31. tammikuuta 2016

KUMMIUS

Tuleviin ristiäisiin on vielä aikaa, mutta ajattelin valmistautua niihin jo hyvissä ajoin. Suunniteltiin tällä kertaa pitävämme ristiäiset jossain muualla kuin kotona ja yksi kiva paikka olisi jo kiikarissa. Vietetään keväällä myös 2-vuotissynttäreitä, joten kahdet kotona järjestettävät juhlat muutaman viikon välein tuntuisi ehkä vähän liian työläältä hommalta heti vauva-arjen alkuvaiheessa.


Ristiäisjuttuja pohtiessani aloin taas miettimään tarkemmin kummiutta ja meidän kummivalintoja. Vauvalle olisi näillä näkymin tulossa viisi kummia, sama määrä kuin isoveljelläänkin. Mehän oikeastaan tiedettiin tämän toisenkin lapsen kummivalitut jo ennenkuin Miltonkaan oli vielä syntynyt, joten mitään suurempia pohdintoja tässä ei tänä vuonna sen suhteen ole enää edes tarvinnut tehdä. Päätöstä on toki paljolti vahvistanut se, että tulevan vauvan kummit ovat tuntuneet aidosti välittävän myös tuosta esikoisestamme.

Meillä on ollut koko ajan toiveissa saada kaksi lasta ja ollaan kummivalintojakin mietitty sen mukaan. Ollaan haluttu, että molemmat lapset saisivat kummeikseen sekä perheenjäseniä että ystäviä ja tuntuu tärkeältä, että kummallakin olisi yhtä paljon kummeja. Siksi ei pyydetty kaikkia läheisimpiä ihmisiä ensimmäisen lapsen kummiksi, haluttiin tasapuolisuuden nimissä että myös mahdollisella toisella lapsella olisi kummeina niitä ihmisiä ketkä tunnetaan hyvin ja keiden kanssa ollaan paljon tekemisissä. Ja onneksi toive kävi toteen ja toinen pieni on meille nyt tulossa.


Kummius on siinä mielessä jännä juttu, etten tiedä kokevatko monet sen tavallaan velvollisuudeksi vaikka eihän sen oikeastaan sitä pitäisi olla. Kummiuden tulisi olla sellaista välitöntä auttamista ja rakastamista, joka ikääkuin hoituu siinä muun yhdessäolon lomassa. Olen itse kahden aivan ihanan tytön kummitäti ja kummastakin välittäisin varmasti ihan yhtä paljon, vaikken heidän nimetty kummi olisikaan. Vasta nyt itse vanhemmaksi tultuani olen myös kunnolla tajunnut, että sitä vähät välittää siitä, tuovatko kummit tarpeeksi hyvät paketit jouluna ja synttäreinä, tärkeämpää on se kaikki muu oleminen, aito kiinnostus ja läsnäolo.


Meillä on pieni joukko perheenjäsenistä ja ystävistä koostuvia läheisiä, jotka tuntuivat automaattisesti oikeilta henkilöitä tähän tehtävään. Osaa nähdään useasti ja osaa harvemmin jo pelkästään pitkän välimatkan takia, mutta nämä kaikki viisi ovat meille tosi tärkeitä ihmisiä. Tytön kummeja on jokaista nyt kysytty ja kaikki ovat vastanneet myöntävästi. Olen ihan superiloinen ja jopa vähän herkistynyt millaisen joukon välittäviä ja meille läheisiä ihmisiä tyttö tulee saamaan kummeikseen. Jokainen heistä on oma erilainen persoonansa ja kaikki he yhdessä tulevat tuomaan pienen elämään varmasti paljon iloa tulevaisuudessa.

Mitä kummius teille merkitsee?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

27. tammikuuta 2016

TYTTÖVAUVAN VAATEKAAPILLA


Makuuhuoneessa odottaa ikeakassillinen pieniä vauvanvaatteita, lipasto on jo raivattu tyhjäksi pientä varten ja nyt pitäisi enää pestä kaikki valmiiksi odottelemaan pikkuista käyttäjää. Löysin varastosta paljon pieniä Miltonilta jääneitä vauvanvaatteita, joista suurin osa lähti odottelemaan eteenpäin myyntiä, mutta osa sopi kyllä ihan yhtä lailla tyttövauvallekin. Huomaan, että oma makuni on tässä muutaman vuoden aikana lastenvaatteiden suhteen myös muuttunut, tällä kertaa saattaisin poikavauvankin pukea ihan eri tyylisesti kuin viimeksi.

TÄSSÄ postauksessa hehkutin uusia Newbie-ostoksiani ja aika tyttömäisellä linjalla on menty hankintojen suhteen senkin jälkeen. Olen kuitenkin nyt innostunut myös muista väreistä ja kuoseista kuin noista kaikkein hempeimmistä ja viimeisimmät löydöt on suurimmaksi osaksi tullut tehtyä nettikirpputoreilta ja joulun alennusmyynneistä. Aluksi ajattelin, etten pukisi vauvalle mitään mustaa mutta nyt ihastuin ihan täysin tuohon mustaan lettibodyyn ja mustat sukkahousutkin olisi jostain vielä saatava. Miltonilla käytin aina bodyn ja housujen yhdistelmää, mutta nyt olen hankkinut jonkin verran enemmän sukkahousuja ja niitä tullaan varmasti meillä käyttämään tällä kertaa housujen tilalla paljon useammin kuin viimeksi.

Tyttövauvan pukemiseen on selkeästi paljon enemmän vaihtoehtoja tarjolla kuin pienille pojille. Bodyjen lisäksi tytöille on tarjolla paljon mekkoja ja esimerkiksi juhliin on tosi helppo löytää asuja monista vaihtoehdoista. Tytöillä voi myös käyttää oikeastaan mitä vaan värejä ilman että heti kommentoidaan liian poikamaisiksi, poikien pukeutumisen suhteen ihmiset tuntuvat heti olevan paljon tarkempia. En tosin itse tästä hirveästi välitä ja meillä poika on tämänkin talven kulkenut vähän kaikenlaisissa väreissä kuten vaikkapa punaisessa ja burgundyssä.

Vauvan ulkopukeutuminen on vielä vähän mietinnässä, maaliskuu on kuitenkin edelleen lopputalvea ja lämpimät kevätkelit voi tulla vaikka vasta kuinka myöhään. Miltonilta on kyllä jäänyt talteen muutama kiva vauvanpuku kahdessakin eri koossa, joten niillä kyllä pärjätään mikäli en tässä nyt vielä innostu hankkimaan jotain uutta. Monilta merkeiltähän alkaa kohta tipahdella uusia mallistoja, joten saa nähdä miten sitä nyt malttaa pysyä erossa kaikista vauvojen kevätuutuuksista.

Ihan vastasyntyneelle tarkoitettuja vaatteita meillä on kuitenkin aika vähän ja suurin osa on kokoa 56-62. Milton oli sen verran isokokoinen syntyessään, että meillä meni ne 50-koon vaatteet ehkä viikon ja 56-kokokin jäi pieneksi jo kuukaudessa. Tulevaa vauvaa kyllä taidetaan veikkailla hieman pienemmäksi, joten tällä kertaa noille minimineille vauvanvaatteille saattaisi kyllä olla hieman pidempäänkin käyttöä.

Mitäs tykkäätte näistä kuvissa vilahtelevista löydöistä? Onkos siellä muilla samaan aikaan odottavilla jo vauvan vaatekaapit valmiina?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

23. tammikuuta 2016

KUULUMISIA SAIRASTUVALTA


Alkuviikosta ihmettelin, että onpa poika ollut poikkeuksellisen pitkään nyt terveenä. Edellinen korvatulehdus oli jouluna ja nyt toinen oli ollut jo usean viikon ilman vuotavaa nenää ja kipuja. Kunnes sitten keskiviikkona hain toista päiväkodista ja sain kuulla, että siellä oli kuumetautia liikkeellä. Tästä meni ehkä kaksi tuntia, oltiin päästy parturin ja kauppareissun jälkeen kotiin niin Miltonillakin alkoi posket punoittaa ja meno hyytyä.

Ja tällä kertaa sieltä tulikin ihan kunnon tauti ja torstai-ilta vietettiin sairaalan päivystyksessä, kuumetta oli 40 astetta ja lääkkeet laski lämpöä vain hetkeksi. Tässä vaiheessa olin oikeasti jo aika huolissani, toinen vaan tärisi sylissä ja oli ihan tulikuuma. Korvissa oli tietysti taas uusi tulehdus ja nyt me odotellaankin sitten, että päästäisiin ihan kunnon korvalääkärille miettimään mitä seuraavaksi tehdään. Neljä tulehdusta kahden kuukauden sisään alkaa olla jo vähän liikaa noin pienelle.


Eilisellä neuvolakäynnillä kerroin olevani oikeasti aika uupunut. Viime kuukaudet on ollut yhtä sairastelua meidän perheessä ja ollaan jatkuvasti ravattu lääkärissä, kissaa myöten. Tässä vaiheessa raskautta sitä ei muutenkaan ole enää parhaimmillaan ja sitä toivoisi vaan että päivät sujuisivat hieman helpommin ilman ylimääräistä huolta ja stressiä. Neuvolassakin vähän kyseltiin siihen malliin, että jaksanko nyt varmasti vielä tehdä koulujuttujakin tässä vaiheessa ja tässä tilanteessa. Kieltämättä tällä hetkellä tuntuu siltä, että tekisi mieli vaan jäädä kotiin samantien, mutta jotenkin se on vaan niin vaikeaa välillä antaa itselleen periksi ja luovuttaa kun siltä tuntuu.


Blogi päivittyy siis tällä hetkellä täysin oman jaksamisen mukaan. Instagramissa,  @yhteenkasvettublogi, meidän arkea pääsee seuraamaan vähän tiiviimpään tahtiin. Mutta jottei tämä postaus menisi ihan täydeksi valitusvirreksi niin on tässä kivojakin juttuja tiedossa. Ensi viikonloppuna meillä on miehen kanssa tiedossa pieni maisemanvaihdosreissu ihan kaksistaan, edellisen kerran ollaan oltu kunnolla kahdestaan jossain runsaat viisi kuukautta sitten. Eli taitaa tulla ihan tarpeeseen pieni irtiotto. Tänään meillä oli myös yhdet aika kivat kuvaukset, joista lisää täällä bloginkin puolella piakkoin!

Onkos siellä sairasteltu paljon?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

20. tammikuuta 2016

SYNNYTYS





Synnytys lähenee, ajankohdasta ei voi olla varma mutta viimeistään maaliskuun lopussa meillä pitäisi olla jo toinen pienokainen sylissä. Kävin eilen ylimääräisessä pikatarkastuksessa neuvolalääkärillä, koska nyt viikon ajan on ollut niin paljon supistuksia että koin järkeväksi soitella neuvolaan ja kertoa tilanteen muuttuneen. Kaikki oli kuitenkin kunnossa eikä vauvan saapumisesta lähiaikoina ollut minkäänlaisia merkkejä, kohdunkaulaa oli reippaasti jäljellä eikä paikat olleet lainkaan pehmenneet. Vauvan kokoon tai asentoon lääkäri ei ottanut ajanpuutteen vuoksi nyt mitään kantaa, mutta ylihuomenna onkin sitten taas ihan suunniteltu neuvolakäynti jolloin mittaillaan mahankasvuakin tarkemmin.

Eilisen lääkärin jälkeen aloin kuitenkin miettimään taas kovasti tulevaa synnytystä. Tämänhetkinen tilanne alkaa muistuttaa taas hyvin vahvasti kahdenvuoden takaista, eli samat oireet mutta ei silti mitään hätää. Kahdeksas raskauskuukausi oli viimeksikin kaikista rankin supistusten osalta, lähes jatkuvaa voimakasta supistelua liikkeessä ja paineentunnetta sun muuta joka nosti kaikille huolen lapsen syntymisestä ennenaikojaan, vaikkei mitään huolenaihetta lopulta ollutkaan. Ensimmäinen raskaus meni meillä 10 päivää yli ja yritän nyt asennoitua siihen, että vaikka supistuksia tulisi kuinka paljon, ei tämäkään vauva ole syntymässä ennen laskettua aikaa. Esikoisen loppuraskaus oli henkisesti ja fyysisesti rankka ja olin tuolloin ihan satavarma, että poika olisi syntynyt ennen laskettua aikaa, mutta yli mentiin silti. Viimeinen kuukausi ja varsinkin tuo lasketun ajan yli mennyt aika olin todella hermostunut, joka ilta toivoin synnytyksen käynnistyvän yöllä ja joka aamu heräsin pettyneenä uuteen päivään ison mahan kanssa. Kokeilin kaikenmaailman keinoja synnytyksen käynnistymiseksi, porrasjuoksusta akupunktioon, mutta mikään ei aiheuttanut mitään. Ja sillä oli kai tarkoituksensa.

Näin jälkeenpäin olen nimittäin miettinyt, että synnytys ei ehkä siksi lähtenyt kunnolla käyntiin koska poika ei olisi lopulta koskaan pystynyt syntymään normaalisti alateitse. Tätä ei vain tiedetty ennenkuin sektio lopulta tehtiin ja huomattiin pojan olleen virhetarjonnassa. Perusteellisen synnytyskertomuksen pääsette lukemaan täältä, mutta edellinen synnytykseni siis käynnistyi lopulta 41+2 osittaisella lapsivesien menolla ja päättyi kiireelliseen sektioon puolitoista vuorokautta myöhemmin. Synnytys ei siis edennyt jatkuvista supistuksista huolimatta ja vauvan syke alkoi laskea supistusten aikana liikaa, joten leikkaus oli lopulta välttämätön.

Synnytystapa-arvio on meillä vasta ensi kuussa, mutta omat toiveeni synnytyksen suhteen ovat selkeät. Tällä kertaa toivoisin kovasti pääseväni kokemaan normaalin alatiesynnytyksen ja harmitus tulee olemaan iso mikäli lääkäri toteaa että tälläkin kertaa olisi päädyttävä leikkaukseen. Tärkeintä on tietysti, että vauva pääsee turvallisesti maailmaan ja tilanteen mukaan on toimittava, mutta en voi väittää että edellisestä sektiosynnytyksestä olisi jäänyt mitenkään hyvä mieli. Eniten ahdistaa ajatus siitä, etten tälläkään kertaa saisi lastani syliini kuin vasta monen tunnin kuluttua syntymästä. En myöskään saisi vuorokauteen liikkua sängystä mihinkään ja joutuisin jatkuvasti soittelemaan hoitajia hoitamaan vauvaani, koska näin toisella kertaa tulen jäämään sairaalaan ilman miestä eikä meillä ole enää mahdollisuutta perhehuoneeseen. Viimeksi olin myös niin kivuissani monta päivää leikkauksen jälkeen, että meidän kotiutuminen lopulta pitkittyi.

Näitä vanhoja kuvia katsellessa päällimmäisenä mielessä on kuitenkin innostus lähestyvästä synnytyksestä. Vaikka sellaisia kipuja en itse ainakaan koskaan aiemmin ollut kokenut, en pelkää lähteä uudestaan synnyttämään. Koko synnytysprosessi kun on vaan kaikessa kamaluudessaan yksi elämän mahtavimpia kokemuksia, jotain jota on vaikea kuvailla ja joka pitää vain jokaisen itse kokea.

Millaisia synnytyskokemuksia teillä on?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

18. tammikuuta 2016

KAKSIKIELISEN TAAPERON KIELENKEHITYS


Uusimmat lukijat eivät kaikki välttämättä tiedäkään, että me ollaan siis kaksikielinen perhe. Puhutaan miehen kanssa keskenämme suomea, mutta mies puhuu pojan kanssa ruotsia ja minä puolestani suomea. Virallisesti pojan äidinkieli on ruotsi ja päiväkodit sekä koulut olisi tarkoitus käydä kaikki ruotsin kielellä. Tähän ollaan päädytty siksi, että Miltonilla on enemmän suomea puhuvia läheisiä ja suomi on muutenkin vallitsevampi kieli (vaikkakin meidän kotikaupungissa ruotsikin on hyvin vahva) ja toivottaisiin, että kummastakin kielestä kehittyisi yhtä vahvat.

Milton on tämän kuun lopussa 1v 9kk vanha ja puhuu toistaiseksi vain yksittäisiä sanoja. Sanavarasto on siinä mielessä suuri, että toinen tuntuu ymmärtävän kummallakin kielellä melkein kaiken mitä hänelle puhutaan, mutta käyttää sanoja vielä melko vähän. Pojan puheenkehitys on koko syksyn ollut aika hitaanpuoleista ja arvellaan sen johtuvan kaksikielisyyden lisäksi paljolti myös siitä, että toinen on todella kova liikkumaan ja kehittänyt näin alkuun enemmänkin motorisia taitojaan.


Sanoja tulee tällä hetkellä enimmäkseen ruotsiksi, mikä johtuu todennäköisesti päiväkodista. Jännä nähdä muuttuuko se kun poika jää ensi kuussa taas kotiin ja kuulee päivisin enimmäkseen suomea. Tällä hetkellä ruotsinkieliset sanat, joita Milton osaa sanoa ovat: mamma, pappa, kaka (kakku), där (tuolla), dit (sinne), tack (kiitos) ja titta (katso). Suomenkielisiä sanoja on käytössä vaan anna ja kuu. Muutamia sanayhdistelmiä tulee, kuten där pappa, min mamma ja där kuu. Lisäksi pojalla on lukuisia vertauskuvallisia ja ääntelehtimiseen liittyviä sanoja, joiden merkitys ollaan opittu tässä syksyn aikana. Meidän kissa on esimerkiksi nam (koska se maukuu), syöminen on namnaaam, autolla-ajo on brummm ja rakas unilelupupu Nunu on ökky (en tiedä mistä se tulee). Poika osaa myös kertoa miten lukuisat eri eläimet ääntelehtivät, mutta ei vielä osaa niiden nimiä.


Lasten kielenkehitys taitaa tässä vaiheessa erota aika isostikin, toiset puhuvat juurikin tähän tapaan kuin meidän mini ja osa puhuu jo hurjan paljon enemmän, jopa lauseita. Meillä uusia sanoja on tullut hyvin hitaanpuoleisesti, nyt syksyn ajan oikeastaan vaan yksi per kuukausi. 1,5-vuotisneuvolassa tästä ei oltu vielä yhtään huolissaan ja sanottiin, että se on todennäköisesti juuri kaksikielisyys minkä vuoksi puhe alkaa tulla hitaammin. Itse olen miettinyt myös tuota meidän korvatulehduskierrettä, jostain luin että se saattaisi joissain tapauksissa vaikuttaa negatiivisesti lapsen puheenkehitykseen, mutta en sitten tiedä.

Vaikka meidän taapero onkin iki-liikkujatyyppiä niin kirjoista toinen kyllä tykkää. Mikäli aikuiset vaan lukevat, niin poika jaksaa välillä pitkäänkin istua vieressä ja keskittyä kirjoihin. Eniten meillä tykätään tällä hetkellä kirjoista missä on paljon kulkuvälineitä tai pieniä kuvia eläimistä, ruoista ja esineistä, joita sitten nimetään yhdessä, poika ne mitä tietää ja minä loput.


Kaksikielisyyden suhteen pyritään tietysti olemaan mahdollisimman johdonmukaisia, eli kumpikin vanhemmista puhuu pojalle aina omaa kieltään riippumatta muista ihmisistä. Eli mies puhuu pojan kanssa aina ruotsia, vaikka ympärillä kaikki muut olisi suomenkielisiä koska se on heidän yhteinen kielensä. En usko, että poika vielä tiedostaa kuka puhuu mitäkin kieltä, mutta sekin varmasti pikkuhiljaa kehittyy. 

Kaksikielisyys on kyllä mielestäni ihan mahtava juttu. Vaikka itse olenkin tässä miehen kanssa ollessani jo yli seitsemän vuoden ajan ruotsia kuullutkin lähes päivittäin, olen edelleen arka puhumaan. Kun palasin Ruotsista vaihdosta kolmisen vuotta sitten, puhuin sujuvasti mutta sitten se pikkuhiljaa jäi kun täällä puhuin kaikkien kanssa kuitenkin suomea. Osaan kyllä ruotsia hyvin enkä esimerkiksi tipu kärryiltä ruotsinkielisistä keskusteluista, mutta jotenkin sitä on vaan itse tosi arka puhumaan kun sitä ei ole tarvinnut käyttää. Päiväkodissa puhun kyllä muille lapsille ruotsia, mutta aikuisten kanssa olen puhunut suomea. Ehkä tässä vielä vuosien saatossa rohkaistuu.

Miten teidän taaperot puhuu, tuleeko jo paljon sanoja? Onko siellä muita kaksikielisiä perheitä?

15. tammikuuta 2016

UUDET RATTAAT: BUGABOO DONKEY DUO

Havahduin vuoden vaihteessa tajuamaan, että vauvan tuloon on oikeasti enää aika vähän aikaa ja lastentarvikehankintojen suhteen pitäisi alkaa pistämään vähän vauhtia. Meillä on oikeastaan ollut hankintalistalla vaan neljä isompaa juttua: tuplarattaat, vastasyntyneen istuin Tripp Trappiin, juniorituoli Miltonille ja kantoreppu. Stokken Newborn Setin tilasin jo jokunen aika sitten odottelemaan ja nyt päätin sitten ryhtyä tuumasta toimeen rattaiden vaihdon suhteen. Miltonin vanhat rattaat lähtikin nyt eteenpäin ja tilalle tilasin uudet tuplarattaat, jotka otettiin testiin heti tänään.


Pohdintojen jälkeen päädyttiin hankkimaan meille Bugaboon Donkey Duo -rattaat. Olin lukenut niistä niin paljon hyvää joka puolelta, että jossain vaiheessa vaan vakuutuin siitä että kyllä ne olisi meillekin hankittava. Mietittiin erilaisia vaihtoehtoja, mutta halusin lopulta hankkia sellaiset rattaat jossa lapset kulkisivat vierekkäin. Päällekkäin tai peräkkäin olevat istuimet eivät vain jotenkin tuntuneet meidän jutulta. Uutenahan nämä rattaat ovat aika iso sijoitus, mutta käytettynä näitä ei tuntunut löytyvän mistään. Päätettiin myös panostaa rattaisiin, koska miehen ollessa töissä ei itselläni päivisin ole käytössä autoa, asutaan keskustassa ja liikutaan joka paikkaan (usein myös viikonloppuisin ruokakauppaan yms.) rattailla. Rattaat tulevat siis olemaan tulevinakin vuosina kovassa käytössä, joten tuntui järkevältä panostaa myös tupliin. Seisomalauta ei myöskään ollut meille erittäin vilkkaan taaperon kanssa vaihtoehto, meidän poikakun pysyisi siinä kerrallaan ehkä kaksi sekuntia ja lähtisi sitten heti juoksentelemaan jonnekin.

Nyt kun vauva ei vielä ole syntynyt, käytetään rattaita hieman kapeampana versiona yhdellä istuimella ja sivutavarakorilla. Pikkuisen saavuttua sitten levennetään rattaita ja laitetaan istuimen viereen vauvankoppa. Meidän edelliset rattaathan oli valkonahkaiset, mutta tällä kertaa halusin puolestaan mustat.


Varsinaisia käyttökokemuksia ajattelin kirjoitella vasta sitten kun näitä on oikeasti testattu kahdella lapsella ja rattaat on muutenkin tulleet vähän tutummiksi kaikkine säätöineen. Ensimmäinen vaikutelma on kuitenkin erittäin positiivinen, nämä tuntuu jotenkin tosi näppäriltä! Työntäminen oli kevyttä ja helppoa ja pyörät tuntuivat kääntyilevän tosi sujuvasti lumesta huolimatta. Istuimen kapeutta pohdin etukäteen, mutta hyvin mahtui tuo meidän vajaa kaksivuotias istumaan toppavaatteineen ja tuntui myös itse kovasti tykkäävän, kun istuinosan selkänojan sai nostettua mukavan ylös.

Me jatketaan täällä rattaisiin tutustumista, tällä hetkellä tuntuu että nämä oli kyllä ihan nappivalinta.

Onkos siellä muita joilla samat rattaat? Millaisia kokemuksia teillä on ollut?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSA, FACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA 

12. tammikuuta 2016

LOPPURASKAUS JA VÄSYMYS

Blogi on päivittynyt viime aikoina paljon harvempaan tahtiin kuin yleensä. Siihen on syynsä, olen nimittäin tällä hetkellä aika väsynyt. Vaikka oltiinkin lomalla koko perhe niin arki pienen lapsen kanssa on samanlaista, oltiin sitten lomalla tai ei. Tällä hetkellä tuntuu vähän siltä, että nyt mennään jo aikalailla oman jaksamisen rajamailla ja olo on oikeasti aika uupunut sekä henkisesti että fyysisesti. Viime raskaudessa sain loppuvaiheessa lepäillä niin paljon kuin ikinä halusin, mutta tällä kertaa on vain pitänyt hammasta purren yrittää jaksaa vaikkei aina oikeasti jaksaisikaan.


Meille on muuttanut asumaan myös uhma. Raivareita on esitelty tiuhaan tahtiin niin ruokakaupoissa, kadulla kuin oman talon portaikossa. Olen joutunut päivittäin kantelemaan 1v 8kk -ikäistä jatkuvasti sylissä ja se tuntuu jo oikeasti sen verran kivuliaalta, että välillä on päässyt ihan itku. En usko tällaisen jatkuvan nostelun ja kantelun olevan enää millään lailla suotavaa tässä vaiheessa raskautta, mutta pakkohan se on. Supistuksia on paljon ja välillä ne on olleet jo sen verran kipeitä, että olen luullut vauvan syntyvän juuri siihen paikkaan.

Nyt mennään siis 32. raskausviikolla ja minkäänlaisia lääkärikäyntejä mulla ei ole rakenneultran jälkeen nyt ollut. Jotenkin mielessä on niin vahvasti ne kaikki viime raskauden lukuisten lääkärikäyntien jälkeen saadut lupailut, että voimakkuudestaan huolimatta supistukset eivät itselläni olisi kovinkaan aikaansaavia. Kun viimeksi mentiin kymmenen päivää yli, niin en jotenkin itsekään jaksa nyt uskoa, että ennenaikaisuuden riskiä olisi tälläkään kertaa olemassa. Mutta oman jaksamisen kannalta olisi tietenkin hyvä päästä välillä myös lepäilemään.


Irtisanoin tänään pojan päivähoitopaikan ja toisen olisi tarkoitus olla hoidossa vielä kuukauden. Raskauden viimeinen kuukausi meneekin sitten pojan kanssa kotona. Onneksi meillä on yleensä kyllä apua saatavilla mikäli oma vointi menee sen verran raihnaiseksi, ettei tuon taaperon kanssa oikeasti meinaa jaksaa enää kunnolla puuhata. Ainakaan pakollisia menoja ei tuon viimeisen kuukauden ajalle ole tiedossa, joten voidaan sitten jäädä välillä ihan vaan kotiin hengailemaan mikäli puistoon raahautuminen tuntuu ylivoimaisen rankalta.

Jotenkin kyllä vähän huvittaa tuo ensimmäisen raskauden loppuvaihe, kun oikeasti pystyi tekemään päivittäin mitä halusi. Muistan katselleeni erilaisia sarjoja tuotantokaudesta toiseen ja sisustelleeni kotia harvase päivä. Ja silti kaikki tuntui jotenkin ihan kamalan rankalta, vaikka nyt kun tilanne on ihan toinen ja oikeasti pitäisi pystyä enempään mihin oikeasti pystyy niin ei tässä juuri ole ollut edes aikaa valittaa. Viime raskaudessa oikeasti kieltäydyin jossain vaiheessa kantamasta edes yhden yhtä kauppakassia, tällä hetkellä ajatus siitä lähinnä naurattaa.

Mutta vielä pitää vähän aikaa jaksaa. Aika kuluu juuri nyt onneksi todella nopeasti eikä tässä ainakaan kerkeä tuntemaan itseään millään lailla tarpeettomaksi.

Millaisia kokemuksia teillä on toisen raskauden ajalta? Onko ollut raskasta hoitaa lasta ja suoriutua arjesta loppuraskaudessa?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

8. tammikuuta 2016

LOMAN TUNNELMIA KUVINA

Meidän loma oli ihana. Juuri sellainen perheloma mitä odotettiinkin. Joulun vieton jälkeen käytiin risteilemässä, hengailtiin kotona, vietettiin rauhallista uutta vuotta ja juhlittiin 80-vuotiasta isoäitiäni suvun kesken. Monta tärkeää ja onnellista hetkeä, joista osa tuli ikuistettua myös kameralle. Antaa siis kuvien puhua tällä kertaa puolestaan.


... Ei voi kyllä sanoa muutakuin että rakastan näitä tyyppejä vaan niin paljon. 

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

5. tammikuuta 2016

SUOSIKKEJA TAAPERON VAATEKAAPILTA

Oon vähän sellainen tuuliviiri, joka innostuu yhtäkkiä jostain sata lasissa ja hetken päästä miettii jo ihan muita juttuja. Lastenvaatteiden kanssa on vähän sama, välillä kulutan lastenvaatehankintoihin ja niiden pohtimiseen ihan tuhottomasti aikaa ja välillä tulee pitkiäkin taukoja kun en jaksa seurata uusimpia mallistoja ja ostelen vaan tarpeeseen.

Lastenvaatteet on kuitenkin itselleni jonkinlainen harrastus. Siinä missä oma vaatekaappini on aika usein ihan pyörremyrskyn vallassa niin pojan vaatekaapin tykkään pitää siistinä ja järjestyksessä. Aamuisin poikaa pukiessa on kiva miettiä mitkä alaosat ja yläosat sopii kivasti yhteen ja leikitellä erilaisilla väreillä ja kuoseilla. Lastenvaatteissa on juuri se kiva aikuisten vaatteisiin verrattuna, että erilaisilla kuoseilla ja väreillä voi huoletta leikitellä, itsekun pukeutuu yleensä aika neutraaleihin vaatteisiin.

Miltonin tämänhetkisestä vaatevarastosta oli toivottu postailua taas pitkästä aikaa ja kuvailin muutamia omia tämänhetkisiä suosikkejani. Suurin osa näistä on uusia vasta hankittuja, muutamia ollaan käytetty jo pitkin syksyä.


paita Papu - legginsit Molo


t-paita ja housut Mini Rodini


jumpsuit Gugguu


neule Lindex


t-paita Lindex - legginsit Vimma

Meillä käytetään suomalaisia merkkejä, mm. Vimmaa, Papua, Gugguuta ja Mainiota ja ruotsalaista Mini Rodinia, mutta samoin myös paljon esimerkiksi Lindexin ja Kappahlin vaatteita. Vaatteita ostellaan paljolti ulkonäön ja materiaalin mukaan, mikä nyt sattuu silmää miellyttämään. Nyt syksyllä merkkivaatteita on ollut käytössä vähemmän ja olen ostellut aika paljon noita edullisempia vaatteita päiväkotia varten. Pojan vaatteet on hoitopäivien jälkeen niin usein ollut mustikassa ja muussa ruoassa eikä kiireen keskellä tahroja ole aina kerinnyt kunnolla poistella, joten ei ole tehnyt edes mieli viedä hoitoon mitään hintavampia vaatteita varsinkaan vaaleammissa sävyissä. Housuissa tykkään eniten legginseistä, kollarihousujakin kyllä löytyy. Aika paljon tulee mietittyä vaatteiden mukavuuttakin nykyään, eikä yhtään tee mieli ostaa paljon liikkuvalle taaperolle kiristäviä farkkuja sun muuta. Tällä hetkellä Miltonilla on siistimmässä käytössä yhdet superjoustavat farkut Kappahlista sekä ihanan pehmeää kangasta olevat Rodinin chinot.

Nyt kun Milton on kuitenkin jäämässä taas kotiin ja vauvallekin on tullut hankittua omia tyttömäisiä vaatteita, niin olen jotenkin taas aivan hurahtanut lastenvaatteisiin. Tällä hetkellä ehdottomat suosikit on Vimma ja Mini Rodini, ihania kuoseja ja pehmeitä materiaaleja. Vaatteita on tullut nyt hankittua myös nettikirppiksiltä, pojalle muutamia ja tulevalle vauvalle vielä enemmän käytettyjä.

Meidän poika ei vielä ole oikeastaan lainkaan kiinnostunut mitä hänelle puen ja on tähän asti ollut tyytyväinen kaikkiin valitsemiini vaatteisiin. Eläimistä ja muumeistahan toinen tykkää kovasti ja ihastelee niitä myös vaatteissa, eläinkuosisia vaatteita on tullut nyt hankittua lisää ja muumeja meiltä löytyykin monista yövaatteista.

Millaisista lastenvaatteista teillä tykätään? Ostatteko kaiken uutena vai hyödynnättekö myös kirppiksiä?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

1. tammikuuta 2016

KORVAAMATON

Uuden vuoden ensimmäisen päivän aamu alkoi meillä varsin rauhallisesti. Heräsin lastenhuoneesta kuuluvaan vaimeaan huuteluun ja huomasin kellon olevan jo yhdeksän. Näin myöhään meillä ei vielä koskaan ole taidettu nukkua. Vastassa oli hyvin nukkunut tyytyväinen poika, joka kipusi syliini ja jäi pitkäksi aikaa vaan halaamaan. Tuo pieni hetki hämärässä lastenhuoneessa sai taas miettimään kuinka onnellinen juuri nyt olenkaan. Onnellinen tuosta pienestä taaperosta, tulevasta vauvasta ja siitä, että ihan pian musta tulee taas kotiäiti.


Viime keväänä haaveilin tulevasta syksystä ja omista jutuistani. Päiväkoti tuntui oikealta ratkaisulta meille, into töihinpaluuseen ja opintojen etenemiseen oli kova ja odotin muutosta innolla. Kotona olo oli ihan kivaa, mutta kaipasin jotain muutakin. Kaipasin omia juttuja, suorittamista ja etenemistä ylipäänsä.

Kun syksy viimein koitti ja uusi arki alkoi, huomasinkin jo aika pian kaipaavani kotona oloa. Oli ikävä poikaa, itkuiset aamut päiväkodin ovella tykyttivät takaraivossa pitkin päiviä ja iltaisin tuntui, ettei se parituntinen meinannut millään riittää. Sitä olisi halunnut viettää lapsen kanssa paljon enemmän aikaa kuin mihin enää oli mahdollisuus. Arki alkoi tuntua hullulta suorittamiselta, kävelin päivät nenä kiinni kalenterissa ja kinasteltiin miehen kanssa kun ei muistettu kertoa toisillemme jokaikistä menoa ja aikataulumuutosta. Tuntui, että mihinkään ei ollut tarpeeksi aikaa ja pinna oli jatkuvasti kireällä meillä kaikilla.


Ei mennyt kauaa kun aloin taas haaveilemaan siitä tutusta vanhasta. Yhtäkkiä kotikuviot, samat päivittäiset rutiinit, ulkoilut ja päiväuninukutukset eivät enää tuntuneetkaan puuduttavalta vaan sitä ihan kaipasi. Uuden raskauden myötä tiesin kyllä, että tämä syksy tulisi olemaan vain väliaikainen ratkaisu ja ennemmin tai myöhemmin itselläni olisi taas aikaa Miltonille ja tulevalle pikkusisarukselle. Ehkä sen takia jaksettiinkin, koska tiedettiin tämän rumban oikeasti loppuvan ennemmin tai myöhemmin.

Nyt se aika sitten alkaa olla jo ihan käsillä ja äitiysloman alkuun on enää hyvin vähän aikaa. Kaksi viikkoa töitä ja muutama viikko lisää opintoja. Viimeistään helmikuun puolessavälissä olisi tarkoitus antaa pojan päiväkotipaikka pois. Kotonaolo tuntuu varmasti meistä kummastakin alkuun hieman oudolta, mutta ajatuksena silti ihanalta. Ja pianhan meidän joukkoon liittyykin jo vauva.

On jotenkin jännä, miten sitä on pakko kokeilla kaikkea ennenkuin voi oikeasti todeta minne itse kuuluu. Tällä hetkellä tuntuu, että oma paikkani on nyt kotona. Töitä kerkeää tekemään sittenkin kun lapset ovat isompia eikä toiseen tutkintoon valmistumisen kanssa tarvitse kiirehtiä kun yksi jo on entuudestaan. Kellekään muulle en ole korvaamaton, mutta lapsilleni olen.


Onnellisin ja kiitollisin mielin me siis heittäydytään tulevaan kotiarkeen ja uppoudutaan rutiinien täyttämiin päiviin. Tällä kertaa aion oppia arvostamaan tuota aikaa paljon paremmin kuin viimeksi. Lasten kanssa olon lisäksi haaveilen myös salille paluusta ja siitä että olisi oikeasti ihan aikaa myös omille harrastuksille, kuten liikunnalle ja bloggaamiselle.

Mutta kaikkea pitää kokeilla, jotta voi todeta erehtyneensä. Syksy oli meille tietynlaista vaihtelua, mutta ihan liian rankkaa sellaista. Oma paikkani tulee tänä vuonna olemaan siellä missä minua eniten tarvitaan, siellä missä oikeasti olen korvaamaton.

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA