28. syyskuuta 2015

VIIKONLOPUN TOUHUJA

Me ollaan aikamoisia koti-ihmisiä koko perhe ja vietetään mielellään viikonloppuisinkin aikaa ihan kotioloissa, välillä nähdään ystäviä mutta aika usein ollaan vaan ihan perheen kesken. Keväästä asti ollaan myös ehkä hieman tietoisesti vältelty sellaista kovin aktiivista julkisilla paikoilla oleskelua, koska tuo meidän pieni on nyt sellaisessa iässä, että kauppakeskuksissa hengailut tai ravintolakäynnit jätetään yleensä suosiolla väliin. Toinen kun haluaisi aina hypätä samantien rattaista ja tuoleista pois ja lähteä juoksentelemaan ympäriinsä niin tuntuu, että siitä aiheutuu vaan aina ylimääräistä stressiä jokaiselle. Viime sunnuntaina käytiin itseasiassa hyvin pitkään aikaan ulkona syömässä koko porukka ja kyllähän siinäkin sai aika kekseliäs olla että saatiin kaikki syötyä lautaset tyhjiksi (muumit kännykästä on yleensä toimivin keino).


Toisaalta on kuitenkin kiva välillä käydä koko porukalla ihmisten ilmoilla ja tehdä yhdessä muitakin juttuja kuin ulkoilua. Tänä lauantaina meillä oli ihan suunniteltua perhemenoa, kun suunnattiin Flamingo Spahan syyskauden avajaisiin. Meillä oli ensin yhteinen bloggaajatapaaminen, minkä jälkeen päästiin tutustumaan vesipuistonkin puolelle.

Meidän Milton on kyllä vilkas poika, mutta en jotenkin osannut aavistaa että toinen olisi noin vilkkaalla tuulella vesipuistoon päästessään ja jo ensimetreillä pukuhuoneessa päätti poika lähteä karkuteille. Muutaman lyönnin meinasi sydän jättää välistä, kun kaappirivistön taakse pujahtanutta Miltonia ei yhtäkkiä enää löytynytkään mistään. Eräs nainen onneksi huomasi pojan juuri ennenkuin tämä juoksi pukuhuoneen ulko-ovista ulos ja sain kuin sainkin tuon vikkelän tyypin kiinni läheltä pääovea. Säikähdyksellä siis selvittiin.


Vesipuiston puolelle kun päästiin niin käytiin meidän 1-vuotiaan kanssa testailemassa lastenallasta ja  istuskelemassa poreissa. Vaikutti kyllä tosi kivalta paikalta, jonne voisi mielellään mennä uudestaankin. Ensi kerralla muistetaan ottaa mukaan myös kellukkeet, mitkä alkavat olla meidän pikkumiehelle jo aika tarpeelliset.

Loppuviikonloppu kuluikin sitten ihan kotosalla, itse sain hyvin lepäiltyä vatsani kanssa ja mies jopa siivosi ajankulukseen vaatekaappini, joka olikin taas kerran aivan räjähdyspisteessä. Ja saatiinpa me vielä pojan kanssa sunnuntaina superhyviä banaanilettujakin iltapalaksi, joten kyllä kelpasi tällainen perheviikonloppu.

Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille, oli huojentavaa huomata, etten suinkaan ole ainut tällaisten vaivojen kanssa! 

Miten te vietätte yleensä viikonloput, kotosalla vai liikenteessä?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

10 kommenttia:

  1. Mä vietän kumminkin! Jos oon töissä viikonloppusin, on ihanaa vaan viettää lasten kanssa leffailtaa! Jos viikonloppu on vapaana, ollaan yleensä jossain liikenteessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vaihtelu on ihan kivaa! :) Itekin varmaan tulisi muuten käytyä enemmän jossain, mutta tän raskauden vuoksi varmaan sitä viihtyy nyt enemmän kotona :)

      Poista
  2. Me ei meinattu päästä Flamingosta millään pois, kolmen tunnin jälkeen oli pakotettava tyttö ulos ja päikkäreille. Kellukeita meillä ei oo koskaan ollut, vaikka paljon on uimassa käyty. Flamingo on tosi kiva ja pellehyppyshowsta puhutaan täällä tauotta, teki vaikutuksen. :D Me jäätiin vielä yöksikin hotelliin ja treffattiin ystäviä ja sukulaisia, oli ihana viikonloppu! Kivaa oli tavata vaikka vain pikaisesti! :) Onneksi pikkumies ei karannut ja selvisit säikähdyksellä, kivaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Ai niin, me ollaan tosi harvoin viikonloppuja kotona, se on vaan niin tylsää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tavattiin! :) Musta taas kotona oleminen on maailman ihaninta! :D Muualla on kiva käydä, mutta koti on paras paikka :) Meillä jäi tuo reissu vähän lyhyemmäksi, kun pojalla kutsui päiväunetkin, mutta oli kiva käydä kun ensimmäistä kertaa oltiin.

      Poista
    2. Meilläkin meni päikkäriaika ihan ohi, ei sitä vaan saanut altaasta pois. Vihdoin sain huomiselle ajastettua meidän polskintakertomuksen blogiin! :)

      Poista
  4. Flamingossa on ihanan rentouttava varsinkin se aikuisten oma puoli. Kannattaa käydä siellä joskus! Täällä viikonloput menee tosi vaihtelevasti - välillä ollaan mummolassa, nähdään ystäviä tai oleillaan vaan kotosalla sekä ulkona. Harvemmin tulee kauppakeskuksiin lähdettyä, lähinnä jos on jotain tarvetta mutta ei juurikaan ns. huvimseen hengailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se puoli olisi kiva katsastaa myös! Me käytiin ennen hengailemassa kauppakeskuksissa ja vielä pojan ollessa vauva tykkäsin kierrellä rattaiden kanssa kauppoja, mutta nykyään se on aika mahdottomuus :D

      Poista
  5. Pyrin nykyään olemaan mahd paljon kotona. Kaupungissa ollessa aina tulee tuhlattua rahaa kaikkeen muka tarpeelliseen ja kahviloihin. Onneksi kotosalla on aina jotain hommaa jossa aika kuluu mukavasti lapsen nukkuessa päiväunia ja sitten lapsen kanssa leikkiessäkin se aika kuluu myös.

    Pyritään myös liikenteessä ollessa mieluummin treffaamaan muita joko puistossa tai jonkun kotona, koska näin tulee myös kahvittelut halvaksi itsellä kuin myös sillä joka ne kylässä tarjoaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meillä on sama nykyään, että paljon treffaillaan toistemme kotona! :) Tänään tosin uskaltauduttiin pojan kanssa ihan kahvilaan ja yllättävän hyvin selvittiin siitä reissusta :D

      Poista