17. marraskuuta 2015

RAKKAUTTA ENSISILMÄYKSELLÄ

Tällä hetkellä fiilis on kuin lapsella, joka on juuri päässyt karkkikauppaan valitsemaan itselleen jättipussin kaikenmaailman herkkuja mitä vaan keksiä voi. Eilen se nimittäin saapui, uusi objektiivini! Pitkän työpäivänkin jälkeen oli pakko heti päästä vähän testailemaan kuvaamista ja vau, olen ihan myyty.


Olen aina harrastanut heräteostosten tekoa enkä väitä, että kaikki hankkimani tavarat olisi olleet kovinkaan tarpeellisia. Mutta nyt tuli kyllä sellainen fiilis, että tähän olisi pitänyt panostaa jo paljon aiemmin! Koko syksy on tullut tuskasteltua rakeisten ja hämyisten kuvien kanssa ja juostu äkkiä ulos kuvailemaan kun on vielä ollut valoisaa. Olen jo pitkään haaveillut, että saisin ottamiini valokuviin enemmän syväterävyyttä ja sitä kautta sitä tiettyä aitoutta ja tunnelmaa.


Olen kuvaajana mielestäni aika aloittelija. Manuaalisten asetusten taitava käyttäminen on esimerkiksi vielä hyvin harjoitteluasteella. Olen kuitenkin opetellut muokkaamaan kuvien värejä ja valotuksia ja ymmärrän valokuvauksen perusohjeita. Vaikka peruskameralla ja -objektiivilla pärjää blogia kirjoittaessa niin ainakin nyt tuntuu siltä, että tästä sai kyllä taas reippaasti lisäinnostusta ja inspiraatiota tähän harrastukseen!

Niinkuin harrastuksissa yleensäkin niin myös bloggaamisessa haluaa kehittyä koko ajan. Mitä pidempään tätä tekee sitä kriittisemmin omia tuotoksiaan alkaa katsella. Hyvän kirjoitustyylin ja laadukkaan tekstisisällön lisäksi monissa blogeissa on nykyään niin upeita kuvia, että huh! Sitä haluaa itsekin pyrkiä parempaan, ylittää itsensä ja tavoitella asioita joissa kokee tarvitsevansa vielä kehitystä. Sellaisia harrastusten kuuluukin olla.


Ja onhan se toisaalta ihanaa saada parempia kuvia ihan omaksi muistokseenkin. Vanhempana on sitten ihana katsella lasten kuvia pikkulapsiajoilta ja kokea sitä fiilistä mikä kuvista välittyy. Oma mieheni ei myöskään ole mikään maailman innostunein valokuvaaja, joten nytkun tätä mahaakin on tullut aika paljon kuvailtua blogiin niin on ihan kiva, että peilin kautta otetuistakin kuvista saa tällä uudella objektiivilla jotenkin paljon siistimpiä.


Välittyykö sinne ruudun toiselle puolelle kuinka innoissaan tästä olen? Sanotaan, että materia ei onnea tuo, mutta itse olen ainakin nyt niin onneissani kun olla voi. Täydellinen aikainen joululahja itselleni. Tässä onkin jonkin aikaa tuntunut, että kaipaisin tähän bloggaamiseen jotain pientä uudistusta ja nyt se juttu taisikin löytyä, inspiraatiota riittää nyt nimittäin ihan huimasti enemmän!

Mitä mieltä te olette blogien kuvien laadusta? Onko teille tärkeää, että lukemissanne blogeissa panostetaan kuviin?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

10 kommenttia:

  1. Minä tykkään hyvistä ja laadukkaista kuvista, mutta blogeissa teksti on tärkeämpi. Onnea uudelle putkelle ja kovaa käyttöä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä testi on kyllä kanssa tosi tärkeässä osassa! :) Kiitti!

      Poista
  2. Onnea uudesta objektiivista! Ymmärrän hyvin innostuksesi :D Mä tykkään lukea blogeja, joissa visuaalisuus on kohdallaan, joten kyllä, minulle on tärkeää että blogissa on kivat kuvat. Tosin aika hyvä kuva ei tarkoita esimerkillisen ammattimaisesti otettua ja tarkkaa kuvaa vaan tärkeää on, että kuvista välittyy tietty fiilis.

    Mutta nyt kun on niin pimeää sisälläkin niin onhan se valovoimainen objektiivi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ja niinpä, hyviä kuvia pystyy kyllä ottamaan ilman ammattilaisen taitojakin ja fiilis on se tärkein! :)

      Poista
  3. Hyvältä näyttää! Mikä objektiivi tää siis on? Itsekin haaveilen uudesta, mutta vielä en ole päättänyt mistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on se Olympuksen 45mm f/1.8 mitä moni on kehunut! :)

      Poista
  4. Välittyy! :)
    Mä haluaisin kans uuden objektiivin kameraani, mutta tosiasissa mun pitäisi ensin opetella ymmärtämän juuri ne perusasiat, joista mainitsit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on kyllä kuvauksessa vielä paljon opeteltavaa, mutta hiljaa hyvä tulee! :)

      Poista
  5. Ooooo <3 Voi vitsi mä en meinaa pysyä housuissani, mäkin laitoin objektiivin pitkän pähkäilyn jälkeen tilaukseen! Hyvältä näyttää ja mäkin odotan että kamerainnostus palaisi, koska nyt kameraa ei tule juuri käytettyä kun perusputkella tulee vaan sutta ja sekundaa (vaikka tosi aloittelija olen itsekin).

    P.S näytät upeelta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Jee kiva että säkin tilasit!! Veikkaan että innostus nousee sullakin, mä oon ainakin nyt ihan täpinöissäni!! :D

      Poista