26. elokuuta 2014

Äitiydestä sekoaminen

Tiedättekö ne tyypit, jotka postailee Facebookin ja Instagramin täyteen fitness-postauksia, kuvia omista vatsalihaksista ja kyykkykuvia salilta. Tai ne tyypit, joiden jokainen kuva on otettu skumppa-, viini- tai siideri-lasillisen kera ja tekstinä on "tänään muuten lähtee". Tai ne, joiden instat täyttyy Chanelin laukuista ja today's outfit from Zara -kuvista. Ja sitten on vielä tämä yksi kategoria, jossa postataan omat lapset uusissa vaatteissa ja uusilla ilmeillä ja tekstinä on "meillä osataan nyt istua". Itse kuulun viimeiseen porukkaan, enkä voisi siitä enempää ylpeä olla.

Oon siis hurahtanut äitiyteen. Musta on ihanaa olla äiti ja koska mun päivät ja elämän täyttää mun lapsi niin miksen postaisi siitä. Saavathan treenaukseen hurahtaneetkin rauhassa postailla treenijuttujaan? Miksi lapsijutut olisi yhtään sen huonompia. Jokaisella on omat intohimonsa ja mä oon täysin hurahtanut mun lapseeni. Tottakai mä silloin haluan jakaa tätä iloa muillekin.


Välillä vaan tuntuu, että äideille naureskellaan koska he ovat niin ylpeitä lapsistaan ja heidän saavutuksistaan. Ihmiset jotenkin ajattelee, että eikö tollakaan nyt ole muuta elämää kuin sen lapset. Ei välttämättä olekaan. Kyllä muakin kiinnostaa treenaus, muoti ja välillä juhliminenkin, mutta ei niistä mikään ole yhtä kiinnostavaa kuin oma lapsi. Se vetää kaiken ohi, luonnollisesti.

Kävin tuossa jokin aika sitten keskustelua erään läheisen ihmisen kanssa elämän tärkeimmistä jutuista ja saavutuksista ja hän sanoi, että ei ole elämässään saavuttanut mitään lähellekään niin tärkeää kuin omat lapsensa. Voin samaistua tähän jo nyt ihan täysin. En usko, että mikään tulee koskaan vetämään vertoja sille ylpeydelle mitä tunnen, kun näen että oon oikeasti saattanut maailmaan jotain noin ihmeellistä.


Mä luulen, että vahvimpana tämä äitiyteen sekoaminen näkyy nyt kun kaikki on niin uutta. Oon kotona Miltonin kanssa ja mun elämä pyörii jatkuvasti hänen ympärillään. Sen sijaan että selailisin Nelly.comin syysvaatteita netistä, hengailenkin Polarn O. Pyretin sivuilla ja mietin mitä kaikkea poika tarvitsisi syksyksi. Sen sijaan, että lähettelisin ystävilleni biletyskuvia viikonloppuisin, lähettelenkin pojan isovanhemmille videoita siitä kun tämä on oppinut kääntyilemään selältä vatsalle.

Ehkä ensi vuonna mä havahdun siihen, että ainiin mun elämässä on muutakin kuin lapseni ja kiinnostus omiin juttuihin palaa takaisin vähän vahvempana kuin nyt. Mä en koe olevani niitä kaikkein pahimpia äitiyshurahtajia, sillä kiinnostus esimerkiksi treenaukseen on tällä hetkellä myös melko suuri. Mulla on siis muutakin. Mutta ei siitäkään ole yhtä kiinnostavaa postailla kuin omasta lapsesta.


Tämänlainen sekoaminen on jotain mitä en ymmärtänyt ennenkuin tulin raskaaksi. Elin joskus itsekin ajatellen, että elämä muuttuu monelta osin kuivemmaksi kun saa lapsen. Kunnes aloin itse odottaa lasta ja viimeistään kun sain hänet maailmaan. Mun elämä ei ole millään tapaa kuivaa tällä hetkellä, itse asiassa näin siistiä mulla ei vielä ennen ole ollutkaan. Meillä on vasta opittu nauramaan ja eilen illalla laittaessani poikaani nukkumaan, naurettiin yhdessä. Poika innostuksesta kun oli oppinut jotain uutta ja minä siitä kaikesta rajattomasta rakkaudesta. Me vaan naurettiin yhdessä. Ja vitsit se tuntui niin hyvältä, ettei sitä voi sanoin edes kuvailla. Toivon, että nekin joilla ei vielä ole lapsia pääsevät joskus kiinni tästä mitä näillä ajatuksilla tarkoitan, pääsevät kokemaan tämän fiiliksen.

Mua ei hävetä yhtään olla mamma, joka on seonnut lapsestaan. Mua ei hävetä tuoda julki sitä onnea mitä tämä elämäntyyli tuo tullessaan, oli ihmisillä sitten mitä mielipiteitä asiasta tahansa. Ihmisillä on tapana jakaa muille juttuja elämänsä suurimmista saavutuksista. Mulle ja muille äideille se on se oma lapsi, ollaan siitä ylpeitä.

11 kommenttia:

  1. Minä kirjoitan myös blogia just sen takia, että vaan ne jotka halua, ne lukee mun juttuja. Lapsista sitten tai ei. Mutta en haluaa nimenomaan päivittää kaikkea tonne facebookin.

    www.minajamuud.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkin oon kyllä alkanut nyt vähän rajoittamaan mitä tonne facebookiin nykyään päivittelen just tosta syystä. Eli ne keitä kiinnostaa niin saavat sitten lukea täältä :)

      Poista
  2. Samaistun täysin tekstiisi :). Itse olin viimeksi todella innoissani kun poikamme otti kiinni leluista leikkimatolla ja siitä lähti kuva mummoille ja muutamalla sukulaiselle :D.
    Kyllä se oman lapsen kasvamisen ja kehityksen seuraaminen aitiopaikalta on jotain ainutlaatuista <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä piti vielä sanoa, että äitiyden myötä itse koen elämän jotenkin merkityksellisemmäksi kuin aiemmin :)

      Poista
    2. Sama täällä, sitä tuntee sekä itsensä että oman elämänsä paljon merkityksellisemmäksi nyt. Lapsen kasvattaminen on kuitenkin sen verran tärkeä elämäntehtävä :)

      Poista
  3. Ymmärrän sun pointin ja oon pohtinut samoja juttuja.. Äitiys on kyllä sellainen juttu, mitä ei voi (omasta mielestäni) mitenkään ymmärtää ennen kuin se osuu omalle kohdalle.. :) Ja maailman mahtavin asia onkin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaa mieltä, ettei sitä voi ymmärtää ennenkuin itse tulee äidiksi. Ainahan voi yrittää ymmärtää, mutta se miten kokonaisvaltaisesti se muuttaa kaikkea, koko ajatusmaailmaa, sitä tuskin pystyy täysin käsittämään kuin vasta äidiksi tultuaan :)

      Poista
  4. Mielettömän hyvin kirjoitettu postaus ja hyvän asian puolesta olet "seonnut" ;) Mä oon seonnu kuvaamaan pojan asukuvia :`D Vaikkei ne vaatteet kuuminta uutta oiskaan. Se on vaan niin sulonen, ku se taapertaa tuolla..awww <3 :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo mäkin tykkään kuvailla meidän poitsun asukuvia ja varmaan vielä enemmän sitten kun se alkaa istumaan ja seisomaan :)

      Poista
  5. Tekstissäsi on paljon samaistuttavaa, hyvin kirjoitettu. Mutta mikä onkaan ihanampaa ja luonnollisempaa kuin vahva rakkaus omaan lapseen. Omassakin elämässä lapset ovat keskipisteenä, vaikka välillä on myös aivan omia juttuja. Ennen lapsia oli helppo keskittyä itseensä, nykyään lapset menevät etusijalla - esimerkiksi niitä vaatteita hankitaan paljon suuremmalla intohimolla lapsille kuin itselle. Ja jostain syystä Facebookiin päätyvissä kuvissa on usein lapset/ perhe. Mutta näinhän sen on mielestäni hyvä olla!

    Lastenhuoneenkapina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, sehän on vaan tosi luonnollista että lapset ovat elämän keskipiste :) Ja tottakai esim. tykkään edelleen ostella itsellenikin vaatteita mutta jotenkin on myös niin ihanaa pukea poikaa kivoihin vaatteisiin ja täytyyhän sitä ottaa kaikki ilo irti tästä ajasta kun vielä saa oman maun mukaan pukea poikaa, muutamien vuosien päästä kun voi hänellä itsellään ollan ihan toinen maku! :D

      Poista