2. huhtikuuta 2015

1-vuotissynttäreiden suunnittelua

kuva ristiäisistä

Ei enää kauaa kun päästään juhlimaan Miltonin 1-vuotisjuhlia perheen ja ystävien kesken. Rakastan juhlien järkkäämistä ja koska nämä ovat lapseni ensimmäiset synttärit, niin pakkohan ne on suunnitella ihan pitkän kaavan mukaan. Meillä tullaan siis näkemään ilmapalloja ja muita koristeita. Hieman suunnitelmia ollaan jo tehty tuota tärkeää päivää varten.

Koristelut. Aluksi mietin naamiaisteemaa, mutta päädyin lopulta yksinkertaisempaan väriteemaan. Meillä tulee juhlissa olemaan kaksi väriä, joita näkyy sekä kodin koristelussa että kattauksessa. Olen nyt kovasti innostunut pastellinsävyistä ja väreiksi valikoituikin tällä kertaa minttu ja hopea. Lähdinkin heti tänne Amerikkaan saavuttuamme tutkailemaan paikallisten markettien tarjontaa ja jotain kivoja koristeita löysinkin jo täältä kotiin vietäväksi. Loput puuttuvat tarvikkeet tulee varmasti hankittua sitten Suomesta.

Tarjoilut. Koska olen nyt ollut kovin innostunut leipomisesta, suunnittelin tekeväni taas ristiäisten tapaan kaiken itse. Meillä tarjoilut tulee olemaan rennolla meiningillä suunniteltuja ja toteutettuja ja peruskotitekoinen kakku kelpaa meille hyvin. Tavoitteena olisi synttärikakun lisäksi tehdä tällä kertaa leipoa myös vähän enemmän suolaista syötävää, koska se tuntuu aina menevän kaupaksi paljon paremmin. 

Pojan synttäriasu. Juhlapukeutuminen on vielä auki. Olin miettinyt jotain kivaa kauluspaidan ja liivin yhdistelmää, joka tapauksessa jotain tyylikästä vähän arjesta poikkeavaa asua tuolle meidän pienelle hurmurille.


Tykkäättekö te suunnitella ja järkkäillä lasten synttäreitä?

6 kommenttia:

  1. Oi miten upeat tarjoulut teillä oli ristiäisissä!
    A-murun 2-vuotissynttäeristä voisit saada ideoita: http://kunaitikelaa.blogspot.fi/2014/10/paljon-onnea-muru.html
    :)

    VastaaPoista
  2. Meillä ois ens kuun alussa sama homma eessä! Nopeesti on kyllä vuosi mennyt!<3 Mulla on taas hirmu paineet tuon 1-vuotis juhlien kaa, koska rakastan järjestää juhlia huolella niin nyt iskee pientä painetta hiukan.. Onhan 1-vuotissynttärit kuiteski tosi iso juhla! Ehk mie pääsen miu suunnitelmissa ja toteutuksessa hyvään lopputulokseen! :) Kääk!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa juhlasuunnittelua sinnekin! Vuosi on kyllä mennyt toooosi nopeasti, vastahan nuo syntyivät.. :) Juhlia on kyllä kiva suunnitella ja toteuttaa!

      Poista
  3. Moikka, halusin haastaa sinut mukaan The Liebster Awardiin, toivottavasti et ole sitä jo saanut :) Käy kurkkaamassa: http://matkalla-aitiyteen.blogspot.fi/2015/04/the-liebster-award-haaste.html

    t. Nina

    VastaaPoista