9. elokuuta 2015

MITÄ PAKATA MUKAAN PÄIVÄKOTIIN?

Meillä päiväkoti alkaa vasta kahden viikon kuluttua, mutta kaikki alkaa käytännön asioiden osalta olla jo mietitty valmiiksi. Saatiin kesäkuisella vanhempien tutustumiskäynnillä pojan omahoitajalta hyviä vinkkejä, mitä kannattaa varata mukaan. Tässä tulee meidän lista, toivottavasti näistä olisi apua muillekin päivähoitotaipaletta aloittaville perheille.


Hoitoreppu. Meillä lähdetään liikkeelle tällä joululahjaksi saadulla mini-Kånken repulla, joka on jo viimeiset puoli vuotta palvellut hyvin hoitolaukun virkaa. Hoitorepun sisällä tulee kulkemaan pojan vaihtovaatteet, joita varmaan on hyvä varata ihan muutamatkin kappaleet mukaan. Päiväkodista nimittäin muistutettiin, että näin alkusyksystä ennen haalarikelejä lapset ulkoilevat eri vaatteissa mitä sisällä pitävät.


Sisätossut. Lahjaksi ollaan saatu nämäkin söpöt muumitossut ja ne on kovasti odotelleet jo ensimmäisiä hoitopäiviä ja testiinpääsyä. Sisätossujahan päiväkodit yleensä suosittelee ja varsinkin näille pienille ne onkin tosi hyvä varustus.


Sadevaatteet. Päiväkodissahan ulkoillaan säällä kuin säällä, joten sadevaatteet on pakollinen varustus. Miltonin sadeasu ja saappaat löysin Stadiumin aleista alkukesästä ja tuo puku on vielä vähän reilu mutta kohta varmasti jo sopiva. Kumisaappaat ajattelin hankkia vielä toiset, sillä tämä Everestin malli ei jostain syystä oikein meinaa istua meidän poitsun jalkaan. Kumpparisuosituksia otetaan siis mielellään vastaan! Täytyy kyllä varmaan hankkia vielä toinenkin sadeasu, jotta olisi sitten myös varapari pesupäiviä varten ja ihan kotikäyttöönkin.


Unilelu. Aika monelle pienelle tosi tärkeä kaveri päiväunilla. Meillä ei unet meinaa tulla ilman rakasta pupua ja varsinkin hoidon alussa uudessa paikassa pupusta tulee varmasti yhä tärkeämpi. Hoitajan suosituksesta päätettiin hankkia toinen täysin identtinen pupu päiväkotia varten, jotta ei joka päivä tarvitsisi kuljetella näitä eestaas.

Lisäksi päiväunia varten pakkaillaan mukaan tutti ja mahdollisesti myös tuttipullo, kunhan olen ensin selvittänyt miten unimaidon kanssa käy. Meidän pullovieroitus ei nimittäin ole vielä onnistunut, sillä poitsu ei vaan millään suostu juomaan maitoa nokkamukeista. Päiväkotiin tulee myös viedä omat vaipat ja tarkistaa aina, että niitä varmasti on riittävästi. Tässä ehkä ne tärkeimmät, kertokaahan jos teille tulee mieleen jotain lisättävää!

Näyttääkö teidän muiden listat samalta vai löytyykö eroavaisuuksia?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

18 kommenttia:

  1. Näitä on itselläkin hyvä lukea jo valmiiksi vaikkei vielä ainakaan vuoteen ajankohtaista olekaan :) ompahan sitten takaraivossa jokin lista olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, hyvä miettiä jo hyvissä ajoin etukäteen!! ;)

      Poista
  2. Kiva blogi sinulla! Onnea ja iloa päiväkodin aloitukseen :)

    VastaaPoista
  3. En tiedä teidän päiväkodista, mutta meillä on lisäksi pitänyt viedä oma käsipyyhe ja suositeltu tuomaan muutama valokuva perheenjäsenistä, joista sitten kootaan sellainen oma taulu seinälle mahdollista koti-ikävää varten. :) Uusimmassa päiväkodissa on myös haluttu mieluisa tyyny istumista varten yhteisiä lauluhetkiä varten, kun muuten noilla marakateilla ei mahda oikein peput pysyä penkissä, mutta se taitaa olla vain meidän päiväkodin juttuja.. Kiva juttu tosin! Uskon, että viimeistään päiväkodissa saatte vieroitettua tuttipullosta, koska siellä ne lapset todella väsytetään (jos ei fyysinen niin vähintään henkinen väsytys :D) ja meillä ainakin alkoi nukahtamaan ilman poppaskonsteja ;D Tsemppiä päiväkodin aloitukseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos vinkeistä, mun pitääkin tarkistaa miten on noiden laita meidän päiväkodissa :) Ja varmasti ekalla viikolla selviää, jos jotain tärkeää pitää vielä tuoda. Jännä nähdä joo miten käy tuon tuttipullon kanssa, poitsu saattaa kyllä välillä nukahtaa ilman sitä mutta maitoa ei kyllä suostu juomaan mistään muusta kuin tuttipullosta ja ilman sitä tuntuu päivittäiset nesteensaannit jäävän kovin vähäisiksi :/

      Poista
  4. Muista nimikointi! :) Kattava lista, ei tule mieleen mitää lisättävää. Meillä on sama reppu kerhoreppuna keltaisena, niin ihana, että piti itsellekin hankkia isompi versio siitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu täytyypä nimikoida kaikki vaatteet! Nuo on kyllä ihania reppuja, multakin löytyy isokokoinen! :)

      Poista
  5. Kattavalta listalta vaikuttaa. Meiän poika on perhepäivähoitajalla hoidossa, joten siellä ei tarvitse aivan samanlaisia varusteita kuin päiväkodissa. Esimerkiksi sisätossuja meillä ei ole. Muistan kun esikoista yritin opettaa juomaan nokkamukista ja mikään muki ei kelvannut, lopulta ostin Nuk:n nokkamukin jossa on ns. tuttimainen nokkaosa. Siitä joi reippaasti itse :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on myös tuo Nukin muki ja se on kyllä tällä hetkellä parhaimmaksi koettu! Vaikkakin maidon kanssa taistellaan yhä :D

      Poista
  6. Hyvältä vaikuttaa! :) Kuten joku muukin mainitsi, niin se nimikointi! Vaatteet sekoittuu ja lisäksi työntekijöillä ei mene turhaa aikaa vaatteiden omistajien selvittelyyn. Päiväkodissa työskentelevänä tämän laiminlyönti ärsyttää melkein eniten. Lisäksi tosiaan vaihto- ja varavaatteita on hyvä olla riittävästi. Varsinkin pienillä ne likaantuu, kastuu ja mitä ikinä. :D Mutta hyvin olette valmistautuneet. Uskon, että tuttipullo on turha kapistus ja rankan aamupäivän jälkeen uni tulee nopeasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nimikointi olisi tarkoitus myös tässä vielä tehdä! :) Toivottavasti päästään pian tuttipullostakin eroon! Vaatteita on nyt viimeisen parin viikon aikana tullut hamstrattua oikein kunnolla syksyä varten, onhan sitten ainakin tarpeeksi ;)

      Poista
  7. Meillä on crocsin kumpparit. Kevyet ja helppo vetää jalkaan saappaan suussa olevista lenkeistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo tänään löysin meillekin Crocsin kumpparit ja oli tosi istuvat siitä varsiosasta! :)

      Poista
  8. Mä otan nämä vaan vinkkinä, koska mun ei ole vielä tarvinnut päikkäasioita miettiä. Mutta pitipähän tulla kommentoimaan, että meiltä löytyy ihan tismalleen sama unilelu! :)

    VastaaPoista
  9. Jäänpä seurailemaan, meillä on edessä ihan samanlainen tilanne keväällä; lapsen ikä ja meidän työajat natsaa just. Ja.äitiä kauhistuttaa!! Tsemppiä teille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että jäät seurailemaan! Samassa tilanteessa olevien juttuja on aina itsestäkin kiva lukea! :) Kiitos, tsemppiä sinnekin!!

      Poista