30. syyskuuta 2014

Mama kuntoon: vko 2



Toinen viikko Mama kuntoon - projektistani on ohi. Painonpudotus viime viikon aikana oli 0,7kg ja nyt sitä alkaa itsekin huomaamaan, että varsinkin vatsa on alkanut kaventumaan. Housut eivät kiristä enää yhtä paljon kuin ennen ja treenivaatteissakin olo on jotenkin paljon mukavampi.

Viime viikolla kerkesin salille vain kolme kertaa, oli sen verran paljon muuta tekemistä ja välillä on ihan kiva viettää aikaa koko perheen voimin kotona. Helposti se menee muuten siihen, että käydään miehen kanssa vuoroiltoina salilla ja luonnollisestikaan tällaisessa järjestelyssä koko perheen yhteinen aika jää hyvin vähäiseksi. Kolme kertaa on kuitenkin tässä elämäntilanteessa mun mielestä ihan sopiva ja silläkin jo varmasti saa tuloksia aikaan pidemmän päälle. Treenit on kulkenut ihan hyvin, tuntuu että himmailen ehkä vielä vähän liikaa jalkatreeneissä edelleen, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Erityisen kivaa on ollut tehdä kunnon selkätreeniä. Raskauden aikana en uskaltanut tehdä ylätaljaa ollenkaan, joten nyt on niin kiva päästä taas täysillä tekemään sitäkin, mun suosikkiselkäliike!

Ruokailut on mennyt ihan kivasti. Ei ole kyllä kaduttanut, että päätin suoda itselleni jokaviikkoisen vapaasyöntipäivän, sillä viime perjantaina alkoi jo olla sellaiset herkkuhimot ettei tosikaan. Sanoin miehelle, että nyt tekee ihan pirusti mieli jäätelöä tai jotain, mutta tyydyin mun vakionälkähimonsammuttajaan eli fun light+vichy -sekoitukseen. Onneksi lauantaina sai sitten ihan luvan kanssa syödä mitä vaan ja aloitin aamun tankkailemalla hiilareita: mm. leipää ja ananasta. En kyllä ymmärrä miten oon joskus pystynyt dieettailemaan niin, että vapaasyöntipäiviä on ollut neljän viikon välein. Nyt ei kyllä itsekuri riittäisi sellaiseen! Tällä tavoin pysyy mielikin iloisena. Sunnuntaisin onkin jo hyvä alkaa miettimään mitä seuraavana lauantaina taas söisi niin jaksaa koko viikon tsempata korvapuustien kuvat silmissä vilkkuen..

Syksyistä treeni-intoa kaikille!

29. syyskuuta 2014

Hyvän mielen maanantai



Pistin pojalle raitavaatetta päälle. Rakastan raitaa. Voisin hamstrata noita Polarn O. Pyretin raitavaatteita kaikissa väreissä. Seuraavassa koossa ostan ne punaiset raitahousut.

Kahvi maistuu aamuisin niiiin hyvälle. Miksei se maistu yhtä hyvälle muina vuorokaudenaikoina?

Lähdettiin heti aamusta ulos kävelylle. Aurinko paistoi ja oli lämmin. On niin ihana lenkkeillä aamuisin, kun kaduilla on rauhallista.

Alle minuutissa taiteiltu pikaletti hiuksiin. Kuka oikeesti letittää hiukset noin, että toi ponnari jää melkeen puoleenväliin? Naurattaa.

Syksyn värit. Syksyisin mussakin herää pieni luontokuvaaja, vaikka yleensä se ei ole ihan mun juttu.

Muru nukahti vasta kotipihalle päästyämme. Se on niin suloinen, kun sen silmät aina vaunuillessa lupsuu pikkuhiljaa kiinni ennenkuin nukahtaa.

Meikitön naama. Onneksi kaupunkilla on päivisin liikkeellä melko vähän porukkaa, en nimittäin jaksa meikata aamuisin jos ollaan lähdössä vain vaunuilemaan.

Pyykkivuorien tyhjennystä. Tulee hyvä ja aikaansaava fiilis aina jokaisesta pestystä koneellisesta.

Milton ja Gunvald-kissa leikkimässä. Mua naurattaa tuo kun Gunvald pistää tassut kokonaan mahan alle piiloon. Voi rakkaus sentään.

Lopuksi perushyvää lounasta ennen salitreeniä.

Onko sen yhteisen ajan järjestäminen muka niin vaikeaa?


Meillä vietetään ihan tuhottoman paljon aikaa tietokoneella. Mies omassa huoneessaan, minä olohuoneessa. Syödään usein tietokoneidemme edessä ja harvassa on ne hetket, kun istutaan ruokailemassa keittiön pöydän ääressä keskenämme. Mä tiedostin tämän ongelmaksi jo ennen Miltonia, mutta nyt se on mun mielestä erittäin iso ongelma.

Milton ei ihan vielä istu pöydän ääressä, mutta ihan pian istuu ja alkaa syömään samoihin aikoihin kuin me. Meidän on pakko opetella syömään kaikki yhdessä perheenä. Iltaisin olisi vaan löydyttävä se hetki, kun rauhoitutaan keittiöön ja syödään yhdessä. Ja muutenkin on tosi tärkeää viettää aikaa kolmistaan myös kotona eikä vain silloin jos lähdetään jonnekin. Mutta miten sen muutoksen tekeminen onkaan niin vaikeaa?

Päätettiin, että aloitetaan viikonlopuista. Perjantaina vietettiin tietokonevapaata iltaa ja siitähän tuli ihan outo olo (mutta hyvällä tavalla). Sitä on niin tottunut jatkuvasti surffailemaan netissä ja katselemaan jotain. Pojan mentyä nukkumaan katseltiin Vain elämää ja oltiin vaan. Päätin yrittää toistaa tämän sunnuntaina pojan ollessa vielä hereillä ja istuttiinkin loppuillaksi kaikki kolme alas lattialle, Milton leikki leluillaan ja me katseltiin samalla telkkarista sivuilmällä Putkiremonttia. Sitä myös huomaa, että tulee juteltua yhdessä paljon enemmän kun ei ole niitä tietokoneita mukana häiritsemässä.

Taidetaan ottaa tästä jokaviikonloppuinen tapa. Ja toivottavasti pikkuhiljaa opitaan toteuttamaan tätä myös arki-iltaisin. Se perheen yhteinen aika on kuitenkin loppujen lopuksi niin paljon tärkeämpää kuin mikään muu.


Onko teillä ollut samanlaisia ongelmia vai oletteko tottuneet sulkemaan tietokoneet yhteisten hetkien ajaksi?

28. syyskuuta 2014

Ostosreissu ja vauvan stressi


Täällä ollaan vietetty kovin hektistä viikonloppua. Instagramissa (emmianniinav) kerroinkin jo, että oltiin viettämässä lauantaita Helsingissä. Miehellä oli työjuttuja, joten me päätettiin Miltonin kanssa lähteä mukaan aamulla ja suunnattiin kaupoille. Muutamaa tarvittavaa juttua lähdin etsimään ja ne onneksi löytyi eikä mukaan tarttunut mitään ylimääräisiä heräteostoksia. Oon tässä pikkuhiljaa alkanut yrittää vältellä heräteostoksia ja ostella vain sitä mitä oikeasti tarvitaan. Uutta talvitakkia etsiskelin myös vähän sillä silmällä, mutta sitten aloin kuitenkin pohtimaan, että mun kaksi talvea sitten ostettu takkihan ei ollut viime talvena raskauden takia ollenkaan käytössä ja ajaisi kyllä asiansa vielä ihan hyvin. Se on vaan joku tapa, että joka vuosi pitää hankkia uusi.

Milton viihtyi kaupoilla rattaissa alkuun ihan hyvin, mutta liiallisesta hälinästä ja metelistä johtuen ei saanut nukuttua kunnon päiväunia ja alkoi loppupäivästä olemaan todella väsynyt ja hermostunut. Ostosreissun päätteeksi tehtiin vielä muutamat pikaiset kyläilytkin ennenkuin päästiin kotiin nukkumaan. Viime yö olikin sitten hyvin levoton meillä, tavoistaan poiketen poika heräili useasti ja itkeskeli, kun ei pystynyt rauhoittumaan uneen. Kun on tottunut nukkumaan päiväunet omassa sängyssä ja muutenkin rutinoitunut tiettyyn päivärytmiin niin tällaiset erilaiset päivät tuntuvat melko pahasti stressaavan viiskuukautista. Ja ymmärtäähän tuon. Lisäksi meillä oli illansuussa sen verran kiire meininki, että taidettiin vähän kaikki stressaantua. Taitaa yölliset valvoskelut nyt väsyttää, kun pikkuinen nukkuu edelleen.

Tänään tiedossa vähän rauhallisempi päivä ja yritetään mennä pojan rutiinien mukaan. Nykyään sitä vaan on pakko tajuta mennä lapsen ehdoilla ja ymmärtää, että noin pieni ei ehkä ihan jaksakaan kaikkea samaa mitä itse.

Nauttikaahan sunnuntaista ja läheisten seurasta!

26. syyskuuta 2014

Onko se sitä että osa minusta on aina sun

Kuusi vuotta sitten, 26.9. olin juuri päässyt iltavuorosta ja innoissani viikonlopun alkamisesta. Tiedossa oli taas biletystä, mitäs muutakaan. Tuona syksynä viikonloput kuluivat lähinnä baarissa notkuen. Olin keväällä päässyt ylioppilaaksi ja kesän tehnyt jäätelömyyjän hommia. Asuin vielä äitini luona Porvoossa, mutta olin syksyksi saanut töitä sairaalasta Helsingistä ja kuljin päivittäin bussilla pääkaupunkiseudulle.

Muistan kyseisen perjantai-illan tapahtumat hyvin. Töistä tultuani tapasin kaverin, jonka kanssa laittauduttiin ja paineltiin Onnelaan pyörimään. Seuraavana iltana oli kunnon iltamat sovittuna tyttöporukan kanssa, joten ajattelin nyt ottaa vain muutaman siiderin. Onnela oli täynnä porukkaa, muttei juurikaan tuttuja naamoja. Kaverini jäi juttelemaan törmäämiinsä tuttuihin ja notkuin mukana. Porukassa oli mukana vaaleatukkainen nuorimies, jolla oli ystävällinen katse. Kun olin aikani seisonut mykkänä mukana, kääntyi tuo nuori mies puoleeni ja totesi "sä et taidakaan puhua ruotsia". Ymmärtämättömyyteni oli tainnut paistaa kasvoiltani melko hyvin, en nimittäin ollut tuohon aikaan pahemmin ruotsin kielen kanssa ollut tekemisissä. Nuorimies vaihtoi samantien kielen suomeksi ja otti mut mukaan keskusteluun. Kuukautta myöhemmin löydettiin itsemme istumasta ravintolassa toisiimme tutustuen. Samalla viikolla muutinkin Helsinkiin, jossa nuorimies jo asui ja opiskeli. Alettiin tapailemaan ja pikkuhiljaa huomattiin seurustelevamme.



Enpä olisi tuolloin vieä osannut aavistaa, että tuosta nuoresta miehestä tulisi lopulta aviomieheni. Meidän suhde ei ollut palavaa rakkautta ensisilmäyksellä, vaan kiinnostuttiin toisistamme ja tutustuttiin rauhassa. Puolen vuoden kuluttua mä olin rakastunut ja ehkä mieskin jo tässä vaiheessa oli, mutta osoitti sen vasta myöhemmin, sitten kun oli oikeasti varma että tässä se nyt on. Kun se vihdoin teki päätöksensä, niin sitä ei ole mikään enää horjuttanut.

Me ollaan luonteeltamme kuin yö ja päivä, mutta ollaan elämässä katsottu aina samaan suuntaan. Minä olen se hölösuu, avoin ja kärsimätön. Mies taas on hiljaisempi, hillitympi ja kärsivällinen. Välillä saadaan toisemme raivon partaalle ja kumpikin kyllä osaa riitelyn taidon. Meillä ei mökötetä, vaan korotetaan reippaasti ääntäSaan toisen näkemään punaista jatkuvilla vaatimuksillani ja sillä, että olen pahimman luokan materialisti. Minä taas meinaan repiä pelihousuni jokaisesta katotaan nyt -vastauksesta. Mutta meillä on samanlainen huumorintaju ja samanlaiset elämänarvot. Täydennetään toisiamme. Oon opettanut miehen nauttimaan matkustamisesta ja mua on opetettu säästeliäämmäksi raha-asioissa (ainakin yritetty).



Oon oikeasti todella onnellinen, että meidän tiet kohtasi tuona syksyisenä perjantai-iltana ja ollaan nyt tässä pisteessä. Mulla on mies, joka seisoo aina sanojensa takana ja jonka rakkautta mun ei tarvitse koskaan kyseenalaistaa. Kuusi vuotta takana, loppuelämä edessä.

25. syyskuuta 2014

Millainen blogi herättää kiinnostuksen?

Mietin joskus vuosia sitten, että musta olisi kiva kirjoittaa blogia. Elämäntilanne ei kuitenkaan tuntunut oikealta, ehkä olin vielä liian epävarma tällaiseen. Raskausaika olikin täydellinen ajoitus blogin aloittamiselle, päässä pyöri niin paljon ajatuksia joita oli pakko saada purettua muuallekin kuin läheisten korville. Blogini siis lähti käyntiin raskauspäiväkirjana. En juurikaan markkinoinut blogiani, vaan kirjoitin omaksi ilokseni. Aloin kuitenkin yhä enemmän lukemaan muidenkin blogeja ja tajusin kuinka hyvä väylä tämä on saada vertaistukea muilta samassa elämäntilanteessa olevilta. Ja nythän tässä ollaan jo ihan koukussa, sekä oman blogin kirjoittamiseen, että muiden blogien lukemiseen. Mun blogi on vielä aika tuore, mutta koko ajan tämä touhu kiinnostaa vaan enemmän ja enemmän.

Jos kirjoittaisin tätä edelleen omaksi ilokseni, voisin hyvin pitää blogia yksityisenä. Oon kuitenkin huomannut kirjoittamisen olevan paljon hauskempaa ja antoisampaa, kun on lukijoita, joita kiinnostaa lukea mun tekstejä. Kun kirjoitat postauksen ja saat siihen kommentteja lukijoilta, siitä tulee oikeasti todella hyvä mieli. Sun teksti on tällöin koettu mielenkiintoiseksi, tottakai se piristää mieltä.


Oon viime aikoina miettinyt millaiset blogit herättää ihmisten kiinnostuksen ja ajattelin jakaa muutamia asioita, joita itse arvostan blogeissa.

Aitous. Tämä on mun mielestä kaikista tärkeintä. Kirjoittaako aidosta sydämestä ja kiinnostuksesta. Väkisin väännetty blogi ei vain nappaa. Oon törmännyt joihinkin blogin kirjoittajiin, jotka ovat aloittaneet kirjoittamisen vain sen takia että haluavat suosiota ja menestystä. Mun mielestä blogista paistaa aika hyvin läpi, jos ei oikeasti nauti kirjoittamisesta. Näitä kuitenkin on aika vähän ja suurin osa bloggaajista vaikuttaa todella pitävän kirjoittamisesta.


Mielenkiintoinen kirjoitustyyli. Tämä on toiseksi tärkeintä ehdottomasti. On bloggaajia, jotka osaavat kirjoittaa niin mukaansatempaavaa tekstiä, että uudet postaukset on luettava samantien. Selkeä ja koukuttava teksti tekee blogista todella mielenkiintoisen.

Siisti ulkoasu. Itse pidän selkeästä ja aika yksinkertaisestakin ulkoasusta. Tiedän monen lukijan kuuluttavan laadukkaiden kuvien perään, mutta mua ei haittaa jos blogeissa on myös niitä kännykkäkuvia. Tärkeämpää on mun mielestä se, miten hyvin kuva sopii postaukseen tai onko se muuten kiinnostava. Eihän Instagraminkaan kuvat mitään huippulaatuisia yleensä ole, mutta silti mielenkiintoisia.


Säännöllinen kirjoittaminen. Usein postaaminen on tietysti plussaa. Jos on viikonkin tauko kirjoittamisessa niin blogi helposti hukkuu lukulistan sekaan eikä välttämättä herätä niin paljon kiinnostusta. Jos pääsen lukemaan jonkun kirjoittamia ajatuksia päivittäin, alan ikäänkuin kokea kyseisen bloggaajan jollain tapaa läheisemmäksi ja mielenkiinto blogia kohtaan samalla lisääntyy kokoajan.

Kirjoittaminen itselle tärkeistä jutuista. Jotkut on sitämieltä, että on hyvä pysyä tietyn aihe-alueen sisällä eikä rönsyillä, mutta mua ei ainakaan haittaa jos kirjoittaa vähän mistä huvittaa. Tärkeintä on se, että kirjoittaa asioista jotka itse kokee kirjoittamisen arvoiseksi eikä niinkään tietyn aihepiirin orjallinen noudattaminen.


Kirjoittajan ystävällisyys lukijoita kohtaan. On kiva saada vastaus kirjoittamaansa kommenttiin. Tämä osoittaa, että kirjoittaja on kiinnostunut lukijoistaan ja heidän kommenteistaan. Oon välillä törmännyt blogeissa siihen, että postataan usein, mutta lukijoiden innostuneisiin kommentteihin jätetään kokonaan vastaamatta. Tottakai on ymmärrettävää, että varsinkin monella suositulla bloggaajalla ei aina ole aikaa vastailla kaikkiin kommentteihin, mutta silti siitä tulee kommentoijalle vähän hölmö olo.

Rehellisyys. Positiiviset blogit ovat inspiroivia, mutta kyllä niistä negatiivisistakin asioista voi välillä puhua. Eihän kenenkään elämä ole pelkästään positiivisia hetkiä täynnä. Tykkään lukea rehellistä kirjoitusta, koska se lisää blogin aitoutta.

Millaiset blogit herättävät sinun kiinnostuksen?

Emmaljunga City Cross -rattaat

Vuosi sitten alettiin katselemaan sopivia vaunuja/rattaita meidän tulevalle pikkuiselle. Kierreltiin lastentarvikeliikkeitä ja koska Emmaljunga oli mulle entuudestaan tuttu merkki, suunnattiin ensimmäisenä tarkastamaan heidän valikoimiaan. Kun törmäsin valkoisiin nahkarattaisiin olin aivan myyty. Malli oli City Cross ja rattaisiin oli hankittavissa joko kova kantokoppa tai pehmeä kantokassi. Rattaillahan oli aika mojova hinta, joten jäätiin vielä pohtimaan kannattaisiko rattaisiin sijoittaa niin paljon vai lähteä katselemaan jotain halvempaa vaihtoehtoa.

Päädyin huvikseni katselemaan netistä käytettyjen vaunujen tarjontaa ja bongasin samat rattaat melko vähän käytettyinä juuri tuolla unelmoimallani White Leatherette -kuosilla. Käytiin katsomassa rattaita ja mukaanhan ne lähti. Rahaa säästyi reippaasti eivätkä vaunut näyttäneet juurikaan käytetyiltä. Olivat siis pysyneet todella hyvässä kunnossa.


Rattaiden mukana saimme Quadrolift-kantokassin, joka oli meillä käytössä ensimmäiset kuukaudet. Meillä on hissitön talo ja ajateltiin, että kevyttä kantokassia olisi helppo kuljettaa kerrostalossa. Kantokassi ajoi hyvin asiansa ja mukana oli ihana pehmusteinen vuori.

Pojan tullessa neljän kuukauden ikään, kävi kantokassi kuitenkin liian pieneksi. Vaikka pituutta kassilla riittää niin se on melko kapeaa mallia ja ahtaus kävi äkkiä liian ahdistavaksi. Päätettiin siis luopua kassista, koska poika ei enää lopulta olisi millään suostunut menemään sinne. Otettiin ratasosio käyttöön ja ollaan nyt käytetty sitä joko makuuasennossa tai puoli-istuvassa asennossa. Ja poikakin viihtyy taas ulkona, kun on enemmän tilaa nukkua ja ihmetellä maailmaa.


Rattaiden pyörät on erittäin tukevat ja liikkuvat helposti kumpuisessakin maastossa. Talvikokemusta meillä ei vielä ole, mutta uskon että liikkuvat oikein hyvin lumenkin keskellä. Kaupoissa nämä eivät kääntyile yhtä sulavasti kuin kolmipyöräiset matkarattaamme, joten ollaan käytetty näitä päivittäiseen ulkoiluun ja pikaisiin kauppareissuihin, mutta ostoskeskuksiin pidemmäksi aikaa lähdettäessä otettu mukaan matkarattaat.


Sittenkun meillä jo pystytään istumaan ihan kunnon istuma-asennossa, lisätään rattaisiin turvakaari, mutta tähän asti ollaan menty vielä ilman. Otettiin nyt kylmien ilmojen iskiessä lämpöpussi rattaisiin, mutta myös Quadrolift -kantokassin pystyy muuntamaan lämpöpussiksi. Ajateltiin ehdottomasti kokeilla sitä sitten kun meillä aletaan istumaan.

Ollaan kyllä oltu tosi tyytyväisiä näihin rattaisiin, ne on käytännölliset ja kestävän oloiset sekä mun mielestä erittäin kauniit. Aikalailla puhtaanakin ne on toistaiseksi pysyneet, vaikka muutamia kauhisteluja saatiinkiin valkoisesta väristä. Nämä ovat ihanan erilaiset verrattuna siihen perusmustaan väriin, mitä suurin osa rattaista edustaa. Monesti kaupungillakin on meiltä jo tultu kyselemään mistä näitä saa ja peräänkin huudeltu kauniista rattaista. Ehdottomasti lastentarvikehankinnoistamme paras ja kaikenlisäksi vältyttiin pulittamasta näistä sitä täyttä hintaa.

24. syyskuuta 2014

Lapsiluvusta


Yleisin lapsiluku perheessä taitaa olla kaksi, vaikka nykyään myös kolme taitaa olla aika yleinen lukumäärä. Harvat haluavat vain yhden lapsen, vaikka toki heitäkin on. Kaikilla ei lapsiluku ole kiinni omista toiveista, toiset tulevat helposti raskaaksi ja toiset eivät voi saada ollenkaan lapsia. Meitä onnisti vuosi sitten, luulin että raskautuminen olisi ollut paljon vaikeampaa sillä mulla on aina ollut hyvin epäsäännöllinen kierto. Saamme olla kiitollisia ja niin olemmekin.

Me haluttaisiin ainakin kaksi lasta. Toivottaisiin siis, että meille suotaisiin myös se toinen. Musta olisi ihanaa, että Miltonilla olisi joku päivä sisarus, jonka kanssa jakaa arkea ja juhlaa, toinen joka olisi aina lähellä. Jossain vaiheessa mietin, että haluaisin ehdottomasti kolme lasta, mutta nyt en enää ole varma. Pakko myöntää, että mulle on tärkeää, että pystyisimme tarjoamaan lapsillemme hyvän elintason. Mitä enemmän lapsia perheessä on, sitä enemmän he joutuvat jakamaan. Rakkaus on tietysti tärkeintä, mutta nykyajan materialismiyhteiskunnassa myös lasten kesken esiintyy ihan hirveästi paineita. Mun tarkoituksena ei ole luoda lapsistani materialisteja, mutta yhteiskunta tulee sen tekemään puolestani ihan varmasti. En tarkoita, että lapselle pitäisi ostaa jokainen uusi lelu ja vaate mitä hän haluaa, mutta en siltikään halua että hän joutuisi tyytymään paljon vähempään mitä muut.

Toiset hankkivat lapsia pienellä ikäerolla ja toiset pitävät pidemmän tauon ennenkuin yrittävät toista. Tällä hetkellä tuntuu hyvältä olla näin, yhden lapsen kanssa. Pystyn antamaan pojalle hänen tarvitsemaa huomiota niin paljon kuin haluan enkä edes olisi vielä valmis uuteen raskauteen. Me ei olla suunniteltu mitään tarkkaa ajankohtaa, koska haluttaisiin toinen vaan mennään fiilispohjalta ja tällä hetkellä nautitaan tästä arjesta kolmen ihmisen ja yhden kissan kesken.


Toivoisimme siis, että se toinen lapsi vielä joku päivä meille suotaisiin. Mutta meillä on kuitenkin jo yksi kultakimpale ja mikäli mulla ei enää olisi mahdollisuutta tulla raskaaksi niin tuhanneen kiitollinen olen tästäkin. Ja tulen aina olemaan.

23. syyskuuta 2014

Mitä menestyminen minulle merkitsee


Eksyin katselemaan vanhoja valokuvia vuosien takaa. Kuvia syksystä kun olin opiskelijavaihdossa Tukholmassa, meidän kahdenkeskisistä lomamatkoista, siitä kun Gunvald-kissamme saapui perheeseen ja lukuisia muita merkityksellisiä hetkiä aikuistumiseni varrelta. Päädyin pohtimaan noita vuosia ja sitä mitä vaikutuksia niillä on ollut elämääni ja sen kulkuun. Tajusin, että kaikki nuo hetken elin vielä matkalla omaan itseeni, olin ikäänkuin siirtymävaiheessa ja hain itseäni jatkuvasti.


Olin aina se vähän epävarma tyttö, joka peilasi itseään muihin ja mietti jatkuvasti mitä mieltä muut olivat. Vielä raskausaikana koin oloni epävarmaksi. Olin edelleen kulkemassa johonkin suuntaan, mutta määränpää tuntui vielä kaukaiselta.

Kunnes keväällä pojan syntymä muutti kaiken. Sitä on vaikeaa edes omissa ajatuksissaan ymmärtää saatika sitten pukea sanoiksi, mutta musta tuntuu että mä tulin tieni päähän aikuistumisprosessissani. Pojan syntymä oli kuin piste i:n päälle, valtavan vastuun mukana päälle vyöryi täydellinen levollisuus.


Luin itselleni yhden ammatin, joka tuntui hyvältä vaikka se ei ehkä koskaan ollut se ykkösunelma. Olin aina haaveillut kasvatusalasta ja varovasti aloin ääneen miettimään mitä jos oikeasti vielä lähtisinkin opiskelemaan. Moni on ihmetellyt sitä, mutta en ole oikein jaksanut välittää. Miksi ihmisen pitäisi jämähtää paikalleen, jos ihan kivan sijaan olisi mahdollisuus tehdä jotain joka kolahtaa paremmin?

Mulla ei ollut kiire valmistua toiseen ammattiin ja nyt olenkin kotona. Tällä hetkellä mä tunnen itseni hyvinkin menestyneeksi. Vauvakuumeilin jo muutaman vuoden ennenkuin edes päätettiin yrittää lasta, odotin sitä elämänvaihetta kun olin valmis äidiksi kuin kuuta nousevaa. Se oli se pääetappi kaikkien muiden sivuetappien joukossa.


Ei mulla silti ole tarkoitus jäädä vain leijailemaan tähän hetkeen, vaan itsensä kehittäminen ja eteenpäin meneminen on aina ollut mun juttu. Mä toivon, että muutamien vuosien päästä saisin paperit uuteen ammattiin ja pääsisin tekemään sitä työtä käytännössä.

Jotenkin sitä tarvitsee elämäänsä useita asioita, joissa voi kokea onnistumisen tunteita. Aloitin muutamia viikkoja sitten uuden teatteriharrastuksen. Nuoruuden haave näytteleminen alkoi houkutella ja päätin, että nyt on vaan mentävä mukaan. Ensimmäisen illan jälkeen saavuin kotiin hymyssä suin, se on ihan huikeaa että ihmisellä on mahdollisuus harrastaa asioita jotka saa ikäänkuin leijumaan, jos tiedätte mitä tarkoitan. Enää en ole se epävarma tyttö. Enää en rakenna olemistani muiden mielipiteiden varaan. Teen omia juttujani, koska ne tuntuvat mulle itselleni merkityksellisiltä.

Mitä menestyminen merkitsee teille?

22. syyskuuta 2014

Vauvan syysulkoiluvaatteet


Nyt on ihan oikeasti tullut syksy eikä ulkona pärjää enää ilman takkia. Oon tässä kovasti pohtinut, millaisen ulkoilupuvun meidän puoltavuotta lähentelevä pikkukaveri oikein tarvitsisi. Meillä on Zaran siistejä takkeja henkarilla odottamassa, mutta nyt hakusessa olisi haalari vaunulenkkejä ja muuta ulkoilua varten. Suurimmaksi osaksihan tämänikäinen on siinä vaunuissa eikä me varmaan vielä kovasti puistossakaan hengailla, joten mietin aluksi fleece-pukuja. Nextiltä meinasin jo tilata ihanan fleece-puvun, mutta sieltä olikin kaikki koot jo loppuunmyyty. Sitten totesin, että jotain tuulenpitävyyttä olisi sittenkin hyvä olla. Mikään älyttömän paksu haalarin ei tarvitsisi olla, sillä meillä on rattaisiin myös muhkea lämpöpussi odottelemassa.

Kaveri ehdotti tätä POMPdeLUXin shoftshell-haalaria ja nyt mun tekisikin mieli tilata se. Shoftshellin idea vaikuttaa järkevältä ja haalarin hintakaan ei ole mikään kovin paha. Ainoa ongelma on se, että meidän poika on juuri siirtynyt vaatekokoon 74 ja haalarin pienin koko olisi 80cm. Todennäköisesti se olisi ainakin nyt alkusyksystä vielä aika reilu. Toisaalta se ainakin varmasti menisi sitten pidempään, Suomessa kun saattaa nykyään vielä joulukuussakin olla lähes syyskelit.

Mitä ulkoiluvaatteita te olette hankkineet syksyksi alle vuoden ikäisille?

Mama kuntoon: vko 1


Ensimmäinen viikko takana kropan kiinteytysprojektia. Viime viikko meni nopeasti ja treenit lähti ihan hyvin luistamaan. Salille kerkesin jopa sen neljä kertaa, eli kaikki ohjelman treenit tuli vedettyä läpi. Mun ohjelmassa on paljon liikkeitä, joissa tehdään 15-20 toistoa putkeen. Oon tottunut tekemään aina yleensä sen 8-12, mutta pakko sanoa että tällä hetkellä kun omat lihakset on vielä vähän hakusessa niin saa paljon paremman tuntuman kun ottaa vähän pienemmät painot ja tekee niitä toistoja vähän enemmän.


Ruokailuista tuli pidettyä hyvin kiinni. Nälkäkin pysyy hyvin loitolla, kunhan muistaa pitää ruokailuvälit säännöllisinä. Torstaina pävän ruokailutauko vähän venähti ja mulle iski muskarissa ihan tajuton nälkä. Normaalisti olisin nappassut lähikaupasta jonkun välipalan pahimpaan hätään, mutta tällä kertaa piti odottaa että pääsi kotiin ja sain vielä valmistettua sen lounaan. Tämäkin tosin oli ihan oma moka, jos olisin suunnitellut ruoanlaiton ja syömisen vähän paremmin niin huutavalta nälältä oltaisiin vältytty. Eihän se tätä projektia kaada, jos välillä nappaa jonkun ylimääräisen välipalan, mutta ainakin nyt alkuun mulle itselleni on tosi tärkeää että pysyn ruodussa. Mulla kun on vähän tapana, että jos poikkean jostain niin se rupee toistumaan ja toistumaan.

Lauantaina söinkin sitten mitä vaan ja tuli herkuteltuakin jonkin verran. Ensi viikonloppuna ajattelin kuitenkin enemmän popsia leipää ja hedelmiä jne. ja olla koskematta karkkeihin. Tulee niin krapulaolo seuraavana aamuna, jos illalla on vetänyt karkkia kaksin käsin. Paino on nyt humahtanut tämän ensimmäisen viikon aikana kilon alaspäin. Uskon että se on suurimmaksi osaksi ihan nestettä.

Pakko vielä sanoa se, että tässä projektissa parasta on ehdottomasti se henkinen hyvinvointi. Mua ei haittaa yhtään punnita ruokiani tai olla syömättä leipiä ja leivonnaisia. Heti ensimmäisen viikon jälkeen fiilis on ihan loistava ja parasta on se tunne kun voi olla ylpeä itsestään, että itsekuri piti ja noudatti suunnitelmiaan.

21. syyskuuta 2014

Vapaailta



Edellisen kerran käytiin elokuvissa päivää ennen kuin lapsivedet poksahti (miten ihmeessä mä silloin vielä maltoin istua jossain elokuvateatterissa). Sen verran monta kuukautta oli jo taukoa siis kertynyt, että teki mieli lähteä katsomaan jotain. Meillä oli eilen lapsenvahtimahdollisuus, joten päätettiin hyödyntää se ja lähteä ihan kaksistaan rentoutumaan. Ylläoleva asu on tän viikon lempiasu, tuo valkoinen vähän löysempi paita sopii näihin revittyihin farkkuihin mun mielestä hyvin. Nämä farkut on kyllä heti nousseet mun suosikeiksi, niin mukavaa materiaalia ja silti niin napakat. Tällä kertaa suoristin jopa tukan! Oli kiva kerrankin laittautua, vaikka nyt pimeään saliin mentiinkin istumaan. Mutta pieni laittautuminen nostattaa nykyään treffi-fiilistäkin kummasti! Muisteltiin muuten leffaan kävellessämme kuinka usein aina opiskeluaikoina Helsingissä asuessamme käytiinkään kaksistaan elokuvissa ja aina sitä ennen yksillä jossakin pubissa. Ja nykyään kaikki on niin erilaista, niin ne ajat ja elämäntilanteet vaan muuttuu.

Meillä oli ensin alkuillasta ystäväperhe käymässä ja Miltonilla oli kerrankin leikkikaveri. Pojan pää vaan pyöri puolelta toiselle kun se seurasi vuotta vanhemman kaverinsa leikkejä. Mummi tulikin sitten syöttämään iltapuuron ja maidon ja poika simahti samantien, jonka jälkeen me vasta lähdettiin. Aamulla kun heräsi, niin eipä hän tiennyt tuon taivaallista siitä, että edes oltiin se muutama tunti poissa oltu. Eli sinänsä käteviä nuo myöhäisemmät leffat, kun lapsen voi laittaa nukkumaan ja lähteä sitten vasta ulos.

Aamulla meillä herättiinkin sitten jo 5:00 (tästä on alkanut muodostua jo pieni tapa..) Meitä vanhempia olisi vielä väsyttänyt, mutta poikaa ei enää yhtään nukuttanut ja meinasi jo hermostuakin, kun yritettiin vielä torkkua sängyssä. Eli ei muutakun ylös ja kahvinkeittoon. Aikaisesta herätyksestä johtuen mä suuntasinkin sitten jo kahdeksan maissa salille ja päivän treeni tuli tehtyä kaikessa rauhassa ilman minkäänlaista tungosta. Tein tänään jalkatreeniä ja mua jotenkin ahdistaa tehdä sitä täydellä salilla, yritän aina ajoittaa sen niihin kellonaikoihin kun siellä on mahdollisimman vähän porukkaa. Jotenkin sitä vaan haluaa sen oman tilan ja oman rauhan, jotta pystyy kunnolla keskittymään ja tsemppaamaan. Siihen sunnuntaiaamu oli kyllä paras mahdollinen ajankohta.

Viikonloppu sujui kyllä kaikenkaikkiaan kivoissa merkeissä. Tehtiin eilen myös aivan mahtava huonekalulöytö, mutta siitä lisää enemmän kunhan saadaan se paikoilleen. Kohta kun Milton tuolta herää päiväuniltaan niin lähdetään isovanhemmilla käymään ja sen jälkeen suunnataan vauvauintiin polskimaan. Huomenna ajattelin kirjoitella vähän ensimmäisen dieetti- & treeniviikon kuulumisia.

Rentouttavaa sunnuntaita!

Luottotuote suolasuihke

Kun me ollaan pojan kanssa arkisin lähdössä liikenteeseen, on lähdöt yleensä melko vauhdikasta touhua ja omalle laittautumiselle jää yleensä hyvin vähän aikaa. Vaihdan vaatteet, teen pikameikin muutamassa minuutissa ja laitan hiukset joko ponnarille tai sitten auki. Suoristusrautaa en melkein ikinä käytä arkena, vaan annan tukan olla luonnollisesti vähän lainehtiva. Vaikka lopputulos jäisi vähän huolittelemattoman näköiseksi, niin mulla ei vaan yksinkertaisesti ole tarpeeksi aikaa ja energiaa tukanlaittoon.

Yksi luottotuote mulla silti on, nimittäin suolasuihke. Tutustuin tähän vasta tänä kesänä ja se nousi heti mun ykköstuotteeksi. Mun hiukset on melko sileät ja lititstyy tosi helposti päätämyöten meneviksi, joten tämä tuote on kuin tehty mun hiuksille. Oon suihkutellut sitä kauttaaltaan hiuksiin, vähän pöyhinyt ja laittanut päälle lakkaa. Suolasuihke tekee hiuksista niin paljon paremmin käsiteltävät ja ryhdikkäämmät. Mä en edes ymmärrä miten oon pystynyt ennen olemaan ilman tätä tuotetta! Mulla on ollut käytössä ainoastaan tuo Balmainin versio, muita en ole vielä kokeillut.


ennen suolasuihketta
suolasuihkeen laiton jälkeen
Yllä muutama esimerkkikuva. Ensimmäisessä kuvassa en ole tehnyt tukalle juuri mitään, se on sileä ja valuu pitkin päätä. Toisessa oon laittanut suolasuihketta ja hiukan pöyhinyt hiuksia. Eron havaitsee kyllä kun katsoo tarkkaan, mutta ehkä ulkonäköäkin tärkeämpää on se fiilis minkä saat suolasuihkeen laiton jälkeen. Omat hiukset tuntuvat jotenkin paljon tottelevammilta ja ryhdikkäämmiltä. Tykkään laittaa tätä myös ennen hiusten letitystä, varsinkin otsahiusten letitys sujuu paljon helpommin näin.

Ehdoton kotiäidin arkihiusten pelastus!

Onko muita, jotka on hurahtaneet suolasuihkeeseen? Oletteko käyttäneet Balmainia tai osaatteko suositella kenties jotain toista merkkiä?

18. syyskuuta 2014

Lastenvaatteet järjestykseen





Käväisin eilen Ikeassa ja mukaan tarttui pieniä laatikoita lastenvaatteita varten. Miltonin vaatteet on niin pienikokoisia, että me ei oikein saada pidettyä niitä järjestyksessä lipastossa. Vaikken mikään maailman järjestyksellisin ihminen olekaan niin silti häiritsee avata lipasto kun pienet bodyt ja housut on aina sikin sokin. Nyt saa mieli ja silmä levätä, vaatteet on siististi lajilteltuna omiin laatikoihinsa. Meillä on tällä hetkellä pojan vaatteet Ikean Brimnes-lipastossa eikä nämä pienet laatikot mahdu kokonaan yhteen vetolaatikkoon. Luulen, että Malm-lipasto on sen verran syvempi, että sinne laatikot istuisivat vielä paremmin. Sopii kuitenkin mielestäni näinkin. Tämä oli kyllä kuukauden järkevin hankinta! (Pienestä sitä voi ihminen tulla iloiseksi..)

On muuten jännä, miten paljon vähemmän meillä tällä hetkellä on Miltonille vaatteita kun vertaa vaikka noihin 56-62 kokoisiin vaatteisiin. Mulla taisi olla vähän vauhti päällä, kun hankin niitä isot kasat ja osa jäikin sitten kesähelteiden vuoksi hyvin vähälle käytölle. Nyt sitä on jotenkin rauhoittunut jo näiden lastenvaateostojen kanssa, ei enää ostele vaan lisää ja lisää vaikka olisi kuinka ihania vaatteita tarjolla. Sitä on alkanut enemmän miettimään sitä tarvetta ja samoin hinta-laatusuhdetta. Vaikka tuntuu kyllä, että vaatteet menevät nykyään jatkuvasti likaiseksikin, sen verran sottaista puuhaa tuo soseiden syöminen on. Tuntuu, että pesukone pyörii jatkuvalla syötöllä. Jollain tavalla pyykinpesu on kuitenkin aika kivaa, vastapestyjen vaatteiden raikas tuoksu on jotenkin aivan ihana!

Ootteko keksineet järkeviä tapoja pienien vaatteiden säilytykseen? Pysyykö vaatteet siististi järjestyksessä vai meneekö helposti sikin sokin?

16. syyskuuta 2014

Mama kuntoon -projekti käyntiin

Aikani pähkäilin aloitanko jonkin treenivalmennuksen ja lopulta tein päätöksen. Päätin, että tällä kertaa mennään ilman valmennuksia ja yritetään päästä tavoitteisiin ihan itse. Tai no, pienen avun turvin. Mies nimittäin teki mulle uuden salitreeniohjelman. Tänään siis starttasi mun Mama kuntoon -projekti. Seuraavat 8 viikkoa pyrin noudattamaan dieettiruokavaliota ja käymään säännöllisesti salilla treenaamassa. Tuo kaksi kuukautta kuulosti mun mielestä sopivalta pituudelta. Sen jälkeen on hyvä muuttaa ohjelmaa ja katsoa tarvitseeko vähän lisäillä kaloreita ruokavalioon. Oon innoissani!


Tavoitteet: Tarkoitus olisi saada kroppa kiinteytymään joka puolelta, mutta erityisesti vatsan seudulta. Otin tänään before-kuvat, joita on sitten myöhemmin mukava vertailla ja pakko sanoa, että vaikka vaatteilla saa vähäsen huijattua, ettei muka mitään ylimääräistä olisi niin paljas treenihousujen yli pullottava vatsa ei kyllä huijaa ketään, vähiten itseäni! Eli ei muutakun töihin.. Nyt alkuun tarkoituksena on keskittyä muuttamaan sitä olemassa olevaa rasvaa lihakseksi eli kiinteytymään. Muutaman kilon painonpudotus ei olisi pahitteeksi.

Ruokavalio: Olen miettinyt itselleni valmiiksi ruokavalion, jota noudatan päivittäin. Perusterveellistä ruokaa, säännölliset ateriat. Pyrin ainakin alkuun punnitsemaan kaiken mitä suuhuni laitan. Sillä saan myös varmistettua, että varmasti syön tarpeeksi, ei siis niinkään sen takia että söisin liian paljon. Koska en viitsi tällä kertaa pistää liian tiukkaa linjaa, sallin itselleni yhden vapaasyöntipäivän viikossa. Tuolloin pyrin syömään erityisesti hiilareita, joita arkiruokavaliossani tulee olemaan vähemmän kuin mitä tähän asti on ollut. Ja tietysti muistan juoda vettä, usein ja paljon.

Liikunta: Koska kotiäidillä ei kuitenkaan ole loputtomiin aikaa omille liikuntaharrastuksille, olen priorisoinut treenit sijoittumaan salille. Mulla on kaksi treeniä sekä yläkropalle että alakropalle ja näitä pyrin vuorottelemaan vähän sen mukaan, miten usein sinne salille pääsen. 2-4 salitreeniä / viikko. Vaunulenkit ja iltahölkkäilyt on tietysti plussaa.


Kävin aamulla tekemässä ensimmäisen treenin. Aloitin etureisipainotteisesta jalkatreenistä. Kun näin mitä mies oli mulle siihen suunnitellut oli pakko heti kysyä: "Siis oikeestiko kyykkyjä 5 sarjaa putkeen?" Kyykyillä siis lähdettiin ja vieläkin enemmän olisin voinut itsestäni antaa, ensi viikolla vaan lisää painoa mukaan.

Näillä mennään, ainakin motivaatiota tällä hetkellä riittää!

15. syyskuuta 2014

Onnellinen perhe









Mistä se yhteinen onni tulee? Toinen toisilleen maailman tärkeimpiä ihmisiä (ja eläimiä) saman katon alla yhteisessä kodissa. Onni tulee teioista, sanoista, katseista, hymyistä, nauruista, kosketuksesta, läheisyydestä ja kokonaisvaltaisesta yhteenkuuluvuudesta. Onnellinen perhe on maailman rikkaimpia asioita, ei ole mitään mikä vetäisi sille vertoja.

Yksinhuoltajaperheessä itse kasvaneena ja hieman hajanaista lapsuutta eläneenä sitä jotenkin osaa kovasti arvostaa tätä kaikkea mitä on onnistunut ympärilleen hankkimaan. En sanoisi, että mun lapsuus ei olisi ollut onnellinen. Olihan se, mulla oli rakastava koti jossa oli hyvä kasvaa. Mutta koin lapsuudessani silti paljon asioita, mitä en missään nimessä toivoisi oman lapseni kokevan. Välillä mä ihmettelen miten mä oon tässä pisteessä, miten mulla on näin ihana kokonainen perhe. Miten vakaalla pohjalla kaikki seisoo ja miten varma mä voin olla siitä, että asiat sujuu hyvin. Sitä olisi voinut lähteä niin eri suuntaan.

Lapsena mä aina kadehdin niitä ystäviä, joilla oli isot perheet. Perheet, jotka tekivät yhdessä juttuja. Perheitä, joissa me-henki loisti ja kaikki olivat iloisia ja onnellisia. Mä muistan silloin ajatelleeni, että mun on joskus saatava tuollainen kokonainen perhe. Äiti, isä ja lapset, kaikki yhdessä.

Onni kävi toteen ja oon tässä nyt. Parisuhde, jota ei hevillä horjuteta, kasvava onnellinen lapsi ja elämäänsä ja kotiinsa tyytyväinen kissa. Asunto, jossa on hyvä asua. Olo on turvallinen ja mulla on hyvä olla täällä. Onnellinen perhe ei mun mielestä ole mikään itsestäänselvyys ja saan olla kiitollinen, että mun elämässä on käynyt näin. Toivon, että kymmenen vuoden päästä meitä olisi kissan (ja kenties toisenkin) lisäksi neljä tai viisi. Vietettäisiin viikonloppuisin paljon aikaa yhdessä ja tehtäisiin asioita, joista kaikki tykkäisi. Toivon, että meidän koti olisi koti jossa saisi nauraa ja elää. Kokeilla rajojaan, rakastaa ja olla rakastettu. Toivon, että me vanhemmat oltaisiin perheen turvasatamia, läsnä aina silloin kun meitä tarvittaisiin.

Aloitettiin eilen meidän perheen ensimmäinen yhteinen harrastus: vauvauinti. Nautittiin kaikki, ennenkaikkea lapsen riemusta ja siitä yhteenkuuluvuuden tunteesta mitä se sai aikaan. Elämä on tosiaan parasta juuri tällaisena.