2. marraskuuta 2014

Herkuttelija

Nykyään puhutaan niin paljon terveellisestä ruoasta ja herkuista kieltäytymisestä niin ajattelin kertoa muutaman sanan siitä, miten meillä herkutellaan. Itselleni säännölliset herkkupäivät ovat nimittäin oman hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta todella tärkeitä. En jaksaisi vetää tiukkaa linjaa päivästä toiseen ilman mitään hölläyksiä. Hyvästä ruoasta pitää saada välillä oikeasti nauttiakin, sillä vaikka kuinka terveelliset elämäntavat ja puhdas ruoka ovatkin nykyään pop, niin kuinka moni voi oikeasti sanoa, ettei kaipaa yhtään sellaista kunnon herkuttelua? Itsekun mietin jo maanantaisin mikä seuraavana lauantaina maistuisi hyvältä..

On varmasti monia ihmisiä, jotka pystyvät syömään perusterveellisesti ja silloin tällöin päivittäin lisäillä niitä herkkujakin hillitysti ruokavalioonsa. Itse en kuitenkaan tähän porukkaan kuulu. Olen ihan liian sokeririippuvainen ja rakastan myös rasvaista ruokaa. On vaan ollut pakko vetää raja sille, mitä syö ja milloinkin. Siksi pyrin kuusi päivää viikosta syömään tiukemmin ja nautiskelemaan sitten kerran viikossa hyvillä mielin. Minkäänlaiset iltapäivän kahvipullat eivät vain kohdallani toimi, koska silloin tekee vaan jatkuvasti mieli lisää ja lisää herkkuja ja syöminen lähtee käsistä. Ilmankos olenkin koko ikäni jojoillut painoni kanssa.  Kultainen keskitie on siis edelleen hakusessa.

Lauantai on meidän perheessä kuitenkin yleinen herkkupäivä. Silloin ei välitetä ruokien kaloreista tai epäterveellisyydestä, vaan syödään mitä mieli tekee. Hyvä ruoka on kuitenkin niin suuri nautinto, että miksi oikeasti kieltäytyä siitä totaalisesti? Yleensä suunnitellaan jo viikolla mitä lauantaina syödään ja perjantaina on ihana ostella jääkaappiin valmiiksi niitä seuraavan päivän herkkuja.

Mitä meillä sitten syödään lauantaisin? Syön arkisin aina aamupuuroa ja yritänkin vältellä sitä  lauantaisin ja keksiä silloin muita täyttäviä ja maukkaita vaihtoehtoja ihan vaihtelunkin vuoksi. Mun uudeksi suosikiksi on muodostunut turkkilainen jogurtti, joka maistuu esimerkiksi muromyslin kanssa todella hyvältä. Lisäksi tykätään ostella erilaisia leipiä, joiden päälle laitetaan juustoa ja leikkeleitä. Tuore ananas on myös herkkua sekä tietysti tuoremehu, nam. Ruoaksi tehdään lauantaisin yleensä jotakin vähän rasvaisempaa ruokaa, esimerkiksi lasagnea. Joskus käydään syömässä esimerkiksi pizzaa. Karkkia tulee ostettua aina joinain viikonloppuina, mutta siitä tulee usein vain paha olo, joten olen yrittänyt sitäkin harventaa.


Mulla on muodostunut pienoiseksi tavaksi leivoskella lauantaisin jotain hyvää. Joskus innostun leipomaan kakkuja mutta helppo omenapiirakka vie vähemmän aikaa ja maistuu niin hyvältä. Yritän kuitenkin lauantaisin vältellä vehnäjauhoyliannostusta ja siksi on kiva käyttää lisäksi myös esimerkiksi kaurahiutaleita.

Omenapiirakka:
150 g voita
1 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 kananmuna
1 tl vanilliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl maitoa
3 makeaa omenaa
kanelia

Sulata voi ja lisää sen joukkoon sokeri. Lisää sekaan vehnäjauhot ja kaurahiutaleet. Laita pieni määrä taikinaa sivuun odottamaan. Sekoita sitten joukkoon kananmuna, vanilliinisokeri, leivinjauhe ja maito. Kaada taikina voideltuun vuokaan. Kuori omenat ja leikkaa niistä paloja. Ripottele omenanpalat piirakan päälle. Lisää alussa sivuun laitettu taikina ripotellen omenanpalojen päälle. Lisää lopuksi pinnalle kanelia. Paista 200 asteessa noin puolisen tuntia.

Miten teillä herkutellaan?

8 kommenttia:

  1. Meillä herkutellaan ihan liikaa, ja oikeastaan mitään erityisempiä sääntöjä ei ole. Pyritään keskittämään herkuttelu viikonlopulle, mutta kyllä sitä tulee arkisinkin joskus herkuteltu. Aika vaihtelevasti 2-5 kertaa viikossa, toki määrät on yleensä ainakin mun kohdalla tosi pieniä kerrallaan. Myönnän olevani sokerikoukussa, mutten tarvitse sitä kuin ihan pikkuruisen määrän kerrallaan, vaikka pari palaa suklaata, niin lasken sen jo herkutteluksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan se olisikin ideaali, että voisi syödä jotain hyvää aina kun siltä tuntuu menemättä kuitenkaan liiallisuuksiin! :) Mulla käy usein niin, että ikäänkuin luovutan sitten ja muutaman suklaapalan sijasta alan napostelemaan kaikenlaista.. :D

      Poista
  2. Mä en oo koskaan tykään omppupiirakasta :D Must on sairas ajatus omppu lämpimänä hrrrrrr.... ja vaniljakastike. Kääk, yök :D

    Mut silti mun tekee mieli sitä nyt. Vaikken siitä tykkääkään, hah :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mäkään en kyllä vaniljakastikkeen kanssa oikein tykkää, mutta muuten on mun mieleen. Tätäkin piirakkaa vedettiin jäätelön kera! :)

      Poista
  3. Mä oon ihan samanlai ku sä, et ku saan yhenki karkin nii mopo karkaa käsistä ja mässään liikaa :D esim. Just olin kolme viikkoo heeeeelposti ilman sokeri herkkuja eikä ees kauheest tehny mieli, mut ristiäisis annoin itelle luvan herkutella ja viime viikko oliki sit pelkkää herkuttelua... joten nyt on taas vedettävä tiukka linja etten katsokaan sokeriin päin! Toivo et mäki voisin joskus syödä herkkuja hyvällä omallatunnolla ilman et se lähtee heti käsistä ja on muka pakko syödä aina se levyllinen suklaata eikä pari palaa riitä kun se on niin hyvää :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sitä tulee helposti syötyä enemmän ennenkun huomaakaan.. Mä oon nyt onneksi fiksoitunut siihen, että lauantai on ainut herkkupäivä niin oon nyt pikkuhiljaa rutiininomaisesti jo hyväksynyt sen päässäni, että sunnuntaina aina jatketaan taas terveellisellä linjalla. Ja jos lauantaina on kunnolla herkutellut niin välillä ei edes sunnuntaina enää tee mieli mitään epäterveellistä kun on sellainen sokerikrapulakin päällä.. :D

      Poista
  4. Aivan liikaa.. Mutta jos ruokakaapissa on suklaalevy niin iltaisin lasten mentyä nukkumaan se suorastaan huutaa ottamaan itsestään muutaman rivin ;) Leivotaan yleensä kerran-pari viikossa, mutta onneksi meillä käy niin usein vieraita että voi heille syöttää leipomuksia. Ja saa hyvän syyn leipoa ;) Ihailtava itsekuri sinulla, täällä menee iltaisin viikollakin herkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipominen on ihanaa, oon aivan hurahtanut siihen! Yritän leipoa aina kun on muitakin syömässä niin eivät jää leipomiset sitten jääkaappiin pyörimään ja aiheuttamaan kiusauksia! :D

      Tällä hetkellä joo itsekuri on ihan hyvä, mutta luulen että siihen vaikuttaa suurelta osin se että on asettanut itselleen tietyt tavoitteet tietylle ajalle.. Toivottavasti en sitten retkahda ihan löysäilemään kun dieetti viikon päästä loppuu! :)

      Poista