28. elokuuta 2015

ONNELLINEN

Mulla olisi teille uutisia. Olen odottanut jo pitkään, että pääsisin kertomaan tästä, mutta järki on käskenyt vielä odottamaan. Nyt vihdoin ollaan päästy siihen vaiheeseen, että tästä uskaltaa viimeinkin alkaa puhumaan. 

Näin tänään monitorissa pienenpienen hedelmän kokoisen ihmisenalun, joka innokkaasti heilutteli käsiään. Olo on koko loppukesän ajan ollut jotenkin epävarma, eikä sitä oikein ole uskaltanut antaa itsensä vielä täysillä nauttia. Mutta nyt aletaan onneksi olemaan jo matkan turvallisella puolella ja katsellessani tänään tuota pientä ihmettä ultrassa se onnellisuus vaan vyöryi ylitseni. En voinut enää lakata hymyilemästä, nyt kaikki tuntuu paljon todellisemmalta.

Jonkinlaista kyselyä on jo tänne blogiinkin asiasta ilmaantunut ja pahoittelut, etten ole niihin kunnolla vastannut. Ei vaan vielä haluttu ennen tätä päivää kertoa asiasta julkisesti. Monihan varmaan tätä osasi jo odottaakin, sillä avoimestihan olen näistä haaveista täällä aiemmin kertonut.


Nyt ne haaveet ovat muuttuneet todeksi, meille on tulossa toinen lapsi ja Miltonista tulee ensi vuonna isoveli. Pikkuista odotamme saapuvaksi maaliskuussa. Ollaan niin onnellisia. 

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

74 kommenttia:

  1. Oi ihanaa!! Onnea tosi paljon <3 Mahtavia uutisia, mulla nousi kyllä hymy korviin heti kun luin otsikon ja näin kuvan ja kylmät väreet meni kun luin uutiset! Onnea koko perheelle <3

    VastaaPoista
  2. Oiii, rakkautta!! ❤ :') Paljon onnea ihanasta uutisesta ja toivotaan, että kaikki sujuu hyvin ❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toivotaan, että kaikki menisi niinkuin pitääkin <3 Kiitos! :)

      Poista
  3. Voi, miten ihanaa! Oikein paljon onnea ja ihanaa raskausaikaa! <3

    VastaaPoista
  4. Paljon paljon onnea <3 jotenkin olen jotain tälläistä aavistellutkin <3 Miltonista tulee ihana isoveli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos <3 Miltonista tulee kyllä varmasti huippu isoveli :)

      Poista
  5. Hei onnea ihan sydämen pohjasta <3 oon kyllä aavistellutkin <3

    VastaaPoista
  6. Voi, mielettömän ihanaa!! Onnea tuhannesti koko perheelle! <3

    VastaaPoista
  7. Tää on niin kulunut juttu, mutta mä arvasin! ♡
    Aivan ihanaa ja huikean paljon onnea ja jaksamista odotukseen! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, aika moni on tainnut nyt arvata!! :D Kiitos paljon <3

      Poista
  8. Paljon onnea! <3 Kyllä se masu muutamista kuvista jo aikaisemmin aika selvästi näkyikin. :) Ihanaa odotusaikaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kyllähän se varmasti on vähän jo näkynyt kuvissakin vaikka kovasti yritin valita sellaiset kuvat missä ei nyt ihan kauheasti maha pömpöttäisi!! :D Kiitos <3

      Poista
  9. Voi ihanaa, niin paljon onnea koko perheelle!!! <3

    VastaaPoista
  10. Onnea hurjasti! Pieni kateuden poikanen velloo täällä, pakko myöntää, mutta ihania uutisia! :D

    VastaaPoista
  11. Onnea hirmuisesti! Minä jotenkin aavistin tän kun katsoin niitä teiän Helsingin reissulla otettuja kuvia. Näytit niin tosi onnelliselta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo niistä kuvista aika moni tainnut aavistaa.. :)

      Poista
  12. Voi ei, en kestä! Onneks olkoon tooodella paljon :) mä en osannut kyllä yhtään arvata vaikka haaveista puhuitkin :)

    VastaaPoista
  13. Voi että, ihanaa!!<3 Hieman kyllä jo aavistelin tätä. ;) Paljon onnea!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joo moni on tainnut aavista.. :) Kiitos <3

      Poista
  14. äää mä en kestä, onnea ♡♡♡♡

    VastaaPoista
  15. Paljon Onnea ja Ihanaa Odotusta <3

    VastaaPoista
  16. Oikein paljon onnea <3
    Itsekin hieman aavistelin asiaa, aivan ihanaa! :)

    VastaaPoista
  17. Ihanaa ihanaa ihanaa, onnea!!! <3 mä en osannut aavistella vaikka oletkin haaveista puhunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni on aavistanut etukäteen, mutta onneksi ei siis ihan kaikki! :D Kiitti <33

      Poista
  18. onnea! :) Meillä syntyy toinen kolmen viikon päästä.<3

    VastaaPoista
  19. Ihana uutinen, oikein paljon onnea koko perheelle <3 Kuinka on alkuraskaus sujunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Alku on sujunut hyvin, vaikka välillä onkin väsyttänyt tosi paljon. Voisin tehdä alkuraskaudesta ihan oman postauksenkin! :)

      Poista
  20. Onnea! Reissukuvat vähän paljastikin jo... ;) Ihania uutisia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne taisi monelle paljastaa sitten kuitenkin.. :D Kiitti! :)

      Poista
  21. Paljon onnea odotukseen!

    VastaaPoista
  22. Ihanaa, onnea :). Nyt mun ei tarvitse etsiä uusia odotus-blogeja, kun saan pysyä mm. tässä sun tutussa ja turvallisessa blogissa samojen asioden äärellä, meidän pojasta tulossa isoveli helmikuussa (: .

    Kuinka on alkuraskaus sujunut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :) Ja ihanaa kun teillekin tulee helmikuussa <3 Mulla on alkuraskaus sujunut hyvin ilman mitään kovin pahoja oloja, voisin tässä ihan pian kirjoitella alkuvaiheesta oman postauksen! :)

      Poista
  23. Voi ihanaa, onnea! <3 Ihanaa päästä seuraamaan teidän odotustanne ja keväällä sitten vauvajuttuja, voih <3 Itselläni vauvakuume jyllää kovana. Järki sanoo, että ei ihan vielä ja saankin sen, siis vauvakuumeen, pidettyä kurissa jotenkuten.. Mutta etenkin aina kun kuulen muiden vauvauutisia, niin se valtaa taas koko mielen ja kehon, eikä päässä pyöri muutamaan päivään mitään muuta kuin haave ja toisesta lapsesta. Ehkä pian sydän voittaa järjen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauvakuume on kyllä paha, kun sitä vastaan tuntuu olevan aika vaikea taistella!! :D <3 Kiitos paljon!! :)

      Poista
  24. Onnea ♥ Minäkin aavistelin jo jokin aika sitten :D Kai se vaan niin huokuu ihmisestä, vaikka ihan vaan blogin kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos <3 Voihan se olla, että se ihan huomaamatta vaan huokuu.. :D

      Poista
  25. Voi miten ihanaa! Paljon onnea ja voimia odotukseen :) <3 kumpikohan sieltä tulee huiiii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Joo jännä nähdä kumpi tulee, vielä saa rakenneultraan jännätä jonkin aikaa.. :)

      Poista
  26. Ihanaa, onnea ! <3
    Tosi ihana blogi sinulla ja löysin tän juuri oikeaan aikaan. Itse poden vauvakuumetta, vaikka en vielä hetkeen halua toista lasta maailmaan, mutta nyt kiva ajatuksissa eläytyä toisen odotusarkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Ja kiva, että löysit blogiini ja tykästyit :) Tervetuloa lueskelemaan!!

      Poista