30. tammikuuta 2015

Parasta nyt


Nyt on tuntunut jotenkin erityisen hyvältä. Vaikkakin viime yönä tuli valvottua pojan kanssa tunteja ja aamulla väsymys painoi niin paljon, että puuropakettikin valui käsistä lattialle levittäen ympärilleen ison kaurahiutalekasan. Silti on tuntunut hyvältä.

Aurinko on näyttäytynyt pitkästä aikaa. Se on kuin harvinaista herkkua ja mikä tunne, kun se yhtäkkiä vaan tulee esiin. Olen nauttinut taas valokuvaamisesta, kun on ollut valoa missä kuvata. Ainakin itseeni auringolla on vaan niin ihmeellinen vaikutus, se toimii salamannopeana virkistäjänä ja jotenkin kaikki näyttää vaan kirkkaammalta.

Ollaan vietetty päivää pojan isovanhempien luona ja olen taas tuhat ja miljoona kertaa miettinyt, kuinka huikea tukiverkosto meillä onkaan ympärillä. Kun uni painaa päälle huonosti nukutun yön jälkeen eikä vaan millään jaksaisi istua lattialla leikkimässä, niin on ihanaa kun on olemassa isovanhemmat, jotka leikkivät ja itse saa hetken vain nostaa jalat ylös ja pistää silmät kiinni, ihan vain hetkeksi.

Tällä viikolla olen ollut koulussa kahtena päivänä ja pakko myöntää, että nuo muutamat päivät viikossa tekevät kyllä niin hyvää henkiselle jaksamiselle. Rakastan viettää aikaa lapseni kanssa, mutta silti ne tekevät hyvää. Nyt viikoittain taas Helsingissä käydessäni pieni pääkaupunkiseutukaipuu on noussut pintaan. Jollain tavalla on ikävä sitä ihmispaljoutta ja elämää. Tämä on kuitenkin niin hiljainen kaupunki, mutta täällä asumisessa on omat hyvät puolensa. Valintoja on tehtävä ja niiden kanssa elettävä. Kun jotain saa, jotain myös yleensä häviää. 

Tällä hetkellä ajatukset ovat niin tulevassa keväässä ja kaikissa mielenkiintoisissa asioissa mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Myöhemmin keväällä tulee olemaan vilkkaampaa, mutta nyt meillä olisi tiedossa ihan tavallinen ja rauhallinen hyvän mielen viikonloppu.

29. tammikuuta 2015

Sweet dreams + ARVONTA

Näitä DIY-wordbannereita on tullut ihasteltua jo monessa blogissa ja nyt saatiin yhteistyön merkeissä Dekorolta sellainen koristamaan meidänkin kotia! Makuuhuone kaipasi ensimmäisenä vähän uutta ilmettä ja koska paketissa oli paljon kirjaimia, riittää siitä vielä lastenhuoneeseenkin oma tekstinsä. Aivan ihana! Tämä on mun mielestä myös tosi hauska idea juhlia varten, kirjaimilla saa helposti kyhättyä seinälle vaikkapa synttärionnittelut. En malta odottaa, että pääsen huhtikuussa järkkäämään pojan 1-vuotissynttäreitä ja koristelemaan samalla kotia juhlatunnelmaan.


Yhteistyössä järkätään teille nyt arvonta, jonka palkintona on yllätystuotepaketti Dekorolta. Ja siellähän on vaikka mitä kivaa! Arvontaan pääset osallistumaan tutustumalla Dekoron verkkokauppaan TÄÄLLÄ ja kertomalla kommenttiboxiin suosikkituotteesi heidän valikoimastaan. Toisen arvan saat tykkäämällä blogista Facebookissa. Kerro, monellako arvalla olet mukana ja muista jättää toimiva sähköpostiosoite. Arvonta päättyy ma 2.2.

Arvonta on päättynyt ja voittaja on Maaria/Hulivilini! Voittajalle on lähetetty sähköpostia.

Postaus toteutettu yhteistyössä Dekoron kanssa.

28. tammikuuta 2015

9 kuukautta

 
Miltonin kotiasu: body H&M, housut Zara, sukat Lindex

Onko tuo tosiaankin minun? Kliseistä tai ei niin samaa kysymystä huomaan toistelevani mielessäni joka päivä yhä edelleen. Pieni ihminen, joka ymmärtää päivä päivältä enemmän puhetta ja liikkuu huoneesta toiseen uskomatonta vauhtia. Ja joka on nykyään aamuisin alkanut heräilemään ihmisten aikaan seitsemän maissa eikä enää viideltä.

Milton saavutti eilen yhdeksän kuukauden iän ja vauvamaiset piirteet ovat alkaneet kadota yksi toisensa jälkeen. Meillä asustaa hurmaava hymypoika, joka väläyttelee nelihampaista hymyään tutuille ja tuntemattomille. Harvaa ihmistä poika enää vierastaa, vaan tuntuu tykkäävän kaikista. Meillä ei olla havaittu lainkaan sellaisia monelle vauvalle tyypillisiä vierastusitkuja esimerkiksi tummahiuksisten miesten seurassa, vaikka välillä saatetaankin ensimmäiset minuutit olla hieman vakavampia kuin yleensä.

Milton on ikiliikkuja, paikoillaan ei kauaa jakseta olla, vaan eteenpäin on mentävä. Toivottavasti tällainen rakkaus liikuntaa kohtaan säilyy vanhempanakin. Mies on jo vitsaillen kysellyt, koska pojan saa ilmoittaa jääkiekkoharrastukseen. Itse ehdotin sirkuskoulua. Konttaamalla päästään jo kovaa vauhtia, kävellen mennään pöytiä ja seiniä vasten sivuttain. Taaperokärryllä Milton osaa painella jo tukevasti eteenpäin itsekseen. Ilman tukea meillä on jo seisty pieniä hetkiä ja muutaman kerran yritetty ottaa ne ensiaskeleetkin, mutta epävarmuus on kuitenkin ottanut vallan ja pylly tömähtää vielä nopeasti takaisin lattiaan.

Poika oli pitkään kiinnostunut pelkästään liikkumisesta, mutta nyt meillä on alettu myös puhumaan. Kahdeksankuinen Miltsu hoki jatkuvasti "paa-pa-pa-paa" (varsinkin jos muumit alkoi soimaan, mutta myös muulloin) ja nyt on alkanut kuulumaan muitakin jutuja. Suosittu on "giii", mikä tarkoittaa Gunia eli meidän Gunvald-kisua. Poika on selkeästi jo todella kiintynyt karvaiseen perheenjäseneemme. Täysi yllätys tapahtui kuitenkin muutama päivä sitten, kun olin lähtenyt kouluun ja mummi oli heti aamusta meillä hoitajana. Soittelin kotiin ja halusin sanoa Miltonille huomenet. Ja mitä poika vastasikaan kuultuaan ääneni puhelimessa? "ÄITI" Se tuli niin selkeästi, ettei siitä voinut erehtyä. Poika on siitä saakka hokenut sanaa jatkuvasti. Ja kyllähän se sydäntä lämmittää. Hauskinta tässä on kuitenkin, että olen itse jostain syystä kutsunut itseäni mammaksi, koska se on vaan tuntunut luontevammalta sanoa. Mieskin käyttää luonnollisesti mamma-sanaa, koska puhuu Miltonille ruotsia, mutta isovanhemmat ovat kyllä käyttäneet äiti-sanaa paljonkin, joten kai se on nyt vaan alettava olemaan äiti.

Tunteita ja tarpeita meillä osoitetaan jo selkeästi. Itkusta on jo helppo kuulla väsyttääkö, kiukuttaako vai onko tullut pipi. Poika kiipeää keittiön kaappeja vasten, kun haluaa maitoa ja syöttötuolia vasten kieltä samalla näyttäen kun haluaa ruokaa. Kylvyssä ollaan käyty nyt joka toinen päivä ja Milton osaa usein iltaisin jo itse mennä kylpyhuoneeseen ja kurotella ammetta kohti.

Mitäs teidän pikkuisille kuuluu?

27. tammikuuta 2015

Apua sormiruokailuun

Meillä on ollut pienimuotoinen ongelma sormiruokailun suhteen. Meidän keittiön pöytä on pyöreä ja pojan on ollut todella vaikea syödä mitään itse sen ääressä ilman että ruoat tipahtavat käsistä samantien lattialle. Siksi ollaan siirretty sormiruokailua aina vaan eteenpäin ja olen syöttänyt pojalle melkein kaiken itse. Viime aikoina ollaan kuitenkin huomattu, että pojan mielenkiinto omatoimiseen syömiseen on kasvanut ja päätin, että jonkinnäköistä apuvälinettä oli alettava katselemaan. Kun meillä nyt tämä Tripp Trapp sattui olemaan enkä halunnut toista "pikkupöytää" sisältävää tuolia hankkia, aloin metsästämään muita vaihtoehtoja.


Monissa blogeissa olin törmännyt Tripp Trapp -tuoleihin tarkoitettuihin Playtray-tarjottimiin ja päädyin  viime viikolla itsekin tilaamaan meille sellaisen Maxplaysta. Ensimmäiset kokemukset tarjottimesta ovat hyvät! Ollaan päästy samantien aloittamaan sormiruokailut ja nyt suurin osa omenan- ja banaaninpaloista pyörii tarjottimen päällä sen sijaan että ne tipahtelisivat yksi toisensa jälkeen lattialle.  Tarjottimelta pojan on helppo napsia paloja suuhun, tänäänkin poika popsi innoissaan banaaninpaloja minkä kerkesi. Tarjotin on myös helppo irrottaa tuolista ja pestä.


Ja mikäli muillakin sormiruokailijoilla on tarvetta tarjottimelle, niin Maxplay tarjoaa blogin lukijoille -15% alennusta Playtray-tarjottimista 28.-31.1. välisenä aikana koodilla YHTEEN.

Postaus toteutettu yhteistyössä Maxplayn kanssa. Tarjotin ostettu itse.

25. tammikuuta 2015

Värihaaste: VAALEANPUNAINEN


Sain Perhosia masussa -blogin Minnalta haasteen, jossa on tarkoitus viiden postauksen verran esitellä kodista löytyviä värejä. Jokaisella kerralla esitellään uusi väri ja haastetaan mukaan yksi bloggaaja. Mielestäni aika hauska haaste, johon oli helppo lähteä mukaan.

Aloitetaan vaaleanpunaisella, joka on mun suosikkitehosteväri sisustuksessa (pienissä määrin). Väriä meiltä löytyy sekä hempeämpänä vaaleanpunaisena, että pirteämpänä pinkkinä. Ennen meiltä löytyi enemmänkin vaaleanpunaista väriä, nykyään olen alkanut suosimaan enemmän maanläheisempiä värejä. Kuviin ikuistin viime kesänä ostamani mekon, joka oli ihana löytö etsiessäni mekkoa hääjuhliin. Pinkit tabletit löysin Porvoon vanhasta kaupungista joulukuussa etsiskellessäni joululahjoja, ne oli täydelliset meidän pyöreään keittiönpöytään. Mariskooleja meiltä löytyy neljässä eri värissä. Raidallinen viltti on ollut meillä jo kauan. Kukkataulun ostin syksyllä myöskin vanhasta kaupungista, ihastuin siihen samantien. Loppuun vielä muutama kuva vaatekomeron uumenista, muutaman vuoden takaiselta New Yorkin reissulta kuskattu VS-kassi ja Ikean raidallisia säilytyslaatikoita.

 

Ensimmäisenä haaste lähtee Hulivilini -blogin Maarialle!

23. tammikuuta 2015

Hetkellinen vauvakuume


Mun on ihan pakko paljastaa teille, minkä ympärillä mun ajatukset on tässä joulun jälkeen liikkunut. Otsikkokin sen jo paljastaa eli ilmassa on ollut vauvakuumetta. Huh! Tai pikemminkin oli, sillä nyt se on tipotiessään. Olen ihan kysymysmerkkinä itsekkin. Mitä oikein tapahtui? Kerronpa miten kaikki lähti liikkeelle..


Joulun jälkeen meillä oli paljon perheen yhteisiä vapaapäiviä ja vietittiin niitä rennosti kotosalla kolmistaan. Milton täytti 8 kuukautta ja huomasin oikeastaan vauvamaisten piirteiden katoavan pojasta yksi toisensa jälkeen. Meillä asustaa jo iso poika, joka kykenee jo vaikka mihin. Alettiin sitten siinä pohtia meidän tulevia vuosia ja itsehän olen aina kuuluttanut sen perään, että minunhan on saatava ainakin kaksi lasta, jotta heistä tulisi toistensa tuki ja turva tulevaisuudessa. Näitä samoja ajatuksia pyörittelin mielessäni joululomallakin ja yhtäkkiä vaan iski ihan hirveä vauvakuume! Olin aivan myyty ajatukselle, että nyt on yritettävä toista vauvaa. Mielessä pyöri pumpulisia ajatuksia siitä kuinka lapsille tulisi pieni ikäero ja heistä tulisi kuin paita ja peppu. Näin silmissäni jo yhteiset leikit, yhteiset  salaisuudet ja minimaalisen pituuseron. Olin aivan myyty ajatukselle toisesta lapsesta.


Pyöriteltiin ajatusta täällä kotona suuntaan jos toiseen muutaman viikon ajan, mutta minkäänlaisia päätöksiä asiasta ei varsinaisesti tehty. Kunnes sitten huomasin, että se kiiltokuvamainen ajatuskupla alkoi pikkuhiljaa hiipiä mielestäni pois. Yhtäkkiä järki astui kuvioihin mukaan ja aloin miettimään ajatuksiani ihan uusiksi. En tiedä oliko sillä vaikutusta, että palasin taas kouluun ja sain paljon uutta motivaatiota opintojeni edistymiseen vai oliko tämä kenties jokin hormonitoiminnan aikaansaama hämäys, mutta nyt kuumeilu on tipotiessään.

Tajusin, kuinka mahtavaa meidän elämä kolmihenkisenä perheenä tällä hetkellä on. Miten ihanassa iässä Milton on ja kuinka kivaa on, että pystytään keskittymään häneen täysillä ja silti harrastamaan myös omia harrastuksia. Tarkoitus ei olisi jäädä koulunpenkille kymmeniksi vuosiksi roikkumaan, joten opinnoissa pitäisi päästä nyt taas reippaasti liikkeelle. Myöskään ajatus siitä, että mun pitäisi saada kaksi alle kaksivuotiasta lasta päivittäin ulos ja rappusia ylös alas tässä meidän hissittömässä kerrostalossa ei vaan enää tuntunutkaan kovin luontevalta. Yhtäkkiä tuntuikin vaan siltä, että nyt on hyvä olla ihan vaan näin.


Tottakai halutaan edelleen toinen lapsi, mutta en usko että sen aika on ihan vielä. Sisaruksista tulee varmasti läheisiä, vaikka ikäero tulisikin olemaan vähän suurempi. Jotenkin nyt vaan tuntuu tärkeältä antaa kaikki huomio Miltonille ja katsoa tämä elämänvaihe läpi ilman uusia muutoksia.

Matkataan tosin huomenna katsomaan pientä vastasyntynyttä vauvelia, joten saa nähdä nostaako mun vauvakuumeilut taas päätään.. Kuinka ihminen voi olla näin tuuliviiri ajatustensa kanssa?

Onko kellään muulla ollut samanlaisia ajatuksia tässä vaiheessa vauvavuotta?

22. tammikuuta 2015

Helppoa arkiruokaa


Nyt aloitettuani osa-aikaiset opiskelut, on energiaa riittänyt kodin puolellakin taas enemmän. Kiinnostus ruoanlaittoon on taas nostanut päätään ja vaikka meillä mies se parempi kokki onkin niin olen nyt yrittänyt kokkailla myös päivisin Miltonin puuhaillessa lattialla lelujensa parissa. Tykkään ottaa päiväuniajan itselleni, istua vaan ja hengähtää. Ruoanlaitto ja siivoukset tulee näin ollen hoidettua pojan kanssa "yhdessä".

Neuvolassa näytettiin vihreää valoa koko perheen yhteisiin ruokiin siirtymiseen ja pikkuhiljaa ollaan alettu syöttämään myös pojalle hieman maustettua ruokaa. Suolaa en lisäile ikinä meidänkään ruokiin niin aika samoilla linjoilla mennään kuin ennenkin, ehkä mausteita vähän vähemmän vaan.


Syödään yleensä jauhelihaa, kanaa tai lohta. Ei olla kastikeihmisiä, vaan ollaan totuttu syömään lihat ja kanat ihan sellaisenaan. Ei käytetä juurikaan perunaa, mutta bataatista on tullut mun suosikki hiilarinlähde arkiruokailussa. Bataatti maistuu muuten vieläkin paremmalle uuninrapeana, suosittelen kokeilemaan! Pyrin täyttämään omasta lautasestani puolet kasviksilla. Tämän hetken suosikkeja ovat parsakaali ja avokado.

Näitä kaikkia syötetään myös pojalle, joskin paljon sosemaisemmassa muodossa. Avokadosta tuli heti ensimmäisen kokeilun jälkeen pojan suosikki, mutta harmikseni huomasin, että se ei taidakaan jostain syystä sopia pojan vatsalle ja aiheutti kenties myös hieman ihottumaa, joten en ole nyt sitä uskaltanut antaa. Milton on onneksi kaikkiruokainen ja on tähän asti syönyt juuri kaikkea mitä hänelle ollaan tarjottu.


Viikonloppuisin meillä saatetaan syödä vähän rasvaisempaa ja täyteläisempää ruokaa, mutta arkena mennään aika terveellisellä linjalla. Musta on kiva kuitenkin kokeilla kaikkea erilaista ja esimerkiksi uusia kasviksia lisäisin mielelläni ruokavalioon. Tuo herne-maissi-paprika-pakaste oli kyllä vähän kokeilumielessä mukana tällä aterialla, sillä yleensä suositaan tuoreita kasviksia.

Millaista arkiruokaa teillä syödään? Mitkä on teidän lempparikasviksia?

21. tammikuuta 2015

Ihania sisustusjulisteita + ARVONTA

Olen jo pitkään etsiskellyt erilaisia kehyksiin laitettavia sisustusjulisteita. Erityisesti keittiön seinä ja lastenhuone kaipaisivat uusia tauluja. Keittiöön haluaisin laittaa erilaisia tekstitauluja ja lastenhuoneen seinään sopisi jotkin kivat lapsiaiheiset kuvat ja tekstit.

kuvat: walldesign.fi

Löysin Walldesign.fi -sivustolta vaikka mitä ihania julisteita, joita voisin kotiuttaa meidän seiniä koristamaan. Valikoima on laaja, jokaiseen makuun löytyy jotakin.

Ilokseni voinkin nyt kertoa, että saan järjestää arvonnan teille lukijoille yhteistyössä Walldesign.fi kanssa! Arvottavana on 2kpl vapaavalintaista A4-kokoista julistetta, jotka arvon kahdelle eri henkilölle.

Kilpailun säännöt: Yhden arvan saavat kaikki kilpailuun osallistuvat ja kahdella arvalla voit osallistua, mikäli olet liittynyt blogin lukijaksi (esim. Bloggerissa, Bloglovinissa tai Facebookissa). Kerro siis kommenttiboxiin, kuinka monella arvalla olet mukana ja muista jättää samalla sähköpostiosoitteesi. Arvonta alkaa nyt ja päättyy maanantaina 26.1.

Postaus toteutettu yhteistyössä Walldesign.fi kanssa.

Arvonta on päättynyt! Julisteiden voittajat ovat Mirppu ja Mira. Voittajille on lähetetty sähköpostia!

Meidän Kånken-reput


Täällä ollaan täysin hurahdettu näihin Fjällrävenin Kånken-reppuihin. Olen jo kauan katsellut noita Mini-reppuja kaupoissa ja iloksemme joulun paketeista paljastui ihana pirteän sininen reppu meidän perheen pienimmälle. Hieman on reppu vielä iso pojan selkään, mutta hoitokassina meillä jo ahkerassa käytössä. Saatiin esittää joulupukille väritoive ja vaihtoehtojahan olisi ollut vaikka kuinka paljon. Tämä sininen on kyllä tosi kiva ja poikamainen.


Olen myös itse ahkera Kånkenin käyttäjä. Multa löytyy Big-mallinen violetti reppu, joka onkin jo 2,5 vuotta vanha. Käytän sitä pääasiallisesti salireppuna, mutta välillä tullut käytettyä sitä myös koulussa, mikäli on ollut paljon kirjoja matkassa. Miltonin uuden repun rinnalla mun reppu ei enää loista aivan yhtä uutukaisen näköisenä, vaikka kestävä se on kyllä ollut. Salille en enää varmaan edes osaisi lähteä sellaisen tavallisen olalle laitettavan kassin kanssa, niin tykästynyt olen reppuiluun.

Tekisi mieli hankkia koulurepuksi vielä se peruskokoinen reppu ehkäpä mustana, sitten olisi meillä kunnon Kånken -perhe kasassa.

Onkos siellä muita Kånken-reppuihin hurahtaneita?

20. tammikuuta 2015

Kodikkuutta olohuoneeseen maton avulla


Olohuoneen toimiessa pääasiallisena leikkikenttänä, haluttiin panostaa kunnon mattoon. Tähän astihan meillä oli olohuoneessa ollut vanhasta asunnosta mukana kulkeutunut Ikean karvamatto, joka oli  nykyiseen olohuoneeseemme auttamatta ihan liian pieni. Meillä on sen verran iso ja pitkähkö olohuone ja koska haluttiin maton peittävän iso osa lattiasta, oli lähdettävä etsiskelemään kokoa 200x300. Kierreltyämme kaikki huonekaluliikkeet läpi, löytyi se oikea vihdoin Vepsäläiseltä. Matto on Furninovan karvamatto, pehmoisempi kuin edellinen ja nyt on myös sitä hakemaamme kokoa.

Mallailtiin mattoa kaikin päin ja lopulta tultiin siihen tulokseen, että maton on vaan pakko olla samaan suuntaan kuin sohva pituudeltaan. Päätettiin siis muuttaa olohuoneen järjestys täysin uusiksi. Sohva siirtyi ikkunan edestä takaisin pitkälle seinälle ja näin saatiin matto kivasti keskelle huonetta.

Tykkään meidän olohuoneesta tällaisenaan tosi paljon. Kyllähän se oikeankokoinen matto näköjään vaan muuttaa yleisilmettä hyvinkin paljon. Aluksi mietittiin jotain vaaleampaa mattoa, mutta ajateltiin sitten, että ehkä se ei lapsiperheessä olisi ollut kovin hyvä idea ja itseasiassa tämä taupen värinen matto tuokin kivasti lämpöä kaiken vaalean keskelle.

Mitäs tykkäsitte olohuoneen uudesta ilmeestä? Millaisista matoista pidätte?

18. tammikuuta 2015

Kannattaako lastenvaatteista maksaa?

Olen materialisti, tykkään hankkia uusia juttuja kotiin ja vaatekaappiin. En ole säästeliäs ihminen, parannettavaa on siinä suhteessa huimasti. Asiaa ei auta yhtään se, että olen pojan syntymän jälkeen  onnistunut kehittämään itselleni uuden harrastuksen. Nimittäin lastenvaatteet.

On toki luonnollista ostaa kasvavalle lapselleen uusia vaatteita, koska pitäähän hänetkin johonkin pukea. Mutta ehkä siinä on ero käyttääkö suurimman osan käyttörahoistaan lapsensa vaatteisiin vai johonkin muuhun. Osa ostaa lastenvaatteet kirpputoreilta edullisesti ja toinen saa kassillisen sukulaislapsen vanhoja vaatteita, joilla pärjätään ensimmäinen vuosi reippaasti. Itsekin voisin näin tehdä, mutta jostain syystä sitä vaan tulee hankittua melkein kaikki uutena. Muutamia hyviä löytöjä olen itsekin kirpputoreilta tehnyt, mutta olen aina tarkka enkä tykkää ostella yhtään kuluneita tai nukkaantuneita vaatteita.

Jotenkin se saa mut erityisen iloiseksi, kun saan pukea poikani kivoihin vaatteisiin ja miettiä erilaisia yhdistelmiä. Kierrellä kauppoja ja hypistellä erilaisia malleja ja kuoseja. Tuntuu, että ikäänkuin pukeutuisin itsekin lapseni kautta. Niin hurahtanut olen. Ennen tuli nimittäin hankittua itselle paljon uusia vaatteita, mutta nykyään mielenkiinto kohdistuukin enemmän kauppojen lastenvaateosastoille kuin aikuisten puolelle. Toki tykkään kulkea siisteissä vaatteissa itsekin, mutta enää ei itselle tule juurikaan osteltua vaatteita noin huvin vuoksi, vaan yleensä päädyn sinne aikuisten puolelle etsiskelemään vaatteita siinä vaiheessa kun huomaan kaapistani puuttuvan jonkun tietyn tarpeellisen vaatekappaleen. Pojalle taas tulee tehtyä paljon heräteostoksiakin vaateosastoilla. Mistähän tämä johtuu? Siihen mulla ei ole vastausta. Hurahtaja mikä hurahtaja.

Alkuun tuli hankittua suurin osa lastenvaatteista Lindexistä tai KappAhlista edullisuuden vuoksi, mutta nyt pojan kasvu on hieman alkanut hidastamaan vauhtia ja eri vaatekappaleita pystyy jo käyttämään paljon pidemmän aikaa. Siksi olen alkanut suunnata kiinnostustani edullisten lastenvaatteiden lisäksi myös hieman hintavampien merkkien pariin. Gugguun ja Papun mallistoista olen löytänyt tosi kivoja vaatteita ja muutamia vaatekappaleita olen pojalle niistä jo hankkinutkin. Mutta kannattaako lastenvaatteista todella maksaa niin paljon? Se on kysymys, jota olen myös itselleni esittänyt viime aikoina paljon ja olen päätynyt lopputulokseen, että miksi ei kannattaisi. Itse huomaan selkeää laatueroa kalliimpien ja halvempien vaatteiden välillä. Useista pesuista huolimatta nuo hintavammat vaatteet ovat pysyneet hyvinä, kun taas moni edullinen vaate on alkanut todella helposti nukkaantua, reikiintyä tai kovettua. Olin esimerkiksi alkuun aivan ihastunut Zaran lastenvaatteisiin, mutta todella moni niistä meni nopeasti huonoon kuntoon, joten enää ostelen sieltä vaatteita paljon harvemmin. Edelleen ostan paljon vaatteita mm. H&M:ltä ja Lindexistä, mutta silti on mukavaa hankkia muutamia laadukkaampiakin vaatteita täydentämään vaatekaappia ja asuja. Polarn O. Pyret on yksi mun suosikeista, vaatteet ovat hyvälaatuisia, mukavan tuntuisia, ihania raitakuosisia ja niillä on hyvä jälleenmyyntiarvokin. Vaikka esimerkiksi H&M:ltä löytyy paljon kivannäköisiä vaatteita, ei niistä kyllä eteenpäin myytynä tule saamaan kuin korkeintaan 50 senttiä per body.

Ehkä tärkein pointti tässä koko kirjoituksessa on kuitenkin se, että ei kai se ole keneltäkään muulta pois, jos tykkää pukea lapsensa kivoihin vaatteisiin ja panostaa niihin? Ihmiset kun tykkäävät käyttää rahaa vaikka minkälaisiin ostoksiin. Yksi tuhlaa omiin vaatteisiin, toinen elektroniikkaan ja kolmas autoihin. Tämä taitaa tällä hetkellä olla se minun heikko kohtani. Lopuksi vielä kuvapläjäys pojan asuista kuukausien varrelta. Osa vaatteista on saatu lahjaksi, suurin osa kuitenkin hankittu itse. 

 Kuva 1. neule Polarn O. Pyret, housut Lindex
Kuva 2. housut Lundmyr of Sweden, tossut H&M

body Lindex, farkut Zara, kengät Nike 

body Name It, housut Zara 

Kuva 1. body ja housut Polarn O. Pyret
Kuva 2. neule KappAhl Newbie housut Papu 

paita Gugguu, housut Polarn O. Pyret 

Kuva 1. body Lindex, housut Me&I
Kuva 2. paita Next, housut KappAhl Newbie, kengät Converse

Paita H&M, housut Papu

body Papu, housut KappAhl Newbie

Kuva 1. haalari KappAhl (kirpputorilta), pipo H&M
Kuva 2. haalari Molo, pipo Fredrikson

Kuva 1. haalari Gugguu
Kuva 2. paita H&M, housut Papu

Kuva 1. paita H&M, neule PompDeLux, farkut H&M
Kuva 2. paita ja slipoveri PompDeLux, farkut KappAhl (kirpputorilta)

Kuva 1. paita PompDeLux, housut Lindex
Kuva 2. paita Lindex, housut Polarn O. Pyret

Osteletteko te paljon lastenvaatteita? Suositteko edullisia vai hintavampia vaatteita? Mikä on lempparivaatemerkki?

16. tammikuuta 2015

Musta piti tulla sellainen hösöttäjä-äiti


Ennen pojan syntymää kuvittelin, että musta tulisi sellainen hösöttäjä-äiti, joka stressaa kaikesta. Ajattelin, että tulisin juoksemaan sydän kurkussa pojan perässä pyrkien välttämään jokaisen kolhun ja kolinan. Ja niin taisi luulla kaikki muutkin, jotka vähänkään mua tuntevat. Äitiyttä on kohta takana yhdeksän kuukautta ja voin ihmetyksekseni todeta, että ei musta tullutkaan sellaista. On aina yhtä jännää, kun pystyy yllättämään itse itsensä. En nimittäin ole mielestäni ollut yhtään sellainen äiti mitä kuvittelin olevani.

Äitiys on asia, jonka olen kokenut niin omaksi jutukseni, ettei mua pojan syntymän jälkeen ole hetkeäkään mietityttänyt pärjäänkö vai en (jos ei nyt lasketa ensimmäistä synnytyksen jälkeistä viikkoa, kun itkin babyblues-houruissani kotona että me ei selvitä tästä). Äitiys tuntuu olevan itselläni niitä harvoja asioita, jotka saavat aikaan sen hitto mähän osaan tämän homman -fiiliksen. Melkeinpä kaikessa muussa koen olevani keskinkertainen. Mutta oman lapseni hoito ja kasvatus tuntuu niin luonnolliselta ja sujuvalta. En epäröi tehdä asioita niin kuin ne itse parhaaksi näen. En myöskään juuri välitä muiden neuvoista, jos en itse koe niitä meille sopiviksi. Mielipiteitä on kuitenkin aina laidasta laitaan.


Vaikka meillä onkin varsin meneväinen lapsi, niin jotenkin sitä vaan osaa luottaa. Pieniä kolhuja ja kompurointeja tulee, mutta en ole kokenut tarpeelliseksi seisoa pojan takana jokaisessa tilanteessa. Jotenkin uskon, että liiallisella suojelemisella tekisin lapselleni vaan hallaa pidemmän päälle. Tarkoituksena kun on kuitenkin kasvattaa pojasta itsenäinen ja rohkea ihminen. Ja se uteliaisuuden määrä mitä tuossa pienessä ihmisessä selkeästi kasvaa, pitäköön siitä kiinni. Se tulee vielä viemään hänet pitkälle.

Tietystä rentoudesta huolimatta olen kuitenkin aika tarkka joissain asioissa. Yritän rajoittaa ylimääräistä pelleilyä ruokaillessa eikä meillä esimerkiksi oteta leluja mukaan ruokapöytään samaan aikaan kun syödään. Komennan, jos koen sen tarpeelliseksi ja sanon tarpeeksi monta kertaa tiukkaa eitä, vaikken tiedäkään mitä siitä menee vielä perille. Poika on kyllä viime aikoina alkanut huolestuttavan usein hihkumaan jotakin eeiihh kuuloista sanaa ja nauranut iloisesti perään, joten siitä voi varmaan päätellä miten ne komentelut on menneet perille..


Olen myös yllättynyt siitä, miten paljon olen rakastunut tiettyihin rutiineihin. Tässäkin suhteessa luulin olevani erilainen, mutta olen tosiaan oppinut nauttimaan siitä, miten paljon rutiinit helpottavat elämää lapsen kanssa. Esimerkiksi samalla kaavalla toistuvat illat eivät ole tärkeitä vain pojalle, vaan myös itselleni. Jotenkin ne rauhoittavat omaakin mieltä. (Heh.. Emmi muutama vuosi sitten ei olisi kyllä tajunnut mitään tästä mitä nyt höpötän..)

Kyllä sitä vaan näköjään voi löytää itsestäänkin niin paljon uusia puolia. Tai sitten on vain oppinut näkemään asioita aivan eri tavalla. Yksi ehkä tärkein lapsen kasvatukseen liittyvä oivallus on ollut se, ettei kasvatusta voi tehdä vain yhden ja tietyn kaavan mukaan. Tietyt periaatteet on hyvä olla, mutta jokainen lapsi on oma yksilönsä ja vaatii ihan omanlaistaan huomiota ja kasvatusta. Tärkeintä onkin mun mielestä oppia tuntemaan oma lapsi niin hyvin, että tietää mitä hän tarvitsee.

Vastasiko teillä omat uskomukset itsestänne sitä millaisia äitejä teistä todellisuudessa tuli? Olisi mielenkiintoista kuulla muiden kokemuksia asiasta!

14. tammikuuta 2015

Uusi arki on alkanut

Niin se maanantai sitten koitti ja oli aika pakata koululaukku valmiiksi ja suunnata takaisin yliopistolle. Edellisestä kerrasta oli jo aikaa, syksyllä olin käynyt siellä vain pikaisesti hakemassa lukuvuositarran opiskelijakorttiin. Yleensä nukun kuin tukki, mutta sunnuntain ja maanantain välisen yön pyörin sängyssä ja valvoskelin muutaman tunnin keskellä yötä. Ilmeisesti jännitti. Aamulla heräsin aikaisin, poika oli vielä unessa ja sain rauhassa syödä puuron ja juoda pari kuppia kahvia. Mies lähti hakemaan äitiäni meille ja laitoin itseni sillä aikaa valmiiksi. Tässä vaiheessa tuntui kuin olisi lähdössä ensimmäistä kertaa ihan vieraaseen paikkaan, aivan kuin ensimmäisenä koulupäivänä. Poika nukkui edelleen, kun tehtiin lähtöä. Olisin halunnut sanoa pienelle heipat, mutta annoin toisen nukkua ja lähdettiin vähin äänin ajelemaan.

Fiilis oli innostunut. Viimeiset kahdeksan kuukautta olin aloittanut jokaisen aamun vaipanvaihdolla ja maidonjuottamisella. Tuntui oudolta olla itsekseen ja menossa tekemään jotain yksin näin aikaisin aamulla. Ensimmäinen päivä oli hyvin lyhyt, vain yksi luento, joka päättyi jo aamupäivällä. Kävin syömässä ja suuntasin takaisin bussilla. Olo oli motivoitunut ja innostunut, mutta samalla kova ikävä pientä kohtaan. Kotona olinkin jo puolilta päivin. Milton oli juuri nukkumassa päiväuniaan, mutta heräsi pian paluuni jälkeen. Aamupäivä oli mennyt heillä hyvin eikä poika tuntunut edes huomanneen poissaoloani. Iltapäivä katseltiin Muumeja ja leikittiin.

Tuli seuraava aamu, kuskattiin poika toisille isovanhemmille hoitoon, jonne pikkumies jäi vilkuttamaan iloisesti. Tämäkään päivä ei ollut pitkä, mutta kotiin palatessa tuli sellainen fiilis, että nyt oli vaan pakko saada olla kotona muutama päivä ja päätin, että menisin seuraavan kerran koululle vasta perjantaina. Huomasin, että jo kahden päivän jälkeen aloin tuntemaan pientä eroahdistusta. Poika ei näyttänyt olevan moksiskaan, olihan hänellä tutut ja turvalliset hoitajat, mutta itseäni vähän ahdisti.

Onneksi aloitellaan pehmeällä laskulla uuteen arkeen. Tiedän, etten olisi valmis olemaan pojasta erossa yhtään enempää, kolmekin kertaa viikossa tuntuu olevan jo paljon. Mielessä pyörii kysymyksiä. Mitä jos en enää olekaan se tärkein? Mitä jos poika kokee, että hylkään hänet? Mitä jos se saa jotain kamalia traumoja, jotka ei vaan vielä näy ulospäin? Mitä jos sillä on ihan hirveä ikävä äitiä?

Ehkä tämä tästä. Päivä kerrallaan. Ensi viikko on onneksi kokonaan vapaa koulusta ja saan olla kotona. Alkuvuosi menee nopeasti ja maaliskuusta eteenpäin olen taan pojan kanssa pääsääntöisesti kotona. Kevääksi meillä on muutenkin muutamia erittäin mielenkiintoisia juttuja suunnitteilla, sekä itselläni että koko perheellä. Niistä tulen varmasti kertomaan myöhemmin lisää. Huomaan, jo nyt että olen saanut tällä viikolla rutkasti lisää energiaa. Siivoilut ja kokkailutkin tuntuvat kiinnostavan paljon enemmän.  Musta tuntuu, että tästä tulee hyvä vuosi. 


Kuva löytyy myös Instagram -tililtäni @emmiyhteenkasvettu. Meidän kuulumisia kannattaa seurailla myös sitä kautta, päivittelen profiilia aktiivisesti.