2. helmikuuta 2015

Lomamatkalle lapsen kanssa


Olen matkustellut pienestä pitäen melko paljon. Ensimmäisellä reissullani olin 1-vuotiaana Kreetalla ja myöhemmin lapsuudessani matkusteltiin äidin kanssa usein, monesti ystäväperheen kanssa. Muuttaessani 19-vuotiaana omilleni ja aloittaessani opiskelut, olin niin tottunut jokavuotisiin lomamatkoihin, että halusin jatkaa samaa perinnettä ja reissata kerran kesässä jonnekin. Tein kesät töitä ja loppukesästä ennen kouluunpaluuta tuli yleensä tehtyä jokin pieni reissu. Mies ei ollut elämänsä aikana matkustellut yhtä paljon, mutta pikkuhiljaa sain hänetkin innostumaan. Yhdessäolomme aikana ollaan reissattu Espanjassa, Thaimaassa, Yhdysvalloissa ja Kreikassa. Matkat ovat olleet huikeita kokemuksia ja meidän kummankin suosikkikohteiksi on jäänyt New York ja Barcelona.

Nyt edellisestä reissustamme on jo puolitoista vuotta ja vaikka tuo onkin oikeasti lyhyt aika, niin tällä hetkellä se tuntuu jotenkin pitkältä ajalta. Ehkä johtuu osittain siitä, että on ollut niin paljon vaan kotona. Raskaus ja vauvan syntymä on saanut meidät pysymään Suomessa tämän ajan ja viime vuosi olikin ainut vuosi pitkiin pitkiin aikoihin, kun en käynyt muualla kuin Ruotsissa. En ole koskaan ajatellut, että lasten saamisen jälkeen pitäisi jäädä vaan Suomen kamaralle, vaan mun mielestä lastenkin kanssa voi ihan hyvin reissata. Ehkä vähän enemmän joutuu miettimään matkakohdetta ja mitä se tarjoaa lapsille. Jo loppuraskauden aikaan vuosi sitten haaveilin, että päästäisiin taas lomailemaan pojan lähentyessä vuoden ikää ja onnekseni voin nyt sanoa, että me ollaan koko perhe lähdössä matkalle ensi kuussa. Matkakohdetta en ihan vielä aio täällä paljastaa, mutta muutaman asian voin kohteesta vihjaista. Lämpöä siellä riittää takuuvarmasti eikä lentomatkasta päästä ihan muutamalla tunnilla. Reissussa tullaan olemaan noin kaksi viikkoa.

Matka tulee olemaan Miltonin ensimmäinen ulkomaanmatka Ruotsin risteilyä lukuunottamatta ja pikkuhiljaa olisi alettava suunnittelemaan mitä pojalle pitäisi hankkia mukaan. Suunnitelmissa olisi ainakin hankkia jo täältä Suomesta valmiiksi uv-suojauimapuku, samoin suojaava päähine. Vaippoja saa onneksi myös kohdemaasta, mutta pojan maidot mietityttää, uskaltaako testailla ulkoimaisia korvikkeita vai pelata varman päälle ja täyttää matkalaukku Suomen maidoilla. Ollaan kaikki innoissamme reissusta, mutta lento hieman jännittää. Miten meidän vauhtivilpertti malttaa pysyä paikoillaan pidemmän lennon?

Ollaan usein reissattu kesäisin lomien takia, mutta nyt on kiva päästä reissuun näin myöhäistalvella/alkukeväästä, kun Suomessa on vielä kylmää ja luntakin maassa. Mä en koskaan malttaisi keväisin odottaa kesää, joten reissu tulee täydelliseen saumaan ja vauhdittaa kevään kulkua mukavasti. Lähempänä matkaa tulen vielä kirjoittelemaan, mitä kaikkea tarpeellista ollaan saatu hankittua pojalle mukaan reissuun.

Onko muilla reissuja tiedossa lasten kanssa? Mitä tarvikkeita yms. suosittelisitte pikkulapselle mukaan? Vinkkejä ja mielipiteitä otetaan mieluusti vastaan!

14 kommenttia:

  1. Ihanaa että tekin pääsette etelän lämpöön! :) Me ollaan Eliksen kanssa reissattu jo 3 kk ikäisenä Espanjan lämmössä ja 1,5 vuotiaana Kosin saarella. Molemma reissut meni tosi hyvin. Korvikkeita en joutunut ekalla reissulla miettimään, koska imetin, mutta taisin kyllä mukaan muutaman ottaa silti. Sain tosi hyvän vinkin kaveriltani kun mentiin Kosille, että vaipat kannattaa tuoda Suomesta, koska niissä on ihan riistohinnat tuolla turistikohteissa ja se piti kyllä paikkansa. Jouduttiin meinaan kerran turvautua reissulla paikallisen kaupan vaippapakettiin, koska oltiin unohdettu hotellille hoitolaukku. Kunnon aurinkorasvat tuotiin myös jo Suomesta, koska nekin on aika tyyriitä ulkomailla. Nyt kun et kohdemaata vielä kertonut, nini en kyllä osaa sanoa tuohon korvikeasiaan mitään että uskaltaako ne ostaa sieltä :) Myös otettiin pikapuuroja Elikselle mukaan, sillä saatiin helppo aamu- ja iltapala (lähinnä kyllä iltapala, koska aamiaisbuffetista löytyi aina jotain myös Elikselle). Lentomatkat meillä on myös sujunut tosi hyvin tähän saakka, mutta nyt kun meilläkin edessä 12 tunnin lentomatka, niin täytyy kyllä sanoa että jännittää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä niin ihana päästä lomalle! Uskon, että noita korvikkeita voisi varmasti myös tuolta meidän lomailukohteesta ostaa, mutta vähän kyllä mietityttää se että miten pojan masu reagoi, kun me ei olla koskaan juotettu Miltonille muuta kuin Nannia.. En kyllä tiedä jaksaisiko sitä raahata kahden viikon korvikkeita mukanaan :D Kiitos että kerroit teidän kokemuksista, kivasti ootte päässeet reissaamaan Eliksen kanssa :)

      Poista
  2. Me oltiin Turkin Sidessä kun A-muru oli vuoden ja 8kk. Otettin Suomesta mukaan pilttejä( ruoka ja hedelmä), vaikka A-muru söikin oikeastaan jo tavallista ruokaa, hylamaitoa (säilyy avaamattoman huoneen lämmössä) ja kaurahiutaleita. Otettiin pilttejä A-murulle mukaan, vaikka hotellimme olikin All Inclusive. En uskaltannut ottaa sitä riskiä, ettei A syö kunnolla koko viikkona, joten pakkasin sitä ainoaa pilttiä, mitä A söi mukaan 14 purkkia, eli Hipin pastaa. :D Onneksi A-muru söi esim. lihapullia, hedelmiä ja ihastui täysin sipulirenkaisiin! ;)

    Ainoa moka mitä tehtiin, oli ostaa litran hyla maitoja. Baarikaapit eivät monesti ole tarpeeksi viileitä, eikä ollut täälläkään kertaa pitämään litran purkkia maitoa tarpeeksi viileänä, joten maito happani. Piti siis olla tarkkana. Ensi reissulle otetaan pillimaitoja mukaan. :)

    Tässä postaus meidän reissusta, jos kiinnostaa! ;)

    http://kunaitikelaa.blogspot.fi/2014/11/matkalla-turkki-side.html

    Voi tulipas lomakaipuu tännekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onneksi Milton tulee reissussa olemaan jo kuukauden vaille vuoden ikäinen, joten pystyy varmaan aika hyvin syömään jo samaa ruokaa mitä me aikuisetkin.
      Kiitos vinkeistä! Mun täytyykin ihan ajan kanssa lukea tuo sun postaus :)

      Poista
  3. Me ollaan matkustettu Karkin kanssa jo kolmesti, 5kk:n ikäisenä kreetalle, 10 kk:n ikäisenä kanarian saarille ja 1 v 3kk ikäisenä turkkiin. Kaikki matkat on mennyt kivasti, toki mitä liikkuvaisempi neiti on ollut, sitä haasteellisempaa on viihdyttäminen ollut. Etenkin lennolla yli vuoden ikäinen tyttö ei olisi millään malttanut istua vaan sylissä. Pelastus on ipad ja siihen laitetut videot ja pelit. Suosittelen ottamaan mahdollisimman paljon mukaan pienelle lapselle täältä, koska esimerkiksi turkista oli hankalaa löytää laadukasta ruokaa ja sopivaa maitoa, vaikka esitteissä tällaiset luvattiin. Matkaoppaatkin neuvoivat väärin lastenruokien suhteen. Kunnon aurinkosuojaus ja hyvä lastenallas niin päivät menee rattoisasti :) liikaa aktiviteettia ja liikkumista paikasta toiseen ei pienen lapsen kanssa matkalla kannata harrastaa (mun mielestä), kun lapset viihtyvät parhaiten liikkuessaan itse uima-altaalla "viileässä", pitkät ja tuskaisen kuumat bussimatkat voi olla liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan monta reissua olette päässeet jo tekemään yhdessä! :) Joo mua niin jännittää tuo lentäminen, Miltonkaan kun ei jaksa sylissä istua kuin pienen hetken hereillä ollessaan.. Pakko siis varata jotain lastenvideoita yms.

      Kiitos vinkeistä! :)

      Poista
  4. Jos otatte omat rattaat mukaan, niin pakatkaa ne tooosi hyvin! Kahdella mun tutulla on hajonnut rattaat lentokoneessa. Alkaa loma vähän kivemmin, kun ei heti tarvitse miettiä rikkinäisiä rattaita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, ollaan kyllä suunniteltu että otettais matkarattaat mukaan. Täytyykin pakata ne tosi huolellisesti!

      Poista
  5. Sun postaukset tulee aina sattumalta niin oikeaan aikaan mun omien suunnitelmien kanssa - varattiin lauantaina reissu tämän kuun lopulle :D lentomatka on myös pidempi, mutta itsellä ei oo lapsia. Onhan lapsen kanssa matkustaminen hankalampaa, kun täytyy niin huomioida pikkuihmisen tarpeet ja viedä välttämättömiä tavaroita enemmän mukana. Mutta varmasti saatte myös kolmestaan rentouttavan loman ja pääsette koko perhe hetkeksi irti arjesta! :) kiinnostaisi myös kuulla muiden mielipiteitä korvikeasiaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hyvä että on osuvia aiheita! :) On kyllä rentouttavaa päästä lomailemaan jonnekin ihan muualle ja varsinkin lämpöön :) Mukavaa matkaa teillekin!

      Poista
  6. Oi, onpa ihanaa, että pääsette vähän karkuun tätä Suomen talvea. :) Itsekin kaipaan kovasti reissuun, vaikka häämatkalla olimmekin miehen kanssa kesällä Prahassa. Mietimme jo lähtemistä perheen kesken jonnekin, mutta lopulta en sitten uskaltanut, koska raskausviikot olisivat menneet aika rajoille ja aloin pelätä ennenaikaista synnytystä. Eli sitten myöhemmin uudestaan ajatuksiin tämä matkustelu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekään ei uskallettu matkustaa raskaana ollessa enkä edes tiedä olisinko osannut nauttia siitä kaikkien niiden vaivojen keskellä.. :D Toivottavasti tekin pääsette matkustelemaan taas pian myöhemmin! :)

      Poista
  7. Näistä kuvista tulee melkein lomakuume! Me reissailtiin paljon ennen lapsia, mutta nyt lasten syntymän jälkeen reissut on sijoittuneet vain Suomeen. Kesäisin ollaan muutama viikko matkailuautoilemassa, siitä ollaan tykätty. Mutta jossain vaiheessa olisi ihana suunnitella ulkomaanmatkaa jonnekin lämpimään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin lomakuume vaan kasvoi kasvamistaan, kun aloin kaivella koneelta kaikkia vanhoja reissukuvia! Suomessakin on kyllä kiva reissata ja täälläkin on niin paljon paikkoja missä ei ole vielä tullut käytyä :)

      Poista