29. marraskuuta 2015

OMAT BLOGISUOSIKKINI

Aloin itse lukemaan blogeja joskus monia vuosia sitten ja ensimmäiset blogit, mitä säännöllisesti tuli seurattua oli näitä suosituimpia muotilifestyleblogeja. Omaa aikaa oli tuolloin paljon enemmän ja blogien uusimmat postaukset tuli selattua läpi ihan päivittäin. 

Kaksi vuotta sitten tullessani ensimmäistä kertaa raskaaksi, eksyin ikäänkuin vahingossa perheblogien maailmaan. Mulla oli tuolloin tapana googletella hakusanalla synnytyskertomus muiden äitien kirjoittamia tekstejä erilaisten synnytysten kuluista ja oli jotenkin äärimmäisen mielenkiintoista lukea millaisia synnytyksiä muilla oli ollut. Oikeastaan noiden synnytyskertomusten avulla löysinkin monta seurattavaa blogia, joihin jäin pian koukkuun. Blogimaailma on kuitenkin tässä kahdenkin vuoden aikana muuttunut kovasti, osa noistakin blogeista on jo lopettanut, osa pitää nykyään paljon matalampaa profiilia kun taas osa on kasvanutkin noilta ajoilta paljon.


Miltonin vauvavuoden aikana mulla oli todella hyvin aikaa sekä omalle blogille että muiden blogien seuraamiseen. Luin uusimpia postauksia monesti iltaisin ja oma kommentointikin oli tuolloin paljon ahkerampaa. Tänä syksynä aikaa blogien lukemiselle on luonnollisesti ollut aika vähän, arki kun on ollut sen verran kiireistä ja illat on usein mennyt oman blogin päivityksen lisäksi ihan perheen kanssa oleskeluun. Vaikkei blogien lukeminen nyt olekaan ollut yhtä intensiivistä kuin vaikka vielä puolisen vuotta sitten niin ei se pois ole jäänyt. Luen blogeja nykyään enimmäkseen Facebookista käsin, joko blogien omien sivujen kautta tai sitten bloggaajaryhmien linkitysten kautta, se tuntuu jotenkin helpoimmalta ja kätevimmältä seuraustavalta. Bussimatkat kouluun on edelleen olleet oivia hetkiä lemppariblogien lueskeluun.

Olen nykyään lukenut oikeastaan ainoastaan muiden äitien kirjoittamia blogeja. Tällä hetkellä oma kiinnostus on eniten juuri perhe-elämässä ja muiden äitien kirjoittamiin juttuihin on kaikista helpoin samaistua. Seuraamieni bloggaajien painotukset vaihtelevat, osa kirjoittaa paljon juuri perheestään ja siihen liittyvistä aiheista ja osa taas lifestylepainotteisemmin, mutta ehkä se on sellainen tietty äitiys kaiken taustalla mikä tekee blogista itseä kiinnostavan.


Tällä hetkellä luen montaa blogia epäsäännöllisesti ja muutamia kyllä ihan säännöllisestikin vaikken aina kerkeäsikään kommentoimaan. En ole tainnut koskaan edes kirjoitella omista suosikkiblogeistani, joten ehkäpä tästä löytyy nyt teillekin uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia. Osa näistä blogeista on ollut lukulistallani jo pitkään ja osa uudempia tuttavuuksia.


Hulivilini-blogin Maaria osaa oikeasti kirjoittaa. Siis sillä tavalla koukuttavasti ja kuvailevasti, ettei tekstit voi jättää ketään kylmäksi. Maaria kirjoittaa heidän perhearjestaan aidosti ja tunteella, pystyn samaistumaan niin moneen asiaan. Blogin kautta tutustuttuamme ollaan alettu olemaan yhteyksissä muutenkin, vaikkei vielä ollakaan keritty treffata oikeassa elämässä.


Nellin Kochanie-blogi on hieman uudempi blogi, johon olen kunnolla tutustunut vasta äskettäin. Blogi on visuaalisesti hyvännäköinen ja sisältää aina niin kauniita kuvia. Nelli kirjoittelee paljon myöskin perhearjesta pienen lapsen kanssa ja postaukset ovat aina mielenkiintoisia. Nellin blogiin oli jotenkin tosi helppo jäädä koukkuun.


Ollie-blogi on myös pikkuhiljaa liittynyt lemppariblogieni joukkoon. Blogia kirjoittaa Salla, joka kuvailee paljon lapsiaan ja kirjoittelee kotiarjesta sellaisena kuin se oikeasti on. Aitous on ehkä se ykkösjuttu mikä tähän blogiin on saanut jäämään kiinni, tykkään.


Perhosia masussa-blogi on ollut lukulistallani jo pitkään, ihan pojan vauva-ajoilta lähtien. Meillä osuu blogin kirjoittajan Minnan kanssa elämäntilanteet tällä hetkellä niin yks yhteen, että moni Minnan kirjoittama asia voisi olla kuin suoraan omasta elämästäni lainattua ja uusimmat jutut on kyllä käytävä aina lukemassa. Niin kiva blogi perhe-elämästä ja Minnan kanssa ollaankin tavattu myös ihan oikeassa elämässä!


And Something Daily-blogia kirjoittaa kolmen lapsen äiti Emmi ja blogi on sekä visuaalisesti nätti että tekstillisesti monipuolinen. Emmin blogista on tullut luettua paljon vinkkejä mm. lastentarvikkeisiin liittyen ja blogi on monipuolisuudessaan todella mielenkiintoinen.

- - -

Hyviä perheblogeja on paljon ja tässä oli mainitakseni nyt vain muutama. Näitä kaikkia blogeja tulee seurattua aktiivisesti myös Instagramin kautta mikä ehkä osittain lisää myös sitä kiinnostusta itse blogitekstienkin seuraamiseen.

Ensi viikolla oma Yhteenkasvettu-blogini täyttää muuten kokonaiset 2 vuotta!! Synttäripostausta siis luvassa, tulossa on ainakin ajatuksia tähänastisesta blogitaipaleesta sekä pohdintaa oman blogini tulevaisuudesta.

Mitkä on teidän suosikkiblogeja? Oliko näissä teille joitakin täysin uusia blogituttavuuksia?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

27. marraskuuta 2015

PONNARIPÄINEN POIKA


Meillä on pulma. Tai se ei suinkaan olisi pulma eikä mikään, elleivät muut ihmiset tekisi siitä sellaista.

Kun meidän pikkumies syntyi, oli hänellä hento punertavanruskea haituvatukka. Kuukausien saatossa se alkoi muuttua vaaleammaksi ja vuoden ikää lähestyessä huomattiin, että lapsellemme ei suinkaan ollut kasvamassa suoraa tukkaa. Nyt puolentoista vuoden iässä meidän pienen hurmurin päätä koristaa vallaton ja tuuhea kiharapilvi. En tiedä ovatko kiharat nykyään harvinaisia, mutta toinen tuntuu saavan niistä paljon kommentteja missä ikinä liikummekin.

Näin äitinä olen selkeästi onnistunut muodostamaan jonkinlaisen kiintymyssuhteen lapseni lisäksi myös hänen erikoiseen kiharapehkoonsa enkä haluaisi luopua siitä millään. Syksyn aikana päätin kuitenkin hieman napsia toisen etuhiuksia lyhyemmiksi, ne kun tuntuivat olevan silmillä jatkuvasti. Kampaajaa minusta ei saisi näillä leikkaustaidoilla, mutta jonkinlaiseen tyydyttävään lopputulokseen päästiin ja otsahiuksia lukuunottamatta muut hiukset jäivät edelleen koskemattomiksi.

Viime aikoina olen alkanut käyttämään pojalla silloin tällöin ponnaria. En ole ajatellut tuota pientä kumilenkkiä mitenkään ihmeelliseksi asiaksi ja tarkoituksena on ollut vain saada toisen hiukset kaikkein vallattomimpina ja sähköisimpinä päivinä vähän siistimmän ja huolitellumman näköisiksi. Itselleni asiassa ei ole ollut mitään ihmeellistä. Mutta muillepa on. Olen oikeastaan hämmästynyt miten paljon saan nykyään kommentteja siitä, että käytän poikalapsellani ponnaria. Ihmetteleviä ja naureskelevia kommentteja on tullut säännöllisesti sekä aikuisilta että lapsilta ja olen joka kerta yhtä suu auki, koska en vain voi ymmärtää.

Lapseni on edelleen 1-vuotias pieni taapero, joka ei tässä vaiheessa elämää tiedä sukupuoleen liittyvistä asioista tuon taivaallista eikä onneksi näytä vielä välittävän muiden kommenteista. Jotenkin tämän ponnarikommentoinnin johdosta olen taas alkanut kovasti miettimään miksi ihmeessä meidän pitäisi tehdä pojista mahdollisimman poikamaisia jo siinä vaiheessa kun se ei heitä itseäänkään vielä kiinnosta.

Saa siis nähdä miten meidän käy. Kasvatellaanko kiharoita jatkossakin vai taivutaanko muiden painostuksesta lopulta kampaajan suuntaan.

Mitä mieltä sinä olet? Saako pojat pitää ponnareita vai mennäänkö sillä liian lähelle tyttöjen reviiriä?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

24. marraskuuta 2015

HEI PIENI

Viime aikoina olen tuijotellut vatsaani sekä vartaloani peilistä ja kauhistellut kuinka tässä raskaudessa vaan levenen joka suuntaan. Olen itkenyt keittiön lattialla mitä naurettavimpia asioita, kuten  pesemättömiä maitomukeja ja sitä, että molemmat juustohöylät ovat samaan aikaan pesussa. Viikoittain olen tuskaillut maailman huonoiten istuvien vaatteiden kanssa ja häpeillyt kävellä kadulla farkuissa, jotka pussittavat polvien takaa ja vetänyt taas uudet legginsit jalkaan. Olen hermostunut ihmeellisistä asioista ja ollut hetken päästä taas loistotuulella. Vaikka painon kertyminen onkin ahdistanut, niin olen tällä kertaa oikeasti nauttinut kasvavasta vatsasta ja tuntenut jopa hetkittäin sitä kuuluisaa odotusajan hehkua. Vaikka olisi ollut kuinka paljon tekemistä niin enimmäkseen on vaan hymyilyttänyt. Tähän saakka raskaus on mennyt hyvin ja koko ajan päästään yhä turvallisemmille viikoille.

Pienen potkut tuntuvat jo läheisiltä. Vauva tuntuu koko ajan vaan rakkaammalta, päivä päivältä toinen on yhä enemmän osa meitä ja on omalla tavallaan mukana meidän arjessa jo nyt. Ollaan koko ajan puhuttu meistä nelihenkisenä perheenä ja huomaan puhuvani jo lapsistani monikossa. Milton tykkää painella hellävaraisesti mahaani ja sanoa dit tarkoittaen, että jotakin siellä on. Ollaan yritetty jo puhua vauvasta ja ehkä toinen jollain tapaa hieman ymmärtääkin, että äidin vatsassa asustaa tällä hetkellä vauva.

Välillä poden huonoa omaatuntoa siitä, etten nyt odotusvaiheessa pysty keskittymään vauvaan yhtälailla kuin edellisellä kerralla. Viimeksi elämä oli tässä vaiheessa pelkkää raskautta ja siihen liittyviä asioita, poikaa odotettiin kuumeisesti maailmaan ja viimeiset kuukaudet tuntuivat matelevan uskomattoman hitaasti. Tällä kertaa raskaus ei näyttele pääosaa meidän elämässä, se kulkee mukana kaiken touhotuksen keskellä ja joka lauantai huomaan taas siirtyneeni uudelle viikolle. Odotellaan maaliskuuta saapuvaksi, mutta ei sillä vielä ole kiire.

Mitenhän sitä oppii olemaan äiti kahdelle lapselle? Kun huolehdittavana on pieni avuton vastasyntynyt ja edelleen hyvin paljon huomiota tarvitseva taapero, niin miten sitä oikein kykenee olemaan riittävä äiti molemmille? Itse äitiyteen on kyllä kasvanut jo kiinni, hoivaaminen tulee luonnostaan ja rakkaus tulee varmasti kasvamaan sitä mukaa mitä paremmin uutta tulokasta oppii tuntemaan, mutta miten oppia jakamaan huomiota tasapuolisesti? Arki kahden pienen kanssa ei pelota, mutta kyllähän se jännittää.

On tämä kyllä ihmeellistä. Ollaan kiitollisia, että saadaan meidän lapsille juuri toivomamme ikäero ja kaikki on muutenkin mennyt niinkuin toivottiinkin. Näin on hyvä.


SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

22. marraskuuta 2015

LOPPUVUODEN SUUNNITELMAT


Loppukiri ennen joulua on alkanut. Tällä hetkellä tuntuu, että pitäisi taas yrittää liueta vähän joka suuntaan eikä mihinkään oikein pysty panostamaan kunnolla. Vielä kolmisen viikkoa pitäisi jaksaa tasapainoitella työn ja koulun kanssa, ryhmätöiden palautukset ovat käsillä ja tenttejä on nyt joka viikolle. Lukemisaikaa on vaikea löytää, koska viettäisin niin paljon mieluummin vapaa-aikani pojan kanssa. Onneksi joulukuun puolessavälissä viimein helpottaa kun opinnot jäävät kuukauden mittaiselle joulutauolle.

Joulun tienoilla meillä on sitten onneksi tiedossa ihan kunnon lomaa koko perheen kesken, sillä päästään miehen kanssa molemmat pitämään lomaa eikä Miltonkaan tarvitse päivähoitoa kokonaiseen kolmeen viikkoon. En malta odottaa, että päästään kunnolla rentoutumaan. Uskon, että tällaisen syksyn jälkeen ollaan koko perhe pieni hengähdystauko ansaittukin.


Viime viikot on myös olleet aikamoista sairastelua ja lääkärissä ravaamista. Milton on alkusyksystä saakka ollut kipeänä oikeastaan joka toinen viikko ja taidetaan olla jo aika tuttu näky lääkärikeskuksen odotustilassa. Mukaan on mahtunut harmittomien flunssien lisäksi allergiaoireilua tutkimuksineen, kunnon kuumetautia sekä silmä- ja korvatulehdusta ja tuntuu että vähän väliä meillä on täällä jokin lääkekuuri meneillään. Mutta tällaistahan se taitaa näillä pienillä päiväkotilaisilla olla, täytyy vaan toivoa että jatkuva sairastelu loppuu viimeistään alkukeväästä pojan jäädessä taas kotiin.


Monessa kodissa ollaan alettu jo virittäytymään joulun tunnelmaan ja itsekin tekisi kovasti mieli laitella jo vähän jouluvaloja sun muuta kivaa, vaikka voi olla että jouluvalmistelut jäävät tällä kertaa meillä vähän viime tinkaan. Ollaan tänä vuonna suunniteltu viettävämme joulua poikkeuksellisesti ihan kotosalla, yleensä ollaan aina oltu muiden luona. Musta on kuitenkin kiva välillä kokeilla ihan kotijouluakin, laittaa ruokia täällä ja oleskella ainakin aatto kotona ilman reissaamisia ja siirtymisiä paikasta toiseen. 

Vielä alkusyksystä haaveilin jonkinlaisesta ulkomaanmatkasta ennen vauvan syntymää, mutta päätettiin siirtää reissusuunnitelmat odottelemaan ensi kesää. Joulun jälkeen ollaan lähdössä käymään Ruotsissa, mutta muuten on oikeastaan ihanaa olla loppuvuosi vaan kotona.


Raskaus etenee vauhdilla ja kyllähän ne supistukset ovat taas pikkuhiljaa palanneet osaksi arkea. Tällä hetkellä en kuitenkaan olisi niistä kovinkaan huolissani, koska ne ovat olleet voimakkuudeltaan vielä suht kestettäviä. Niitä on nyt taas tullut joku parisenkymmentä päivässä, mutta olen kyllä onneksi pystynyt ihan hyvin vielä liikkumaan. Olen muutenkin yrittänyt psyykata itseäni vähän kevyempään suhtautumiseen kaikenlaisten oireiden osalta, sillä toiveissa olisi että loppuraskaus sujuisi tällä kertaa vähän stressittömimmissä fiiliksissä.

Miltä teidän loppuvuosi näyttää? Oletteko jo aloittaneet jouluvalmistelut?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

20. marraskuuta 2015

TAAPERON ILTARUTIINEJA JA UNIJUTTUJA

Milton sai vähän aikaa sitten uuden sängyn. Pinnasängystä luopuminen ei vaatinut meillä oikeastaan yhtään harjoittelua ja poika nukahti sinne tyytyväisenä heti ensimmäisenä iltana. Uskon, että toinen tykkää kun korkeat reunat ovat nyt poissa ja sänkyyn pääsee kiipeämään ihan itse. Aamuisin poika kuitenkin hyvin harvoin nousee sängystä pois ennenkuin joku tulee hakemaan, yleensä lastenhuoneeseeta nimittäin kuuluu "mammaaa" tai "pappaaa" ensin hieman hennosti ja hetken kuluttua jo vähän isommalla volyymillä.


Eri perheissä on erilaisia nukahtamiskäyntäntöjä. Moni 1,5-vuotiashan nukkuu ihan perhepedissä, mutta meillä ollaan alusta asti nukuttu omassa sängyssä. Nukahtaminen ei meillä ole tuottanut minkäänlaisia ongelmia sitten vauva-aikojen ja yleensä poika on nukahtanut helposti sekä päivä- että yöunille. Jossain vaiheessa Milton jopa nukahti sänkyyn ihan itsekseen ja toivoteltiin vaan hyvät yöt ja poistuttiin huoneesta. Päiväkodin aloituksen myötä ollaan kuitenkin taas kunnolla nukutettu toista ja varsinkin tällä hetkellä pojalle tuntuu olevan todella tärkeää, että iltaisin vierellä on joku joka pitää kädestä kiinni kunnes uni tulee.

Meillä on tarkat iltarutiinit ja yritetään toimia joka ilta samalla rytmillä. Poika tietää jo hyvin itsekin, että iltaisin käydään ensin suihkussa, sitten syödään iltapala ja otetaan d-vitamiinit, puetaan yövaatteet ja käydään nukkumaan. Milton rakastaa nukkumista, enkä oikeastaan vielä kertaakaan ole saanut kieltävää vastausta nukkumaanmenoehdotuksille. Välillä toinen jopa makoilee sängyssä valmiina, mikäli väsymys iskee tavallista aikaisemmin. Unille ei koskaan nukahdeta ilman tuttia ja Nunu-pupua, näitä suurempaa turvaa ei tällä hetkellä tunnu löytyvän. En viitsi vielä kiirehtiä tuttivieroituksen kanssa, koska pojalla on selkeästi nyt muutenkin pieni eroahdistuskausi meneillään ja tuntuisi vähän rankalta alkaa samaan syssyyn repimään toiselta jotakin noin tärkeää pois.


Musta on ihanaa nukuttaa poikaa iltaisin, siitä on tullut meidän yhteinen rentoutumishetki kiireisten päivien päätteeksi. Uuden sängyn saavuttua poika onkin halunnut, että makoilen hänen vieressään lastensängyssä ja pidän kainalossa kunnes toinen nukahtaa.

Viime yönä meillä oli kuitenkin ihan poikkeuksellinen yö, nukuttiin nimittäin perhepedissä koko sakki. Milton heräili yöllä itkeskelemään eikä lopulta enää nukkunut ilman, että pidin kädestä kiinni. Tämän mahan kanssa pieni lastensänky ei kuitenkaan ollut koko yötä ajatellen maailman houkuttelevin vaihtoehto, joten kannettiin poika meidän väliin nukkumaan. No aamulla sitten heräsin ja katsoin kelloa: se näytti kahdeksaa! Siis oikeasti, meillä ei koskaan nukuta niin myöhään. Pitäisiköhän tässä vähän useamminkin alkaa nukkumaan koko perhe yhdessä, jos sillä kerta on näin positiivinen vaikutus lapsen yöuniin?

Miten teillä nukutaan, perhepedissä vai omissa sängyissä? Millaisia nukahtamiskäytäntöjä teillä on?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

19. marraskuuta 2015

THROWBACK - PALUU MENNEESEEN

Tykkään katsella vanhoja valokuvia ja muistella millaista elämä omassa lapsuudessani oli. Varsinkin nyt äidiksi tulon myötä on kiva muistella omia lapsuuden kohokohtia ja asioita, jotka pienenä jäi parhaiten mieleen. Synnyin itse vuonna 1989, jolloin suosituimmat lasten nimet olivat Maria ja Juhani. Milton syntyi viime vuonna, 2014, ja tuolloin suosituimmat nimet ovat olleet Sofia ja Elias. Nimitrendit vaihtuvat vuosien saatossa ja moni muukin asia on muuttunut sitten parinkymmenen vuoden takaisen, mutta loppujenlopuksi elämä tuntuu kuitenkin olevan aikalailla samanlaista. Samaa arkea me eletään nytkin työnteon ja hoitopäivien lomassa, lapseni riemuitsee samantyylisistä asioista kuin itsekin tuon ikäisenä ja samoja katuja me tallataan rattaiden kanssa tänäkin päivänä.

Blogiringin bloggaajana pääsin mukaan Liberon Throwback-kampanjaan, jonka tarkoituksena on palata muistelemaan omaa lapsuutta vuosien takaa. Libero on koonnut oman kampanjasivun, jossa pääsee nyt lueskelemaan millaista maailmanmeno oli omana syntymävuotena verrattuna lapsen syntymävuoteen. Sieltä pääsee kurkkimaan mm. suosittuja nimiä, millaiset rattaat oli ennen muotia ja millaisia vaippoja omana vauva-aikana käytettiin.


Olin itse vilkas ja eläväinen lapsi, joskin meidän poikamme taitaa olla vieläkin vilkkaammasta päästä. Omiin lapsuusmuistoihini mahtuu rikastuttavien ja onnellisten muistojen lisäksi myös niitä hieman negatiivisempia muistoja, mutta onneksi positiivisia juttuja oli aina enemmän. Onneksi tänä päivänä  meillä on kaikki niin hyvin kuin vaan toivoa voi ja lapseni pääsee nyt kokemaan ehjää ja ideaalia perhe-elämää, joka omalla kohdallani toteutui vain osittain.

En kuitenkaan koe jääneeni monestakaan asiasta paitsi. Oli rakkautta, ystäviä, leluja ja vaatteita, lämmin koti ja kiinnostavia aktiviteetteja. Äidin kanssa matkusteltiin paljon ja olin jo nuorena kolunnut monet Välimeren maat läpi. Lomilla käytiin myös Ruotsin risteilyillä ja pääsin kokemaan kaikkea mistä tuon ikäisenä haaveilinkin. Olin onnellinen lapsi ja juuri sitä haluan omillenikin. Mutta jotenkin jännä huomata, että pelkkä hyvä ei täysin riitä, vaan omille lapsilleen sitä haluaa tarjota nimenomaan parasta. Sitä haluaa tehdä kaikkensa, että pystyisi luomaan heille mahdollisimman hyvät puitteet tulevaisuuden varalle eikä lapsuus jättäisi minkäänlaisia aukkoja turvallisuudentunteeseen tai itsetunnon kehittymiseen.


Avatessani tässä taas vanhat valokuva-albumit melkeinpä yllätyin huomatessani miten paljon yhdennäköisyyttä meiltä nykyään pojan kanssa löytyykään. Kaikki on aina puhuneet kuinka meidän lapsonen on ihan isänsä näköinen, mutta nyt kun pojan vauvamaiset piirteet ovat pikkuhiljaa alkaneet muuttua ihan omiksi persoonallisiksi piirteiksi niin kyllähän sieltä on selkeästi äitiäkin alkanut löytymään. Mieskin juuri totesi, että pikkumies muuttuu vaan päivä päivältä enemmän äitinsä näköiseksi. Näkyykö teidän silmiin mitään yhtäläisyyksiä?



Saatiin Liberolta testiin uusia vasta lanseerattuja Touch-vaippoja sekä hauskan näytekappaleen vanhan mallisesta vaipasta vuosien takaa. Huomattavasti on kyllä vaipatkin muuttuneet tässä vuosien saatossa, aika hassultahan tuo vanha sivuilta solmittava vaippa näyttää näihin nykyaikaisiin  verrattuna!

Kannustan teitäkin nyt julkaisemaan omia lapsuusmuistojanne Instagramissa hashtagilla #liberothrowback!



SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

17. marraskuuta 2015

RAKKAUTTA ENSISILMÄYKSELLÄ

Tällä hetkellä fiilis on kuin lapsella, joka on juuri päässyt karkkikauppaan valitsemaan itselleen jättipussin kaikenmaailman herkkuja mitä vaan keksiä voi. Eilen se nimittäin saapui, uusi objektiivini! Pitkän työpäivänkin jälkeen oli pakko heti päästä vähän testailemaan kuvaamista ja vau, olen ihan myyty.


Olen aina harrastanut heräteostosten tekoa enkä väitä, että kaikki hankkimani tavarat olisi olleet kovinkaan tarpeellisia. Mutta nyt tuli kyllä sellainen fiilis, että tähän olisi pitänyt panostaa jo paljon aiemmin! Koko syksy on tullut tuskasteltua rakeisten ja hämyisten kuvien kanssa ja juostu äkkiä ulos kuvailemaan kun on vielä ollut valoisaa. Olen jo pitkään haaveillut, että saisin ottamiini valokuviin enemmän syväterävyyttä ja sitä kautta sitä tiettyä aitoutta ja tunnelmaa.


Olen kuvaajana mielestäni aika aloittelija. Manuaalisten asetusten taitava käyttäminen on esimerkiksi vielä hyvin harjoitteluasteella. Olen kuitenkin opetellut muokkaamaan kuvien värejä ja valotuksia ja ymmärrän valokuvauksen perusohjeita. Vaikka peruskameralla ja -objektiivilla pärjää blogia kirjoittaessa niin ainakin nyt tuntuu siltä, että tästä sai kyllä taas reippaasti lisäinnostusta ja inspiraatiota tähän harrastukseen!

Niinkuin harrastuksissa yleensäkin niin myös bloggaamisessa haluaa kehittyä koko ajan. Mitä pidempään tätä tekee sitä kriittisemmin omia tuotoksiaan alkaa katsella. Hyvän kirjoitustyylin ja laadukkaan tekstisisällön lisäksi monissa blogeissa on nykyään niin upeita kuvia, että huh! Sitä haluaa itsekin pyrkiä parempaan, ylittää itsensä ja tavoitella asioita joissa kokee tarvitsevansa vielä kehitystä. Sellaisia harrastusten kuuluukin olla.


Ja onhan se toisaalta ihanaa saada parempia kuvia ihan omaksi muistokseenkin. Vanhempana on sitten ihana katsella lasten kuvia pikkulapsiajoilta ja kokea sitä fiilistä mikä kuvista välittyy. Oma mieheni ei myöskään ole mikään maailman innostunein valokuvaaja, joten nytkun tätä mahaakin on tullut aika paljon kuvailtua blogiin niin on ihan kiva, että peilin kautta otetuistakin kuvista saa tällä uudella objektiivilla jotenkin paljon siistimpiä.


Välittyykö sinne ruudun toiselle puolelle kuinka innoissaan tästä olen? Sanotaan, että materia ei onnea tuo, mutta itse olen ainakin nyt niin onneissani kun olla voi. Täydellinen aikainen joululahja itselleni. Tässä onkin jonkin aikaa tuntunut, että kaipaisin tähän bloggaamiseen jotain pientä uudistusta ja nyt se juttu taisikin löytyä, inspiraatiota riittää nyt nimittäin ihan huimasti enemmän!

Mitä mieltä te olette blogien kuvien laadusta? Onko teille tärkeää, että lukemissanne blogeissa panostetaan kuviin?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

15. marraskuuta 2015

10 KYSYMYSTÄ

Olen saanut näitä kysymyshaasteita tässä syksyn mittaan aika monelta bloggaajalta ja tarkoitus on ollut niihin jo aiemmin vastata, mutta jotenkin se on aina vaan jäänyt. Näitä on kuitenkin blogeista aina hauska lueskella ja ajattelin nyt viimeinkin tällaisen toteuttaa. Koska näitä samantyylisiä haasteita on tullut nyt sen verran paljon ja niissä olisi ihan tosi iso vastaaminen niin päätin nyt tällä kertaa vastata vain tähän viimeisimpään 10 kysymyksen haasteeseen, jonka sain Kochanie-blogin Nelliltä. Kiitos kuitenkin myös kaikille muillekin haastaneille!


1. Minkälainen on unelmien kotisi?

Ooh, se olisi tietysti joku ihana idyllinen puuomakotitalo veden läheisyydessä. Asuisin mielelläni rauhallisella ja kauniilla alueella, mutta kuitenkin lyhyen matkan päässä kaupungista. Pihan ei tarvitsisi olla hirveän iso, mutta sitäkin viihtyisämpi. Terassi oleskeluun ja ympärillä nurmikkoa ja puita. Koti olisi sisustettu hieman maalaisromanttiseen tyyliin, paljon pehmoista materiaalia ja vaaleita sävyjä.

Omakotitalohaaveet on tällä hetkellä taas nousseet kovasti mieleen, olisi ihanaa saada viimein oma piha jossa voisi sitten lastenkin kanssa viettää aikaa. Toiveissa olisi, että asettauduttaisiin johonkin viimeistään ennenkuin Milton aloittaa koulun, jotta tämä saisi käydä koko ala-asteen samassa paikassa.

2. Millä tavoin lapsesi muistuttavat sinua?

Tulevan lapsen luonne on vielä arvoitus, mutta esikoisemme muistuttaa hyvin paljon minua. Hän on avoin ja spontaani, innostuu helposti ja osoittaa tunteitaan selkeästi, temperamenttia ei siis puutu. Meidän pojasta paistaa jo nyt sellainen tietty seikkailunhaluisuus ja "pakko päästä näkemään ja kokemaan" -fiilis, jotka ehkä enemmän tulevat minun puoleltani.

3. Harrastus, joka sinulla on ollut pisimpään?

Hmm.. En oikeastaan tiedä. Tähän voisi ehkä vastata liikunnan, mutta nyt sekin on ollut taas vähän tauolla. Olen myös aina rakastanut kirjoittamista, nykyään teen sitä blogin kautta kun taas lapsena kirjoittelin paljon erilaisia tarinoita. Eli ehkä se kuitenkin on tämä kirjoittaminen. Se on aina tuntunut jotenkin tosi terapeuttiselta harrastukselta.

4. Miten hemmottelet itseäsi?

Rentoutumalla. Syön hyvää ruokaa, käperryn sohvalle ja katselen Netflixiä. Koen myös kaikenlaiset reissut yleensä rentoutumiseksi, kaikki arjesta poikkeava yleensä rentouttaa.

5. Mikä on viimeisin ottamasi kuva puhelimessasi?

Yhteiskuva itsestäni ja pojastani tänään illalla, kun köllöteltiin ulkoilun jälkeen väsyneinä sohvalla ja katseltiin Muumeja. Meidän selfie-yhteiskuvat on yleensä aina vähän heilahtaneita ja vähän miten sattuu, joten ne harvoin päätyy julkiseksi. Niitä on kuitenkin ihana napsia muistoksi, nyt vielä kun tuo pieni äidin sylissä kerta viihtyy.

6. Bloggaaja, jonka haluaisit tavata livenä?

Aika monen seuraamistani bloggaajista olenkin jo tavannut tai ainakin nähnyt jossain. Mutta moni muukin olisi kyllä kiva tavata, esimerkiksi Nelliä ja Maariaa en ole vielä tavannut livenä vaikka heidän blogejaan tuleekin ahkerasti luettua!

7. Jos pääsisit nyt kaupunkilomalle minne vain, mihin lähtisit?

Jos minne vain niin New Yorkiin!! Ehdottomasti ihanin kaupunki missä olen käynyt, juuri tuossa viime viikolla taisin miehelle puhua, että koskahan päästäisiin taas sinne.

8. Minkälaisen ensivaikutelman luulet ihmisten saavan sinusta?

Se taitaa vähän riippua siitä, millaisissa fiiliksissä olen. Jos on huono päivä tai olen väsynyt niin ehkä hieman sulkeutuneen kuvan, mutta energisenä ja hyvällä tuulella musta saa varmaankin aika sosiaalisen ja ystävällisen kuvan. Riippuu myös paljon seurasta miten käyttäydyn, omankaltaisessa seurassa koen olevani aika avoin ja puhelias, mutta jos koen oloani yhtään vaivaantuneeksi niin pysyttelen helposti sivummalla ja hiljaa.

9. Mikä on ollut yllättävintä äitiydessä?

Ehkä se miten kokonaisvaltaisesti se vaikuttaa ihmiseen. Miten oma arvomaailma muuttuu äitiyden myötä ja miten sitä on ikäänkuin pakko kasvaa aikuiseksi lapsen saatuaan. Äidiksi kasvaminen on myös ollut valehtelematta siisteintä mitä olen koskaan saanut kokea, en usko että mikään voi ikinä tuntua yhtä hyvältä.

10. Tärkein asia, jonka olet oppinut tämän vuoden aikana?

Että juuri nyt näitä hetkiä ja näitä kokemiani asioita en enää myöhemmässä elämässäni tule kokemaan ja että elämässä on vain oikeasti opittava nauttimaan hetkestä eikä jatkuvasti miettiä tulevaa. Pojan ollessa vauva odotin, että tämä kasvaisi puhuvaksi taaperoksi, mutta nyt katsellessani tuota pientä muutamia sanoja puhuvaa pikkupoikaani toivoisin vaan että toinen ei vielä kasvaisikaan isoksi. Mutta kyllähän ne silti kasvaa, ja niin sen kuuluukin mennä.

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

14. marraskuuta 2015

RASKAUSVIIKKO 24 JA FIILIKSIÄ

Blogi on vietellyt tällä viikolla hieman hiljaiseloa, johtuen oikeastaan vähän kaikesta. On ollut kiire, kalenteri on muistutellut tekemättömistä hommista ja lisäksi ollaan sairasteltu vähän vuorotellen. Milton oli koko edellisviikon kuumeessa ja nuhayskä meinaa edelleen olevan vaan sitkeästi päällä. Itse sain tuon pöpön vasta tällä viikolla ja nyt on tullut herättyä joka aamu iso kaktus kurkussa eikä vointikaan ole ihan täysikuntoinen ollut. 

Nyt elellään muutenkin tätä Suomen synkintä vuoden aikaa, ihanaa marraskuuta jolloin kaikki tuntuvat kulkevan pienessä sumussa. Valon vähäisestä määrästä johtuen valokuvia on tullut otettua nyt poikkeuksellisen vähän ja vaikka kirjoitusideoita olisikin mielessä ihan normaaliin malliin niin kuvamateriaali tuntuu jatkuvasti uupuvan. Tähän on toivottavasti onneksi ihan pian tulossa muutos, pistin nimittäin tilaukseen uuden kameran objektiivin, jonka uskon olevan ihan kannattava sijoitus. Tuon Olympuksen kamerani perusobjektiivi kun tuntui kesäaikaan riittävän vielä ihan hyvin, mutta nyt talvella se ei oikein tunnu enää ajavan tehtäväänsä riittävän hyvin. Mutta kirjoittelen uudesta objektiivista lisää, kunhan posti tuon odetun paketin toivottavasti ensi viikon alussa tuo!



Mutta sitten ihan itse postauksen aiheeseen eli raskauskuulumisiin. Tänään käynnistyi viikko 24 ja ihan havahduin tuossa juuri miten voikaan enää olla vain 17 viikkoa jäljellä laskettuun päivään! Aika on mennyt nyt jotenkin tosi nopeasti ja koska supistukset eivät vielä ainakaan ole palanneet takaisin, olen pystynyt viilettämään arjen kiireessä eteenpäin suht normaaliin tapaan, vaikka liikkuminen onkin jo hieman hitaampaa.

Siitä ei ole kauaa kun kirjoittelin, että olen alkanut oikeasti viihtymään tämän mahan kanssa. Viime raskaudessa kun odotin vaan kuumeisesti koska pääsisin mahasta eroon ja saisin vauvani syliin. Tällä hetkellä raskaus tuntuu suht helpolta, ei ole supistuksia eikä suurempia kipuja, mutta kyllähän nuo  tutut fiilikset edellisen raskauden ajalta ovat taas alkaneet pikkuhiljaa hiipiä mieleen. Vatsa on nyt muutaman viime viikon aikana ottanut selkeästi kasvuspurttia ja samalla tuntuu, että sitä on leventynyt vähän joka suuntaan. 

Kävin tällä viikolla neuvolassa ja vaikkei puntarillenousu nyt toisella kertaa enää tunnukaan yhtä ahdistavalta kuin ensimmäisen odotuksen aikana niin kyllä se painonnousu silti pyörii mielessä aika paljon. Kiloja on nyt tullut aikalailla samaan tahtiin kuin edellisessä raskaudessa, mutta vatsan leveästä muodosta johtuen olo tuntuu vielä isommalta kuin viimeksi tässä vaiheessa raskautta. Olen nyt syönyt suht normaalisti ja herkutellut aina silloin tällöin, mutta jotenkin kroppani vaan tuntuu olevan sitä tyyppiä joka kyllä kerää sitä vararasvaa raskauden aikana. Millekään dieetille en nyt aio ryhtyä ja jos kiloja tulee niin niitä tulee, kyllähän ne sitten taas lähtee kun vähän jaksaa töitä sen eteen tehdä.


Juuri nyt kaipaisin kovasti salille, mutta aika ei oikein meinaa antaa myöden. Hyötyliikuntaa on nyt päivittäin tullut suht paljon, pojan nostelu ja kantelu rappusissa sekä rattaiden työntely isoja mäkiä ylös päiväkotiin mennessä käy kyllä toisaalta itselleni tällä hetkellä ihan täydestä kuntoiluliikunnasta, huh.

Mutta mikä tärkeintä niin kaikki tuntuu olevan vauvalla todella hyvin. Kohdunkasvua mittailtiin neuvolassa nyt ensimmäistä kertaa ja vertaillessani tämän pikkutypyn oletettua kasvua isoveljensä raskausneuvolakorttiin, näyttäisi siltä että ehkäpä hieman pienempää vauvaa oltaisiin tällä kertaa odottelemassa. Viimeksi kun mentiin kasvussa hieman keskikäyrän yläpuolella niin nyt näytti tuo sf-mitta olevan hieman keskikäyrän alapuolella. Saa nähdä minkäkokoinen pieni sieltä lopulta syntyy ja mennäänkö tälläkin kertaa ihan reilusti yli lasketusta ajasta.

Ja hei ihanaa, Bloglovinissa täyttyi juuri 100 seuraajan raja! Huippua, että olette kaikki löytäneet tänne lukijoiksi. Myös Instan puolella teitä on tullut koko ajan huimasti lisää, ihan mahtavaa! 

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

10. marraskuuta 2015

HÄN LEIKKII (+ INSTA-ARVONTA)


On jännä miten eritavoin lapset leikkivät. Meidän poika harvoin pysyy samassa paikassa pitkään ja on melkein koko ajan liikkeessä myös leikkiessään. Milton poimii tavaroita mukaansa ja tiputtelee niitä pois sitä mukaa kun silmiin osuu jotain mielenkiintoisempaa. Yleensä pojalla on käsissään kaksi autoa, joilla huristellaan kotia ympäri.



Viime aikoina olen huomannut toisen kiinnostuneen kovasti kaikenlaisesta elektroniikasta mikä ei toisaalta ole mikään ihme, ottaen huomioon miten paljon mallia hän meiltä vanhemmilta saa mm. älypuhelimen käytöstä ja muusta. Milton on oppinut avaamaan puhelimeni näppäintä painamalla ja liu'uttamalla sen jälkeen vielä näyttöä, jotta se aukeaisi kunnolla. Telkkarikin osataan jo avata ja sammuttaa. Välillä sitä ihan hämmästyy miten taitavia jo tämänikäiset voivat elektroniikan käytössä olla.

Olen sitä mieltä, että lasten oppimista näiden asioiden suhteen ei pitäisi liiaksi pelätä, ovathan kaikenlaiset laitteet meille vanhemmillekin arkipäivää ja yhä enemmän myös lasten elämässä mukana tulevaisuudessakin. Tottakai kaikenlaisten ruutujen katselua on ihan hyvä lapsilla päivisin rajoittaa, jottei leikkiaika vaihtuisi täysin pelkkään ohjelmien tuijotteluun vaan tilaa jäisi muillekin aktiviteeteille. Ja sama pätee tietysti meihin aikuisiin. Itselläni meinasi tuossa keväällä puhelimenkäyttö riistäytyä vähän käsistä, mutta nyt syksyn ja uuden arjen myötä tilanne on onneksi hieman rauhoittunut eikä puhelinta tule enää selattua ihan jatkuvasti. Onneksi lapset ovat kuitenkin edelleen kiinnostuneita myös ihan varsinaisista leluista, oli ne sitten autoja, nukkeja tai tulevaisuuden elektroniikkataitoihin valmistavia leikkitietokoneita tai -puhelimia.


Leikkitietokone saatu Fisher-Pricelta

Ja hei INSTAGRAMIN puolella nyt myös kiva leluarvonta, joten klikkailkaahan sinne osallistumaan: @yhteenkasvettublogi! Osallistumisaikaa on su 15.11. saakka.

Millaisilla leluilla teillä leikitään? Kuinka paljon annatte lasten katsella esimerkiksi lastenohjelmia?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

9. marraskuuta 2015

PESÄNRAKENNUSVIETTI


Olin odotellutkin missä se viipyy. Loppukesäisen keittiöremontin jälkeen ei ole juuri tehnyt mieli sisustaa, vaihdella järjestystä tai varsinkaan suunnitella seuraavia pieniä tai isoja remontteja. Koko alkusyksyn ajan kodinhoito on muutenkin ollut vähän retuperällä, hätäistä pikkusiivousta ennen vieraiden saapumista ja laiskaa lelujen keräilyä iltaisin, eikä läheskään päivittäin. Minkäänlaisesta pesänrakennusvietistä ei ole ollut tietoakaan.

Nyt kuitenkin näin raskauden puolivälin jälkeen olen taas pikkuhiljaa alkanut havaita itsessäni niitä tuttuja ajatuksia ja fiiliksiä kodinlaittoon liittyen. Viime viikolla heräsi kova tarve uudistaa olohuonetta. Järjestystä pitäisi vaihtaa, sohvaa uusia vähän sirompaan malliin ja oikeasti viimeinkin siistiä parveke kesätekstiileistä ja muista. Havahduin, että vauvaa varten ei ole oikeastaan mitään vielä hankittu eikä itseasiassa edes mietitty.

Makuuhuone on ollut pitkään meillä todella epäsiistissä kunnossa, jotenkin sisustus ei vaan ole miellyttänyt ja kaikki on tuntunut sekavalta. Eilen ehdotin miehelle, että mitä jos vaihdettaisiin siellä ensimmäistä kertaa ihan kunnolla järjestystä ja mietittäisiin sitten miten huonetta saisi sisustettua kivemmin. Päädyttiin siirtämään sänky ikkunan alle ja siitähän se inspis sitten lähti. Samalla lähti verhot vaihtoon ja lipastojen ja pöytien paikkaa siirtelemällä lopputulos oli aivan erilainen. Ja tykkään nyt ihan tosi paljon! Mitään uutta ei huoneeseen hankittu, mutta järjestystä ja värimaailmaa vaihtamalla makuuhuone sai nyt ihan uuden harmonisemman ilmeen.

Viikonloppuna laitettiin pojalle uusi sänky tilaukseen ja pian toinen pääseekin muuttamaan isompaan vuoteeseen. Pinnasänky siirretään nyt odottamaan uutta tulokasta. Kai tässä pitäisi alkaa hankkimaan jotain suloisia tyttömäisiä vuodevaatteitakin, en kuitenkaan tällä kertaa ajatellut pedata sänkyä ihan kahta kuukautta aikaisemmin niinkuin kaksi vuotta sitten tuli innostuksissa tehtyä.

Raskaudenaikainen pesänrakennusvietti on kyllä aika jännä käsite. En itse ole koskaan ollut mikään siivousintoilija, mutta esimerkiksi Miltonia odottaessa meillä oli koti tosi hyvässä kunnossa ja tuli jynssäiltyä kaikenmaailman kylpyhuoneen seiniäkin ihan ihmeellisiin vuorokaudenaikoihin. Tuolloinhan meillä oli käynnissä myös pari kuukautta kestänyt lattiaremonttiprojekti, josta muistan muodostaneeni pienoisen pakkomielteen. Vauvan maailma ei välttämättä olisi kaatunut, vaikka yhden huoneen laminaatit olisi jäänyt laitettavaksi synnytyksen jälkeenkin, mutta itselläni olisi kyllä ollut  kaikki katastrofin aineikset kasassa. Jännä nähdä millaisesta projektista sitä tällä kertaa vielä kerkeää pienoisen päähänpinttymän muodostamaan.

Millaisia projekteja teillä on pesänrakennusvieteissä toteutettu?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

7. marraskuuta 2015

PÄIVÄKOTIKUULUMISIA JA TULEVIA MUUTOKSIA


En olekaan vähään aikaan kirjoitellut Miltonin päiväkotikuulumisia. Meidän taaperon dagis-taival on lähtenyt sujumaan kaikenkaikkiaan todella hyvin ja jokainen viikko on tuntunut menevän yhä paremmin, sekä pojan että itseni osalta. Alkusyksy oli pientä rämpimistä kaiken uuden keskellä, mutta nyt ollaan alettu jo mukavasti tottumaan ja päivät kulkevat omalla painollaan ilman sen suurempia stressejä ja ahdistuksia oikeastaan kenenkään osalta.

Meillä oli tällä viikolla vasu-keskustelu pojan oman opettajan kanssa ja saatiin vähän perusteellisemmin kuulla miten nämä ensimmäiset kaksi kuukautta toisella on ryhmässä mennyt. Lastentarhanopettajan kuvailu pojan luonteenpiirteistä ja käyttäytymisestä vastasi aika lailla meidänkin tuntemusta tuosta pikkuvilpertistämme. Milton on päiväkodissa eläväinen, iloinen ja utelias, juuri sellainen minä mekin hänet tunnemme. Keskittymisen harjoittelussa ollaan kuulemma näiden kahden kuukauden aikana menty jo hyvin eteenpäin ja mikä parasta, heille on tullut kuva, että poika oikeasti viihtyy hoidossa.

Saatiin myös kuulla hieman ikäviä uutisia, tämä kyseinen ruotsinkielinen ryhmä lopettaa ensi syksystä kokonaan toimintansa ja kaikkien lasten on näin ollen hankittava uusi hoitopaikka jostain toisesta päiväkodista. Uutisen kuultuani huokaisin vaan mielessäni miten hyvä tuuri kävikään, että  meillä on tulossa perheenlisäystä jo keväällä ennen näitä muutoksia eikä Miltonin hoidontarve ole enää samanlainen siinä vaiheessa kun jään kotiin. Olisi ollut kurjaa alkaa taas etsimään näin pienelle uutta hoitopaikkaa, varsinkin kun tätä nykyistä paikkaa parempaa ei välttämättä löytyisikään.

En itse näe siinä mitään pahaa, mikäli vanhempi lapsi jatkaisikin päiväkodissa muutamana päivänä viikossa, vaikka äiti jäisikin syntyvän vauvan kanssa kotiin. Mielestäni nämä ovat sellaisia asioita, jotka on aina mietittävä sekä perheen että varsinkin kyseisen lapsen tilanteen ja tarpeiden mukaan ja monelle lapselle olisi varmasti ihan mukava päästä esimerkiksi kahtena päivänä viikossa hoitoon. Olen itsekin vähän miettinyt, että mitenhän tuo meidän vilkas pikkumies oikein mahtaa sitten keväällä taas sopeutua kotihoitoon, kun arki vastasyntyneen kanssa on kuitenkin vähän sellaista oleskelua enkä usko että jaksetaan ainakaan alkuun koko ajan juoksennella erilaisissa aktiviteeteissa. Mutta silti, jo ennen näitä muutosuutisia päiväkodin puolelta olin päättänyt, että poika jäisi kotiin kanssamme. Tarkoituksena olisi kuitenkin ryhdistäytyä nyt keväästä lähtien tässä meidän sosiaalisessa kanssakäymisessä muiden äitien ja lasten kanssa, koska olisi oikeasti itsekin kivempi vähän sosiaalistua sen sijaan että oleskeltaisiin vain omissa oloissamme päivästä toiseen. Kerhoihinkin taitaa olla 3 vuoden ikäraja, joten sen osalta joudutaan vielä odottelemaan.

Tässä olisi nyt kuitenkin vielä muutamia kuukausia päiväkotiarkea jäljellä ja todennäköisesti poika jää kotiin sitten siinä vaiheessa, kun äitiyslomani alkaa ja opinnotkin jäävät tauolle.

Onko muilla kokemuksia tällaisista vähän lyhyemmistä päiväkotitaipaleista, miten lapsella sujui siirtyminen päiväkotiarjesta takaisin kotihoitoon?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

5. marraskuuta 2015

IHANAT KAMALAT RASKAUSOIREET

Joskus aiemmin en tiennyt raskauden mukanatuomista oireista muutakuin pahoinvoinnin. Olin kuullut, että moni raskaana oleva oksentelee aamuisin ja voi muutenkin pahoin. Mitään muuta en osannut "pelätä". Kunnes tulin itse raskaaksi ja tajusin vasta oman kokemuksen kautta, miten suuri vaikutus raskaudella ja hormoneilla on kroppaan ja koko olemiseen. Miten suuren oirekirjon nämä kuukaudet pitävätkään sisällään.

Ensimmäisessä raskaudessa voin hieman pahoin ensimmäiset kuukaudet, nyt toisella kertaa en tuota pahoinvointia saanut. Tällä kertaa ällötti lähinnä kahvi, mutta varsinaista pahaa oloa ei missään vaiheessa tullut. Sen sijaan olin varsinkin tämän raskauden alussa aivan järjettömän väsynyt. Siis ihan käsittämättömän väsynyt. En koskaan normaalisti voisi nukahtaa hiekkalaatikon reunalle, vaikka yöunet olisivat jääneet kuinka lyhyiksi tahansa, mutta nytpä sekin tuli koettua. Väsymys oli jotain, jota ei pystynyt hallitsemaan. Näytin loppukesästä varmasti ihan omissa maailmoissa olevalta ja haukottelin koko ajan. Huh, onneksi siitä sitten päästiin ja nyt päivät jaksaa taas melko tavallisilla energiatasoilla. Monesti sanotaan, että tyttöä odottaessa voidaan pahoin ja poikaa odottaessa hyvin, mutta itsellä se ei mennyt ihan niin. Voin poikaa odottaessa pahoin, kun taas nyt mitä luultavimmin tyttöä odottavana olen vaan ollut hyvin hyvin väsynyt.


Mutta eivät ne oireet siihen jää. Voikun olisikin vaan pahoinvointia tai väsymystä tuo alkuvaihe ja kaksi viimeistä kolmannesta kroppa toimisi niinkuin aiemminkin. Väsymyksen tilalle on nimittäin tullut nyt paljon muita oireita, jotka muistuttavat mahan lisäksi siitä että ei tässä kropassa ehkä nyt elellä ihan siihen tavalliseen tapaan.

No ensinnäkin, koko ajan janottaa. En voi lähteä mihinkään ilman vesipulloa, koska koko ajan on tarve juoda nestettä. Sen seurauksena sitä käy tietysti jatkuvasti vessassa ja nykyään tulee ihan mietittyä ihan kulkureittejä ja menoja sen mukaan missä on seuraava vessa. Vatsa täyttyy nykyään nopeasti, mutta silti koko ajan tekisi mieli syödä. Haaveilen päivät pitkät suklaasta ja kakuista, kaikenlaisista makeista herkuista. Tämä makeanhimo on välillä ihan järjetöntä. En muista sen olleen näin pahaa viime raskaudessa.


Iho kukkii ja tuntuu jotenkin tunkkaiselta, hiukset rasvoittuu. Hiusten kasvu on onneksi raskausaikana ihan huimaa, uutta tukkaa kasvaa minkä ehtii ja kokonaisuus tuntuu kyllä paksulta.  Portaiden ja mäkien nousu on käynyt raskaaksi ja välillä tuntuu että happi meinaa loppua kun työntelee rattaita isoja mäkiä pitkin. Närästää, vatsassa kiertää ja sitten on vielä nämä kaikenlaiset mahatuntemukset, jotka ovatkin ihan oma lukunsa. Omaksi onnekseni supistelujen osalta on nyt elelty aika rauhallisissa meiningeissä viime viikot, mutta en jotenkin uskalla vielä riemuita ja veikkaan niiden taas pian palaavan kahta kauheampina. 

Viime päivinä olen myös kokenut itselleni uudenlaisia epämukavia tuntemuksia vatsassa. Viime raskaudessa vaivana olivat vain tuo supistelu, mutta nyt olen myös alkanut tuntemaan ihmeellisiä vihlontoja ja pistäviä kiputuntemuksia alavatsassa. Monen odottavan äidin vaivanahan taitavat olla mm. liitoskivut, mutta itselläni ei niistä ole oikein minkäänlaista kokemusta enkä edes tiedä miltä niiden pitäisi tuntua. Jonkinlaisia ihmekipuja itselleni on nyt ilmaantunut, mutta en osaa muuten niitä oikein tulkita kuin että supistuksilta ne ei ainakaan tunnu.


Pakko kuitenkin tähän loppuun vielä mainita, että kaikenlaisista oireista huolimatta olen voinut nyt todella hyvin ja oikeastaan pystynyt elelemään ihan normaalisti arkea miettimättä jatkuvasti raskautta. Kyllähän nuo erilaiset oireet kuuluvat raskauteen ja jos mikään ei tuntuisi erilaiselta, niin sitä saattaisi vaan miettiä onko kaikki hyvin. Keskiraskaus alkaa kohta etenemään kohti loppuvaihetta ja on tämä kyllä nyt supistusten vähennyttyä ollut aika ihanaa. Maha kasvaa ja liikkuu meidän matkassa mukana. Toivottavasti sama fiilis jatkuu vielä pitkälle loppuraskauteen.

Mites teidän muiden raskausoireet? Millaista oireiden kirjoa teiltä on löytynyt?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

3. marraskuuta 2015

MAISTUVIA VÄLIPALOJA


Herkutellaanko teillä juotavilla välipaloilla? Meillä käytetään aika paljon erilaisia smoothieita ja jogurttipussukoita, ne on vaan niin helppoja kuljettaa repussa ja kivaa vaihtelua ainaiselle banaanille yms. Ja nehän on tuolle meidän poitsulle ihan suurta herkkua.

Lähdettiin innoissamme täksi syksyksi mukaan Semperin yhteistyökampanjaan, jossa saatiin testiin iso kasa erilaisia uutuussmoothieita, -jogurtteja ja -käyttövalmispuuroja. Semperiin ollaan luotettu aiemminkin ja tykätään heidän tuotteistaan, joten nyt olikin kiva päästä testailemaan uusiakin makuja! Juotaviin pussukoihin ollaan turvauduttu ihan vauvasta asti ja yhä ne tuntuvat maistuvan pojalle kyllä tosi hyvin. Pakkaan näitä usein mukaan esimerkiksi päiväkotimatkoille mikäli kuljetaan rattailla ja aamupalasta on jo aikaa tai ihan muuten vaan liikenteessä ollessamme ja kyllähän näitä on tullut hankittua ihan kotiinkin välipaloiksi.


Meidän 1,5-vuotiaan suosikkivälipaloihin kuuluu vähän kaikki mikä sisältää hedelmää tai jogurttia. Milton tykkää muutenkin kaikenlaisista välipala"herkuista" enemmän kuin esimerkiksi leivästä ja päiväkodistakin ovat sanoneet, että toinen söisi kaikkea makeampaa vaikka kuinka paljon. Ollaan kuitenkin harmiksemme jouduttu tänä syksynä murehtimaan mahdollisten ruoka-aineallergiaepäilyjen vuoksi, koska pojalla on alkanut tulemaan ilmeisesti ainakin erilaisista hedelmistä ja juureksista oireita. Ollaan nyt viimeinkin saatu lähete ihan kunnon allergiatesteihin ja ne olisi tarkoitus saada tehtyä mahdollisimman pian, jotta saataisiin tietää mitkä kaikki pitäisi jättää ruokavaliosta kokonaan pois. Meillä on vahva epäily ainakin raa'asta omenasta allergisoivana ruoka-aineena, mutta sitten taas näistä omenaa sisältävistä soseutetuista juomista ei olla huomattu tulevan lainkaan samanlaisia oireita, mikä on kyllä tosi kiva mikäli joudutaan noita raakoja hedelmiä tässä alkaa karsimaan!


Sellaisen yleisen herkuttelun suhteen olen kyllä tässä viime aikoina vähän lepsunut ja antanut pojan suht usein maistella vähän kaikenlaisia herkkuja (paitsi karkkeja) varsinaisen ruoan jälkeen. Itsellä on nimittäin nyt raskaana noussut herkkuhimot taas ihan uusiin sfääreihin ja varsinkin kaikkia makeita herkkuja on senkin takia tullut nyt hankittua kotiin vähän useammin kuin yleensä (voihan juku näitä kakkuhimoja!) Onneksi Milton mieltää kuitenkin herkuiksi yhtälailla kakkujen ja jäätelöiden lisäksi myös nämä paljon terveellisemmät hedelmäsmoothiet ja muut!

Millaisia välipaloja teidän taaperot tykkää syödä?


Yhteistyössä Semper

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

1. marraskuuta 2015

TAAPERON TALVIVAATETUS


Täällä ollaan osittain siirrytty jo talvivaatetuksen puolelle. Joinain päivinä on ollut jo niin kylmä, että olen pukenut Miltonille päiväkotiin talvihaalarin ja talvikengät, kun taas välillä tulee vielä näitä lämpöaaltoja, jolloin syysvaatteilla tarkenee vielä ihan hyvin. Mutta varsinkin aamut ovat jo tosi kylmiä. Tykkään muutenkin pukea lapselle riittävän lämpimät ulkovaatteet, ettei sitten alle tarvitse pukea niin paljoa vaatteita.

Etsin kauan pojalle jotain kivaa ja hyvälaatuista talvihaalaria. En ole oikein innostunut mistään kuviollisista haalareista ja oli yllättävän vaikea löytää yksivärisiä haalareita. Ostettiin tämänvuotinen välikausihaalari Polarn O. Pyretiltä ja koska tykkään heidän ulkovaatteistaan sekä ulkonäöllisesti että laadullisesti, päädyin sitten kurkkimaan heidän talvivaatepuoltaankin. Värinä päädyin tällä kertaa punaiseen, koska teki mieli hankkia pimeään talveen jotain vähän kirkkaampaa ja ajattelin että väri sopisi hyvin myös kierrättää eteenpäin tulevalle pikkusiskolle sitten joskus. Onhan näillä tosi hyvä jälleenmyyntiarvo, mutta mahdollisimman paljon olisi tarkoitus pystyä tulevaisuudessa käyttämään lapsilla samoja ulkovaatteita. Ruskea kaupunkitakki onkin täällä blogin puolella jo vilahdellut, se löytyi Lindexistä ja oli jotenkin aivan ihana!

Kenkäpuoli olikin sitten vielä haasteellisempi juttu. Etsittiin jotain hyviä sohjon ja loskan kestäviä, lämpimiä talvikenkiä ja päädyttiin lopulta näihin Sorelin popoihin. Ne on vielä vähän liian kuumat (vaikka muutamia kertoja onkin jo käytössä ollut), mutta varmasti pakkasten kunnolla saapuessa tosi hyvät ulkoilukengät, varsinkin päiväkotiin. Siistimmiksi kengiksi bongasin Zarasta nuo ruskeat kengät, jotka meillä tulee enimmäkseen olemaan kaupunkikäytössä ja miksei ihan ulkoillessa.

Joko siellä on siirrytty jo talvivaatteisiin?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA