3. maaliskuuta 2015

Hyvä vanhempi lukee ja leikkii

Viime aikoina on tullut mietittyä lapsen hoitamisen ja aidon läsnäolemisen eroja. Miten tärkeää oikeasti on leikkiä lapsen kanssa leluilla ja lukea kirjoja, olla osallistuva vanhempi sen sijaan, että vaan toimittaisi samoja hoitorutiineja päivästä toiseen. Mutta ollaanko me vanhemmat ihan oikeasti jatkuvasti läsnä, jaksetaanko me aina leikkiä ja ennenkaikkea, voiko meiltä sellaista edes loppujenlopuksi vaatia?


Olen itse sellainen ns. hölmö äiti, riehun ja pelleilen paljon. Menen sinne lapsen tasolle, ryömin lattioita pitkin, esitän mörköä tai hattivattia ja kun leikin niin menen lattialle enkä leiki sohvalta käsin. Pyrin leikkimään pojan kanssa joka päivä useasti, auttamaan häntä valitsemaan leluja ja kirjoja ja myös lukemaan niitä samoja kirjoja ihan niin useasti poika haluaa.

Meillä poika vaatii paljon tukea leikkeihinsä ja mun tehtävä onkin olla siinä mukana. Pidän kyllä leikkimisestä, se on ihanaa. On mahtavaa nähdä, kun oman lapsen leikit muuttuvat päivä päivältä osaavimmiksi, kun se ymmärtää yhä enemmän. Ja kuinka vilkas lapsi rauhoittuu syliin lukemaan kirjaa ja istuu siinä hiirenhiljaa tuijottaen kuvia keskittyneesti etsiskellen asioille merkitystä.


Mutta en minä aina ole läsnä, valitettavasti. Välillä tuntuu, että liiankin usein omat ajatukset harhailevat ihan jossain muualla eikä jatkuvasti jaksaisi keskittyä leikkimään. Koko ajan ei tee mieli pelleillä tai eläytyä. Aamuisin väsyttää ja notkun kahvikuppi kädessä kotona omissa ajatuksissani ja toivon että poika jaksaisi edes hetken viihdyttää itse itseään. Olen ihan liian riippuvainen puhelimestani, joka vie välillä ihan liikaa aikaa meidän yhteisiltä hetkiltä. Ja tiedättekö, mulla on tästä ihan kauhean huono omatunto.


Poden huonoa omaatuntoa, jos en ole täysin läsnä. On myös siivottava, on hoidettava asioita, lapsi kulkee siinä mukana. Viikonloppuna kehoitin miestä menemään leikkimään pojan kanssa, mutta hän halusikin siivota ja otti pojan mukaan siivoamaan. Siinä kun katselin niitä kahta, isä imuroi ja poika seurasi perässä lakaisten lattiaa harjalla, niin muistin taas, että läsnäoloa on niin monenlaista. Kuinka hellyyttävää sitä oli katsella, nuo kaksi, siivoamassa yhdessä. 

Ei sitä koko ajan tarvitse leikkiä tai hullutella. Lapsen pitää oppia, että elämässä on muutakin kuin leikki. Mutta lapsi on otettava mukaan, on annettava osallistua. Yhdessä siivoaminen on ihan yhtä arvokasta vanhemman ja lapsen väliselle suhteelle kuin leikkiminen. Tärkeintä on osoittaa lapselle, kuinka tärkeää yhdessätekeminen vanhemmalle on ja kuinka iloikseksi vanhempi siitä tulee.


Taidan juoda tästä eteenpäinkin aamukahvini rauhassa ja siirtyä sen jälkeen lattialle leikkimään. Lapseni kehitys ei hidastu siitä, että olen välillä myös vähän poissaoleva ja omissa maailmoissani. Ihmisiähän me vanhemmatkin vain olemme. Kunhan sitä on hetken kuluttua taas täysin läsnä.

Kuvat on otettu meidän maanantaiselta kirjastoreissulta, vietettiin laadukasta äiti-lapsi-aikaa ja käytiin tutustumassa kirjaston lastenosastoon. Luettiin yhdessä kirjoja ja tehtiin palapelejä. Välillä myös sometin kännykkä kädessä..

Kiinnostaisikin kuulla oletteko te miettineet samoja asioita? Kuinka läsnä te olette?

14 kommenttia:

  1. Tuo on asia jot tulee mietittyä lähes päivittäin, onko sitä riittävästi läsnä ja minkälaisen kuvan lapsille antaa. Oon itse tosi huono leikkimään, en vaan jaksa keskittyä ja siitä kyllä soimaan itseäni. Yritän kuitenkin olla mukana kyselemässä mitä se ja se lelu tekee. Luen, piirrän ja rakennan legoilla/palapeliä mielelläni :) Vilperi ei tarvitse juurikaan ohjausta enää leikeissä, onkin mainio kuunnella pojan pälpätystä kun hän leikkii ja keksii vaikka mitä! Siitä huomaa miten hän ottaa vaikutteita lastenohjelmista sekä meidän vanhempien puheista :) mua kyllä välillä harmittaa se, etten voi olla silloin mukana kun nukutan vauvaa tai syötän.. Ja some vie kyllä ihan liikaa aikaa, pitäisi olla vähemmän kännykkä kourassa lasten nähden.. Hienoa pohdintaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että Vilperi tykkää leikkiä itsekseenkin :) Eikä kaikkia aikuisia ole luotu leikkijöiksi ja lukeminen, piirtäminen ja pelaileminen on ihan yhtä kivoja juttuja! Ja niinhän se on useamman lapsen perheissä, että aina ei vaan pysty antamaan huomiota samanaikaisesti molemmille lapsille.. Kiitos Maaria :)

      Poista
  2. Tosi hyvä kirjoitus. Nykyäänhän on myös keskustelua siitä, että lapset ovat melkeinpä jo liikaa huomion keskipisteinä jatkuvasti. Liiat virikkeet ja jatkuva viihdytys erilaisilla ja vaihtuvilla ärsykkeillä on myös haitaksi lapsen kehittyville aivoille. Joten ehkä sellainen tasapaino on tässäkin asiassa paras. Varmasti lapsen on hyvä myös tottua siihen, että osaa olla elämän menossa mukana ja hieman siinä sivussa eikä aina keskiössä. Siis siten, että huomiodaan toki ja leikitään ja touhutaan yhdessä, mutta välillä voi ihan hyvin antaa lapsen olla yksin, jos lapsi niin kerta viihtyy. Kyllähän sellainen vapaa oleskelu on myös kehittävää. Ja vanhemmille lapsille ajoittainen tylsistyminen on jopa suotavaa, että mielikuvitus kehittyy! :) Joten nauti vaan jatkossakin kahvikuppisi rauhassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuo on myös hyvä pointti, että kohtuus kaikessa! Toki on tärkeää antaa huomiota lapsille, mutta onhan lapsen hyvä oppia myös ymmärtämään että maailma pyörii myös muiden asioiden ympärillä :D Ja kyllä, aion tästä eteenpäinkin nauttia kahvini rauhassa ;)

      Poista
  3. Tosi hyvä teksti Emmi!
    Mä olen kanssa aina lapsen kanssa lattialla leikkimässä ja hassuttelemassa, paitsi silloin kun tarvitsen ne pari omaa minuuttia, meni ne sitten tiskaamiseen tai kännykän räpläämiseen. Oon ihan päättämällä päättänyt, etten pode huonoa omaatuntoa siitä, että en jaksa ihan koko ajan olla täysillä läsnä, koska hoidan arkisin lapsen hyvin pitkälti yksin. Myy tosin välillä yrittää piilottaa mun puhelimen, mitä lie vihjailee. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mette! :) Munkin pitäisi päättää olla potematta huonoa omaatuntoa, koska välillä on vaan pakko ottaa hetkiä myös itselle.. Mäkin huomaan välillä ihan selkeästi, että Miltonia ärsyttää jos mun huomio on kiinnittynyt vaikka puhelimeen eikä häneen ja kas kummaa, just silloin mennään sinne vessanpöntölle tai kissanruokiin tutustumaan :D

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus! :) Itse pelleilen jonkin verran lapsen kanssa, mutta liian usein tulee vain oltua sohvalla ja se pahuksen kännykkä kädessä. Olen päättänyt ja tehnytkin niin, että jos juuri luen puhelimesta jotakin ja poika tuo kirjan, keskeytän somen lukemisen ja luen sen kirjan pojalle. Kirjoja meillä kyllä luetaankin paljon! Otan myös poikaa mukaan siivoamisiin. Astianpesukoneen tyhjennyt on pojasta hirmu hauskaa, kun hän saa laittaa kaikki muoviastiat kaappiin. Poika vie roskia roskiin ja pyykkejä pyykkikoneeseen. Ja tekee sitä niin onnellisena! :) Mutta harmittavan harvoin esim. piirrämme tai muuta, täytyisi kyllä ottaa useammin tavaksi! Mutta ihanaa on myös huomata, kun poika on oppinut enemmän ja enemmän leikkimään itsekseen. Saa äitikin välillä ilman huonoa omatuntoa nauttia sen teekupposen rauhassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! :) Kiva, että teillä poika on innostunut kotiaskareista! Lupaavalta näyttää tuo meidänkin Miltonin alkava siivousintous ;) On se kyllä jännä, miten paljon aikaa nuo puhelimet nykyään vie meidän päivästä, mitä kaikkea kerkeisikään tehdä jos ei koko ajan istuisi puhelin kädessä? :D

      Poista
  5. Vaikka meilläkin mennään tässä vauvavaiheessa vielä kovasti lapsen ehdoilla, niin nään asian kuitenkin niin, että lapsi tulee meidän elämän keskelle ja sopeutuu yhtälailla tähän meidän elämään, kuin me lapsen tahtiin. Eli kotityöt, vanhempien harrastukset, kotieläinten hoito, arki, sukulaiset, rutiinit jne. on jo olemassa ja lapsi oppii toimimaan myös niiden keskellä ja on mukana, eikä vaan sillain, että yhdessä olo on aina sitä leikkiä, mikä on tietty myös tärkeetä :) Yksin leikkiminen kehittää myös lapsen mielikuvitusta. Aika lohdullista, eikö? Mä olen leikkinyt paljon yksin pienenä ja ainakin kotivideoiden perusteella oon ollut ihan onnellinen :D Hyvä postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta myös! Perheen elämä ei voi pyöriä ainoastaan lapsen ympärillä, vaikka lapsi kovin tärkeässä roolissa onkin! Ja niinpä, onhan se tärkeää että lapsi oppii viihtymään myös yksikseen välillä :)

      Poista
  6. Todella hyvä kirjoitus. Olen miettinyt paljon samaa asiaa ja monesti leikkihetken aikana tulee napattua luuri kouraan...Kuitekin jos A-muru vaatii sillä hetkellä huomioni, niin luuri jää kakkoseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Niin meilläkin puhelin kyllä lähtee siinä vaiheessa sivuun, kun poika tarvitsee minua!

      Poista