14. joulukuuta 2015

TULEVA ISOVELI

Meidän esikoisella on ikää kohta vuosi ja kahdeksan kuukautta. Vauvavuosi päättyi jo keväällä ja tämän syksyn aikana poika tuntuu kasvaneen huimasti, oppineen paljon uusia asioita ja kehittyneen aina vaan omatoimisemmaksi pikkumieheksi. Tahtoa tuolla pienellä riittää ja motivaatiota yrittämiseen on vaikka kuinka paljon, mutta on kuitenkin vielä paljon asioita mihin toinen tarvitsee apua.

Mitä siis tapahtuu kun meidän ainokaisena ja kaiken huomion keskipisteenä eläneestä taaperosta tuleekin muutaman kuukauden päästä isoveli? Miten toinen pärjää, miten me pärjätään ja miten suuren mullistuksen tuon kahta vuotta lähentelevän pikkupojan maailma tulee kohtaamaan? Näitä kysymyksiä täällä ollaan viime aikoina pohdittu.


Milton haluaa tehdä suuren osan arjen askareista itse. Hän haluaa syödä ja pestä hampaat itse, riisuu vaatteita taitojensa mukaan, siivoaa leluja ja vie roskia roskikseen. On kuitenkin vielä paljon asioita missä toinen tarvitsee apua ja toteaa sen usein itsekin. Peseytymiset, pukemiset ja muut tämänikäiselle vielä haasteelliset arjen toimet vaativat meidän vanhempien apua ja tähän saakkahan me ollaan oltu vain häntä varten. Ulos lähtiessä poika ojentaa jokaikinen aamu kädet ylös päästäkseen syliin, koska tietää että korkeiden rappusten laskeutuminen on vielä vaikeaa. Mutta miten sitten kun äidillä onkin rappusissa vauva kannettavanaan eikä syliin mahdukaan kahta samanaikaisesti? Onko siinä vaiheessa vaan opittava ja luovutettava kiltisti sylipaikka sille joka sitä enemmän tarvitsee? Kyllähän vajaan kaksivuotiaankin pitäisi päästä halutessaan vielä syliin.

Milton on meidän vanhempien silmäterä ja kummankin elämän keskipiste. Jopa mieheni, joka ei yleensä syvällisyyksiä ääneen pohdiskele, totesi kerran hyvin osuvasti jotakuinkin näin: "niin, sitten kun se on siinä sun sylissä niin ei sitä vaan voi enää verrata mihinkään muuhun". Tehtäisiin siis  kumpikin mitä tahansa tuon pojan eteen ja poika tuntuu sen kyllä tietävän. Ja onneksi tietää. Mutta miten selittää tämänikäiselle, että me vanhemmat tullaan edelleen olemaan häntä varten ihan yhtälailla, vaikka perheeseen nyt liittyykin muutaman kuukauden kuluttua pieni vauva? Vähäisestä puhesanavarastosta huolimatta toinen kyllä ymmärtää jo uskomattoman paljon asioita, mutta ymmärtääkö hän vauvaa? Sairaalassa äidin sylissä nukkuva vauva voi alkuun tuntua taaperosta tunkeilijalta ja tuonikäinen saattaa hyvinkin vielä miettiä, että mitä tuo tuossa tekee, minun paikallani.


Me odotetaan kevättä kovasti, mutta kyllähän se jännittää. Miehen isyysloma-asiat ovat vielä auki, mutta olen esittänyt hartaan toiveen, että pystyttäisiin vauvan synnyttyä viettämään useampi viikko kotona koko perheen kesken. Näin Miltoninkin olisi helpompi sopeutua uuteen elämänmuutokseen, kun meitä olisi alkuun kotona kaksi vanhempaa huomiota jakamassa.

Oma pikkusisarus on ihan uskomaton rikkaus ja uskon, että ei mene montaakaan vuotta kun esikoisemme sen jollain tasolla ymmärtää. Pienellä ikäerolla on helppo rakentaa yhteisiä leikkejä ja jakaa arkea yhdessä. Itse koko lapsuuteni yksin kotona leikkineenä olen ihan tosi onnellinen, että omat lapseni tulevat kasvamaan yhdessä.

Miten teillä on sopeuduttu pikkusisaruksen tuloon? Oletteko kohdanneet haasteita uudessa arjessa?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

8 kommenttia:

  1. sisarukset on maailman paras juttu ♥ o&b:llä on ikäeroa vaan 1,5 v ja ovat edelleen paita ja peppu vaikka tappelevatkin tottakai :)

    VastaaPoista
  2. Mulla Miltonin ikäinen tyttö ja nyt poika 3kk... Tuttuja pohdintoja sinulla.. 😊 nopeesti lapset sopeutuvat onneksi, nyt jo mun esikoinen ihmeissään jos vauvaa ei näy ...kaipailee jne.. On silti mustis ja osaa olla sekä hellä että ilkeä pikkuiselle! Onhan se rankka vaihe pienen lapsen elämässä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onhan se, mutta kiva että teillä kuitenkin sopeuduttu nopeasti vauvan tuloon :)

      Poista
  3. <3 niin ihana pieni isoveli <3
    Kyllä noinkin pienet lapset nopsaan sopeutuvat :) ei mene kauaa niin Milton ei enää edes "muista" aikaa ennen vauvaa <3
    Meillä"pahin" ikäero nuorimpaan ja siitä seuraavaan on ollut 4ja puolen vuoden ikäero. Isoveliksi tullut Emil koetteli kyllä äidin jaksamista monin eri keinoin :D Mutta onneksi oli ohimenevää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niinpä, isompikin lapsi saattaa tietysti reagoida vauvan tuloon eikä pelkästään nämä pienet :) Kiitos <3

      Poista
  4. Meillä asuu kohta 3vee prinsessa, joka on ainoa lapsenlapsi ja vanhempiensa silmäterä ja paapottu varmasti. Luulen siis, että meillä voi olla mielenosoitusta keväällä kun vauva saapuu. Ollaan yhdessä laitettu isosiskon liian pienet vaatteet pikkusiskolle, pinnasänky otettiin nyt syksyllä pois ja ihaninta on, kun isosisko koputtelee mun mahaa, laulaa sinne ja sanoo "kasva vielä pikkusisko!". Yritän myös kovasti korostaa kuinka paljon äiti rakastaa teitä molempia ja mahdutte molemmat äidin syliin, mutta kyllä tuleva jännittää! Olen myös luvannut, että sisko tuo tullessaan lahjan, jonka annan sitten esim.sairaalassa, joten täällä jännätään millaisen Frozen-lahjan sisko tuokaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin poika kumpienkin isovanhempien ainokainen lapsenlapsi, joten jännä nähdä miten suhtautuu kun huomiota pitääkin alkaa jakamaan :D Ihana teidän tyttö!! :)

      Poista