18. helmikuuta 2015

Ensiaskelkengät


Meidän taaperolle on nyt hankittu ensimmäiset kävelykengät. Aikasemmin pohdin miten tarpeelliset nämä hintavahkot ensiaskelkengät oikein ovat, satsatako niihin vai mennäkö vaan halvemmilla kengillä.  Päätös oli lopulta kuitenkin helppo, päätettiin että tähän jos mihin panostetaan. Meillä on miehen kanssa kummallakin jaloissa ollut erilaisia vaivoja eikä toivottaisi niitä lapsellemme.

Vaikka paljon hankintoja tulee nykyään tehtyä netistä niin nämä kengät haluttiin ostaa ihan kaupasta itse. Nyt on vielä talvi, eikä haluttu enää näin lyhyeksi ajaksi ostaa talvikenkiä, vaan tällaiset kevyemmät kevätkengät. Päädyttiin mittaamaan pojan oikea kengänkoko seisottamalla hänet paperin päälle ja piirtämällä jalan ääriviivat. Paperin kanssa marssittiin sitten kauppaan ja tällä hetkellä sopivimmaksi kooksi tuli 21. Huvittavaa tässä oli se, että sain tuossa joitain viikkoja sitten erittäin huonoa palvelua eräässä kenkäkaupassa kysellessäni ensikenkiä. Kyseinen myyjä nimittäin tiuski minulle ilman tarkkoja mittaamisia, että meidän pojan kengänkoko on 18 luokkaa eikä todellakaan sitä isompia kenkiä saa ostella. Onneksi ei luotettu tähän, vaan saatiin nyt perusteellisemmalla mittaamisella pojan kengänkooksi kolme numeroa isomman. Valittavana oli nyt sekä Eccon että Superfitin kenkiä. Käytiin muutamassa liikkeessä kurkkimassa valikoimaa ja nämä kirkkaansiniset kolahti parhaiten.


Päädyttiin siis Eccon Mimic -kenkään ja ostettiin nämä Eccon omasta liikkeestä. Nämä mätsäävät loistavasti meidän hoitoreppuunkin. Ulkonäköä tärkeämpää on kuitenkin se, että kengät tuntuvat kevyiltä, mutta silti riittävän tukevilta. Kengissä on nauhojen lisäksi vetoketjut pukemista helpottamassa. Milton on vielä ollut vähän ihmeissään kengät jalassa eikä ole vielä oikein hirveästi kävelemään näillä, taitaa kävely tuntua sen verran erilaiselta kenkien kanssa. Kengissä on kuitenkin pieni kasvunvara, noin 1cm verran, sillä tämänikäisillähän jalka saattaa kasvaa niin vauhdilla. Toivon kuitenkin, että pärjättäisiin näillä ainakin tämä kevät. Nyt kylmemmillä keleillä mahtuu kahdet sukat päällekäin. Kesällä onkin sitten sopivasti alennusmyynnit, jos tulee tarvetta isommille kengille.

Kuinka pitkään teillä on ensimmäiset kengät menneet lapsen jalkaan? Ja kuinka kauan te olette käyttäneet lapsilla ensiaskelkenkiä ennen tavallisiin kenkiin siirtymistä?

17 kommenttia:

  1. Heh, meillä ei ollut ollenkaan virallisia ensiaskelkenkiä. Jätkä on vedellyt suoraan kaksilla eri Crocsin talvikengillä, muutamat kerrat Dinskon vuorellisilla lenkkareilla (jotka jäivät heti pieneksi kun ei sillon tajuttu, että alle 1v:n jalka voi olla kokoa 23) ja Kuomilla. :) Ihanan näköiset nuo teidän kengät! Kohta pitäisikin hankkia kevätpopot pojalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän näitä kaikki osta enkä itsekään tiennyt koko ensiaskelkengistä mitään vielä raskausaikana :) Muakin vähän jänskättää miten nopeasti nämä jää pieneksi, kun tuo pienen ihmisen jalka tuntuu kasvavan niin kovaa vauhtia!

      Poista
  2. Kiitos tästä postauksesta :)!

    VastaaPoista
  3. Ihanat kengät!! Meillä olisi myös edessä ensiaskelkenkien hankkiminen. Lapsille ja varsinkin vauvoille on niin ärsyttävää ostaa kenkiä. Sen sijaan itselle ostaminen on yleensä vähän liiankin sujuvaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mä oon taas tosi innoissani ostamassa pojalle kaikkea uutta! :D Tuntuu, että itselle osteleminen on jäänyt nyt lapsen myötä paljon vähäisemmäksi mitä ennen :)

      Poista
  4. Ihanaa! Tulipa taas vähän selkeyttä ensiaskel-kenkiin täälläkin on kohta esissä. Ja näis asioissa oon niin untamo, että tiedä jos vaan apinoisin ja hankkisin samanmoiset :) Heidi K:ta komppaan, et joo lapsille on ärsyttävä ostaa kenkiä, kun se on niin hirmu hankalaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos postaus oli hyödyllinen :) Osta ihmeessä samanlaiset, nää on superkivat! Meidän poika onneksi oli aika myöntyväinen kengänhakureissulla eikä haitannut sovittelut, vaikka muuten inhoaakin kaikkea pukemista :D

      Poista
  5. Meillä ei varsinaisia ensikenkiä ollut kummallakaan, sillä rupesivat kävelemään talvella niin sellaiset Kuoman baby-mallin kengät on ollut molemmilla käytössä. Ihanat tennarit, söpön keväiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin talvella on sitten eri juttu, kun ei taida tuo ensikenkävalikoima olla ihan samanlainen mitä näissä kevätkengissä! Nämä on kyllä joo ihanan pirteät, onneksi kevät on jo kohta ovella :)

      Poista
  6. Nää on niin söpöt! :) Mä oon myös alkanut (taas) pohtia näitä ensikenkiä, mutta koitan pitkittää mahdollisimman pitkälle keväälle tuota hankintaa, ettei tarvisi heti ostaa uusia. Teillä tosin eri juttu kun jäbä kävelee jo kunnolla, meillä vasta tapaillaan askelia, äidin pikkurillistä kiinni pidellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olin suunnitellut sen niin, että oltaisiin ostettu ekat kengät lumien sulaessa pois, mutta toisin kävi kun poitsu päättikin lähteä kävelemään jo nyt :D En viitsinyt enää tässä vaiheessa talvea ostella talvikenkiä, joten näillä nyt sitten yritetään ulkoilla ja laitetaan parit sukat päällekkäin ja tietty vältellään kunnon pakkasia :)

      Poista
  7. Ihanat! Me satsasimme myös ensiaskelkenkiin. Ensimmäiset kengät olivat Superfit merkkiset ja sitten kun menivät pieniksi ostin Eccot.
    Kenkien osto on vaikeaa, mutta mielestäni lapsella on tärkeää olla hyvät kengät. :)
    Kauniit kengät olette löytäneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Superfittejä mäkin löysin netistä selaillessani monia kivoja, mutta kaupoissa olikin sitten vähän huonompi valikoima nyt. Joo hyvät kengät on kyllä tosi tärkeää pienille :)

      Poista
  8. Kiitos bloggauksesta; täytyy ehdottomasti itsekin mennä shoppaamaan kengät jalan ääriviivojen kera - kunhan shoppailun aika on. :)

    VastaaPoista
  9. http://www.mutsiavautuu.com/2014/04/miten-valita-lapselle-hyvat-ja.html?m=1

    Tossa kirjotuksessa on hyviä vinkkejä kenkien hankintaan. Ite kun kävin ettimässä lapselle.kenkiä niin enemmän löyty niitä huonoja kun hyviä. feelmaxeja ollaan ite mietitty et ostettas koko perheelle. mun siskolla ja äitillä on feelmaxit ja ne kovasti kehuu että on hyvät.

    VastaaPoista