15. helmikuuta 2016

KUULUMISIA SYNNYTYSTAPA-ARVIOSTA

Tänään oli kauan odotettu synnytystapa-arvio sairaalalla. Jotenkin jännitin sitä tosi paljon, oltiin nähty meidän pieni ultrassa viimeksi syksyllä ja mietin kovasti minkä kokoinen toinen mahtaisi tällä hetkellä olla ja millaista synnytystapaa mun olisi mahdollista lähteä yrittämään.

Kätilön vastaanoton jälkeen siirryttiin lääkärin tutkittavaksi ja tehtiin sekä ultraus mahan päältä että sisätutkimus. Vaikka liikkeet ovat viime päivinä tuntuneet jotenkin vähän vaimeammilta ja muutenkin vähäisemmiltä, näytti pienellä olevan kaikki oikein hyvin. Istukka tuntui toimivan, lapsivettä oli riittävästi ja pikkuinen tekikin siellä kovasti jo hengitysharjoituksia. Sanoin heti ultrauksen alussa että pienemmältä vauvalta tämä tuntuu kuin meidän esikoinen aikoinaan ja lääkäri totesikin tuntemuksieni olleen ihan oikeita. Vauvan arvioitiin nimittäin olevan tällä hetkellä (rv 36+2) noin 2,5 kg ja lasketun ajan tienoilla mahdollisesti jotain hieman reilut kolme kiloa. Normaalikokoinen vauvahan tämä kuitenkin on, vaikka itsestä vaan tuntuu pieneltä kun isoveli oli aikoinaan syntyessään sen 3,9 kg.


Ja mikä parasta, saan yrittää synnyttää alateitse! Lääkäri ei havainnut lantiossani mitään syytä suunnitellulle sektiolle ja sanoi vain, että mikäli tämä vauva osaa asettua oikeaan asentoon niin kaikki tulee todennäköisesti menemään ihan normaalisti alatiesynnytyksenä. Viimeksihän synnytys jämähti avautumisen suhteen vain siihen puoleenväliin ja kyselinkin, että onkohan mahdollista että sama toistuisi omasta kropastani johtuvista syistä, mutta lääkäri oli sitä mieltä että todennäköisesti viime kerralla kyse oli vain siitä että vauvan virheasennon takia pää ei päässyt painamaan tarpeeksi synnytyskanavaa eikä synnytys siksi edennyt vaikka kuinka lisäiltiin oksitosiinia.

Nyt viikon ajan on ollut jo aika kipeähköjäkin supistuksia säännöllisesti ja sellaista epämääräistä menkkajomotusta aina silloin tällöin, joten mielenkiinnolla odotin oliko nämä tuntemukset saaneet mitään muutoksia aikaan. Viimeksi taas eilen makasin tunnista toiseen sohvalla 5 min välein tulevien supistusten kanssa kuuma kauratyyny selässä ja mietin, että mitä näitä nyt jo näin paljon tulee. Kohdunkaulaa oli nyt vielä jäljellä muutamia senttejä, mutta olin kuulemma jo hieman aukikin, joten lääkäri totesi että kai näillä supistuksilla jotakin vaikutusta on jo ollut. Merkkejä siitä, että vauva olisi tulossa nyt ihan lähipäivinä ei kuitenkaan vielä ollut, mutta lääkäri totesi myös että sitten kun se synnytys oikeasti lähtee käyntiin niin tilanne voi muuttua aika nopeastikin. Täysiaikaisuushan meillä saavutetaan vasta nyt tulevana viikonloppuna, joten mikään kiire ei vielä olisi senkään puolesta. Jännä siis nähdä tuleeko tämä vauva nyt aikaisemmin kuin Milton aikoinaan vai mennäänkö näistä merkeistä huolimatta silti taas reippaasti yli lasketun ajan.

Ainiin, satuimpa vielä takkia päälle pukiessa kysäistä oliko lääkäri kiinnittänyt huomiota vauvan sukupuoleen. Ei kuulemma ollut yhtään edes katsonut tällä kertaa, mutta sanoi myös että eiköhän se todennäköisesti ole tyttö kun rakenneultrassa niin on kuitenkin jo sanottu. Ja itsellä on kyllä vauvan koon puolesta ja ihan muutenkin nyt todella vahva tyttöfiilis, joten veikkaan että kaikki pinkit vaatteet ja mekot pääsee meillä lopulta ihan käyttöön saakka.

Mutta mitäs te arvaisitte, millä viikoilla meidän vauva syntyy? (Esikoinen tuli siis vasta 41+3). Onko teillä ollut lasten syntymäajankohdissa eroa vai onko synnytykset ajoittuneet samoille raskausviikoille?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

20 kommenttia:

  1. Meillä esikoinen syntynyi rv 41 ja uusin tulokas rv 39:) toinen tasan viikolla yli ja toinen viikolla etuajassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi toivotaan, että täälläkin tultaisiin pari viikkoa aiemmin kuin viimeksi! :)

      Poista
  2. Veikkaan ja toivon, ettei teillä tämä toinen ainakaan yli mene! :)

    VastaaPoista
  3. Arvaan 39+5 :D ennakoivat on kyllä tympeitä! Mut hyvä jos edes jotain ovat tehneet ja toivotaan että typykkä osaisi asettua kanavaan oikein päin :)
    Meillä syntyi 40+6 ja 40+0. Kuopus oli hyvin täsmällinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näistä supistuksista kun ei tiedä saavatko mitään aikaan, toivottavasti!! :D

      Poista
  4. Arvailla en osaa, mutta ihanan jännää täällä seurata miten homma etenee! :)

    VastaaPoista
  5. Villi veikkaus: tyttö syntyy rv 40+3. Ihana masu! :)

    VastaaPoista
  6. Meillä molemmat syntyneet hieman ennen laskettua aikaa, esikoinen rv 39 ja kuopuskin niillä main muistaakseni :D Jännittää teidän puolesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että oot päässyt synnyttämään vähän etukäteen jo, mäkin haluun! :D

      Poista
  7. Mä veikkaan että teille syntyy 40+3.

    Meille esikoinen syntyi 37+2, toisesta mennään nyt 38+5, eikä vielä ainakaan mitään merkkejä että syntyis. Toki menkkamaisia jomotuksia on päivittäin enemmän ja vähemmän kipeitä. Esikoisesta meni yhtäkkiä vedet joten sitä odotellaan tästäkin, vaikka eihän se välttämättä samalla tavalla käynnisty:-).

    -MIRA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin odottelen koko ajan että vedet menee ekaks, vaikka tämä toinen synnytys voikin oikeasti lähteä käyntiin ihan toisella tapaa! Jännäillään siis molemmat :)

      Poista
  8. Meillä eka syntyi 41+6 ja toinen 40+4. :) Ihanaa, kohta varmaan saadaan täältäkin lukea söpöjä vaaleanpunaisia uutisia! <3 Tsemppiä loppuraskauteen ja tietty siihen viimeiseen rutistukseen :)

    VastaaPoista
  9. Meillä oli sama painoarvio viime viikolla eli 33+3 viikoilla. :D Saas nähdä mihin asti sitä itse pääsee. Ehkä sinä pääset pian tositoimiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin taisi esikoinen olla tuon painoinen noilla viikoilla, jotenkin tosi outoa ajatella että tämä toinen saattaa syntyessään olla jopa kilon pienempi. Esikoinenkin kun tuntui pieneltä :)

      Poista
  10. Apua en uskalla veikata!!:D mutta mua niin jännittää jo teidän puolesta!!:)

    VastaaPoista