5. lokakuuta 2014

Pienet kakkukestit


Perheen pää täytti viikolla vuosia ja päätettiin pitää lauantaina pienet juhlat meillä kotona. Mukana oli vain perhettä ja muutama ystävä, mutta pienellä porukalla oli hyvä tunnelma.

Ilma oli sen verran synkkä ja harmaa, ettei haitannut yhtään, vaikka ahersin keittiössä koko aamupäivän. Päivänsankari oli toivonut tarjoiltavaksi mm. dallas-pullia ja mustikkaisen kakun. Tein työtä käskettyä ja leivoin elämäni ensimmäisen juustokakun. Mustikoiden kaveriksi halusin lisätä valkosuklaata ja yhdistelmä olikin oikein hyvä. Juustokakun teko oli muutenkin helpompaa ja vaivattomampaa kuin tavallisen kermakakun. Tein kakun torstaina pakkaseen ja koristelin loppuun muutamaa tuntia ennen vieraiden tuloa. Lisäksi väsäsin makeiden herkkujen lisäksi pizzapaloja ja juustonyyttejä.

Juhlien järjestäminen on nykyään niin kivaa. Oon hurahtanut leipomiseen ja juhlien avulla saan leipoa sydämeni kyllyydestä ilman, että tuotokseni jäävät jääkaappiin pilaantumaan. Samalla tulee aina kuurattua koti putipuhtaaksi. Usein tulee nimittäin vain pintapuolisesti siivottua paikkoja, mutta nyt meidänkin koti näytti oikeasti puhtaalta ja siistiltä. Lisäksi on tietysti aina ihanaa kerätä tärkeitä ihmisiä yhteen.

Mietin muuten eilen, miten erilaisia nämä kakkukestitkin nykyään meillä ovat. Aikuisten juttujen sijaan huomion ja keskustelujen keskipisteenä ovatkin nyt lapset. Ihana katsoa kun meidänkin pieni ryömi menemään pitkin lattioita vanhemman kaverinsa perässä. Illalla vieraiden lähdettyä poimin leluja lattioilta ja mietin miten paljon elämää lapset ja heidän touhuaminen tuovatkaan taloon. Tuntuu, että aikuisetkin ovat jotenkin rennompia ja vapautuneempia lasten seurassa. Onko teillä tullut tällaisia fiiliksiä?

Näissä tunnelmissa meillä jatketaan viikonloppua perheen kesken. Ajattelin pitkästä aikaa olla menemättä salille näin sunnuntaina ja olla pojan kanssa koko päivän, huomenna kuitenkin ilta vierähtää taas teatteriharrastukseni parissa. Kohta lähdetään isolle lastentarvikekirpputorille kiertelemään ja illasta mennään taas sukeltelemaan vauvauintiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti