30. marraskuuta 2014

Uusi tarjoiluvaunu ja haaveilua keittiön uudistamisesta



Ystävälläni on ollut tämä samainen tarjoiluvaunu eri värisenä ja olen jo jonkin aikaa pohtinut pitäisikö meillekin hankkia samanlainen. Meillä on ollut aika rajallinen työtila keittiössä, kun tasot on notkuneet kaikenlaisista purkeista ja purnukoista. Käytiin alkuviikosta Ikeassa ja nyt vihdoin ostin tämän Råskog -tarjoiluvaunun. Päädyin turkoosiin väriin, koska olen vähän haaveillut sellaisesta karkkivärisekoituksesta keittiön sisustuksessa muun asunnon sisustuksen ollessa hyvin neutraali. Tarkoitus olisi nyt pikkuhiljaa alkaa keräilemään keittiöön erilaisia värikkäitä sisustusjuttuja.

Saatiin meidän keittiön työtasoille nyt reippaasti lisää tilaa. Nykyään kun päivisin viettää keittiössä niin paljon aikaa, on vaan entistä tärkeämpää että siellä myös viihtyy. Siitä päästäänkin toiseen itseäni jo varmaan vuoden mietityttäneeseen aiheeseen nimittäin meidän perheessä jo pieneksi kiistan aiheeksi muodostuneeseen keittiöremonttiin. Mehän tehtiin viime talvena lattiaremontti, eli ne vanhat oranssihtavat tammilattiat vaihtuivat valkoiseen. Mulla on jokin tuota oranssihtavaa tammiväriä vastaan, se pistää jotenkin tosi ilkeästi silmään ja koen sen myös todella häiritseväksi meidän keittiössä. Siksi olenkin itsepintaisesti yrittänyt ehdottaa miehelle, josko me joskus lähiaikona voitaisiin remontoida keittiö ihan meidän omannäköiseksi. Rahaa siihen tietysti tulisi menemään, vaikka päädyttäisiinkin esimerkiksi Ikea -keittiöön, siitä ei pääse mihinkään. Mulla on pian alkamassa hoitovapaa, jolloin raha ei luonnollisestikaan kasva puissa. Olenkin nyt alkanut miettimään, josko päädyttäisiinkin varsinaisen keittiöremontin sijaan tekemään vain pientä ehostusta keittiöön. Mun suurimmat toiveet kohdistuisivat seinäkaakeleiden maalaukseen ja työtasojen petsaukseen tummemmaksi. Jo pienillä muutoksilla keittiöstä tulisi varmasti enemmän omannäköinen, eikä rahaa palaisi yhtä paljoa kuin kunnon remontissa. Kuvia meidän tämänhetkisestä keittiöstä lupaan laitella siinä vaiheessa, jos ja kun päästään oikeasti tositoimiin.

Mitä tykkäsitte tarjoiluvaunusta? Onko kellään kokemusta pienen budjetin keittiöremonteista?

28. marraskuuta 2014

Mä oon Miltsu ja oon 7kk

Moi kaikki mun mamman lukijat.

Täytin eilen 7 kuukautta. Oon siis jo aika iso poika, ainakin omasta mielestäni. En enää jaksa makoilla lattialla niinkuin vauvat, vaan mua kiinnostaa jo muut jutut paljon enemmän.

Parasta just nyt on istuminen. Siitä on tullut niin helppoa, mun on pakko aina vaan uudestaan nousta istumaan, kun osaan sen niin hyvin. Oon myös oppinut seisomaan tv-tasoa, sängynlaitaa, rahia ja sohvapöytää vasten. Oon huomannut, että pöytien päällä on kaikkia kivoja juttuja, mutten oo valitettavasti saanut niitä vielä sieltä otettua. Paitsi kerran melkein sain mamman tietokoneen, mut sit se huomas ja tuli väliin. Se siitä sitten. Oon myös ihan just oppinut konttaamaan, se on aika siistiä. Mutta ryömimällä pääsee kyllä vielä nopeemmin, et jos on tosi kiire esim. kissanruoka-astioiden luokse ennenku mamma tai pappa huomaa niin meen mieluummin ryömien. Tykkään myös katsella aamuisin lastenohjelmia ja leikkiä mun leluilla. Niitä leluja on paljon ja välillä on vähän vaikea valita millä leikkii, mutta on mulla pari lempilelua kuitenkin. Sophie the giraffe ja soittorasia. Just sain pappalta uuden lelun, betoniauton. Se on aika kiva, se osaa myös peruuttaa.

Mun paras kaveri on Gunvald. Se on valkonen ja se on karvasempi kun muut mun kaverit. Gunvaldia sanotaan myös Guniksi, mun mielestä Gunvald on aika vaikea nimi mun ikäisen pojan korvaan. Ollaan alettu leikkimään Gunin kanssa, vaikka mä en oikeen aina ymmärrä mitä leikkiä se leikkii, kun se säntäilee mun ohi ja menee kurkkimaan mua jonkun tuolin takaa. Sitkun mä yritän halata sitä niin se menee pois.

Mä harrastan vauvamuskaria. Se on ihan kivaa, mutta vähän kuitenkin jännää. En oo vielä uskaltanut ite laulaa siellä, marakassia kyllä osaan jo soittaa. Harrastin myös vauvauintia, mutta se loppui vähän aikaa sitten. Harmi, uiminen oli niin siistiä ja ootan kyllä kovasti, että saan mennä jo tavalliseen uimahalliin sukeltelemaan.

Tykkään melkein kaikista jutuista, mutta on mulla kaks asiaa mitä vihaan. Kaikista kamalinta on nenän pyyhkiminen. Olin just nuhassa ja mamma riehui koko ajan niiden nenäliinojen kanssa mun ympärillä. Mä nään jo kaukaa, kun se kaivaa ne nenäliinat esiin enkä tykkää yhtään. Miks nenät pitää pyyhkiä? Toinen mitä inhoon melkeen yhtä paljon kun nenän pyyhkimistä on pukeminen. Kauheesti vaatetta pitää aina ulos pukea ja sit joudun vielä nököttää eteisessä odottamassa ne kuumat vaatteet päällä. Eihän haalari päällä pysty edes ryömimään kunnolla.

Mä oon sellainen sosiaalinen tyyppi, vaikka itse sanonkin. Musta olis kiva vähän useemmin leikkiä muiden lasten kanssa, mutta kyllä aikuisetkin kelpaa jos lapsia ei oo. Saatan välillä vähän ujostella, jos nään uusia ihmisiä, mut ollaan kyl nopeasti jo kavereita. Kun mua ujostuttaa niin mä painan pään äitin rintaa vasten ja sit voi taas vähän kurkata sitä uutta ihmistä. Yleensä ne ei sit kuitenkaan oo yhtään pelottavia ne uudet ihmiset.


Tänään mamma otti musta seitsemänkuukautiskuvia ja mulla oli päällä uusi body Papulta ja maailman mukavimmat leggarit Kappahlista. Mamma osti noi leggarit tyttöjen puolelta, mutta musta ne sopii myös pojille.

Tänään alkaa viikonloppu. Huomenna mulla on hoitopäivä, kun mamma ja pappa on lähdössä ostoksille kahestaan. Mä en oikeen jaksa kauheen pitkään noissa ostoskeskuksissa olla, kun siellä pitää vaan rattaissa istua eikä pääse lattialle niinkuin kotona. Koti on kyl paras paikka.

Hyvää viikonloppua kaikille!
T. Milton

26. marraskuuta 2014

Oma huone, parempi uni




Muutaman viikon hän on jo siellä ollut, nimittäin omassa huoneessaan. Alunperin oli tarkoitus pitää poikaa meidän huoneessa vielä pidempään, mutta yöt alkoivat mennä kovin levottomiksi. Hän ei varsinaisesti herännyt, mutta itki usein unissaan ja nousin useita kertoja yössä etsiskelemään tuttia pinnasängyn nurkista. Kun saatiin lastenhuone maalattua niin alettiin samantien siirtelemään huonekaluja ja päätettiin hetken mielijohteesta kokeilla myös sängyn siirtämistä kokonaan pois meidän huoneesta. Ja onneksi kokeiltiin.

Meni muutama yö ja yölevottomuudet vähenivät huomattavasti. Enää Milton on herännyt itkemään ainoastaan kerran yössä, välillä menee yöt täysin rauhallisesti sikeässä unessa. Pojan huone on meidän makuuhuonetta vastapäätä, joten lähellä ollaan edelleen. Maitoa ei olla kohta kuukauteen enää öisin juoteltu, neuvolassakin suosittelivat yömaitojen jättämistä jo kokonaan pois. Yöunta poika kerkeää vedellä sellaiset yksitoista tuntia yleensä.

Vielä vähän aikaa sitten tällainen järjestely tuntui vähän pelottavalta, laittaa nyt puolivuotias lapsi yksin omaan huoneeseensa. Jotenkin ajattelin, että sen aika on sitten joskus. Ehkä se oli itselleni jonkinlaista pientä luopumisen tuskaa. Onneksi kuitenkin kokeiltiin, sillä nyt koko perhe nukkuu paremmin. En tiedä mistä se johtuu, mutta poika tosiaan nukkuu paljon levollisemmin ilman meidän vanhempien läsnäoloa. Osittain se on varmasti myös sitä, että me ei enää herätä ihan jokaiseen asennonvaihtoon ja äännähdykseen, vaan Milton on alkanut pikkuhiljaa nukuttamaan itse itseään takaisin syvempään uneen.

Lastenhuoneen sisustus on vielä hieman työn alla, vielä olisi mm. hyllyä kiinnitettävä seinälle, mutta teen huoneesta oman postauksen, kunhan huone on täysin valmis.

23. marraskuuta 2014

Viikonloppuna tein tacopiirakkaa



Taas yksi viikonloppu kulunut nopeasti ohitse. Perjantaina miehellä oli pikkujoulut ja mun oli tarkoitus olla pojan kanssa kaksistaan kotona, mutta isovanhemmat halusivatkin tulla nukuttamaan Miltonia niin pääsin itsekin käymään yksillä kaverin kanssa. Loppuviikonloppu ollaankin vietetty rauhallisissa tunnelmissa vietelty aikaa kotosalla ja vähän ulkoiltu, ihasteltu lumista maata. Ollaan makoiltu vilttien alla sarjoja katsellen, syöty hyvin. Milton on oppinut konttaamaan ja yrittää myös jatkuvasti nousta pöytiä ja hyllyjä vasten seisomaan. Äiti-vaihekin on pamahtanut päälle, sylistä on tullut yhä tärkeämpi. Myös joulupukki nähtiin eilen, se vetikin pojan ilmeen aika vakavaksi. Tänään aamulla käväisin tekemässä jalkatreenin ja mukaan otinkin taas vähän uusia liikkeitä, saa nähdä tuntuuko huomenna missään!


Tein eilen tacopiirakkaa ja ajattelin jakaa reseptin teidänkin kanssa. Ei maailman terveellisin vaihtoehto, mutta todella ruokaisa ja helppo valmistaa. Tätä voi hyvin tehdä esimerkiksi juhliin ja menee varmasti kaupaksi.

Pohjaan sekoitin 125g voita, 2dl vehnäjauhoja, 1dl kaurahiutaleita, 2rkl vettä ja ripauksen suolaa. Paistoin kiertoilmalla 180asteessa noin 30 minuuttia.

Sitten paistoin jauhelihan, johon lisäsin tacomaustepussillisen ohjeen mukaan. Sitten vaan latomaan täytteitä piirakkapohjan päälle. Ensin jauhelihat, sitten kermaviiliä, juustoraastetta, nachoja ja tomaattia. Sitten koko piirakka uuniin vielä 10 minuutin ajaksi.

Täytteitä voi laittaa ihan oman maun mukaan. Ensi kerralla kokeilen laittaa kermaviilin tilalle creme fraisea, siitä tulisi ehkä vielä maukkaampaa.

22. marraskuuta 2014

Imetyksen lopettaminen on ihan kivaa

Ensi viikolla poikamme täyttää seitsemän kuukautta ja tämän äidin maitobaarin ovet sulkeutuivat eilen. Tänään oli ensimmäinen aamu, kun en enää edes yrittänyt tarjota pojalle rintaa, vaan kaivoin suoraan pullon esiin herättyämme. Olo on hieman haikea, mutta samalla innostunut. Milton alkaa olla iso poika, jota kiinnostavat jo muut jutut.
Muutamia kuukausia takaperin kirjoittelin meidän imetysongelmista täällä ja siitä sitten kuin ihmeen kaupalla onnistuttiin jatkamaan vielä tänne saakka. Meillä imetys alkoi taas sujumaan pojan alkaessa syömään kiinteitä viisi kertaa päivässä. Rinta alkoi taas kelvata ruoan jälkeen ja maitoakin tuli, kun tarve ei ollut niin iso. Iltaisin Milton kuitenkin kaipasi pulloa ennen nukkumaanmenoa ja tällä tyylillä jatkettiinkin syksyn ajan. En missään vaiheessa ole ollut mikään kovin innostunut julki-imettäjä, joten olen tarjonnut aika herkästi pulloa, jos ollaan oltu liikenteessä, mutta kotona poika söi melkein aina rintaa.


Viimeisen kuukauden aikana ollaan kuitenkin pikkuhiljaa alettu vähennellä imetyskertojen määrää, koska Milton ei ole viihtynyt enää rinnalla. Syöminen on ollut levotonta, kiinni tissiin-irti tissistä-ja taas kiinni -meininkiä. Imetyskerrat ovat kestäneet muutaman hassun minuutin, jonka jälkeen poika on lopettanut, koska on ollut kiire liikkumaan. Olen imettänyt viime viikkoina siis enää kerran aamulla ja kerran illansuussa. Kunnes muutama päivä sitten poika ei enää halunnut ollenkaan. Nälkä oli mutta rinta ei kelvannut, annettiin sitten pullosta. Kun sama toistui vielä aamulla, päätin että lopetetaan sitten. Ja niin se sitten loppui.

Vaikka fiilis onkin hieman haikea, niin pääosin imetyksen loppuminen tuntuu tällä hetkellä vaan hyvältä. Seitsemän kuukautta on itselleni todella hyvä saavutus. En koskaan nähnytkään itseäni imettämässä kokonaista vuotta, joten oli hyvä että imetyksen lopetus tapahtuikin nyt pojan omasta aloitteesta.

Miksi imetyksen lopettaminen on kivaa?

  • Rintani toivottavasti pienenevät taas takaisin omaan pienempään kokoonsa ja vanhat rintsikat alkavat taas istua. Ja vaikka imetysliivit ovatkin olleet mukavat päällä niin ovathan ne vähän sellaiset muodottomat lerpakkeet.
  • Pääsen eroon niistä hitsin pyöreistä suojista mitä pyörii ympäri asuntoa.
  • Voin taas käyttää ihan mitä vaan vaatteita, eikä tarvitse miettiä sopivatko ne imetykseen tai imetysliivien kanssa käytettäviksi.
  • Saan syödä mitä vaan ja ottaa lisäravinteitakin käyttöön.
  • Isä on tästä lähtien ihan yhtä pätevä hoitaja myös syömisten osalta mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että saan kerran viikossa nukkua rauhassa pidempään, kun ei tarvitse herätä aikaisin syöttämään poikaa.

Miksi imetyksen lopettaminen on haikeaa?
  • Pieni osa minua kokee, että en ole enää yhtä korvaamaton lapselleni, kun hän ei halua maitoani. Oikeastihan asia ei näin ole ja kyllähän poika todella kovasti on minun perään muutenkin.
  • Vauva-aika alkaa olla ohi ja on aika astua kohti uusia haasteita, Milton ei ole enää äidin pikkuriikkinen vauva vaan ympäröivästä maailmasta kiinnostunut pikkulapsi.
  • Onhan se nyt vaan ollut ihanaa kölliä pojan kanssa sängyllä kaksistaan ja imettää.

20. marraskuuta 2014

Pienen pojan juhlapukeutuminen

Joulukuu on jo ovella ja vuoden viimeiseen kuukauteen sisältyy paljon juhlimista. Aloin miettimään mitä jouluvaatetusta hankkisin pojalle tänä vuonna ja innostuin tekemään kollaaseja vähän juhlavammista  vaateyhdistelmistä pienelle pojalle. Ensimmäiset kaksi kollaasia on kasattu vähän edullisemmista vaatteista, kun taas kaksi viimeistä hieman hintavammista.

kuvat: h&m.com ja nextdirect.com

kuvat: lindex.com ja h&m.com


kuvat: nameit.com ja polarnopyret.fi


kuvat: babyshop.com
Niin kuin näkyy, niin tykkään tuollaisesta melko rennosta mutta kuitenkin juhlavasta tyylistä. Tykkään nykyään pukea poikaa aika paljon legginseihin, mutta tuollaisia siistimpiä housuja on silti välillä ihan kiva käyttää, jos on lähdössä jonnekin. Kauluspaidat miellän melko juhlaviksi vaatteiksi ja niitä en ehkä pukisi lapselleni ihan tavallisena arkena.

Mun oma suosikki on tuo ykköskuvan yhdistelmä. Nuo vihreät samettihousut sopivat mielestäni niin kivasti yhteen tuon punaisen ruutupaidan kanssa. Muutenkin meillä taidettaisiin päätyä juhlavaatteissa noiden edullisempien vaatteiden puoleen, sillä varsinkin noita kauluspaitoja tulee käytettyä niin harvoin, että niistä ei viitsi maksaa paljoa. Häiden tyyliset juhlat ovat sitten erikseen ja siinä tapauksessa kääntyisin todennäköisesti kahden viimeisen vaateyhdistelmän kannalle.

Mikä yhdistelmä oli teidän mielestä kivoin?
Panostatteko lasten juhlavaatteisiin vai ostatteko mieluummin niitä edullisempia?

----
Pakko vielä sanoa, että olitte kyllä jättäneet niin kivoja kommentteja tuohon edelliseen postaukseen. Ihanaa, että mulla on näin ihania lukijoita <3

19. marraskuuta 2014

Minäkö muka yksinäinen?


Pimeys yrittää ottaa mustakin vallan, vaikka kuinka taistelen vastaan. Päivät tuntuvat matelevan hitaammin, kaikki tapahtuu vähän kuin hidastetussa filmissä. Välillä yritän kieltää sen jopa itseltäni, mutta pakko se on myöntää. Taidan olla vähän yksinäinen.

Kai tavallaan tiedettiin tämä, kun päätettiin hankkia lapsi ennen suurinta osaa ystäviämme. Astuttiin uuteen elämäntilanteeseen, missä muut ei vielä olleet ja samalla pakosti hieman erakoiduttiin. Ollaan paljon kotona ja tehdään sellaisia asioita mitä lapsiperheet tekee. Mutta ei kai kukaan lapsia hankkisikaan sillä ajatuksella että nyt mekin voidaan kun kaveritkin? Me vaan oltiin valmiimpia tähän vähän ennen muita ja tämä oli sopiva ajoitus juuri meille. Vaikka yksikään ystävistämme ei ole mihinkään kadonnut niin tuleehan sitä nykyään pidettyä monen kanssa vähemmän yhteyttä, koska elämäntilanteet vaan ovat niin erilaiset.


Koen että olen ihan sosiaalinen ihminen. Mutta silti mussa asuu pieni ujous ja joku juttu, joka estää mua heittäytymään uusiin ihmissuhteisiin. Siksi läheisten ystävyyssuhteidenkin luominen on aina vienyt multa aikaa. Vaikka olenkin avoin niin avaudun täysin vain muutamille. Miksi on niin vaikea olla rehellisesti täysin oma itsensä ihmisten seurassa? Kai sitä vähän pelkää jollain tavalla haavoittuvansa, jos ei kanna ympärillään sitä suojamuuria. Ei se ennen haitannut itseäni, mutta nyt kun olen ikäänkuin yksin tässä uudessa elämäntilanteessani niin on välillä aika orpo olo. En pahemmin enää soittele ystävieni kanssa ja silloin tällöin tulee heitä tavattua, mutta suurimmaksi osaksi päivisinkin mun ainoat juttelukumppanit pojan lisäksi on äitini ja mieheni äiti. Välillä mietin, että tämä arki olisi varmaan aika kurjaa jos en olisi heidän kanssaan niin läheinen. 

Tavallaan olen ihan itse rakentanut tällaisen tilanteen itselleni. Tuntuu vaan niin turhauttavalta soitella ihmisille, kun mulla ei koskaan ole mitään uutta kerrottavaa. Muiden elämässä tapahtuu niin paljon, mutta aina kun multa kysyy mitä kuuluu, vastaus on sama ihan hyvää. Voisin tietysti kertoa ummet ja lammet siitä, kuinka Milton on saanut ensimmäisen hampaansa, kuinka hienosti hän nukahtaa nykyään yksin omaan sänkyyn omaan huoneeseensa, kuinka hän käy jo istumaan ja kuinka taitavasti osaa nousta seisomaan tukea vasten, vaikkei ole vielä edes seitsemää kuukautta. Nämä on näitä mun elämän kuulumisia, itselleni kuitenkin todella tärkeitä. Jotenkin en vain usko, että nämä kuulumiset olisivat muiden mielestä kovinkaan mielenkiintoisia. Siksi jätän usein soittamatta.


Ollaan alettu käymään keskiviikkoisin Babytreffiksessä ja torstaisin on muskari. Musta on ihanaa katsoa, kuinka paljon Milton nauttii muiden lasten seurasta. Olen itsekin alkanut pikkuhiljaa jutella muille äideille ja olisi niin mukavaa tutustua samanhenkisiin ihmisiin paremminkin. Olisi kivaa saada uusia kavereita, joita tavata päivisin kahvittelun merkeissä. Välillä mietin, onko edes reilua Miltonia kohtaan olla tarjoamatta hänelle enempää vertaiskontakteja? Pienen lapsenhan kuuluisi saada leikkiä muiden lasten kanssa eikä aina vaan aikuisten. Välillä vaan tuntuu, että tämä uusi roolini äiti on itselleni vieläkin sen verran vieras, että en vain osaa tehdä niitä aloitteita ja oikeasti ystävystyä muiden äitien kanssa.

Siksi olen alkanut harrastamaan näin paljon omia harrastuksia. Ehkä siksi kiirehdin takaisin opintojen pariin, takaisin ihmiskontaktien luokse. Olisiko edes reilua lasta kohtaan pitää häntä kotihoidossa pitkään lapsikontaktien ollessa näin vähäisiä?


17. marraskuuta 2014

Minun paikkani




Tähän asti olen naputellut tietokonetta lähinnä sohvalla, kannettava tietokone kun on helppo siirtää paikasta toiseen. En ole kuitenkaan kokenut sitä kovinkaan inspiroivaksi paikaksi, koska siinä tulee helposti liian rento olo ja ajatukset karkailevat hakoteille. Olen jo pitkään kaivannut itselleni sellaista omaa nurkkausta, missä olisi minun omia tavaroita, pöytä ja tuoli. Paikka johon voisin ryhdikkäästi istahtaa alas esimerkiksi pojan päiväunien ajaksi ja kirjoittaa. Juoda kahvia ja kirjoitella blogia, sekä pian myös tehdä koulujuttuja.

Meidän poika muutti viikko sitten omaan huoneeseen nukkumaan ja makuuhuoneestamme vapautui samalla tyhjää tilaa. Päätin siis sisustaa oman "paikkani" sinne. Tässä se nyt sitten on, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Pientä viilausta tuo nurkkaus vielä kaipaisi, seinälle olisi tarkoitus laittaa valokuvia kehyksiin ja pöydän viereen hankkia jokin kori missä voisi säilyttää esimerkiksi koulupapereita ja -kirjoja. Muuten se onkin aika kiva jo tuollaisenaan. Minun paikkani.

Onko teillä kotona jokin paikka missä saatte eniten inspiraatiota? Jokin oma paikka mikä on tarkoitettu ainoastaan teidän käyttöönne?

16. marraskuuta 2014

Risteily, joka ei mennytkään aivan suunnitelmien mukaan

Loppuviikko on mennyt supernopeasti. Kotiuduttiin eilen Helsinki - Tukholma -risteilyltä ja väsyneinä sekä onnellisina painuttiin omiin sänkyihimme nukkumaan. Varsinaiseksi rentoutumisreissuksi ei tuota matkaa voi kutsua, mutta mukavaa meillä silti oli. Saatiin kyllä kokea, että vanhat toimivaksi koetut risteilykäytännöt eivät päteneet sitten millään muotoa kun matkassa oli mukana yksi puolivuotias temmeltäjä. Laivalla oltiin siis Viking Linella. Ollaan käyty sekä sillä että Siljan laivoilla Ruotsissa ja nyt lähdettiin Viikkarilla, kun saatiin edullinen risteily.

Ensimmäisenä iltana laivan lähdettyä mentiin suoraan syömään ravintolaan. Tilattiin ruoat ja syötiin ne nopeasti. Milton viihtyi hetken syöttötuolissa, mutta kyllästyi nopeasti paikallaan istumiseen ja lähdettiin ravintolasta aika vikkelään. Käytiin katsastamassa laivan leikkipaikka. Pallomereen ei alle 3-vuotiailla ollut vielä asiaa, mutta poika viihtyi siellä hyvin seuraillen muiden lasten leikkejä. Sitten vain hyttiin, syötettiin pojalle iltapuurot matkaversiona ja pojan nukahdettua päätettiin vaan käydä itsekin nukkumaan.



Aamulla herättiin jo aikaisin eikä varaamamme aamupala ollut vielä auki. Laitettiin itsemme rauhassa lähtökuntoon ja suunnattiin sitten odottelemaan aamupalapaikan aukeamista. Ollaan aina ennen syöty laivalla meriaamiaista, mutta nyt päätinkin varata meille ensimmäiseksi aamuksi aamupalan Food Gardenin puolelta. Aamupalalla vallitsikin hieman rauhallisempi tunnelma ja kahvit tarjoiltiin pöytiin. Hintaan sisältyi myös kuohuviinilasilliset, jotka meillä kyllä jäivät juomatta syystä tai toisesta. Itse aamupalassa ei ollut vikaa, mutta paikka oli ihan liian rauhallinen meille. Aamupala venähti nimittäin sen verran myöhäiseksi, että Milton alkoi jo väsyä ja olisi kaivannut aamupäiväunilleen. Yritettiin sitten  pitää poikaa tyytyväisenä leikkien avulla ja siinä samalla syödä itse.
 
Tukholmassa tavattiin muutamaa ystävää, käytiin syömässä sushia ja pyörittiin tämän jälkeen kaupoilla. Zara Homesta olisin voinut ostella enemmänkin, aivan ihana kauppa! Mukaan tarttui kuitenkin vain muutamia tarpeellisia juttuja. Pyörittiin Östermalmilla ja Gallerianissa. Päivä oli nopeasti ohi ja ennen kuin huomattiinkaan niin meillä oli jo todella kiire takaisin laivaan. Tunnelbanaan ei noin vaan päässyt, vaan lastenrattaiden kanssa sai hissejä odotella ja pian huomattiinkin, että juostiin kauheaa vauhtia Slussenilta kohti Viking Linen terminaalia. Rynnättiin onneksi sisään muutamaa minuuttia ennen laivan ovien sulkeutumista ja huokaistiin helpotuksesta.



Miltonilla jäi iltapäivän päiväunet todella lyhyiksi ja koska ei saatu poikaa nukahtamaan enää uudelleen, arvasin jo että illasta tulisi mielenkiintoinen. Kaiken kukkuraksi oltiin varattu illaksi pöytä samaisesta Food Gardenista, jossa meininki oli todellakin fiiniä ja rauhallista. Meidän oli tarkoitus syödä alku-, pää- ja jälkiruoat ja niin sitten syötiinkin, mutta ei ihan niin kuin oltiin suunniteltu. Milton ei jaksanut olla ravintolassa sitten ollenkaan ja muutamista paheksuvan oloisista katseista muilta asiakkailta johtuen päädyttiin siihen, että toinen söi ja toinen kävi pojan kanssa muualla kävelemässä ja sitten taas vaihdettiin. Illalla kyllä mietin miksi ihmeessä en vain ollut varannut meille tavallista buffettia? Onneksi seuraavalle aamulle oli sentään varattuna ihan tavallinen meriaamiainen, jossa ei tarvinnut ruokailla hissukseen.



Mitä tästä opimmekaan?

Lapsen kanssa matkustaessa mennään lapsen ehdoilla. Ruokailut kannattaa varata sellaisesta paikasta, missä saa vapaasti pitää vähän ääntä ja liikkua. Kaikenlaisiin siirtymisiin pitää varata riittävästi aikaa, eikä jättää viime tinkaan mitään.

Mitä oikein olinkaan ajatellut? Että lapsen kanssa matkustaminen olisi aivan samanlaista kuin kahdestaan? Huomasin, että tiettyihin rutiineihin tottunut poikamme tuntui vähän stressaavan sitä, että muutaman päivän ajan elettiinkin aivan erilaisessa ympäristössä kuin normaalisti. Lapsen kanssa voi mielestäni kyllä matkustella ihan yhtälailla kuin muutenkin, mutta asennoituminen on ehdottomasti oltava erilainen. Tällöin mennään lapsen tahdissa, ei aikuisen.



Rennolla asenteella sentään onneksi mentiin. Ei otettu kumpikaan pahempaa stressiä matkasta, vaikka kaikki ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan. Naureskeltiin vaan, että ei tämä nyt ihan mikään lepoloma ollut. Olin niin väsynyt eilen ja tänäänkin on ollut aivan nuutunut olo. Oli kyllä uskomattoman ihanaa tulla kotiin, poikakin hymyili kun naantalin aurinko päästessään lelujensa luokse ja omaan sänkyyn nukkumaan.

Reissu teki kuitenkin tehtävänsä. Nyt voi taas nimittäin hyvillä mielin olla ihan vaan kotona ja nauttia meidän tutuista ja turvallisista rutiineista.


13. marraskuuta 2014

Pieni irtiotto arjesta


Edellisestä ulkomaanmatkasta on kohta jo puolitoista vuotta, joten nyt oli jo päästävä jonnekin. Vaikkei lähdetäkään kauemmaksi kuin Tukholmaan niin olen siitäkin jo aivan innoissani. Tämä tulee olemaan myös Miltonin ensimmäinen ulkomaanmatka ja pientä harjoittelua vähän pidemmälle suuntautuvaa ulkomaanmatkaa varten, mikä olisi tarkoitus tuossa keväällä toteuttaa. 

Tukholmaan matkaamme perinteisesti laivalla. Jos oltaisiin lähdetty miehen kanssa kahdestaan, oltaisiin todennäköisesti menty laivan sijasta lentokoneella. Tukholmaan kun pääsee lentämään niin edullisesti ja vaivattomasti. Lapsen kanssa on kuitenkin kivempi mennä laivalla, koska se jotenkin vaan kuuluu siihen lapsuuteen. Koska sitähän se laivakulttuuri on, eniten se antaa sekä bilettäjille ja lapsiperheille, kun taas lapsettomalle ei-bilettävälle pariskunnalle siellä ei juuri mitään ole tarjolla (ruoan lisäksi).

Eilen kaupassa oli pieni pohtiminen mitä ostaa pojalle evääksi mukaan laivalle. En ole ihan varma mitä kaikkea siellä on ravintolassa mahdollista noin pienelle lapselle syöttää. Puurotkin ostin varmuudelta sellaisina valmispuuroversioina, vaikka Milton onkin tottunut aina syömään ihan tavallista kotona keitettyä kaurapuuroa. Reissu tulee muutenkin olemaan hyvin erilainen aikaisempiin risteilyihin verrattuna, kun poika käy aika aikaisin nukkumaan ja meidän onkin sitten vietettävä ilta hytissä. Mies jo sanoi, että älä vaan unohda ottaa tietokonetta mukaan. Nauroin, että eikö olisi kerrankin ihanaa kun voitaisiin vain hengailla ja jutella. Ajattelin ottaa mukaan matkarattaiden sijaan ihan nuo isot Emmaljungat, koska Tukholmassa olisi tarkoitus liikkua mahdollisimman paljon kävellen ja niillä on vaan niin paljon helpompi liikkua ulkona. Laivalle otetaan varmuudeksi mukaan myös Manduca.

Tukholmasta olisi tarkoitus ostella joululahjoja ja olenkin jo valmiiksi miettinyt muutamia liikkeitä mitä täältä Suomesta ei vielä löydy. Asuin itse muutamia vuosia sitten Tukholmassa kolmen kuukauden ajan, joten tuo keskustankin alue on tullut jo sen verran tutuksi, ettei enää tule pyörittyä vaan siinä Drottninggatanilla, mihin suurin osa suomalaisista risteilymatkustajista suuntaa koko päivän ajaksi. Todennäköisesti tullaan pyörimään aika paljon Gallerian -ostoskeskuksessa ja käymään Östermalmin puolella parissa liikkeessä. Ainakin Victoria's Secret, Hollister, Massimo Dutti, Zara Home ja NK olisi tarkoitus käydä katsastamassa. Zara Homesta ajattelin katsella vähän täydennystä pojan huoneen sisustukseen.

Instagramissa (@emmiyhteenkasvettu) meitä voi seurata reaaliajassa ja sitä varmasti päivittelen myös reissun aikana. Ihanaa loppuviikkoa teille!

12. marraskuuta 2014

Kropan palautuminen raskaudesta

Nyt se on ohi. Nimittäin kaksi kuukautta kestänyt Mama kuntoon -projektini. Synnytyksestä on nyt kuusi ja puoli kuukautta ja pystyn viimein sanomaan, että kroppani on kuin onkin vihdoin palautunut raskaudesta. Raskaudenaikana kerääntyneet 17kg ovat nyt poissa ja painan suunnilleen samanverran kuin ennen raskautta.

Pakko myöntää, että henkisesti en ole päästänyt itseäni mitenkään helpolla tämän palautumisen kanssa. Mulle sanottiin synnytyksen jälkeen paljon sitä, kuinka ei kannattaisi välittää ylimääräisestä rasvasta ja löysemmästä vatsasta, vaan ottaa nyt vaan ihan rennosti ja nauttia vauva-ajasta. En vain osannut suhtautua omaan kroppaani rennosti. Mua ahdisti kovasti, kun mikään vaate ei tuntunut istuvan entiseen tapaan ja vatsaa joutui jatkuvasti peitellä tietynlaisilla vaatteilla. 

Liikunnan aloitinkin 1,5 kuukautta sektion jälkeen ja aloin pikkuhiljaa syömään terveellisemmin. Olin elätellyt toiveita, että imetys olisi toiminut tehokkaana painontiputuskeinona, mutta sillä ei tuntunut olevan minkäänlaista vaikutusta. Tajusin, että entisten mittojen takaisinsaaminen vaatisi päättäväisyyttä ja tiukkaa ruokavaliota. Tiedän, ettei olisi välttämättä tarvinnut eikä se löysempi vatsa olisi todellakaan ketään haitannut. Paitsi itseäni. Siksi  päätin syyskuussa aloittaa oman pienen projektini ja nyt kahdeksan viikon kuluttua voin sanoa päässeeni siihen lopputulokseen mihin pyrinkin. En nyt tarkoita, että raskauden jälkeen vatsan olisi ehdottomasti oltava littana. Mutta mielestäni on tärkeää, että omassa kropassaan viihtyy. Sillä on niin suuri vaikutus omaan itsetuntoon ja hyvinvointiin. Juuri tuo ajatus motivoi muakin liikkumaan ja etenemään kohti tavoitteitani.
En lähtenyt tavoittelemaan mitään hurjaa painonpudotusta, eikä kiloja loppujenlopuksi kovin montaa lähtenytkään. Sen sijaan kroppa muokkautui enimmäkseen tuosta vatsan seudulta kiinteämmäksi. Ylläolevasta kuvasta huomaa, että ensimmäisen neljän viikon muutos on ollut paljon suurempi mitä tämän toisen neliviikkoisen aikana. Lisäilin nimittäin tuossa projektin puolivälissä ruokavaliooni  enemmän hiilareita, koska mielestäni paino oli jo pudonnut tarpeeksi.
Mietin uskallanko julkaista tuota edestäpäin otettua kuvasarjaa, mutta päätin että menkööt, muutoksen näkee niin paljon paremmin siitä kuin pelkästä sivuprofiilista. Ensimmäisestä kuvasta huomaa, että mullakin sitä ylimääräistä tuossa lantiolla todella vielä syyskuussa oli jonkin verran ja olen tyytyväinen, että se on suurimmaksi osaksi nyt sulanut pois. Olin myös onnekas, kun en saanut vatsaan yhtään raskausarpia. Vatsaa rasvailin Bodyshopin rasvoilla pitkin raskautta, mutten kuitenkaan jatkuvasti. 

Nyt kahdeksan viikon jälkeen sanon heipat dieeteille ja orjalliselle tietynlaisen ruokavalion noudattamiselle. Salitreeniä aion edelleen jatkaa sen kolmisen kertaa viikossa, minkä kerkeän sinne irtoamaan. Lisäksi aion pitää kiinni tietystä ruokailurytmistä ja pyrkiä syömään terveellisesti, mutta silti monipuolisesti. Herkkuja aion kuitenkin syödä silloinkun mieli tekee, harva jaksaa liian tiukkaa linjaa loputtomiin. Esimerkiksi maitorahkakin on pikkuhiljaa alkanut maistua puulta ja tarkoituksena olisikin nyt saada nimenomaan lisättyä sitä vaihtelevuutta omaan ruokavalioon. Helposti sitä vaan tulee aina syötyä sitä mihin on tottunut, sen sijaan että kokeilisi uusia makuja.

Nyt kun tämä raskauden jälkeinen palautumisprojektini on ohi, jäin miettimään miten paljon tuoda liikuntajuttuja blogiin tulevaisuudessa. Treenaaminen kuitenkin jatkuu ja tavoitteena olisi laihduttamisen sijaan saada hankittua myös sitä lihasta. Miten paljon teitä kiinnostaa liikunta- ja ruokavalioaiheiset jutut? Onko jotain erityisiä toiveita, mitä kiinnostaisi lukea?

10. marraskuuta 2014

Isänpäivän brunssi


Ollaan yleensä käyty viettämässä isänpäivää ravintolassa, mutta tänä vuonna päätettiin tehdä poikkeus ja loihtia kotitekoinen brunssi perheen kesken. Idea olikin loistava, ei tarvinnut lähteä puolivuotiaan kanssa seikkailemaan ahtaisiin ravintoloihin ja nyt saatiin rauhassa syödä ja jutella. Tarjolla oli vaikka mitä. Leipiä, kalaa, lihapullia, leikkeleitä, ananasta, vesimelonia, croisantteja, kananmunia ja pekonia. Lisäksi tein jogurtti-banaani-persikka-smoothieta. Jälkiruoaksi olin tehnyt ihan perinteisen juustokakun limen makuisena.

Tätä äitiäkin muistettiin ruusujen muodossa, sillä isä ei ihme ja kumma ole niin kukkien perään. Miltonilla oli ensi kertaa päällä uusi farkkukauluspaita, johon olen superihastunut. Viime viikolla ostamassani sukkasetissä tuli mukana nuo pinkit sukat ja päätettiin vähän uhmata stereotypioita ja pistää ne minityypille jalkaan juhlapäivänä. Ja kivastihan ne piristivätkin pojan asua!

Päätettiin toteuttaa samalla myös suunnitteilla ollut puolivuotiskuvaus, joka on suvun perinteen mukaan tapahtunut merimiespuvussa. Milton sai siis isänsä vanhan merimiespuvun päällensä ja minä räpsin kuvia minkä kerkesin. Pojan uusin suosikkijuttu on kielen näyttäminen ja sitähän riitti sitten valokuvissakin. Vuoden ikäisenä mennään sitten ihan oikealle valokuvaajalle, mutta saatiin kyllä onnistuneita kuvia kehystettäviksi ihan tämänkin mamman kuvailuista.

Loppupäivä menikin nopeasti, kun käytiin pyörähtämässä vauvauinnissa vielä viimeisen kerran. Vaikka uimisesta poika nauttiikin niin päätettiin nyt lopettaa kyseisessä ryhmässä, mutta siitä lisää vähän myöhemmin.