23. toukokuuta 2016

VAIKEA VAIHE





Tänne on saapunut kesä ja me ollaan vietetty nyt paljon aikaa maalla miehen vanhempien luona, missä on paljon enemmän tilaa ja mahdollisuus olla ulkona vaikka koko ajan. Täällä kaupungissa tulee helposti aurinkoisellakin säällä vaan linnoittauduttua lasten kanssa varsinkin iltapäivisin sisälle, isoveli kun nukkuu pitkät päiväunet ja jotenkin se aika vaan kuluu niin nopeasti. Milton rakastaa maalla oloa yli kaiken ja uhmakin tuntuu aina kummasti vähän lieventyvän mitä enemmän vietetään aikaa poissa kotoa. Isovanhemmista on nyt ollut ihan korvaamaton apu ja ilman heitä olisin varmaan aika pulassa tällä hetkellä.

Moni on varmasti huomannut tässä viime kuukausien aikana blogin hiljentyneen postaustahdin ja olenkin kertonut, ettei nyt aikaa ja jaksamista oikein ole ollut kirjoitella niin usein. Nyt asiaa kuitenkin mietittyäni tulin siihen tulokseen, että on tässä ehkä vähän muutakin. 

Olen kirjoittanut tätä blogia jo kaksi ja puoli vuotta (huh miten kauan!) ja pitkään tätä tuli tehtyä ihan täysillä. En missään vaiheessa ole pitänyt minkäänlaisia taukoja kirjoittamisessa eikä ole ollut tarvettakaan. Postausaiheita on riittänyt, motivaatiota on ollut paljon ja tänne on aina ollut hyvä tulla kirjoittamaan. Olen aina puhunut aika avoimesti meidän arjen iloista ja myös niistä haasteista, mutta nyt ensimmäistä kertaa tuntuukin vaikealta avautua. Tuntuu kuin olisin nyt ensimmäistä kertaa hieman lukossa. Olisi asioita mistä haluaisi kirjoittaa, muttei sitten kuitenkaan jotenkin pysty. Meidän perhe on nyt ensimmäistä kertaa kohdannut todellisia haasteita ja yhtäkkiä niistä tuntuukin ahdistavalta kirjoittaa. Varsinkin kun omat ajatuksetkin ovat välillä ihan sekaisin.

Tytön syntymän jälkeen kerroin, että meillä menee tosi hyvin ja tuore isoveli on ottanut siskon hyvin vastaan. Alku menikin hyvin, mutta sitten haasteet alkoivat lisääntymään ja tällä hetkellä meidän arki on oikeasti aikamoista tahtojen taistelua. Mustasukkaisuus on noussut suureksi ja isomman on ollut  tosi vaikea hyväksyä, että meidän vanhempien huomio joudutaankin jakamaan nyt toisen kanssa. Kotona pitäisi olla silmät selässäkin eikä lasten jättäminen hetkeksikään samaan huoneeseen kahdestaan onnistu. Toiset päivät ovat parempia kuin toiset, mutta välillä olen kyllä aika neuvoton. Ehkä sekin kertoo jotain, että tällä hetkellä uskallan kyläilyjen sijaan järkätä meille ainoastaan puistotreffejä (ja niitäkin vain silloin tällöin).

Mutta onneksi on isovanhemmat, joiden apu on nyt kultaakin kalliimpaa. Ne laittavat ruokaa, kuskaavat meitä, hoitavat poikaa ja vievät tätä ulos, tulevat varta vasten nukuttamaan päiväunille ja ovat aina valmiita auttamaan kun me apua tarvitaan.

Täällä lasketaan nyt vaan päiviä miehen kesäloman alkuun. Ja juodaan paljon paljon kahvia, se lohduttaa aina.

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

38 kommenttia:

  1. Voi ei, toivotaan että musrasukkaisuus hellittää kun loman myötä kummallekin lapselle on "oma" vanhempi! Ja kun vauva kasvaa, eikä ole enää niin riippuvainen :) tsemppiä kovasti sinne arkeen!! <3
    Nimim. Toinen kotiäiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä toivon myös ja uskon että ainakin vähän helpottuu tämä arki miehen loman alkaessa. Kiitos <3

      Poista
  2. Voi ei, toivotaan että musrasukkaisuus hellittää kun loman myötä kummallekin lapselle on "oma" vanhempi! Ja kun vauva kasvaa, eikä ole enää niin riippuvainen :) tsemppiä kovasti sinne arkeen!! <3
    Nimim. Toinen kotiäiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, mulla on vahingossa jäänyt sulle vastaamatta! Juuri näin on onneksi nyt käynyt, mustasukkaisuus on pikkuhiljaa alkanut hellittämään. Kiitos tsempeistä <3

      Poista
  3. tsemppiä! kyllä se helpottaa vielä, vaikka nyt ei varmasti siltä tunnu <3 muistan kun Rafael syntyi ja se Liamin mustasukkaisuus tuli kyllä niin päin kasvoja, mutta heti kun Rafael alkoi liikkumaan enemmän ja kasvoi niin mustasukkaisuuskin helpotti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3 Toivotaan, että meilläkin helpottaisi viimeistään kesän jälkeen!

      Poista
  4. Täälläki odotellaan miehen kesälomaa. Tää kevät on ollut todella rankka. Pikkukakkosen suunnitelmat tyssäsi km 1/16 rv7 ja 5/6 rv 11 jolloin massussa matkustiki kaksi. Vielä toipilaana fyysisesti (operaatiossa meinasin heittää veivini).. Taisi lapsiluku ehkä jäädä yhteen.. Henkisesti varmaa vie paljo enemmä aikaa, kun emme aio yrittää aikoihin toista, mikä autto ekan km jälkeen.

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä teille, toivottavasti pian helpottaa! Onhan se suuri elämänmuutos Isoveljelle, kun perheessä onkin yhtäkkiä kaksi pientä. Onneksi teillä on kuitenkin tukiverkostoa, joka auttaa <3

    VastaaPoista
  6. Tunnen hyvin mitä käyt läpi, mutta se helpottaa ajan mittaan, kuten varmasti itsekin tiedät. En osaa luvata kauan siihen menee aikaa, itsekin mietin sitä joskus. Tyttöni ovat reilun 2v ja 8kk. Parivuotiaan uhma nostelee päätään joka päivä, toisinaan vähemmän, toisinaan enemmän. Ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa olivat haastavimmat, sitten helpotti, ja nyt tulee taas hirmuisia mustasukkaisuus kohtauksia. Silloin on helpompaa kun mies on kotona, hänellä tuntuu olevan tällä hetkellä vahvempi yhteys vanhempaan tyttöön. On ihanaa lukea, ettei kaikkien muidenkaan arki ole koko ajan pelkkiä ruusuja, niin kuin ei omanikaan. Siitä saa voimaa kun tietää, ettei vain itse ole jotenkin huonompi. Koita silti nauttia jokaisesta päivästä ihanien lastesi kanssa, myös niistä vaikeista. Ja ota kaikki apu vastaan minkä isovanhemmilta saat, se on kultaa :) jaksamisia sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaksamista teillekin sinne, kai tämä vaan kuuluu vähän tähän asiaan vaikka olinkin vähän yllättynyt että tämä onkin näin rankkaa. Mutta eiköhän se jossain vaiheessa helpota! :)

      Poista
  7. Jaksamisia! <3 Kyllä toivottavasti se tuosta helpottaa (vaikka ei varmaan tällä hetkellä mitenkään lohduta tuo tieto). Onneksi teillä on ihanat isovanhemmat ja hienoa, että osaat arvostaa heidän apua. Meilläkin on pojalla isovanhempia, mutta eivät enää niin jaksa ja asuvatkin vähän kauempana meistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo me saadaan olla kyllä tosi kiitollisia noista meidän isovanhemmista ja kun asuvat vielä niin lähellä :)

      Poista
  8. Kuullostaa jokseenkin tutulta, meilläkin sujuu sen paremmin mitä ollaan kotona. Onneksi nyt pääsee ulos kun on niin ihania ilmoja. Ihanaa myös että ootte saanut apuja, isovanhemmat on ihania! :)

    Toivottavasti uskallat meidän kanssa sopia treffit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No uskalletaan tottakai sopia <3 Ja voihan olla että heinäkuussa meilläkin jo vähän helpompaa :)

      Poista
  9. Tiedän niin mistä puhut ja niin tietää varmasti moni muukin äiti. Avaudu ihmeessä, niin saattaa vähän helpottaa. Meilläkin vähän sama tilanne, eikä tekis yhtään mieli pyytää lapsia kyytiin, kun esikoisella niin paha uhma että käy päälle kun yleinen syyttäjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä aiheesta vaan tunnutaan puhuvan niin vähän, mutta hyvä kuulla ettei olla ainoita <3

      Poista
  10. Kuulostaa niin samalta kuin meillä. Ja jaksaminen on ollut täälläkin vähissä.. onneksi nyt kun pienin on 2,5kk näkyy valoa tunnelin päässä ja mustasukkaisuus alkaa vähenemään mutta ei vieläkään voi kahden jättää kuin sekunniksi. Onneks meilläkin on isovanhempia jotka tarjoaa aina välillä hengähdys tauon kaikille osapuolille! Jaksamisia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaksamista sinnekin! Kahdestaan ei kyllä uskalla jättää ja koko ajan saa olla valppaana, mutta ehkä se pahin vaihe meilläkin pian helpottaa :)

      Poista
  11. Meillä kävi vähä toisinpäin varmaan johtuen siitä, että esikoinen on 3v tai sitten luonneroja. Katselin kun muut laittoivat halikuvia pikkusisaruksen kanssa Instaan ja meillä ignoorattiin tulokas kuukauden verran täysin ja karjuttiin vanhemille. Ja yksin oli pärjättävä. Olin aika epätoivoinen, mutaa kuukauden jälkeen alkoi lähentyminen ja nyt pikkusiskosta on tullut jo tärkeä. Voi että olisin toivonut juuri esim.päikkäritouhuissa apua, onneksi teillä on tukiverkkoa! Varmasti aika helpottaa, mutta tiedän ettei se juuri nyt lohduta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla että teillä on alkanut jo helpottamaan! Meillä poika on kyllä tosi kiinnostunut siskosta ja välillä antaa pusuja yms. mutta mieli saattaa muuttua sekunneissa, joten aina saa olla vähän varpaillaan ja vahtimassa :/

      Poista
  12. Tsemppiä sinne!! Meillä oli viime kesänä lähes samanlainen tilanne, esikoinen 2,5 v ja vauva. Kun mies oli töissä, arki oli haastavaa. Maalla kun asutaan, uskalsin päästää esikoisen välillä hetkeksi ulos kun vaikkapa imetin vauvaa (se ärsytti esikoista eniten kun vauva oli niin lähellä äitiä kauan aikaa syödessään). Ennen kuin tajusin että lapsi tekee mustasukkaisuuttaan tuhoja imetyshetkien ajan, hän oli ehtinyt jopa naarmuttaa autoani kivillä... Mutta nyt vuosi eteenpäin on helpompaa, lapset saattavat jopa leikkiä välillä nätisti yhdessä. Kyllä se siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi ei, meilläkin juuri tuollaista negatiivista käytöstä mustasukkaisuudesta johtuen. Hyvä kuulla että teillä jo helpottanut! Kiitos <3

      Poista
  13. Tsemppiä arkeen! Onneksi on isovanhemmat ja jokin "pakopaikka". Jännityksellä odotan millainen meidän syksystä tulee kun vauva syntyy. Sisaruksille ikäeroa tulee 1v. 5kk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi olla että teillä kun tuo ikäero tulee olemaan vielä pienempi niin mustasukkaisuutta ei välttämättä esiinnykään yhtä pahana, meillä kun tämä siskon syntymä taisi osua juuri tähän uhmanpuhkeamisaikaan!

      Poista
  14. Tsemppiä Emmi!<3 Vaihe on varmasti raskas, mutta onneksi et ole yksin ajatustesi kanssa ja että isovanhemmat on apuna ja tukena. Ne on kyllä ihan kultaa!
    T. Kristiina

    VastaaPoista
  15. Löysin tämän blogin tänään ja varsinkin tämä teksti lisäsi kiinnostusta. Vaikka kellekään ei toivo haastavaa arkea, se helpottaa kun kuulee että muutkin kokevat samaa. Ehkä siksi että toivoo että kuulee myös samalla miten se toisillakin on helpottanut :) Meillä on 2v poika ja 3kk pikkuveli ja arjen suurin ja stressaavin haaste on isoveljen mustasukkaisuus ja uhma, voi purra, lyödä, raapia, heittää kovilla leluilla jne :( Välillä pussaakin y,, mutta saattaa muuttua sekunnissa satuttavaksi. Eikä asiaa auta ettei osaa vielä juuri yhtään sanallisesti tunteitaan kuvata eikä puhua mitä haluaisi :/ Odotan kovasti sitä että tämä menisi ohi :( lyöminen ym näkyy sitten myös leikkipuiston kavereihin välillä, tuntuu ihan kauhealta ja tuntuu että vaikka teen kaiken kuten ohjeistetaan niin ei auta... Aika varmaan tässäkin ja kärsivällisyys :( Mutta välillä tulee itku ja suuttumus itsellekin ja olo että ei tästä tuu mitään :( Ymmärsinkö oikein että teillä ehkä alkanut helpottamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun kokemukset kuulostaa tutuilta. Mutta kyllä, meillä on nyt alkanut helpottamaan! Esikoinen alkoi puhumaan kesän loppupuolella, millä on ollut suuri vaikutus kaikkeen kun saa itseään paremmin ymmärretyksi sanallisesti eikä tarvitse kaikkea näyttää fyysisesti. Mulla on ollut ihan samanlaisia fiiliksiä kuin sulla ja välillä on tehnyt mieli vaan jäädä kotiin. Mutta meillä poika innostui pikkusiskosta kunnolla siinä vaiheessa kun tämä kiinnostui leluista ja on alkanut viettämään aikaa lattialla leikkien, sen jälkeen kaikki negativiinen käytös on huomattavasti vähentynyt ja nykyään pystytään jo leikkimään kaikki kolme lattialla yleensä ihan hyvin vaikka toki välillä on huonompia päiviä. Joten tsemppiä, eiköhän se teilläkin pian helpota!! <3

      Poista