22. syyskuuta 2014

Mama kuntoon: vko 1


Ensimmäinen viikko takana kropan kiinteytysprojektia. Viime viikko meni nopeasti ja treenit lähti ihan hyvin luistamaan. Salille kerkesin jopa sen neljä kertaa, eli kaikki ohjelman treenit tuli vedettyä läpi. Mun ohjelmassa on paljon liikkeitä, joissa tehdään 15-20 toistoa putkeen. Oon tottunut tekemään aina yleensä sen 8-12, mutta pakko sanoa että tällä hetkellä kun omat lihakset on vielä vähän hakusessa niin saa paljon paremman tuntuman kun ottaa vähän pienemmät painot ja tekee niitä toistoja vähän enemmän.


Ruokailuista tuli pidettyä hyvin kiinni. Nälkäkin pysyy hyvin loitolla, kunhan muistaa pitää ruokailuvälit säännöllisinä. Torstaina pävän ruokailutauko vähän venähti ja mulle iski muskarissa ihan tajuton nälkä. Normaalisti olisin nappassut lähikaupasta jonkun välipalan pahimpaan hätään, mutta tällä kertaa piti odottaa että pääsi kotiin ja sain vielä valmistettua sen lounaan. Tämäkin tosin oli ihan oma moka, jos olisin suunnitellut ruoanlaiton ja syömisen vähän paremmin niin huutavalta nälältä oltaisiin vältytty. Eihän se tätä projektia kaada, jos välillä nappaa jonkun ylimääräisen välipalan, mutta ainakin nyt alkuun mulle itselleni on tosi tärkeää että pysyn ruodussa. Mulla kun on vähän tapana, että jos poikkean jostain niin se rupee toistumaan ja toistumaan.

Lauantaina söinkin sitten mitä vaan ja tuli herkuteltuakin jonkin verran. Ensi viikonloppuna ajattelin kuitenkin enemmän popsia leipää ja hedelmiä jne. ja olla koskematta karkkeihin. Tulee niin krapulaolo seuraavana aamuna, jos illalla on vetänyt karkkia kaksin käsin. Paino on nyt humahtanut tämän ensimmäisen viikon aikana kilon alaspäin. Uskon että se on suurimmaksi osaksi ihan nestettä.

Pakko vielä sanoa se, että tässä projektissa parasta on ehdottomasti se henkinen hyvinvointi. Mua ei haittaa yhtään punnita ruokiani tai olla syömättä leipiä ja leivonnaisia. Heti ensimmäisen viikon jälkeen fiilis on ihan loistava ja parasta on se tunne kun voi olla ylpeä itsestään, että itsekuri piti ja noudatti suunnitelmiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti