi hyvin asukokonaisuuteen muutenkin!


Juhlat oli mukavat ja rennot ja juhlapaikka kivalla paikalla ja laitettu oikein hienoksi! Meillä oli tosin vähän haasteellista Miltonin kanssa, kun hän ei vielä pysty istumaan omassa tuolissa ja sylissä pitäisi koko ajan olla pystyssä ja yleensä pomppimassa. Poika alkoi heti juhlan alkuun näyttää vahvoja väsymyksen merkkejä ja tiesin, ettei nukkumisesta ihmisten joukossa tulisi mitään. Niinpä oli hyvä, kun pojan kummit hakivat hänet vaunukävelylle joiksikin tunneiksi. Milton oli vetänyt oikein makoisat unet ulkona ja me saatiin syötyä ruoka ja juotua kahvit rauhassa, minkä jälkeen poitsu palasi iloisena takaisin juhlimaan muiden kanssa.


Nyt on tosiaan ajatukset jo ihan syksyssä. Mulla on nyt projektina siirtää sivuun pojan kesävaatteet ja varsinkin kaikki ne 56:set, jotka edelleen pyörii vaatelaatikoissa (ja nythän osasta vaatteista menee jo 68) sekä kartoittaa mitä vaatteita tarvitaan syksyksi vielä hankkia. Odotan, että pääsisin joku viikonloppu ostoksille Zaran lastenosastolle. Kyseisellä liikkeellähän lastenvaatekoot alkaa suurimmaksi osaksi koosta 74, mikä alkaakin olla Zaran kokoluokassa meidän pojalle pikkuhiljaa sopiva, sillä nuo koot tuolla tuntuvat olevan paljon pienempiä kuin monessa muussa liikkeessä. Zaran lastenvaatteet eivät tietystikään ole sieltä halvimmasta päästä, mutta mun makuun ihan superkivoja!

Lisäksi me ilmoittauduttiin poitsun kanssa vauvamuskariin. Kyseinen ryhmä alkaa muutaman viikon päästä ja oon siitä aivan innoissani. Luulen, että Milton tulee tykkäämään kovasti ja nyt meillä on ainakin syksyn varalle yksi viikoittainen ohjelmanumero. Lisääkin kaipaisin mielelläni!

Onko teillä kokemusta vauvoille tarkoitetusta musiikkileikkikoulusta tai muista äiti-vauva-aktiviteeteista?

12. elokuuta 2014

Tasan vuosi sitten

Oli maanantai 12.8. ja olin todella väsynyt. Lauantaina oli ollut meidän häät ja niitä koko kuluneen kesän enemmän tai vähemmän järjesteltyäni oli helpottunut että sain vihdoin vain olla. Kaiken suunnittelun jälkeen juhlat oli vihdoin juhlittu ja naimisissa oltiin. Mulla oli vielä pari vapaapäivää jäljellä ennenkuin piti palata takaisin töihin. Ajattelin, että se kaamea väsymys johtui kaiken kasaantuneen stressin purkautumisesta ja nukuin ja nukuin ja nukuin.

Jossain vaiheessa iltapäivällä aloin kuitenkin miettimään pitäisiköhän mun käydä apteekissa. Lauantaina  olisi laskelmien mukaan pitänyt alkaa menkat, mutta ei niitä edelleenkään kuulunut. Viikko ennen häitä olin tehnyt raskaustestin, koska mun rinnat oli epänormaalin kipeät. Tulos oli negatiivinen. Olin ollut vähän pettynyt, mutta ajatelin että olisihan se ollut ihme jos näin nopeasti olisi onnistanut. Häitä edeltävän viikon juoksin paikasta toiseen ja järjestelin juhlapaikkaamme. En kauheasti kerinnyt tuntemuksiani miettiä. Häiden aamuna mun yleensä finnittömään naamaan iski muutama finni ja meinasin myös pyörtyä kampaajalla ennen vihkimistä. Pistin kaiken stressin piikkiin, olihan testi ollut negativiinen.


Menin nyt sitten kuitenkin maanantaina iltapäivällä apteekkiin ja palasin kotiin uuden testin kanssa. Samantien vessaan sydän pamppaillen. Muistan miettineeni, että mitä jos sittenkin olin tehnyt edellisen testin liian aikaisin. Ja positiivistahan se näytti. En tainnut itkeä enkä nauraa, en kertonut kellekään, istuin vaan lamaantuneena yksin kotona ja yritin sisäistää asiaa.

L tuli muutaman tunnin päästä töistä kotiin ja nähtyään mun ilmeen sanoi samantien "ootko sä raskaana". Vasta tällöin tajusin oikeasti, että meillehän tulee vauva. Ihan oikea vauva. Tätä me oltiin toivottu ja kuinka onnellisia oltiin, että se kävi näinkin helposti. Kiitollisia ja onnellisia. Siitä se sitten lähti.

11. elokuuta 2014

25

Perjantaina vietettiin pienimuotoisesti mun synttäreitä perheen ja muutamien ystävien kesken. En jaksanut alkaa kotona järjestämään mitään juhlia 30 asteen lämpöisessä asunnossamme, vaan päätettiin pitää synttärikahvit Miltonin isovanhempien luona. Istuttiin ulkona ja syötiin ensin ahvenia, grillimakkaraa ja salaattia. Koko pöytä oli yhtäkkiä ampiaisten vallassa, joten päädyttiin hakemaan kakkukahvit sisältä.


Perjantaina päivällä tein meille pikaisesti perinteisen marjakermakakun koristeltuna suklaalla ja pensasmustikoilla. Kakun pohja on tehty Kinuskikissan perinteisen sokerikakkupohjaohjeen mukaan (6 munaa) ja kakun sisältö sekä päällisosa onkin omaa sovellustani. En ole mikään varsinainen kakkutaituri ja tosiaan vasta viime aikoina oonkin opetellut kakkuja tekemään, mutta kyllähän tästä tuli ihan kelpo loppukesän kakku.


Täyte:
aprikoosimarmeladia
mansikkahilloa
mansikanpaloja
3,5 dl vispikermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
muutama ruokalusikallinen sokeria

Koristelu:
noin 2,5dl vispikermaa
0,5l pensasmustikoita
100g maitosuklaata

Jaa kakkupohja kolmeen osaan ja kostuta levyt (itse käytin maitoa). Vatkaa kerma ja sekoita siihen tuorejuusto ja sokeri (kannattaa lisätä sokeria oman maun mukaan). Levitä alimman kakkulevyn päälle  aprikoosimarmeladia, mansikkahilloa, mansikanpaloja ja lopuksi kerma-tuorejuustoseos. Toista tämä myös seuraavan levyn päälle. Päällimmäisen kakkulevyn päälle levitä hieman aprikoosimarmeladia ja vatkaa kerma. Levitä kerma kakun päälle ja sivuille (tätä olisi voinut olla enemmänkin) ja koristele lopuksi pensasmustikoilla sekä pieniksi paloiksi leikatulla suklaalla.

10. elokuuta 2014

1.hääpäivä


Tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun sanottiin toisillemme tahdon ja ei voi muuta sanoa kuin että aika on mennyt ihan älyttömän nopeasti. Ei uskoisi, että häistä on oikeasti jo vuosi, mutta niin vain on. Ensimmäisen aviovuoden aikana ollaan koettu suuria muutoksia elämässämme ja pakko vaan sanoa, että oon ihan mielettömän onnekas, kun olen saanut tuollaisen miehen omakseni. Opin huomaamaan sen kaikkien niiden naimisiinmenoa edeltävien vuosien kuluessa, mutta tämän kuluneen vuoden aikana se on vaan entisestään varmistunut. Raskausaika otti mulla välillä fyysisten vaivojen takia henkisesti aika koville ja L oli hienosti mun tukena kaiken sen yhdeksän kuukautta, synnytyksestä ja sen jälkeisestä sairaalahoidosta nyt puhumattakaan. Huomaan monesti miettiväni miten pärjäisinkään ilman sitä, sen verran hyvin se musta ja meidän perheestä huolehtii. Oonkin kiitollinen jokaisesta kuluneesta päivästä ja kaikesta niistä mitä meillä on vielä edessä.

Meidän ensimmäinen hääpäivä kului hyvin tavallisissa merkeissä, sillä oltiin oltu torstaista asti poissa kotoa viettämässä ensin perjantaina mun synttäreitä ja lauantaina oltiinkin häävieraina Helsingissä. Saatuamme kaikki kassit, kissat, lapset ja itsemme ovesta sisään, ei kumpaakaan huvittanut enää kehitellä loppupäiväksi mitään erikoista ohjelmaa. Pyörähdettiin sitten vaan kaupassa ja vietettiin sen jälkeen loppupäivä sohvalla hengaillen. Saatiin hääpäivänä L:n äidiltä kaiverruksilla varustetut juomalasit ja neuvoksi kilistellä niitä aina jokaisena hääpäivänä. Aloitettiin siis tämä perinne tänään ja mä loihdin meille ihan vaan alkoholittomat kuohujuomat. Ja oli muuten hyvää! Syötiin ja katseltiin sarjoja, ei mitään kummempaa ja silti niin ihanaa. Tottakai elämässä pitää aina välillä olla ekstraa, mutta mun mielestä tänään tätä hääpäivää ei olisi voinut paremmin viettää. Oli mahtavaa vain olla oman perheen kesken kotona, ei siivoiltu eikä häärätty vaan oltiin vaan yhdessä.

Muistelin myös tänään kovasti meidän häitämme ja kyseisen päivän tunnelmaa. Mä sanoin jo vuosia ennen häitä, että kun joskus naimisiin pääsen niin mä haluaisin häätanssiksi Stellan Häävalssin ja nyt se kappale tuntuu vieläkin läheisemmältä ja koskettavammalta, kun siihen liittyy niin tärkeitä muistoja.

"sitten sinä oot siinä
silität mun hikistä päätä
joku taika sulla on, sillä

sinä vain, sinä vain
saat mut luottamaan
meillä on aikaa

sinä vain, sinä vain
sinä vain, saat mut tuntemaan
että mä kelpaan

sinä vain, sinä vain
saat mut taistelemaan
tuulimyllyjä vastaan

sinä vain, sinä vain, sinä vain
saat mut nousemaan
läpi hangen ja roudan"

6. elokuuta 2014

Kuka minä olen

Sitä usein sanotaan, että ihmiset muuttuu saatuaan lapsen. Että elämä muuttuu, arki muuttuu ja ihminen siinä mukana. Toki se elämä muuttuu aika kertaheitolla, mutta en kuitenkaan itse koe muuttuneeni ihmisenä. Mulla on lapsi ja mun kiinnostuksenkohteet ovat ehkä vähän muuttuneet, sillä kiinnostuksen kohde nro 1 on nyt lapseni. Mutta se ei tarkoita sitä, että muut kiinnostuksenkohteet olisivat hävinneet. Ne ei vain ehkä tule samalla tavoin esiin niinkuin ennen.


Mä sain lapsen 24-vuotiaana, oman ystäväpiirini keskuudessa aikaisin. Suurin osa mun ystävistä on lapsettomia ja ehkä siksi mustakin tuntuu, että meille tuli lapsi melko aikaisin. Todellisuus on kuitenkin se, että ollaan L:n kanssa oltu yhdessä kohta kuusi vuotta, menty naimisiin, kummallakin on koulutus (vaikka mä halusinkin hypätä jo seuraavaan koulutukseen), oma asunto ja elämä muutenkin asettunutta. Me oltiin valmiita tähän. Mä olin haaveillut lapsesta jo monta vuotta. Oltiin kuitenkin päätetty, että ensin valmistutaan ja mennään naimisiin ja sitten katsotaan miten käy. No sittenhän se elämä muuttui ja tässä sitä nyt ollaan. Onnellisempana kuin koskaan.

Tällä hetkellä mun tärkein tehtävä on olla äiti ja niin se tulee olemaan tästä eteenpäinkin. Oon kuitenkin luonteeltani menevää tyyppiä enkä kovin kauaa viihdy kotona omissa oloissani. Tällä hetkellä tuntuu hyvältä olla suurimman osan ajasta kotona, mutta ennenpitkää kaipaan varmasti myös paljon enemmän niitä omia juttuja elämään.


Mä en tiedä näkeekö muut mua enää samana ihmisenä kuin ennen, mutta haluaisin olla muidenkin silmissä muutakin kuin äiti. Oon kuitenkin edelleen se Emmi, joka tykkää käydä salilla, ostoksilla, matkustella ja käydä välillä juhlimassa kavereiden kanssa. Moni on sanonut, että pitää mennä ja matkustella ennenkuin tekee lapsia, että sitten ei enää pääse mihinkään. Eihän se nyt niin ole, lasten kanssahan voi mennä ja tehdä kaikenlaista, matkustella ja nauttia elämästä ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Onhan se erilaista, mutta varmasti ihan yhtä kivaa. Mun mielestä kaikki on vaan asennoitumisesta kiinni. Meidän elämä ei ole todellakaan loppunut lapsensaantiin, päinvastoin musta tuntuu että nyt se on kunnolla päässyt käyntiin. Ehkä mä vaan olen niin perhekeskeinen, aina ollut.

Mä en malta odottaa, että Milton vähän kasvaa ja se pääsee paremmin tutustumaan asioihin joista me pidetään ja käymään paikoissa joissa me tykätään käydä. Milton kasvaa koko ajan ja mä meinaan pikkuhiljaa lisäillä omia juttujani arkeenkin. Toki koen oman läsnäoloni pojalle erittäin tärkeäksi, mutta toivoisin että lapsestani kasvaisi sosiaalinen ja reipas poika, joka viihtyy myös muiden läheisten aikuisten seurassa. Parin viikon päästä oon menossa Helsinkiin asioille ja kampaajalle päiväksi ja Milton menee hoitoon joiksikin tunneiksi, kunnes isänsä hänet hakee töistä tultuaan. Lisäksi mulla on hyvin hoitoapua arkisin tarjolla muutenkin ja pääsen aina välillä myös aamuisin salille, jos haluan. Nämä on näitä juttuja mitkä antaa mulle energiaa kotiäitiyteen, se että välillä saan olla myös jotain muuta. Ihan vaan oma itseni.

4. elokuuta 2014

Kerran kesässä Lintsille

Viikonloppu kului siskon ja siskontytön kanssa. Lauantaina oltiin viettämässä päivää Linnanmäellä. Oon ennen ollut kova pyörimään hurjimmissakin laitteissa, mutta nyt riitti ihan nuo alle 120 cm laitteet. Milton oli tietysti matkassa mukana. Meillä ei enää kovin hyvin vaunuissa viihdytä makuuasennossa, vaan paljon mukavempaa on olla äidin sylissä samalla kun äiti työntää rattaita. Sylissä näkee niin paljon enemmän kaikkea mielenkiintoista. Linnanmäellä vasta kiinnostavia juttuja riittikin. Milton on alkanut kiinnostumaan kovasti muista lapsista ja jaksaisi vaikka kuinka kauan seurailla muiden lasten temmellystä.


Poika on myös löytänyt viikonlopun aikana äänensä ja nyt harjoitellaan äänenkäyttöä jatkuvasti. Hauska kuunnella kun toinen höpöttelee, kiljuu ja testailee ääntään kaikilla eri tavoilla. Musta tuntuu, että nyt muutaman viime viikon aikana meillä on muutenkin menty kehityksessä hurjasti eteenpäin. Leluihin osataan jo tarttua reippaasti ja päätäkin osataan kannatella jo ihan kokonaan ilman apuja. Ja kuinka paljon voi äiti saada iloa, kun huomaa lapsensa menneen taas kehityksessä eteenpäin, on se vaan niin uskomatonta.

Viime viikko oli meidän perheellä vielä yksittäinen lomaviikko ja nyt ollaan taas Miltonin kanssa kaksistaan. Terveellisestä ruokavaliosta tuli poikettua ja grillimakkaroita sekä kakkua syötyä, mutta nyt on taas hyvä fiilis palata arkiruokailun pariin. Mulla on nyt tavoitteena lisätä päivittäistä nesteenjuontiani, se meinaa nimittäin koko ajan unohtua ja illalla huomaankin aina juoneeni ihan liian vähän nesteitä.


Tälle viikolle olisi kaikenlaista ohjelmaa tiedossa. Huomenna on mun synttärit, täytän 25 (juurihan mä täytin 18..) ja niitä olisi perjantaina tarkoitus kahvitella kakun kera. Lauantaina ollaan menossa häihin ja sitten sunnuntaina olisikin meidän ensimmäinen oma hääpäivä. Kiva viikko tiedossa helteisillä keleillä höystettynä! Täytyy nauttia näistä vielä kun näitä riittää, vaikka välillä tuntuukin että tekisi mieli hengata koko ajan suihkun alla. Sen verran kauan näitä helteitä tosin on kestänyt, että muakaan ei juuri yhtään huvita enää aurinkoa ottaa vaan istun mieluummin jo varjossa. Tämä on nyt tosiaankin se KESÄ mitä kaikki aina odottaa! :D

3. elokuuta 2014

Elämäni aakkoset

A - Aamut Oon niin aamuihminen. Aamuisin on jotenkin aina niin hyvä fiilis ja aamupalan syöminen rauhassa on ihanaa. Aamuisin mulla on myöskin yleensä eniten omaa aikaa rentoutua pojan nukkuessa. (Saa nähdä millaisiksi nämä mun rauhalliset aamut muuttuvat tuossa muutamien kuukausien päästä)

B - Blogi Aluksi tämä oli vain lähes yksityinen päiväkirja raskausajasta ja sen herättämistä ajatuksista, mutta nyt tästä on tullut mulle yhä tärkeämpi ja tärkeämpi. Päivisin tulee vietettyä niin paljon aikaa pojan kanssa kahdestaan, että on ihanaa kun on tällainen juttu. Saattaa kuulostaa hassulta, mutta tämä on vähän niinkuin ystävä mulle.


C - Coffee Oon aina ollut kova kahvijuoppo, aamuisin oon juonut monta kuppia, töissä jokaisella tauolla ja välillä iltaisinkin. Alkuraskaudessa kahvi ällötti ihan hirveästi, mutta kolmen kuukauden jälkeen se alkoi taas maistua ja loppuraskaudessa join kaksi kupillista päivässä. Nyt Miltonin syntymän jälkeen mulla on tullut ihan hirveä kahvinhimo takaisin ja aamuisin tekee mieli juoda vaikka kuinka monta kupillista. Mun kahvinjuonti ei ole aiheuttanut Miltonille vatsavaivoja, mutta yritän nyt silti vähän edes kontrolloida kahvinjuontiani liiallisen kofeiininsaannin pelossa.

D - Deep Mä rakastan kaikkia syvällisiä juttuja. Oon aina ollut tosi syvällinen ihminen. Rakastan valokuvia, joista välittyy jotain syvällistä, lueskelen usein kaikenlaisia syvällisiä lainauksia ja kaikista ihaninta on aina ajoittain ajautua syvälliseen keskusteluun jonkun kanssa.

E - Empaattinen Ensimmäinen sana, jota L käytti luonteenpiirteitteni kuvailemiseen papille ennen vihkimistämme viime vuonna. Yksi tärkeimmistä piirteistä mitä arvostan ihmisissä, onneksi mun lähipiiri on täynnä empaattisia ihmisiä.

F - Fifty Shades of Grey Luin nämä kirjat pari vuotta sitten yhteen putkeen. Voiko olla koukuttavampia kirjoja? Nämä kyllä kannattaa lukea ehdottomasti englanniksi eikä missään nimessä suomennettuna versioina. En malta odottaa helmikuussa 2015 tulevaa kirjoihin perustuvaa elokuvaa.


G - Gunvald Meidän 3-vuotias kissa. Kun otettiin Gunvald, siitä tuli vähän niinkuin mun lapsi. Gunvald on aina ollut arka kissa, se ei ole viihtynyt sylissä ja vierastanut melkeinpä kaikkia ihmisiä. Oon saanut voitettua sen luottamuksen puolelleni ja mua se seuraa nykyään joka paikkaan kotona ja tykkää kölliä vieressä kehräten. Pahin arkuus on kuitenkin onneksi mennyt ohi muidenkin ihmisten läsnäollessa ja se on selkeästi tykästynytkin muutamiin meille läheisiin ihmisiin. Gunvald on mulle todella tärkeä, se on yksi perheenjäsenistä ja mulla on ollut tosi huono omatunto kun en Miltonin syntymän jälkeen ole pystynyt antamaan sille enää samalla tavoin huomiota.

H - Harmonia Lapsen saannin jälkeen elämääni on muodostunut tietynlainen harmonia. Sitä ennen elin vähän niinkuin vailla jotakin ja nyt tuntuu, että se tyhjä paikka on vihdoin täytetty.

I - Itsepäisyys Oon aina ollut sellainen ihminen, joka haluaa saada tahtonsa läpi jos jotain päähänsä saa.  Oon välillä kova jankuttamaan, vielä tämänkin ikäisenä mun on usein vaikea hyväksyä että elämässä ei vaan kaikki aina mene niinkuin haluaisi.

J - Joulu Tärkeä juhlapyhä. Alan aina juhannuksen jälkeen odottamaan joulua, nytkin oon jo mietiskellyt tulevaa joulua. Joulu on vuoden tunnelmallisinta aikaa ja silloin on ihanaa olla läheisten kanssa. En esimerkiksi ole koskaan tykännyt mennä jouluna töihin, koska silloin tekee vain mieli olla kotona.


K - Koulu Mulla on lastentarhanopettajan opinnot vielä kesken ja kouluun ajattelin täyspäiväisesti palata vuoden päästä. Ajattelin kyllä ensi keväälle jo muutamia kursseja ottaa ja miksei tänäkin syksynä voisi jo parit rästitentit tehdä alta pois. Toiveissa olisi valmistua mahdollisimman nopeasti, joten jos vaan hoitoapua järjestyy kotiin niin voisin hyvin käydä tenttailemassa kursseja pikkuhiljaa pois alta. Meillä on vaan monessa kurrsissa niin paljon pakollista opetusta koululla, että varsinainen täyspäiväinen opiskelu onnistuu vasta vuoden päästä, sitä ennen en ole poikaa vielä valmis päiväkotiin laittamaan.

L - Liikunta Oon aina ollut sellainen kausiliikkuja. Saattaa mennä puoli vuotta, että harrastan liikuntaa vain satunnaisesti ja sitten taas puoli vuotta, jolloin painan sata lasissa sen neljä kertaa viikossa ainakin. Vielä muutama vuosi sitten liikuin, koska yritin pitää kilot kurissa. Nykyään mulla suuri motivaattori on myös hyvä olo, minkä liikunta saa aikaan. Salitreeni on nykyään se suosikein liikuntamuodoista.

M - Milton Mun 3 kuukautta vanha poikani, maailman rakkain. Parasta mitä mulle on koskaan tapahtunut.

N - Nyt Elän aina seuraavassa hetkessä ja tää on asia mihin mun pitäisi todella alkaa kiinnittämään huomiota. Pitäisi oppia elämään hetkessä, nyt eikä huomenna.


O - Opettaja Tämä on aina ollut se haaveammatti ja vaikka luinkin sairaanhoitajaksi niin aina tämä pyöri mielessä ja nyt vihdoin oon opiskelemassa sitä. Kasvatustyö vaan on niin mielenkiintoista.

P - Porvoo Kotikaupunkini, josta lähdin kuusi vuotta sitten ovet paukkuen ja vannoin etten koskaan tulisi takaisin. Viitisen vuotta pysyin poissa ja sitten palasin. Tämä on meille paljon sopivampi paikka tämänhetkiseen elämäämme, tuntuu paremmalta kasvattaa lasta täällä kuin Helsingissä ja tukiverkostot on vieressä. Välillä tuntuu, että Porvoo on liian pieni kaupunki koska kaikki tuntuvat tietävän toistensa asiat, mutta onhan tämä kaunis ja jotenkin niin tuttu ja turvallinen paikka.

Q - Queen Käyttäydyn välillä vähän tähän tyyliin, varsinkin kotona. Kaikki-mulle-heti-nyt. Kuningatarmaisesta käytöksestä voisi kyllä ihan hyvin luopua..

R - Rakkaus Mun ja L:n juttu alkoi vuonna 2008 pikkuhiljaa varovaisella seurustelulla ja vuonna 2009  taidettiin oikeasti rakastua. Pian tulee kuusi vuotta täyteen yhteistä taivalta ja tuntuu ihan oudolta ajatella kuinka nuoria oltiinkaan tuolloin. Tavallaan ollaan kasvettu aikuisiksi yhdessä, en osaisi kuvitella elämää ilman L:ää.

S - Sisustus Vasta parin viimeisen vuoden aikana oon alkanut löytämään sen oman juttuni sisustuksessa ja nyt siitä on tullut intohimo. Kodin sisustus on mulla vahvasti yhteydessä kodin viihtyvyyteen ja siksi aika tärkeässä asemassa elämässäni. Nykyään rakastan kaikkea valkoista höystettynä beigellä tai harmaalla. Välillä tulee kausia kun haluaa enemmän värejä sekaan sisustukseen.

T - Talo Haave, joka ehkä joskus vielä toteutuu. Haaveilen omakotitalosta, ihanasta pihasta ja omasta rauhasta. Voisin hyvin muuttaa jonnekin syrjemmälle, missä lähin naapuri ei olisi seinässä kiinni. Ehkä joskus rakennetaan oma talo tai sitten ostetaan valmis, aika näyttää.


U - Unelmat Mulla on aina ollut paljon unelmia enkä ole tyytynyt vain olemaan. Mun mielestä omien unelmiensa eteen pitää ja saa tehdä töitä, onhan meillä vaan yksi elämä elettävänä. Monta omaa unelmaani olen jo tähän ikään mennessä saavuttanut, joten mulla on asiat aika hyvällä mallilla.

V - Vaatteet Oon aina ollut kova ostelemaan uusia vaatteita ja omaa tyyliä on haettu vähän kaikenlaisista suunnista. Tällä hetkellä tuntuu, että oma tyyli on taas vähän hukassa. Raskauden jälkeen on tullut panostettua lähinnä vauvanvaatteisiin. En vieläkään tunne oloani kotoisaksi omassa kropassani, joten ehkä löydän taas oman vaatetyylini kun joskus viimein saan jäljellä olevat raskauskilot pois.

W - Wellness Terveyttä, liikuntaa ja hyvinvointia, tällaiselle pohjalle haluaisin rakentaa päivittäisen elämäni tulevana syksynä ja talvena.

X - (Mietin ja mietin, mutta en vaan tosiaankaan keksinyt yhtään elämääni sopivaa x-sanaa)

Y - Ystävät Ystävät on mulle tosi tärkeitä ja vaikken nykyään pysty samalla tavalla heidän kanssa aikaa viettämään kuin ennen, on ne jatkuvasti mielessä kuitenkin. En ole sellainen ihminen, joka jatkuvasti loisi uusia läheisiä ystävyyssuhteita, vaan jollain tapaa olen vähän ujo. Uskoudun herkästi vain muutamille läheisille ystäville, vaikka oikeasti musta olisi ihanaa saada lisääkin ystäviä. Taidan vaan olla sellainen ihminen, jonka täytyy tuntea toinen hyvin ennenkuin osaa olla täysin oma itsensä tämän seurassa.


Z - Zombie Mulla on nykyään paljon päiviä, jolloin en jaksa panostaa ulkonäkööni juuri ollenkaan. Zombielta tulee siis aina ajoittain näytettyä, mutta eihän se ole niin justiinsa. Sittenkun kerrankin laittautuu niin fiilis on erityisen hyvä!

Å - Åland Meidän piti mennä kesäkuussa käymään Ahvenanmaalla, mutta se jäi kun pojalla ei ollut vielä mitään henkilökorttejakaan. En ole koskaan siellä käynyt ja ehdottomasti joskus mentävä, ehkä ensi vuonna.

Ä - Äiti Mulla on läheinen suhde äitiini ja toivoisin, että parinkymmenen vuoden päästä myös mulla ja Miltonilla olisi yhtä läheiset välit. Äidille voi soittaa mistä vaan ja äiti vastaa aina puhelimeen. Edelleen yksi mun elämän turvasatamista.

Ö - Ödeema Kerään helposti nestettä ja heti jos oon syönyt vähän huonommin. Viime viikko ei mennyt kovin terveellisellä linjalla lomailun vuoksi ja sen kyllä tuntee nyt mahassakin. Huomenna palaillaan taas arkirytmiin ja samalla muuttuu kyllä munkin ruokailut takaisin terveelliselle linjalle!