23. elokuuta 2015

KAHDESTAAN

Täällä on tänään kotiuduttu vuorokauden mittaiselta Helsinki-tripiltä, joka tehtiin tällä kertaa miehen kanssa ihan kahdestaan. Lähdettiin viettämään hääpäivää (muutaman viikon myöhässä) ja yövyttiin hotelli Tornissa yksi yö. Vuorokausi vietettiin täysin rennoissa meiningeissä ja nyt on oikeasti todella levännyt olo, teki niin hyvää meille kummallekin!


Saavuttiin Helsinkiin lauantaina jo päivällä ja kierreltiin muutamat kaupat, mutta kummallakaan ei tuntunut olevan kauheasti shoppailufiilistä ja teki vaan mieli ottaa ihan rennosti. Kävin kuitenkin ostamassa Miltonille välikausihaalarin ja itselleni löysin sattumalta tämän trikoomekon ja suunnattiin sitten syömään salaattilounasta.

Iltapäivällä saatiin meidän hotellihuone ja oltiin kumpikin niin väsyneitä, että nukahdettiin samantien huoneeseen päästyämme tunnin päiväunille. Muutamaan viikkoon ei olla oikein kunnon yöunia nukuttu, mies on ollut töiden jälkeen tekemässä keittiöremonttia ja itse olen heräillyt pojan kanssa joka aamu jo ennen kuutta. Tuntui kyllä aivan ihanalta nyt saada vaan nukkua ilman kiirettä.

Illalla lähdettiin vielä kävelemään ja syömään ravintolaan. Oli ihana päästä pitkästä aikaa juttelemaan kaikesta ihan rauhassa. Yöllä tulikin sitten nukuttua sellaiset 11 tunnin sikeät unet ja hieman pöllämystyneenähän sitä sitten aamulla heräsi aamupalalle. Kun on niin tottunut heräämään joka aamu väsyneenä tuon pienen herättäessä niin tuntuu melkein epätodelliselta herätä kerrankin omaan sisäiseen kelloon. Ainakin sitä oppii arvostamaan unta nyt enemmän!


Huomaan itse, että olen ollut tänään paljon paremmalla tuulella enkä hermostu asioista yhtä helposti mitä viime aikoina. Jotenkin olo on nyt todella levännyt ja kyllähän se teki meidän suhteellekin tosi hyvää. Pitäisi vaan muistaa järjestää yhteisiä hetkiä vähän useammin, varsinkin kun pojallekin on oikeasti innokkaita hoitajia tarjolla.

Nyt siis täysin uudella puhdilla seuraavaan viikkoon, joka meillä alkaakin Miltonin kanssa huomenna päiväkotiin tutustumisella. Itseä jännittää kyllä jo kovasti, mutta onneksi vielä viikko aikaa rauhassa tutustua uuteen hoitoympäristöön ennenkuin sitten seuraavalla viikolla aloitellaan jo ihan täysillä hoitopäivillä.

Miten teidän viikonloppu sujui? Saatteko te nukuttua kunnon yöunia vai joudutteko heräilemään aamuisin tosi aikaisin?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

18 kommenttia:

  1. Ihana mekko! Ja nuo Vansit <3 Kaunis sinä <3 Uni saa tosiaan perheellisenä ihan eri merkityksen. Meillä nukutaan kuitenkin yleensä vähintään seitsemään ja yövalvomisetkin ovat vähentyneet huomattavasti, joten uskallan sanoa olevani levänneempi kuin vaikka hetki sitten.

    Kivaa alkavaa viikkoa ja mukavaa päikkytutustumista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maaria! :) <3 Oi olisi niin ihanaa nukkua seitsemään asti, ennen kuutta on jotenkin niin kamalan aikaisin :D Mutta toisaalta ihan hyvä nyt meille, kun päiväkotiin tullaan monena aamuna lähtemään jo kuudelta niin ei tule sitten Miltonin aamurytmiin kovinkaan paljon muutoksia siltä osin!

      Poista
  2. Ootpas ollut kauniina :) Kuulostaa kyllä ihanalta pieneltä irtiotolta arjesta! Sen avulla varmasti jaksaakin taas porhaltaa eteenpäin :) Itsellä ei kyllä ollut mikään kauhean rentouttava viikonloppu, kun mies teki pitkää päivää töissä ja vauvaa kiukutti nämä helteet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nelli!! :) Nyt on kyllä taas kivasti puhtia kaikkeen :) Toivottavasti teillä on tämä viikko rentouttavampi, kohtahan nämä helteet taitavat loppuakin!

      Poista
  3. Voi miten ihana miniloma! Meidän viikonloppu sujui tuoreen kummipojan ristiäishulinoissa. <3

    VastaaPoista
  4. Kiva kun pääsitte viettämään aikaan kahdestaan, se tekee itselleen ja parisuhteelle myös hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva irtiotto arjesta yhdessä, niin se tekee! :)

      Poista
  5. Ihanaa. <3 Meki päästään irrottelee ensi kuussa!

    Meillä poitsu on nukkunu 3-kuisesta lähtien yöt ja aamulla aina herää niin hiljaa, että saan herätä siihen, kun poika lukee kirjaa sängyssä ja harjoittelee puheilemaan. <3 :D Ja 8-9 aikoihin herätään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, ihanaa että toinen jaksaa lueskella itsekseen aamuisin niin saat rauhassa heräillä! Meillä halutaan sängystä samantien ylös ja pakko vaan sitten kukonlaulun aikaan itsekin nousta vaikka kuinka väsyttäisi.. :D

      Poista
  6. Tuommosen pienet irtiotot arjesta on kyllä parhautta! Ite oon huomannut, että sitä minilomaa odotellessakin jaksaa jo paremmin ja sitten jälkikäteen voi muistella kivoja rauhallisia hetkiä :) Ihanan mekon oot löytänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä kiva mekkolöytö! Joo viikonlopun odottelu oli myös iso osa koko juttua, on se vaan niin piristävää aina välillä! :)

      Poista
  7. Oi, että! Kaunis mekko! :) Väistämättä katse kiinnittyi mahaan... joka näyttää siltä että saisi onnitella? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, arvasin kyllä että vatsaani tullaan tarkkailemaan kun kerroin potevani vauvakuumetta! :D Mutta siis tuo mekko on aika vartaloamyötäilevää mallia ja olin oikeasti syönyt aika mukavasti tuossa viikonloppuna... :D

      Poista
    2. Mä kans arvasin näistä kuvista, että saa varmaan onnitella. Onnellista odotusta teille! <3

      Poista
  8. Aivan ihana tuo mekko! Ja sinä niin kaunis :)

    VastaaPoista