28. helmikuuta 2015

Perhepäivä ja SnadiStadi


Meillä oli tänään menoa Helsingissä ja päätettiin sitä ennen koko perheen voimin käydä testaamassa lasten temmellyspaikka Ruoholahdessa, nimittäin SnadiStadi! Nyt kun Milton on alkanut kävelemään, on  kivempi mennä tällaisiin paikkoihin, kun poika ei enää niin helposti jää muiden jalkoihin. Alle vuoden ikäiset lapset pääsee ilmaiseksi sisään ja aikuisilta maksu on 2 euroa (+kahvi), joten ei haitannut vaikkei meillä ollutkaan aikaa olla paikalla kuin tunti. Vuoden ikäisen lapsen sisäänpääsystä saakin jo maksaa 12 euroa, joten sitten on ehkä kannattavampaa viettää paikanpäällä useampikin tunti. 

Koska oli lauantai niin paikka oli tietysti tupaten täynnä. Hyvin me kuitenkin sekaan mahduttiin ja SnadiStadissa onkin alle 4-vuotiaille oma leikkialue, josta löytyy pallomerta, liukumäkeä, trampoliinia ja kaikkea muuta pientä kivaa. Milton oli kyllä innoissaan paikasta ja tykkäsi erityisesti trampoliinista ja sitten tuosta ensimmäisen kuvan "talosta", jonka sisälle meni mielellään majailemaan. SnadiStadistahan löytyy vaikka mitä isommillekin lapsille ja näitä pienimpiä varten löytyy myös hiekkalaatikko.

Ihanaa viikonlopun jatkoa!

26. helmikuuta 2015

Välikausivaatteet - CHECK!

Kuulin tänään aamulla koululle kävellessäni lintujen visertelyä, mikä ihana kevään merkki! Lumi on alkanut sulaa pois ja ihan pianhan ollaan jo maaliskuun puolella. Halusin hankkia Miltonille välikausivaatteet hyvissä ajoin ja tällä kertaa tilasin sekä haalarin että takin netistä. Kun talvihaalari oli meillä räikeän värinen, niin nyt välikausivaatteissa mennäänkin sitten vähän maanläheisemmissä värimaailmoissa. Sisävaatteissa tulee todennäköisesti väriä näkymään puolestaan taas enemmän kun kevät tulee. Näiden ulkoiluvaatteiden shoppailu on mun mielestä jotenkin tosi kivaa, ehkä senkin takia, että pitää tarkkaan miettiä millaisia vaatteita haluaa lapselle pukea jokaikinen päivä monen kuukauden ajan. Muiden vaatteiden osalta kun tulee tehtyä enemmän niitä heräteostoksia ja vaatteita vaihdeltua ihan päivän fiiliksen mukaan.


Haalarin kanssa pohdin pitkään suuntaan jos toiseen. Päädyin lopulta tilaamaan tämän POMPdeLUXin tummansinisen softshell-haalarin, koska nämä on olleet selkeästi suosittuja (eli toivottavasti siis myös hyväksi todettuja) ja hinta oli sopivan edullinen. Haalarissa on sisällä fleecevuori. Klikkailin haalarin ostoskoriin melkein samantien uuden kevätmalliston saavuttua verkkokauppaan ja sieltä olikin jo tämä samainen haalari ruskealla vetoketjulla myyty meidän pojan koossa samantien loppuun. Otin puvun koossa 86, mikä on Miltonille vielä vähän reilu koko. Mutta mieluummin hieman reilu kuin piukka. Haalari löytyy täältä.


Koska välillä on kiva vähän hienostellakin pojan pukemisessa eikä aina jaksa laittaa sitä haalaria, piti Miltonille hankkia myös uusi citytakki. Kun bongasin tämän vihreän parkan Nextin sivuilta, olin ihan myyty. Takki on kokoa 80-86, mikä sopii nyt hyvin ja alle mahtuu hyvin huppari tai muu paksumpi paita. Tämä on myös vähän pidempää mallia. Kaupunkitakki löytyy täältä ja kokojakin näyttäisi vielä hyvin olevan jäljellä, jos joku kaipailee edullista citytakkia.


Hankin pojalle myös pari uutta kevätpipoa. Ohuempi neulepipo on H&M:n ja kirkas sininen Polarn O. Pyretin. Kirkkaansininen pipo matchaa hyvin poitsun kevätkenkien kanssa, jotka tulikin jo esiteltyä tässä postauksessa. Hyvin peruspoikaväreillä siis ulkoillaan tänä keväänä, sinistä ja vihreää. Vielä saavat välikausivaatteet hetken odotella sisällä lämpöasteiden nousua, sovituskuvia laittelen sitten siinä vaiheessa kun uskaltaudutaan näissä vermeissä ulos.

Joko teillä on lasten välikausivaatteet hankittu, vai pohditteko vielä? Onko jokin merkki mitä suositte lasten ulkoiluvaatteissa?

25. helmikuuta 2015

Näin meillä leikitään + ARVONTA

Meidän Milton täyttää ihan juuri 10 kuukautta ja hän on innokas leikkijä. Leluja on kertynyt iso korillinen ja poika käy sieltä itse valitsemassa millaisilla leluilla tekee milloinkin mieli leikkiä. Suosikkilelut voivat vaihdella ihan päivän mukaan, välillä ääntä pitävät lelut on kivoimpia ja välillä on pakko päästä huristelemaan autoilla.

Milton leikkii vain pieniä hetkiä yksin ja haluaa mieluiten aikuisen mukaan leikkeihin. Aikuinen toimii oppaana leikkiin ja Milton seuraa ja ottaa innokkaasti mallia. Viimeisen kuukauden aikana pojan leikkitaidot on kehittyneet huimasti. Edelleen lelut menevät usein suuhun mutta niitä on alettu tutkimaan nyt myös muutenkin. Pehmolelut saavat päivittäin lukuisia haleja ja pusuja, autoilla rullataan lattialla ympyrää, puhelimet päätyvät jo korvalle ja ääntä pitäviä leluja on opittu painamaan jo oikeista kohdista. Parasta Miltonista on kuitenkin selkeästi tällä hetkellä se, kun otan hänet syliini, otetaan joku lelu käteen ja poika saa ikäänkuin leikkiä minun kautta. Eli Milton ohjaa kättäni, mutta minä leikin. Sitä on hauska seurata.


Mielestäni on kiva, että eri lelut kehittävät mahdollisimman monipuolisesti lapsen taitoja. Saatiin Fiksumuksulta testiin muutamia leluja, joita lähdettiinkin pojan kanssa innoissamme testailemaan. Fiksumuksun tuotteet ovat ekologisia ja CE sertifioituja (eli täyttävät EU:n vaatimukset turvallisuudesta). Valikoimista löytyy vaikka mitä kivaa ja paljon esimerkiksi puisia leluja. 

Milton pääsi kokeilemaan leluboxia nimeltään Ekat työkalut. Boxi on pehmeä ja sen sisältä paljastuu erilaisia pehmeitä leikkityökaluja. Työkalut pitävät heiluttamalla erilaisia ääniä, on tööttiä ja helinää. Tuotteet ovat pehmeitä, joten ei haittaa vaikka kuinka koputtelisi vasaralla. Työkalupakki on tarkoitettu 1-3-vuotiaille, mutta herätti kyllä meidän pojan mielenkiinnon jo nyt. Myöhemmin varmasti työkalujenkin merkitys alkaa pikkuhiljaa selvenemään. Tämä oli kiva lisäys meidän leluvalikoimaan, pitäähän pojalla sentään oma työkalupakki olla, kun isäkin on rakennusalalla!


Saatiin myös kokeiluun pieni puinen Perhostoukka, joka käy leluksi ihan vauvasta kolmevuotiaaseen. Toukka taipuilee pienissä sormissa kivasti ja onkin tarkoitettu kehittämään lapsen hienomotoriikkaa. Meidän Milton tykkää jatkuvasti kuljetella jotain näperryslelua käsissään ja tämä on mun mielestä juuri sopivan pieni pikkulasten käsiin. Tosi kiva sorminäppäryyslelu.

Sain lisäksi arpoa yhteistyössä Fiksumuksun kanssa teille yhden tällaisen samaisen Perhostoukan. Arvontaan pääset osallistumaan olemalla blogin rekisteröitynyt lukija (Blogger, Bloglovin, Blogilista tai Facebook) ja kommentoimalla tähän postaukseen mitä kautta seurailet. Toisen arvan saat mikäli seuraat meitä sekä Facebookissa että jollain muulla mainitsemallani kanavalla. Kerro monellako arvalla olet mukana arvonnassa ja muista jättää toimiva sähköpostiosoite. Arvonta alkaa nyt ja päättyy ma 2.3.

Arvonta on päättynyt ja voittaja on Netteriina! Voittajalle on lähetetty sähköpostia.

Postaus toteutettu yhteistyössä Fiksumuksun kanssa.

24. helmikuuta 2015

Mitä kuuluu osa-aikaiselle kotiäidille?


Äidin kuulumisia oli toivottu, joten ajattelin pyhittää tämän postauksen pelkästään omille kuulumisilleni. Mitä siis kuuluu osa-aikaiselle kotiäidille? Itseasiassa tällä hetkellä kuuluu tosi hyvää.

Helmikuu on kohta ohi ja niin alkavat olla myös tämän kevään opiskeluni, tai ainakin säännölliset koululla käymiset. Torstaina olisi tiedossa yksi tentti ja loppukevääksi olen ilmoittaunut yhdelle luentokurssille, mutta muuten nyt tullaan olemaan paljon enemmän taas kotosalla. Kirjallisia töitähän tietysti on, mutta niitä ajattelin tehdä aina sopivan paikan tullen. Miehelläkin helpotti nyt työkiireet, mikä mahdollistaa meille enemmän niitä perheen yhteisiä hetkiä. Kokonaisuudessaan voi kyllä sanoa, että onneksi päätin lähteä jatkamaan opintoja jo nyt alkuvuodesta. Tällä hetkellä olo on nimittäin todella virkistynyt ja olen saanut paljon lisäpuhtia kotiäitiyteen.

Loppukevät ei suinkaan tule olemaan vain pelkkää kotona hengailua, vaan aika toiminnantäyteiseltä näyttäisi kalenteri lähempänä kesää. Keväällä tapahtuu paljon asioita, joista olen innoissani. Ensin on tietysti kauan odotettu lomamatkamme, jota suunnitellaan jo innoissamme. Olen myös tainnut muutamaan kertaan täällä mainita, kuinka aloitin syksyllä harrastamaan teatteria. Harjoitukset ovat jatkuneet pitkin vuotta ja olemme nyt alkaneet työstämään näytelmää, jonka esitykset ovat toukokuun alussa. Huhtikuussa tulee siis kalenterille ihan oikeastikin käyttöä. Näytelmäharjoituksia on ennen esityksiä useamman kerran viikossa ja samaan syssyyn järkätään myös pojan 1-vuotissynttäreitä. Mutta minä rakastan toimintaa ja suunnittelua, olen parhaimmillani kun saan pitää itseni kiireisenä. Sellainen  vain olen, en osaa olla paikoillani. 

Marraskuussa kirjoittelin äitiyden myötä muuttuneeni ehkä vähän yksinäiseksi ja ilokseni voin nyt sanoa, että fiilis ei ole enää samanlainen. Tajusin, että on vain mentävä eteenpäin ja taas sosiaalistuttava, jos meinaa elämästä nauttia. Muutenkin mielessä on nyt kovasti pyörinyt myönteinen suhtautuminen elämään ja sen tuomiin myötä- ja vastoinkäymisiin. Tavoitteena olisi oppia ottamaan asiat vastaan sellaisena kun ne tulevat eikä jäädä liiaksi murehtimaan menneitä. Ollaankin nyt pojan kanssa pikkuhiljaa alettu saamaan uusia äiti-lapsi-tuttuja ja on kivaa, kun pojallakin on ikäistään leikkiseuraa aina välillä. Ja on se kyllä kivaa äidillekin, ihanaa päästä juttelemaan muiden äitien kanssa. Sitten on koulu ja teatteri, missä en ole äidin roolissa ja sekin tekee kyllä hyvää, päästä säännöllisesti höpisemään mukavien ihmisten kanssa kaikesta muusta paitsi äitiydestä. Nyt tekisikin taas mieli päästä käymään jossain ulkona ihan aikuisten kesken, edellisestä kerrasta onkin kohta kolme kuukautta. Laittautua ja lähteä vähän tuulettumaan. Jotain sen suuntaista olisikin tiedossa muutaman viikon päästä.

Postissa on myös tulossa erittäin mielenkiintoinen paketti, tilasin nimittäin eilen erään jutun, josta olen jo kauan haaveillut. Jotain, mikä kasvattaa tätä bloggausinnostustakin entisestään. Arvaako kukaan mitä sieltä on tulossa?

23. helmikuuta 2015

Pientä uudistusta lastenhuoneeseen


Kuten näkyy, lastenhuone on kokenut pientä uudistusta ja mm. lelukori on siirtynyt olohuoneesta lastenhuoneeseen. Lelukorin entinen sijainti keittiön vieressä alkoi tuntumaan huonolta ratkaisulta, sillä meidän poitsu livisti jatkuvasti keittiön kaapeille ja päätettiin, että nyt olisi oikea aikaa aloittaa leikit ihan omassa huoneessa.

Instagramissa (@emmiyhteenkasvettu) osa näkikin jo, että jäin eilen yksin kotiin poikien lähdettyä kyläilemään ystävien luokse. Yritin käyttää tuon harvinaisen ajan tehokkaasti lukemalla tenttiin ja sisustamalla lastenhuonetta vähän uuteen uskoon.

Laittelin vähän säilytysratkaisuja uusiksi ja musta hylly vaihtoi kokonaan huonetta lastenhuoneesta meidän makuuhuoneeseen. Se ei jotenkin sopinut tuohon lastenhuoneen hempeään värimaailmaan ja sopiikin paljon paremmin meidän huoneeseen, jossa jo mustaa löytyy muutenkin. Lastenhuone sai heti kotoisamman ilmeen ja tänään aamulla ensimmäistä kertaa leikittiin siellä pojan kanssa. Hieman oli pikkumies aluksi ihmeissään, kun oli tähän asti tottunut huoneessa oikeastaan vaan nukkumaan, mutta lähti kuitenkin rohkeasti tutkimaan tuttua lelulaatikkoa.

Suunnitelmia lastenhuonetta varten olisi vielä paljon ja yksi niistä olisi hankkia yhteen nurkkaan tiipii! Ne on aivan ihania. Omat ompelutaitoni vaan ovat sen verran olemattomat, että itse en varmaan sellaista osaisi tehdä. Mutta tykkään kyllä nyt tästä valkoisen ja pastellinsävyjen värittämästä yleisilmeestä paljon, sopii mielestäni hyvin pienen lapsen huoneeseen.

Mitäs tykkäätte lastenhuoneen uudesta ilmeestä?

Kivasti olette jaksaneet osallistua tuohon sivupalkin kyselyyn, kiitos siitä! Suosituimpia aiheita ovat olleet lapsen kuulumiset ja äidin kuulumiset. Vielä olisi muutama päivä aikaa klikkailla millaisia postauksia tykkäisit blogista löytyvän. On kiva aina välillä kuulostella teidän lukijoidenkin toiveita ja mielipiteitä, olette kuitenkin niin tärkeässä osassa tätä blogia ja on kiva kirjoittaa aiheista, jotka teitä kiinnostaa.

22. helmikuuta 2015

Cooliakin coolimpi lomalippis

Täällä on lomakuume iskenyt päälle nyt ihan kunnolla. Matkaan on enää kuukausi aikaa ja aikahan menee nopeasti. Matkavalmistelut on jo hyvässä vauhdissa ja vaikka meidän aikuisten osalta mennäänkin paljolti vanhojen vaatteiden varassa, on tuolle pikkumiehelle täytynyt hankkia kaikenlaista. Muutamia kesävaatteita ollaan jo ostettu ja uima-asut on tilattu valmiiksi. Miltonin rantatyylistä tulossa postausta ihan pian, mutta sitä ennen tulin esittelemään pojan tulevan matkan ja ensikesän cooleimman hellepäähineen.


Viime kesänä Milton oli vielä niin pieni, ettei saanut oleskella auringossa ja meidän lomamatkalla poika tulee siis ensimmäistä kertaa viettämään aikaa auringossa, joten auringon vaaroilta suojautuminen on ehdottoman tärkeää. Olen tarkka siitä, että en halua lapseni juurikaan hengailevan päiväsaikaan auringossa ilman päähinettä. Olen monesti sanonut, että tytöille on tarjolla niin paljon kivempia asusteita, mutta lippikset tekee kyllä poikkeuksen. Pieni poika lippiksessä on vaan jotain niin suloista!

Olinkin innoissani, kun MiniQ lähetti meille yhteistyön merkeissä tämän ihanan Mini Rodinin Crocodile-lippiksen. Miten söpö toinen onkaan se päässä! Rakastan kaikkia eläinkuosisia vaatteita ja nämä uusimman malliston krototiilivaatteet kyllä kolahti, lippiksen lisäksi esimerkiksi nämä shortsit ovat kyllä niin tämän äidin makuun. 


Nyt blogin lukijoille olisi luvassa alekoodi MiniQ -verkkokauppaan, josta löytyy Mini Rodinin vaatteiden lisäksi paljon muitakin ihania lastenvaatteita ja -asusteita. Koodilla yhteenkasvettu saa nyt -15% alennuksen kaikista yli 30e ostoksista. Koodi on voimassa 8.3. saakka.

Onkos siellä muita lippisintoilijoita? Mitä tykkäätte eläinkuoseista lastenvaatteissa?

Postaus toteutettu yhteistyössä MiniQ:n kanssa.

20. helmikuuta 2015

Taapero ja siisti koti, mahdoton yhtälö?

Arki on nyt kiireisempää kuin koskaan. Täystyöllistetty äiti kipittää vauhdilla huoneesta toiseen melkein juoksevan taaperon perässä ja paikat sotkeentuvat yhtä nopeasti. Pakko sanoa, että siivous, no se on vähän jäänyt. Päiväuniaikaan ja iltaisin sitä on niin energitön olo, ettei todellakaan jaksaisi alkaa järjestelemään kaappeja. Sen sijaan on niin helppoa istahtaa sohvalle, ottaa se höyryävä kahvikuppi käteen ja nostaa jalat sohvapöydälle. Oijoi!


Imurointi onnistuu minimiehen kanssa, koska imuri itsessään on sen verran mielenkiintoinen, että poika seuraa keskittyneesti perässä kun kovaa ääntä pitävä kone liikkuu huoneesta toiseen. Kun sammutan imurin, on poika jo tutkimassa keittiön kaappeja.

En ole koskaan varsinaisesti ollut mikään himosiivoaja (paitsi raskausaikana, mutta silloin ei ollutkaan muutakuin aikaa). Pikkuhiljaa epäsiisteys ja sekasorto on kuitenkin alkanut vähän häiritsemään ja huomaan kodin siisteyden vaikuttavan omaan viihtyvyyteeni yhä enemmän. Mutta mistä sitten saada sitä aikaa siivoamiseen?


Olohuone on aivan täynnä leluja. Korjaillaan ne yleensä iltaisin pois pojan mentyä nukkumaan. Kiireessä tulee jätettyä vaatteita lojumaan ja moni juttu jää kesken kun yhtäkkiä lasta ei taas näykään missään. Keittiön lattialla pyörii jatkuvasti jos jonkinmoista servettiä tai pakasterasian kantta. Sormiruokailusotkuista tuskin on turha edes mainita? Lisäksi sekä pojan että oma kaappi ovat molemmat täynnä kirppikselle joutavia vaatteita, jotka vaan odottavat lajittelua.

Eilen iski ahdistus ja oli pakko alkaa jynssäämään asuntoa puhtaaksi. Siivoukset on meillä aina yleensä jääneet viikonlopulle, koska silloin on eniten aikaa ja ollaan molemmat kotona. Toinen siivoaa ja toinen hoitaa lasta. Nyt en kuitenkaan innostunut viikonloppusiivousajatuksesta, vaan päätin että kuurataankin koti kuntoon jo etukäteen ja eilisestä tulikin siivouspäivä. En edes muistanut miten ihanaa on, kun on paikat järjestyksessä! Pitäisiköhän tässä alkaa harkita siivousfirmojen käyttöä..?


Siellähän ne verhotkin taas repsottaa sängyn yli, kun söpöliini pistää tuulemaan..


Miten paljon teillä siivotaan? Vallitseeko kotona kaaos vai keräilettekö leluja kasaan useasti päivän aikana?

Tuonne blogin sivupalkkiin on muuten tänään ilmestynyt pieni kysely. Olisi huippua jos jaksaisitte käydä klikkailemassa mielipiteenne!

19. helmikuuta 2015

Vauvavuoden turhat ja tarpeelliset tarvikkeet

Vauvavuoden pikkuhiljaa lähennellessä loppuaan ajattelin kirjoitella vähän millaisia lastentarvikkeita meillä on ollut käytössä ja miten tarpeellisiksi ollaan ne koettu. Me ollaan alusta saakka pihistelty lastentarvikkeiden ostossa ja ostettu tai saatu paljon kaikkea käytettynä. Vähän jännä, kun lastenvaatteissa ostelen aina yleensä uutta, mutta lastentarvikkeissa tulee suosittua käytettyä. Ehkä se on se, että lastentarvikkeet on yleensä pysyneet niin hyvässä kunnossa, kun taas kirppareilta on tullut löydettyä vaan paljon huonokuntoisia vaatteita. Erityisen tyytyväinen olin meidän Emmaljungan käytettyihin rattaisiin, jotka olivat vielä todella hyvässä kunnossa.


Hoitopöytä. Me ei hankittu varsinaista hoitopöytää, koska ne oli niin kalliita ja koettiin, että se olisi ollut sen verran vähän aikaa käytössä, ettei siihen olisi kannattanut sijoittaa. Sen sijaan hankittiin Ikeasta Malm-lipasto, joka ajoi vauvanvaatesäilytyksen lisäksi myös hoitopöydän roolia. Pari ensimmäistä kuukautta käytettiin lipastoa hoitopöytänä, mutta siirrettiin sitten hoitoalusta pikkuvessan pesukoneen päälle, koska lavuaari oli tällöin lähempänä. Ja sitä ollaan käytetty osittain edelleen. Joten onneksi ei ostettu sitä hoitopöytää.

Imetystyyny. Ei olisi selvitty imetyksistä ilman kunnon tyynyä. Sängyssä makuulla imetys onnistui ilman mitään apuvälineitä, mutta jos halusin syöttää poikaa olohuoneessa istuen, ei siitä alkuun tullut mitään ilman imetystyynyä. Tyynyn avulla sain pojan aseltua makuulle hyvin eikä omat kädet väsähtäneet lukuisien syöttökertojen aikana.

Rintapumppu. Mulla oli alkuun käytössä Ainun rintapumppu, mutta rintatulehduksen aikaan jouduin pumppailla pitkin öitä ja kyseisen pumpun kanssa se oli todella raskasta hommaa. Olin kuullut paljon hyvää Aventin manuaalisista pumpuista ja oli hyvä, että päädyin sen hankkimaan. Aventin pumppu oli todella helppokäyttöinen ja maitoa herui paljon vähemmällä työllä. Suosittelen sitä kaikille rintapumpun hankkimista suunnitteleville!


Sitteri. Tämä oli ihan hyvä väline, jossa poika viihtyi ja tykkäsi seurailla ympärillä tapahtuvia asioita. Jossain vaiheessa aloin kuitenkin kokea sitterin todella epäkäytännölliseksi ruokailujen osalta. Poikahan alkoi syömään jo paljon ennen kuin osasi itse istua, joten ruokailut oli suoritettava sitterissä istuen. Päädyttiin laittamaan sitteri ruokapöydän päälle pojan ja meidän yhteisten ruokailujen ajaksi ja inhosin sitä ratkaisua alusta saakka. Sitteri vei pöydällä paljon tilaa eikä ollut mun mielestä kovinkaan hygieenistä siirrellä sitä lattialta pöydälle päivittäin. Haaveilin Stokken Tripp Trappiin tarkoitetusta Newborn setistä, jossa vauva olisi saanut hengailla syöttötuolissa omassa istuimessaan ja oltaisiin saatu ruokapöytä vapaaksi. Päätin, että mahdollisella seuraavalla kierroksella meiltä tulee kyllä löytymään sitterin sijasta tuollainen Newborn set.


Rintareppu. Saatiin ystäviltä käyttöömme Baby Björnin reppu, mikä oli ensimmäisinä kuukausina ihan loistoväline esimerkiksi venereissuilla, kirpputoreilla, Porvoon vanhassa kaupungissa ja Ikeassa. Minimies alkoi kuitenkin nopeasti painaa sen verran paljon, että äidin alaselkä oli aina ihan tulessa pienenkin kantamisen jälkeen. Saatiin myöhemmin lainaan myös Manduca, joka oli huomattavasti mukavampi kantajan selälle, mutta sitä ei kerittykään ennen talven tuloa montaa kertaa käyttämään.

Hyppykiikku. Pomppimiskiikku on meillä myöskin ollut lainassa, mutta se on jäänyt hyvin vähäiselle käytölle. Niinä kertoina mitä ollaan sitä käytetty, ei poika ole siinä kovin kauaa kerralla viihtynyt.


Vaunujen suojaverho. Alkuun meillä oli kaikenlaisia virityksiä rättien ja pyykkipoikien kanssa, kunnes menin ostamaan vaunuihin ihan kunnon suojaverhon kiinnityksineen. Ollaan koettu se todella käteväksi, pysyy helposti paikoillaan ja sen saa myös alaosasta sidottua kiinni vaunuihin.

Lämpöpussi. Pussia käytettiin monta kuukautta ja vasta nyt luovuttiin siitä, kun se alkoi pojan kasvettua olemaan jo vähän tiellä. Se oli kyllä loistava apuvälinen ulkoiluihin eikä tarvinnut pukea miljoonia kerroksia vaatteita pakkasilla.


Kävelytuoli. Otettiin tuoli käyttöön pojan ollessa puolivuotias ja pari kuukautta siitä se oli käytössä päivittäin aina pieniä hetkiä kerrallaan. Osahan ei tätä tuolia kannata ollenkaan, mutta pakko sanoa, että meillä se on ainakin pelastanut monta tapaturma-altista hetkeä. Kun on vauhdikas lapsi ja itsekin pitäisi välillä tehdä ruokaa tai käydä suihkussa niin on hyvä, että on joku turvallinen paikka mihin laittaa lapsen hetkeksi odottelemaan. Ja meillä poika tykkäsikin kävelytuolistaan ja rullaili sillä menemään huoneesta toiseen. Nyt tuoli tosin joutaisi jo varastoon, kävelemään opittuaan poitsu ei nimittäin viihdy siinä enää lainkaan ja kömpii jo helposti pää edellä tuolista pois.

Taaperokärry. Saatiin kärry joululahjaksi, kun Milton alkoi harjoittelemaan kävelyä tukea vasten ja se onkin ollut mahtava apuväline kävelyharjoituksiin. Nyt pojan kiinnostus kärryä kohtaan on alkanut jo vähän vähenemään, kun kävely ilman tukea on selkeästi siistimpää, mutta kyllähän kärry pyörii leikeissä edelleen ja kyydissä on tietysti hauska istua, jos joku työntää.

Mitä tarvikkeita te olette kokeneet tarpeellisiksi vauvavuoden aikana, entäs turhiksi?

18. helmikuuta 2015

Ensiaskelkengät


Meidän taaperolle on nyt hankittu ensimmäiset kävelykengät. Aikasemmin pohdin miten tarpeelliset nämä hintavahkot ensiaskelkengät oikein ovat, satsatako niihin vai mennäkö vaan halvemmilla kengillä.  Päätös oli lopulta kuitenkin helppo, päätettiin että tähän jos mihin panostetaan. Meillä on miehen kanssa kummallakin jaloissa ollut erilaisia vaivoja eikä toivottaisi niitä lapsellemme.

Vaikka paljon hankintoja tulee nykyään tehtyä netistä niin nämä kengät haluttiin ostaa ihan kaupasta itse. Nyt on vielä talvi, eikä haluttu enää näin lyhyeksi ajaksi ostaa talvikenkiä, vaan tällaiset kevyemmät kevätkengät. Päädyttiin mittaamaan pojan oikea kengänkoko seisottamalla hänet paperin päälle ja piirtämällä jalan ääriviivat. Paperin kanssa marssittiin sitten kauppaan ja tällä hetkellä sopivimmaksi kooksi tuli 21. Huvittavaa tässä oli se, että sain tuossa joitain viikkoja sitten erittäin huonoa palvelua eräässä kenkäkaupassa kysellessäni ensikenkiä. Kyseinen myyjä nimittäin tiuski minulle ilman tarkkoja mittaamisia, että meidän pojan kengänkoko on 18 luokkaa eikä todellakaan sitä isompia kenkiä saa ostella. Onneksi ei luotettu tähän, vaan saatiin nyt perusteellisemmalla mittaamisella pojan kengänkooksi kolme numeroa isomman. Valittavana oli nyt sekä Eccon että Superfitin kenkiä. Käytiin muutamassa liikkeessä kurkkimassa valikoimaa ja nämä kirkkaansiniset kolahti parhaiten.


Päädyttiin siis Eccon Mimic -kenkään ja ostettiin nämä Eccon omasta liikkeestä. Nämä mätsäävät loistavasti meidän hoitoreppuunkin. Ulkonäköä tärkeämpää on kuitenkin se, että kengät tuntuvat kevyiltä, mutta silti riittävän tukevilta. Kengissä on nauhojen lisäksi vetoketjut pukemista helpottamassa. Milton on vielä ollut vähän ihmeissään kengät jalassa eikä ole vielä oikein hirveästi kävelemään näillä, taitaa kävely tuntua sen verran erilaiselta kenkien kanssa. Kengissä on kuitenkin pieni kasvunvara, noin 1cm verran, sillä tämänikäisillähän jalka saattaa kasvaa niin vauhdilla. Toivon kuitenkin, että pärjättäisiin näillä ainakin tämä kevät. Nyt kylmemmillä keleillä mahtuu kahdet sukat päällekäin. Kesällä onkin sitten sopivasti alennusmyynnit, jos tulee tarvetta isommille kengille.

Kuinka pitkään teillä on ensimmäiset kengät menneet lapsen jalkaan? Ja kuinka kauan te olette käyttäneet lapsilla ensiaskelkenkiä ennen tavallisiin kenkiin siirtymistä?

16. helmikuuta 2015

Miten kasvattaa lapsesta itsevarma?


Kasvattaminen on vaikeaa ja haastavaa, mutta samalla kuitenkin jotain, joka meistä kumpuaa ihan luonnostaan. Eikö jokaisella vanhemmalla kuitenkin ole tarve kasvattaa lapsestaan hyvän itsetunnon omaava ja elämässä pärjäävä tyyppi? Aina puhutaan siitä, että kasvattaminen on rakkautta ja rajoja sopivassa suhteessa. Mutta mistä tietää milloin asettaa rajoja, mikä on liikaa ja mikä liian vähän?

Itse tuli kamppailtua itsetunto-ongelmien kanssa koko nuoruuden ajan eikä sitä tosiaankaan tullut pidettyä itseään erityisen hyvänä tyyppinä, vaan sitä haki jatkuvasti omaa paikkaansa ja mietti kelpasiko vai ei. Vasta nyt 25-vuotiaana voin sanoa, että kelpaan ja olen sinut itseni kanssa. This is who I am ja sen on riitettävä. Tiedän, että nuorena etsii itseään ja kokee olonsa helposti epävarmaksi, moni on varmasti läpikäynyt saman kuin minä. Mutta muistan kyllä nuoruudestani nekin tyypit, keillä oli oikeasti hyvä itsetunto jo silloin. Ne aurinkoiset, avoimet, kaikkien kanssa toimeentulevat nuoret, jotka tuntuivat olevan sinut itsensä kanssa jo 15-vuotiaana. Miten kasvattaa lapsestani sellainen nuori, sellainen joka oppisi jo varhain hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.

Mulle tärkeintä kasvatuksessa on rakkauden osoittaminen. Sitä ei vaan voi tehdä liikaa, eikä meillä säästellä pusuja ja haleja. Milton on oppinut pussailemaan ihmisiä poskelle ja hukuttaa suosikkipehmolelunsakin pusuihin harvase hetki. Haluaisin osata kasvattaa pojastani sellaisen nuoren miehen, joka ei viidentoista vuodenkaan päästä häpeilisi halata äitiään. Sellaisen, jolle välittämisen osoittaminen ei olisi noloa.

Sitten on ne kuuluisat rajat. Niitä on vaan oltava, mikäli haluaa lapsen kunnioittavan tulevaisuudessa itsensä lisäksi muitakin ihmisiä. Myönnän, että itse olen liiaksi 'kaikki mulle nyt' -tyyppinen ihminen. Pienestä saakka olen yrittänyt saada tahtoani läpi keinolla millä hyvänsä ja ehkä vähän liian usein lapsenakin saanut mitä halunnut. Vielä muutama vuosi sitten, mun oli vielä todella hankala käsitellä vastoinkäymisiä. Saatoin saada itkukohtauksen monessakin tilanteessa. Nykyään sitä onneksi osaa jo muutaman kerran vedellä syvään henkeä ja käsitellä asioita vähän tyynemmin. Siksi tähän on mun mielestä todella tärkeä kiinnittää huomiota jo lapsen ollessa pieni. Tietyt rajat on vaan asetettava, jotta lapsi oppisi sietämään myös pettymyksiä.

Välillä musta tuntuu, että olen meidän perheessä se tiukkiskasvattaja. Mietin, kiellänkö liikaa ja olenko liian nipottaja joissain asioissa. Antaisiko joku toinen äiti lapsen heiluttaa nokkamukia ees taas ruokailun aikana, kun itse otan mukin pojan kädestä pois ja sanon, että ruokaillessa ei leikitä. Mutta tämä on minun tyylini. Ja vaikka meillä kielletään tarpeen tullen, niin samassa suhteessa ja enemmänkin meillä myös kehutaan. Yhdeksänkuinen lapseni seuraa jatkuvasti katseellaan, miten suhtaudun hänen onnistumisiinsa ja olenkin yrittänyt pitää huolen, että kehuja ei meillä säästeltäisi. Yritän kehua poikaa uusista taidoista, leikkiessä ja kaikesta mistä voi kehuja keksiä. Joka ilta kerron hänelle kuinka rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa, annan pusun ja silitän hiuksia. Haluan, että hän nukahtaa iltaisin ajatukseen, että hän on meille täydellinen juuri sellaisena kuin on. Ehkä hän tulevaisuudessa tuleekin pitämään itseään ihan hyvänä tyyppinä.

Millaisia kasvattajia te olette?

15. helmikuuta 2015

Helmikuusta, ystävyydestä ja kuluneesta viikosta

Talvessa parasta on helmikuu. Aurinko on palannut taas Suomeen, ihmiset ovat iloisempia ja ystävällisempiä, kaupungilla ei ole enää hiljaista. Kaikki odottavat innoissaan kevättä ja energiaa riittää. Aurinko paistaa sälekaihtimien läpi ja tuo esiin pienimmätkin pölykerrokset hyllyillä.

Eilen oli ystävänpäivä. Tällä kertaa en kirjoittanut ystävyyden merkityksestä, vaikka eilen tuli ystävyyttä ja ystäviä mietittyä paljonkin. Ystävien kanssa tulee harvoin suunniteltua mitään erityistä tuolle kyseiselle päivälle, koska eihän se ole vain se yksi päivä joka merkitsee, vaan kaikki ne muutkin päivät vuoden aikana. Läsnäolo ja yhteydenpito ympäri vuoden merkitsevät paljon enemmän kuin pelkkä ystävänpäivä. Muutamaa asiaa tuli eilen kuitenkin mietittyä paljonkin. Nimittäin sitä, miten paljon sillä on merkitystä, että elämästä löytyy ihmisiä, jotka pysyvät siinä vaikka ovat nähneet kaikki puoleni, niin hyvät kuin huonot. Itse en koe olevani aina hyvä ystävä, on aikoja jolloin yhteydenpitoni on lähes olematonta ja usein olen huono soittelemaan ihmisille, vaikka he ajatuksissani paljon ovatkin. Onneksi on olemassa niitä, joiden kanssa juttu jatkuu aina siitä mihin se on jäänytkin, vaikka välissä olisi pitkä matka tai pitkä aika. Joskus on myös todella hienoa huomata, että on lähentynyt jonkun ihmisen kanssa ystäviksi ihan kuin itsestään, ilman sen suurempaa yrittämistä. 


Kulunut viikko ei ole tuntunut helpoimmalta mahdolliselta viikolta. Aurinkoisista päivistä huolimatta on tullut stressattua, kiukuteltua ja petyttyäkin. Mielessä on tullut kahlattua varsinaista ajatusten kirjoa, punnittua asioita miljoonalta eri kantilta. Päivät ovat rientäneet ja vaikka tekemistä on ollut vaikka kuinka paljon, tuntuu ettei olisi saanut aikaan juuri mitään.

Tällä viikolla en ole käynyt salilla kertaakaan ja huomaan sen vaikuttavan mielialaani. Keho ja mieli osaa jo vaatia säännöllistä liikuntaa ja sen puute vaikuttaa herkästi hyvinvointiini. Alkuviikko vierähti tiviisti koulussa, minkä jälkeen halusin viettää aikaa pojan kanssa, joten karsin omasta liikuntaharrastuksestani. Oltuani ensimmäistä kertaa nyt kolme päivää putkeen koulussa, tuntui se selkeästi olevan iso juttu itseni lisäksi myös lapselle. Loppuviikon vessan oven takana on koputellut pieni hädissään oleva lapsi, joka on viihtynyt myös sylissäni enemmän kuin pitkään pitkään aikaan. Luonnollisesti tällöin ei tee mieli lähteä harrastelemaan omia harrastuksiaan. Pojan hyvinvointi menee etusijalle, aina.


Tämä päivä oli kuitenkin loppujen lopuksi mukava, vaikka tekemistä riitti viikon viimeisellekin päivälle. Käytiin Helsingissä perhevalokuvauksessa, ostettiin pojalle hyvät ja tukuisat ensiaskelkengät ja käytiin vielä kyläilemässä päivän päätteeksi ennenkuin palattiin takaisin kotiin. Ihana helmikuun aurinko jaksoi hymyilyttää meitä koko reissun ajan. Stressaavan viikon päätteeksi saatiin onneksi pieni flunssasta toipuva rakaskin maitopulloharmitusten jälkeen viimein uneen. Kaikesta huolimatta olen niin kiitollinen kaikesta mitä mulla on.

Miten teidän viikko on sujunut? Vietittekö te ystävänpäivää jotenkin erityisesti?

14. helmikuuta 2015

Värihaaste: MUSTA

Värihaasteen kolmannessa osassa esittelen meidän kodin mustaa sisustusta. Osteltiin paljon mustaa vuosia sitten, kun oltiin muutettu yhteen (jostain syystä miehet tykkää aina mustasta sisustuksesta vai mitä?). Pikkuhiljaa aloin kuitenkin innostua valkoisesta väristä sisustuksessa paljon enemmän ja musta alkoi tuntua liian synkältä. Muutamia vanhoja Ikean hyllyjä meille on noilta ajoilta jäänyt, mutta muuten ollaan siirrytty asteittain aina vaaleampaan sisustukseen. Pienissä määrin musta tuo kuitenkin mun mielestä vähän särmää muuten vaaleaan sisustukseen ja siksi meiltä löytyy lisäksi jonkin verran pieniä mustia yksityiskohtia. Vanhoissa keittiön tuoleissa on yhdistetty mustaa ja ruskeaa ja niistä tykkään todella paljon. Samoin seeprakuvioinen suihkuverho on yksi suosikeistani.


Tällä kertaa haastan mukaan Lastenhuoneenkapinan Annen! Teidän kodin värit kiinnostaisi kovasti. Eli viisi väriä kodista ja viisi haastettavaa.

Ihanaa ystävänpäivää kaikille! <3

12. helmikuuta 2015

Pinnallinen

Sana pinnallinen tuo ainakin omaan mieleeni aika negatiivisen vaikutelman. Pinnalliseksi miellettyjä ihmisiä saatetaan pitää usein vähän sellaisina omaa napaa tuijottelevina tyyppeinä. Osa pitää myös blogin kirjoittamista sekä erilaisilla some-kanavilla pyörimistä pinnallisena. Jatkuva omien kuvien lisäily voi myös vaikuttaa itsekkäältä. Olenko minäkin siis pinnallinen ihminen?


Blogia kirjoittaessa tulee ladattua paljon kuvia nettiin. Itselleni näen blogeissa tärkeimpänä tekstillisen sisällön ja seuraan vain harvoja kuviin keskittyviä blogeja. Mutta tekstit ilman minkäänlaisia kuvia jäävät helposti kasvottomiksi, kuvat nimittäin täydentävät niitä ja kuuluvat siksi erittäin olennaisena osana tähän juttuun.

Näin perheblogia kirjoittavana kuvaan itse mieluiten lastani ja hänen puuhailujaan. Mutta siitä huolimatta, että lapsi yleensä loistaa päätähtenä postauksissani, on pakko tuoda myös sitä omaa persoonaa esiin, onhan tämä kuitenkin minun ajatuksistani koostuva paikka. Usein lukijatkin haluavat blogitekstin kirjoittajalle kasvot, joten itsensä sisällyttäminen blogien kuviin tuntuu välttämättömältä blogin kokonaisuuden kannalta. Yleensä joudun turvautumaan ns. peilikuviin, koska kuvaajia ei aina ole tarjolla enkä suoraansanottuna viitsi pahemmin vaivata ihmisiä pyytelemällä heitä blogikuvaajikseni. Se tuntuisi jotenkin vähän nololta. Satunnaisesti saan miehen tai äitini napsimaan muutamat kuvat ulkona ollessamme, heiltä kehtaan pyytää apua. Minkäänlaista muotibloggaria minusta tuskin edes saisi, koska minusta ei vain olisi poseeraamaan päivittäin kameran edessä. Erikseen on vielä tietysti Instagram, jonne tulee ehkä vähän helpommin lisäiltyä näitä tässäkin postauksessa esiintyviä selfieitä ihan siksikin, että tulisi jaettua kuvia monipuolisesti.


Tiedostan kyllä, että itseltäni löytyy se pinnallinen puoli. Myönnän rakastavani kaikkea kaunista: nättejä vaatteita ja kauniita sisustuselementtejä. Inspiroidun kivoista jutuista ja tykkään hankkia niitä myös meille. Tykkään ostella kauniita lastenvaatteita, koska on ihana pukea pieni lapseni nätisti, sillä se nyt vaan sattuu miellyttämään silmääni. Poikani ei välitä missä vaatteissa hän kulkee ja yritän aina katsoa, että vaatteet tuntuisivat mukavalta pojan päällä. En sisusta kotiani sen takia, että muut ihmiset voisivat sitä ihastella, vaan siksi että se lisää omaa viihtyvyyttäni. Tykkään pukeutua kivoihin vaatteisiin, koska näin tunnen oloni itsevarmemmaksi. Itsevarmuus taas lisää hyvänolon tunnetta. Siksi ei haittaa, vaikka minua pidettäisiinkin pinnallisena. On ihan kivaa olla sellainen.

On kuitenkin paljon ulkonäköön liittyviä asioita, joihin suhtaudun rennolla asenteella. Olen esimerkiksi aivan surkea meikkaaja. Päivittäinen meikkini on tehty kolmessa minuutissa ja perustuu yleensä siihen, että haluan tuoda kasvoilleni vähän väriä. Voin ihan hyvin liikkua ulkona meikittä ja nyt kotiäitinä niin on tullut tehtyä hyvin usein. Hiukseni ovat vain harvoin oikeasti laitetut. Kuljen usein tylsissä vaatteissa, koska en jaksa päivittäin miettiä mielenkiintoisia vaateyhdistelmiä. Kynsiäni en muista koskaan lakata, vaikka nykyään voisin, sillä vanha tottumus kynsilakattomasta sairaanhoitajan arjesta on jäänyt päälle.


Yritän itse pitää tämän "pinnallisen puoleni" enemmän omana tietonani ja esimerkiksi blogista juttelen läheisilleni aika harvoin. En yleensä ota blogia keskusteluissa puheeksi omasta aloitteestani. Osa läheisistäni lukee blogiani säännöllisesti, kun taas osaa se ei juurikaan kiinnosta. Joidenkin kanssa en keskustele blogista oikeastaan koskaan eikä tarvitsekaan. Tämä on oma harrastukseni ja tätä lukevat ne keitä tämäntyyliset jutut sattuvat kiinnostamaan. Vaikka tästä touhusta kovasti pidänkin, elämässäni on niin paljon muitakin asioita. Tämä on harrastus siinä missä esimerkiksi liikuntakin. Toiset harrastavat liikuntaa ja toiset eivät, mutta heiltä voi silti löytyä paljon muita yhdistäviä tekijöitä. Siksi musta on hienoa, että niin moni on suhtautunut blogiharrastukseeni positiivisella mielellä, vaikkei itse blogeista sen suuremmin välittäisikään.

Mielipiteeni on jokatapauksessa se, että jos tekee mieli olla vähän pinnallinen niin olkaa! Tärkeintähän on elää täysillä ja nauttien, tehdä niitä asioita mitkä saavat itselle hyvän mielen.

Onko muita, jotka myöntävät olevansa hieman pinnallisia? Miten se ilmenee teidän elämässä?

10. helmikuuta 2015

Hän kävelee!



Niin siinä sitten kävi, vaikka onhan tätä jo jonkin aikaa aavisteltu tapahtuvaksi. Meidän pikkumies otti sunnuntaina ensimmäiset askeleensa ilman tukea ja pienen harjoittelun jälkeen lähtikin sitten kävelemään. Voi sitä pienen ihmisen riemua kun oppii jotain näin hienoa. Eilisestä lähtien meillä on menty vauhdilla huoneesta toiseen peppu heiluen. Vauhti on näin aloittevalle kävelijälle aika kova eikä askel vielä ole kovin varma, joten kävelyt usein päättyvät jossain vaiheessa tömähdykseen. Onneksi Milton osaa kuitenkin tulla sulavasti pyllylleen, joten suuremmilta haavereilta ollaan ainakin toistaiseksi vältytty. Juuri kun kirjoittelin, että valppaana saa olla jatkuvasti, niin nyt ollaankin sitten vielä valppaampana!

Kävelyn oppiminen on suuri asia pojalle itselleen, mutta niin se on myös äidille. Yllätyin jotenkin kovasti, miten nopeasti se tapahtui. Olin elänyt käsityksessä, että käveleminen opitaan hitaasti, mutta varmasti. Sen sijaan poika tepastelee jo nyt pitkiäkin matkoja. Meistä vanhemmista ei kumpikaan ole kyllä lähtenyt liikkeelle yhdeksänkuisena, vaan molemmat vasta siinä vuoden ikäisenä, joten mistä lie poika tämän aikaisen liikkeellelähdön perinyt.

En malta odottaa, että päästään harjoittelemaan kävelyä myös ulkona. Tällä viikolla olisikin tarkoitus lähteä ensikenkäostoksille, kunhan kiireiltä ja sairasteluilta kerkiämme. Milton on nimittäin nyt flunssassa, joka iski samaan aikaan kävelytaidon oppimisen kanssa. Voitte vaan kuvitella miten hyvin poika malttaa tällä hetkellä flunssaisena lepäillä...

On se kyllä ihmeellistä, miten erilaiselta tuo pieni näyttää kun se kävelee eikä konttaa. Meillä ei taidakaan enää asustaa mikään vauva, vaan pikkuinen taapero!

8. helmikuuta 2015

Aina ei jaksaisi sanoa ei



"Ei sinne, hei ei! Milton, sinne ei saa mennä. Ne on Gunin ruokia, älä laita kättä sinne!"

Noudan iloisesti olkansa yli hymyilevän lapsen kissanruokakipoilta pois ja mennään tiskialtaalle pesemään käsiä. Se on sekuntti, jos sitäkään ja tiskipöydän reunalle jäänyt vettä sisältävä kattila on lattialla. Purskahdan itkuun, mikä päivä.. Lasken pojan kävelytuoliin. Keittiö lainehtii vedessä ja alan kuivaamaan lattiaa. Käytän kokonaisen talouspaperirullan.

"Nyt katsotaan Muumeja! Noh, istus nyt hetki mamman sylissä, kato siellä on Niiskuneiti. No mene sitten lattialle. Hei niitä johtoja ei saa irrottaa tietokoneesta, eikä sitä kovalevyä ottaa mukaan.. Nyt mennään pois tästä huoneesta."

Kuulostaako tutulta? Yhdeksän kuukautta ja melkein kaksi viikkoa. Kaksien pitkien päiväunien ajan meillä on rauhallista, mutta muuten koko hereilläoloaika täällä painetaan hurjaa vauhtia paikasta toiseen, revitään kaapeista ja pöydiltä mukaan kaikki mitä silmät näkee ja nauretaan iloisesti. Jatkuva eieiei alkaa jo ärsyttämään omaakin korvaa. Vastaukseksi saan aina hymyn ja toiminta senkun jatkuu. Harmitusitku tulee kuitenkin hyvin helposti, kun sitä vessaharjaa ei saakaan maistella tai tunkea käsiä vessanpönttöön.

Mun älypuhelin on alkanut reistailemaan, koska se on käynyt liian monta kertaa pojan suussa. Kiellän ja kiellän, mutta silti se kiinnostaa eniten. Kaukosäätimiä piilotellaan tyynyjen taakse, mutta ne piilopaikat on kyllä tulleet jo pikkuetsivällekin tutuksi, joten turha yrittää hämätä. Periaatteesta ei olla annettu kaukosäätimiä rämpytettäväksi, mutta tänään annoin. Herätys oli jo viideltä ja aamupuuroilujen mentyä vähän miten meni, oli vain pakko saada juoda kahvi rauhassa. Otin ison kupin kahvia, istahdin sohvalle ja tyynen rauhallisena katsoin, miten poika nappasi kaukosäätimen käteensä silmät kiiluen. En vain jaksanut kieltää tai ottaa sitä pois. Leikkikalu jaksoi kiinnostaa viisitoista minuuttia, jonka seurauksena telkkari oli sekaisin, mutta lattialla hihkui tyytyväinen lapsi ja äitikin oli jo piristynyt kahvin seurauksena. Välillä on vaan pakko olla olematta johdonmukainen.

Poika on mulle kaikki kaikessa, eikä sitä tosiaan muuta se tosiasia, että valppaana saa olla kellonympäri, kieltää kiellon perään. Kaikesta huolimatta en tunne oloani hyväksi poistuessani koululaukku olalla ovesta pojan jäädessä hoitoon. Sen sijaan tunnen huonoa omaatuntoa, kun en ole hänen kanssaan. Koulussa tunnen ikävää, vaikka se onkin suoranaista rentoutumista kotihulinan keskellä. Äitiys on välillä raskasta, mutta silti parasta. Ei tätä vaihtaisi mihinkään, mistään hinnasta. On tuo pieni ihminen vaan sen verran rakas meille.

Oletteko muuten jo nähneet Instagramista, mitä jännää meillä tapahtui tänään aamulla? Jos ei, niin käykäähän kurkkimassa! Meitä voi seurata nimimerkillä @emmiyhteenkasvettu.

6. helmikuuta 2015

Täydennystä minimiehen vaatekaappiin


Meillä on ollut näitä Zara Baby -vaatteita jonkin verran, mutta koska ne on nukkaantuneet helposti ja nappejakin irtoillut sieltä sun täältä, olin jo aikonut asettaa kyseisen liikkeen lastenvaatteet boikottiin. Mutta kuinkas kävikään? Eilen koulupäivän jälkeen päätin nimittäin käväistä kyseisessä liikkeessä "vähän katselemassa" ja niinpä sitä saavuttiin taas tutun paperikassin kanssa kotiin.

Nämä on vaan niin syötävän suloisia. Paljon mun suosimia neutraaleja värejä ja pojillekin moneen muuhun kauppaan nähden tosi hyvännäköistä valikoimaa. Tähtipaita ja housut on ihanan mukavan tuntuiset ja söpöt. Ruskeat kengät oli vielä alessa ja, koska meillä on vielä tarvetta lämpimille vähän siistimmille kaupunkitossuille, niin nämä löytyi kuin tilauksesta. Näitä en hankkinut siis kävelyä varten, sillä kunnon kenkiin sijoitetaan sitten kun poika alkaa oikeasti kävelemään. Siihen asti nämä menevät kivasti rattaissa ja kaupoilla pyöriessä.

Mulla on tällä hetkellä muutenkin tyhjennys- & täydennysoperaatio menossa pojan vaatekaapilla. Viimeisetkin 74-senttiset bodyt ja housut saa jo siivota pois ja tilalle pitäisi hankkia isompia vaatteita. Zarassa ostan aina koon isompaa, joten nämäkin vaatteet lähti 86-koossa. Muuten meillä käytetään pääosin 80-kokoisia vaatteita.

Eilen seurasin myös joka puolella vallitsevaa Gugguu-hurmosta, kun uudet mallit tuli myyntiin ja suosituimmat vietiin käsistä. Ainakaan vielä en ole mitään sieltä tilannut, vaikka niitä nättejä ja hyvälaatuisia housuja ja shortseja meille voitaisiinkin ilomielin kotiuttaa. Voi tietysti olla, että pohdin niin kauan että loputkin malliston vaatteet keritään myydä loppuun!

Shoppailetteko Zaran lastenvaatteita? Entäs Gugguun?