19. syyskuuta 2015

TULEVAISUUS


Rakastan suunnittelemista, aikataulutusta ja asioiden pohtimista pidemmällä tähtäimellä. En ole sellainen elämän virran mukana kulkeva tyyppi, joka elää rennosti päivän kerrallaan ilman huolta huomisesta. Sen sijaan oman elämäni tasapainon löydän juurikin siitä, että saan jatkuvasti asettaa itselleni lyhyen ja pidemmän tähtäimen suunnitelmia. Tavoitteet ja päämäärät on juurikin sitä mikä pitää itseni vireessä. Vaikka elämäni saattaisi jonkun toisen silmään näyttää siltä, että kehitän itselleni jatkuvasti vaan projektia toisen perään niin se on loppujenlopuksi juurikin sitä mistä pohjimmiltani elämässä nautin.

Viimeiset vuodet on olleet aika "projektinomaisia", jos niin voi sanoa. Meidän elämässä on tapahtunut paljon asioita ja tällä hetkellä ollaan tosi tyytyväisiä tämänhetkiseen tilanteeseemme. Olen 26-vuotias, äiti maailman suloisimmalle pojalle, odotan toista lasta, minulla on jo yksi ammatti ja toisen opintoja suoritan eteenpäin pikkuhiljaa. Kaikki on ihan hyvin, eikä elämästä puutu juuri nyt paljoakaan.

Tulevaisuus näyttää omiin silmiini valoisalta. Meillä on tietynlaisia toiveita tulevia vuosia varten, osa on ehkä tavoiteltavissa jo muutaman vuoden päästä ja osaa saa odottaa pidempään. Oikeastaan kaikki tavoitteet pyörivät loppujen lopuksi lapsemme (pian monikossa lastemme) ympärillä ja pyrimme tekemään ratkaisuja paljolti sen mukaan, että lapsilla olisi hyvä olla.


Perheen koko. Lapsiluvusta olen kirjoitellut aikaisemminkin ja tällä hetkellä ollaan kovasti sitä mieltä, että se tulee olemaan 2. Vanhempien huomion jakaminen kahden lapsen kesken tuntuu suht helpolta ajatukselta ja taloudellisesti pystyttäisiin todennäköisesti tulevaisuudessa tarjoamaan kahdelle lapselle heidän toivomansa harrastukset ja muuta tarpeellista. Kaksi tuntuu myöskin sopivalta ratkaisulta asumisen, matkustelun ja no vähän kaiken suhteen. Mutta eihän sitä koskaan tiedä eikä ikinä kannata sanoa, että tämä on viimeinen raskauteni. Koska eihän sitä tiedä, jos vielä joskus monien vuosien kuluttua mieli muuttuu ja alettaisiinkin todella haaveilemaan vielä kolmannesta. Sen näkee sitten.

Asuminen. Ensiasunto meiltä jo löytyy ja tykätään kodistamme todella paljon. Jotenkin ei kuitenkaan koeta kerrostaloasumista loppuelämän ratkaisuksi, vaan mieli kaipaa ihan omaan taloon. Haaveissa olisi tilava monikerroksinen omakotitalo oman pihan ja mahdollisesti terassin kera. Tästä ollaan kyllä keskusteltu kotona paljonkin, mutta mikään kiire meillä ei vielä ole täältä nykyisestä kodistamme lähteä. Ehkä muutaman vuoden sisällä kuitenkin, aika näyttää.

Työllisyys. Olen itse ollut hieman ailahtelevainen näiden uravalintojeni kanssa ja 19-vuotiaana hakiessani ensimmäisen kerran opiskelemaan en oikein ollut varma vielä mistään ja luotto omaan itseen oli vielä kovin hataralla pohjalla. Opiskelin sitten sairaanhoitajaksi ja vaikka siitä edelleen pidänkin niin jotenkin olen pohjimmiltani aina tiennyt, että kasvatusala on se mitä oikeasti haluaisin tehdä ihan sinne eläkepäiviini saakka. Tällä hetkellä kasvatusopintoni ovat vielä reilusti kesken enkä edes tiedä mikä on se työ mihin tulen vuosien kuluttua lopulta päätymään, mutta ainakin vahvasti uskon että olen nyt sillä oikealla juuri minulle tarkoitetulla tielläni. Ja tällä hetkellä se riittää.

Harrastukset. Kun meidän elämä tästä taas hieman rauhoittuu, olisi ihana päästä jatkamaan omia harrastuksia. Olisi mahtavaa palata jossain vaiheessa taas kunnolla salitreeninkin pariin ja jatkaa teatteriakin ihan harrastelijamielessä. Nautin niistä kummastakin kuitenkin niin paljon. Blogiakin toivoisin pystyväni kirjoittamaan niin kauan kun omaa inspiraatiota riittää.

Äitiys. Jään alkuvuodesta taas uudelleen kotiin lasten kanssa ja tarkoituksena olisi kyllä jatkaa hoitovapaata vielä tuon tulevan äitiyslomankin jälkeen. Kursseja on tietysti suoritettava pikkuhiljaa aina silloin tällöin, mutta pääsääntöisesti pyrin kyllä olemaan kotona vähintään siihen saakka, että nuorimmainen tulee samaan ikään kuin Milton on nyt. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että tällä seuraavalla kerralla tekisi mieli olla kotona jopa hieman pidempäänkin, mutta en tiedä onko se opintojen kannalta oikein mahdollista. Sen näkee kuitenkin sitten, ihan vielä en aio sitä asiaa jäädä murehtimaan.


CaseAppin kanssa järjestetyn arvonnan voittaja on Teija / Pirppunen-blogi. Onnea, laitan pian sähköpostia! Sain myös antaa teille lukijoille alekoodin CaseAppille, koodilla YHTEENKASVETTU20 saatte 20% alennuksen tilauksestanne.


Millaisia suunnitelmia teillä on lähitulevaisuudelle? Löytyykö teiltä samantyylisiä vai täysin erilaisia ajatuksia kuin täältä?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

14 kommenttia:

  1. Mä olen oppinut, ettei tulevaisuutta kannata kauheasti suunnitella. Itse tein maisteriopinnot valmiiksi, sitten oltiinkin kolme vuotta Thaimaassa, vaihdeltiin asuntoja ja päädyttiin perheen kasvaessa omakotitaloon, josta olemme taistelleet 2 vuotta oikeudessa ongelmien takia. Elämässä tulee hauskoja ja vähemmän hauskoja tilaisuuksia ja sattumuksia, jotka määrittävät mihin se ohjautuu, joten kolmekympin tienoilla päätin, että elän päivä kerrallaan täysillä ja lakkaan suunnittelemasta. Koskaan ei tiedä mitä huomenna tapahtuu ja tämä hirveä talokeissi on siitä hyvä osoitus.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se voi olla, että kaikki ei välttämättä menekään suunnitelmien mukaan ja välillä on parempi vaan elää päivä kerrallaan. Jotenkin tykkään silti tietystä arjen aikatauluttamisesta ja siitä, että tiedän suurinpiirtein mitä esimerkiksi puolen vuoden kuluttua elämässä tapahtuu :) Harmi, että teillä on ollut ongelmia talon kanssa :/

      Poista
  2. Kivasti kirjoitat :) Mä tartuin heti tuohon lapsilukuun, me ei olla koskaan sinänsä puhuttu mitä olisi meidän lapsiluku, heitetty ajatuksia ilmoille vaan. Nyt kun olen toista kertaa raskaana, en vaan pysty ajattelemaan että tämä olisi viimeinen. Kaksi voi hyvin olla lapsilukumme, tai sitten se on enemmän. Aika näyttää :) Tää on kuitenkin sellainen asia mihin en oo valmis sanomaan mitään lopullista vielä tässä vaiheessa.

    Mä toivoisin, että voisin olla tällä kierroksella kotona vähän pidempään. Tai ainakin nyt tällä hetkellä musta tuntuu siltä, koen että tää työarki on aika raskasta ja sen vuoksi olisin mielellään pidempään kotona, mikäli se vaan on mahdollista taloudellisesti.

    Asuntohaaveet meillä kuullostaa tosi samalta kun teillä. Isompaan asuntoon muuttaminen tarkoittaisi kuitenkin aika todennäköisesti sitä aikaisin työelämään paluuta, joten luulen että lykätään sitä asuntohaavetta sellaiseen aikaan kun olemme molemmat taas kokonaan töissä. Tosin, eihän sitä koskaan tiedä jos juuri se unelmien talo tulee vastaan jo vuoden päästä. Ei siis liian tiukkoja odotuksia suuntaan tai toiseen ;)

    Ammatin suhteen olen ihan tuuliajolla... haluaisin kovasti opiskella, mutta en vaan kertakaikkiaan keksi mitä se joku olisi. Jos saisin tehdä ihan mitä vaan, niin jäisin varmaan kokonaan kotiäidiksi ja siinä sivussa voisin tehdä jotain pientä työhommaa/vapaahetoistyötä tms :) Mutta se vaatisi lottovoiton enkä minä lottoa ;)

    Siinäpä mun ajatukset tämän postauksen pohjilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva oli lukea sunkin ajatuksia tulevaisuudesta :) Mustakin tuntuu nyt todella, että ensi kerralla olisi ihana olla kotona siihen asti kun toinen lapsi täyttää 2, mutta en tiedä onko se mahdollista jos haluan joskus saada nämä opinnot valmiiksi :) Mutta ainakin jonkinlaista pehmeämpää laskua voisi seuraavalla kerralla kokeilla tuossa päiväkotiin menossakin.

      Poista
  3. Oih, mä rakastan projekteja, niit pitää olla aina(justiin kans niistä kirjoittamassa omaan blogiin)!
    Yleensä alotan aina pieniäkin projekteja ja sitte mulla on täälä useampi levällää kun en malta pysyä vaan yhdessä :D

    Isoin projekti oli viimeksi se että valmistuin tosiaan lähihoitajaksi jonka jälkeen oli iso projketi päästä ambulanssiin töihin, se oli lasten saamisen jälkeen isoimpia juttuja mun elämässä tähän asti, saavuttaa jotain sellaista mistä on kauan haaveillu.

    Tulevaisuus on jotenki nyt vähän avoin, sairaanhoitajaksi varmaan pitää jossain vaiheessa opiskella mutta nyt justiin ei yhtää huvita lähteä koulun penkille. Nyt meinataan nauttia tästä masuajasta sekä vauva/taapero ajasta ilman mitään paineita koulutuksien yms. kanssa.
    Lanssiin haluaisin töihin vielä, se oli työtä mistä todella tykkään mutta lähihoitajana ei varmaan kauaa sillä alalla pysytä..

    Oivoi, elämässä on niin paljon kaikkea koettavaa ja kaikkeen me pystytään jos vaan halutaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin päätin, että seuraavasta vauva-ajasta yritän nauttia mahdollisimman paljon ja ottaa kaiken ilon irti kotona olosta, kun vielä voin :) Koska sitten taas siitä eteenpäin elämä tulee todella olemaan paljolti sitä työntekoa perhearjen ohella :) Mutta aina voi suunnitella ja sitten taas muuttaa suunnitelmia jos siltä tuntuu! :)

      Poista
  4. Kuulostaa hyvältä ^_^ mulla on aika samankaltaiset tulevaisuudenhaaveet. Kaksi (tai kolme) lasta, oma talo ja mieluinen ammatti :) tavallisia haaveita, mutta itse oon nyttemmin huomannut, etten mitään kovin extremeä kaipaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei sitä lopulta kaipaa mitään "erikoista" elämäänsä, perheessä on ihan tarpeeksi erikoisuutta (positiivisessa mielessä siis) <3

      Poista
  5. Oot niinkuin mie. Mieki tykkään suunnitella pidemmällä tähtäimellä asioita ym. Ja lasten lukumäärä todennäköisesti tulee olee kaksi, sen koen itsekin suht iisiltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, suunnittelu jotenkin pitää arjen koossa! :D

      Poista
  6. Minäkin tykkään suunnitelmista ja projekteista ja listailen usein asioita lapuille tai kirjoittelen niitä koneelle. Omalla kohdalla tuntuu, että ne pitävät vähän niin kuin elämän raiteillaan ja järjestyksessä ja vievät eteenpäin, vaikka yritän myös opetella ottamaan välillä rennommin ja elämään hetkessä :)

    Samansuuntaisia "tavallisia" haaveita on täälläkin. Lapset ja talo, ja varmasti hyvin pitkälti se lasten ja perheen paras etusijalla mennään kaikissa suunnitelmissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on kyllä hyvä osata ottaa myös rennommin! Siinä itselläni onkin vielä opeteltavaa, vaikka lapsen myötä oon jo jonkinlaista rentoutumista elämän suhteen oppinutkin :)

      Poista
  7. Jos saa udella sairaanhoitoalasta?!:)
    Kiinnostaisi tietää kävitkö lukion vai luitko lähihoitajaksi ennen ammattikorkeaa?Oliko vaikea päästä sisään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukion ja sen jälkeen opiskelin sairaanhoitajaksi :) Tuolloin tuntui, että sisään pääsi aika helposti, mutta meillä oli silloin vain kirjallisia kokeita pääsykokeissa eikä lainkaan haastatteluja :)

      Poista