12. lokakuuta 2014

Äiti lähti bailaamaan

Oltiin heinäkuussa ystävien kanssa ulkona Miltonin ollessa vajaan kolmen kuukauden ikäinen. Yksi yö oltiin poissa kotoa ja isovanhemmat olivat hoitamassa poikaa meidän luona. Näin jälkeenpäin ajateltuna en tainnut olla tuolloin vielä täysin valmis olemaan yötä erossa lapsestani, sillä ikävä oli todella kova ja seuraavana päivänä itketti, vaikka kaikki oli mennytkin hyvin. Sen jälkeen tuntui, ettei pitkään aikaan halua lähteä minnekään ilman Miltonia. Ollaan kyllä sen jälkeenkin kerran tai kaksi kävästy illalla jossain, mutta tultu aina yöksi kotiin.

Nyt oltiin kuitenkin ystävien kesken puhuttu, että lähdettäisiin pitkästä aikaa ulos ja pojan lähennellessä pian puolen vuoden ikää, ei ajatus erossaolosta tuntunut enää niin pelottavalta. Niinkuin Instagramissa jo kerroinkin (@emmianniinav), niin perjantaina jätin meidän perheen miehet kotiin viettämään kahdenkeskistä laatuaikaa ja suuntasin itse Helsinkiin ystävien luokse.



Se tunne, kun istuskelin yksin bussissa oli suoraansanottuna outo. Olin innoissani, mutta samalla takaraivossa jyskytti lievästi syyllinen olo. Kai sitä näin tuoreena äitinä vielä ajattelee, että on korvaamaton, vaikka oikeastihan mun lapsella on rakastava isä, joka osaa ihan yhtä lailla poikaansa hoitaa kuin minäkin. Unohtaakohan se mut nyt - ajatuksista pääsin kuitenkin melko nopeasti eroon ja keskityin nauttimaan omasta vapaa-ajasta ja ystävien seurasta.

Pojat oli aamupäivällä tulossa mua hakemaan ja kyllähän siinä sen verran ikävä kerkesi tulla, että soittelin jo heti aamusta heille, että oletteko jo tulossa. Heillä oli mennyt hyvin kaksistaan ja autossa vastassa odotteli hyväntuulinen poika, jonka ilme kääntyi samantien hymyyn kun nähtiin. Tällä kertaa itselläkin oli erossaolon jälkeen ihan levollinen olo. Pojat pärjäsi ja minä pärjäsin. Tärkeintä mulle on tällä hetkellä viettää aikaa lapseni kanssa ja nautin paljon viikonlopuista kotona perheen kesken. Silti haluan joskus tehdä asioita yksinkin ja olla pienen hetken vastuussa vain itsestäni. Joskus on nimittäin kiva muistuttaa itseäkin siitä, että olen myös Emmi enkä aina äiti, mama tai mamma.

Koska te olette tunteneet itsenne valmiiksi olemaan erossa lapsesta yön yli?

6 kommenttia:

  1. Oma aika on tosi tärkeää, mutta ikävä sitä aina taitaa tulla kuitenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se tulee, olisi varmasti outoa jos ei yhtään tulisi ikävä! :)

      Poista
  2. Olimme, siis sekä minä että pojan isä, ekaa kertaa yön hänestä erossa kun hän oli 2kk ikäinen. Toki oli ikävä, mutta hänellä oli huolehtivat isovanhemmat hoitamassa, eikä olisi tuolloin voinut paremmin mennä :) Nyt kun meidän poika on jo noin iso, yöt tai vaikka koko viikonloppu erossa hänestä ei tunnu enää niin sydäntäraastavalta, mutta aina erossa olo hänestä huokuu suureena ikävänä, joka ei varmaan laannu koskaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä tosiaan varmasti tulee pysymään, vaikka lapsi olisi vanhempikin :) On kyllä hyvä jos esim. isovanhemmat ovat läheisiä ja paljon tekemisissä niin heidän luokseen voi hyvillä mielin jättää lapsen hoitoon ja pääsee kaksistaankin jonnekin välillä. Meilläkin onneksi isovanhemmat on innokkaita hoitajia ja pojalle jo nyt tärkeitä ja läheisiä ihmisiä :)

      Poista