3. kesäkuuta 2015

PIKKUTYYLI: Sadepäivän kaupunkiasu

Jo pidemmän aikaa olen halunnut aloittaa tänne jonkin postaussarjan ja olen miettinyt mikä olisi sellainen aihe, mihin tuntisin tarpeeksi paloa. Valinta oli loppujenlopuksi aika helppo. Tykkään pukea Miltonia kivoihin lastenvaatteisiin ja yhdistellä erilaisia vaatteita keskenään. Samantyylisiä postaussarjoja on nähty muissakin blogeissa ja nyt on meidänkin vuoro. Tästä eteenpäin kuvailen teille omasta mielestäni kivannäköisiä asuyhdistelmiä meidän 1-vuotiaan vipeltäjän päällä. Postaussarjan nimi on PIKKUTYYLI ja nämä postaukset tulevat löytymään tuolta samannimisen tunnisteen alta.


takki Next, housut KappAhl, huivi (saatu) ja pipo Polarn O. Pyret, kumpparit Everest

Tänään satoi ja tuuli kovasti, mutta meillä oli asioita hoidettavana kaupungilla, joten ulos oli vaan lähdettävä. Aamupäivä ei ollut mitenkään lämmin ja puin pojallekin ihan reippaasti vaatetta päälle. Välillä tykkään pukea Miltonille kirkkaita värejä sekaisin ja välillä mennään tosi neutraaleilla yhdistelmillä. Tänään oli selkeästi väripäivä ja tämä asu piristikin kivasti harmaan taivaan alla.

Nuo kumpparit on jotenkin tosi suloiset pienellä tyypillä, varsinkin kun ne on keltaiset. Tämä kesä piti mennä vielä ilman kumisaappaita ja hankkia sitten syksyksi päiväkotiin kunnon sadevarusteet, mutta tulinkin toisiin ajatuksiin. Milton tykkää viipottaa kaikenmaailman vesilammikoiden läpi ja vauhtia riittää, ne Eccon ensiaskelkengät olisi muuten ihan litimärät.

Tykkäättekö sekoitella kirkkaita värejä lastenvaatteissa?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

4 kommenttia:

  1. Ihana asu! Meillä on myös noi pöksyt,ihan lempparit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäät! Noi on munkin lempparipöksyt <3

      Poista
  2. Ihana asukokonaisuus! Kirkkaat värit on pirteitä, täällä käytetään niitä paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tykättiin kanssa kovasti! Värit on kyllä kivoja ja niillä on kiva leikitellä varsinkin lastenvaatteissa, omissa asuissa kun ei aina niin paljon väriä näy :)

      Poista