24. marraskuuta 2015

HEI PIENI

Viime aikoina olen tuijotellut vatsaani sekä vartaloani peilistä ja kauhistellut kuinka tässä raskaudessa vaan levenen joka suuntaan. Olen itkenyt keittiön lattialla mitä naurettavimpia asioita, kuten  pesemättömiä maitomukeja ja sitä, että molemmat juustohöylät ovat samaan aikaan pesussa. Viikoittain olen tuskaillut maailman huonoiten istuvien vaatteiden kanssa ja häpeillyt kävellä kadulla farkuissa, jotka pussittavat polvien takaa ja vetänyt taas uudet legginsit jalkaan. Olen hermostunut ihmeellisistä asioista ja ollut hetken päästä taas loistotuulella. Vaikka painon kertyminen onkin ahdistanut, niin olen tällä kertaa oikeasti nauttinut kasvavasta vatsasta ja tuntenut jopa hetkittäin sitä kuuluisaa odotusajan hehkua. Vaikka olisi ollut kuinka paljon tekemistä niin enimmäkseen on vaan hymyilyttänyt. Tähän saakka raskaus on mennyt hyvin ja koko ajan päästään yhä turvallisemmille viikoille.

Pienen potkut tuntuvat jo läheisiltä. Vauva tuntuu koko ajan vaan rakkaammalta, päivä päivältä toinen on yhä enemmän osa meitä ja on omalla tavallaan mukana meidän arjessa jo nyt. Ollaan koko ajan puhuttu meistä nelihenkisenä perheenä ja huomaan puhuvani jo lapsistani monikossa. Milton tykkää painella hellävaraisesti mahaani ja sanoa dit tarkoittaen, että jotakin siellä on. Ollaan yritetty jo puhua vauvasta ja ehkä toinen jollain tapaa hieman ymmärtääkin, että äidin vatsassa asustaa tällä hetkellä vauva.

Välillä poden huonoa omaatuntoa siitä, etten nyt odotusvaiheessa pysty keskittymään vauvaan yhtälailla kuin edellisellä kerralla. Viimeksi elämä oli tässä vaiheessa pelkkää raskautta ja siihen liittyviä asioita, poikaa odotettiin kuumeisesti maailmaan ja viimeiset kuukaudet tuntuivat matelevan uskomattoman hitaasti. Tällä kertaa raskaus ei näyttele pääosaa meidän elämässä, se kulkee mukana kaiken touhotuksen keskellä ja joka lauantai huomaan taas siirtyneeni uudelle viikolle. Odotellaan maaliskuuta saapuvaksi, mutta ei sillä vielä ole kiire.

Mitenhän sitä oppii olemaan äiti kahdelle lapselle? Kun huolehdittavana on pieni avuton vastasyntynyt ja edelleen hyvin paljon huomiota tarvitseva taapero, niin miten sitä oikein kykenee olemaan riittävä äiti molemmille? Itse äitiyteen on kyllä kasvanut jo kiinni, hoivaaminen tulee luonnostaan ja rakkaus tulee varmasti kasvamaan sitä mukaa mitä paremmin uutta tulokasta oppii tuntemaan, mutta miten oppia jakamaan huomiota tasapuolisesti? Arki kahden pienen kanssa ei pelota, mutta kyllähän se jännittää.

On tämä kyllä ihmeellistä. Ollaan kiitollisia, että saadaan meidän lapsille juuri toivomamme ikäero ja kaikki on muutenkin mennyt niinkuin toivottiinkin. Näin on hyvä.


SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

20 kommenttia:

  1. Täälläkin tuskastellaan kun vaate vaatteelta jää pelistä pois kun ne ei enää mahdu päälle. Peilikuva näyttää oudolta ja olokin alkaa olla tukala varsinkin talvivaatteita pukiessa. Mutta silti samalla masun kasvaminen on ihanaa :) Mulla on huhtikuussa laskettu aika, ja on ihmeellistä miten aika on lähtenyt juoksuun ekan kolmanneksen jälkeen. Hyvää odotusaikaa sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa odotusaikaa sinnekin! :) Täälläkin tuo sama fiilis, että vaikka mahan kasvu on ihanaa niin jotenkin peilikuva näyttää vaan tosi oudolta :D

      Poista
  2. Mulla oli myös ihan samoja tunteita kuopusta odottaessani. Tuntui väillä tosi pahalta, etten välttämättä ollut koko päivänä ehtinyt kunnolla ajattelemaan tai kuulostelemaan sitä tyyppiä siellä mahassa. Mutta sitähän se on edelleen, vauva kulkee mukana siinä sivussa eikä ehdi saada mitenkään sellaista huomiota osakseen mitä esikoinen aikoinaan sai. Mutta toisaalta, hänellä on yksi ihan mahtava pikkukaveri koko ajan vieressä touhuilemassa mitä esikoisella ei taas ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se varmasti menee sittenkun meilläkin vauva syntyy, sitä huomiota ei samalla tavalla pysty antamaan kun esikoisen vauva-aikana.. Mutta ompahan tosiaan isompi sisarus sitten myös viihdyttämässä vauvaa :)

      Poista
  3. <3 mä niin fiilistelen näitä raskausjuttuja! Mäkin usein mietin, että miltäköhän se mahdollinen toinen raskaus mahtaa sitten tuntua. Siihen ekaan kun pystyi uppoutua ihan kokonaan ja kaikki olo niin uutta ja jännittävää. Mutta ihanaa varmasti on se toinenkin kerta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tämä on kyllä ihan yhtä jännittävää toisellakin kertaa, mutta kuitenkin nyt paljon tutumpaa ja jotenkin ehkä luonnollisempaa kun siihen on jo tottunut! :)

      Poista
  4. Jotenkin se uusi vauva vain sulautuu teidän arkeen ja rutiineihin :) hyvin se menee, se on ihanaa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  5. Ihanaa pohdintaa ja tekstiä. Minulle tuli jotenkin sellainen olo kuin olisin itse kirjoittanut tämän tekstin vaikka en ole edes raskaana! :D Onkohan tää ihan normaalia!? Voin mielikuvissani samaistua jopa juustohöyläkriisiin ja huonoon omaantuntoon edelliseen raskauteen verrattuna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Selina! :) Kiva että teksti oli samaistuttava!

      Poista
  6. Ihana masu <3
    Ja voi että miten lohduttavaa tietää, etten suinkaan ole ainoa joka itkee mitä ihmeellisimmistä asioista. Pesemättömät maitolasit eivät ole itkettäneet, mutta väärään paikkaan jätetty likainen voiveitsi niidenkin edestä. Huh! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3 Joo, sitä ihan itsekin ihmettelee miten voi oikeasti jokin noin pieni asia mennä kunnolla tunteisiin.. :D

      Poista
  7. Huomenta :)

    Samoja asioita sitä miettii näin kolmannenkin kohdalla.. Eilen juuri perheenä puhuttiin tästä lapsille että vauva vie paljon huomiota mutta se ei ole mitenkään pois isompien lasten rakastamisesta, yhtä tärkeitä ovat vaikka huomio hetkellisesti kohdistuu vauvaan. <3

    Niin ja mulla olisi sulle haaste blogissani, käyppäs luikkaamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, rakkaus on samanlaista kaikkia lapsia kohtaan <3 Kiitos haasteesta :)

      Poista
  8. Täällä oli myös samat ajatukset kun odotettiin toista lasta. Esikoisen kohdalla raskauteen pystyi keskittymään 100% ja olihan se täysin uusi juttu. Kuopuksen kohdalla unohdin omat raskausviikot sekä lukea mitä vauvalle milloinkin kehittyy. Mutta ei se yhtään vähennä rakkauden määrää toista lasta kohtaan ♡

    VastaaPoista