29. syyskuuta 2016

ASTETTA VILKKAAMMAT LAPSET

Meidän Milton on aina ollut hyvin vilkas poika, siis t-o-d-e-l-l-a vilkas. Niin vilkas, ettei se ole jäänyt pelkästään meidän perheen päivittelemiseen, vaan kommenttia on tullut niin tutuilta kuin vähemmän tutuilta ihmisiltä. Ollaan kirjaimellisesti juostu tuon pikkutyypin perässä viimeiset kaksi vuotta, ihan koko ajan.

Milton oli jo vauvana kova liikkumaan ja tutki koko kodin lattialta käsin heti kun oppi ryömimään. Kävelyn toinen oppi yhdeksänkuisena ja oli jo sitä ennen ollut pystyssä tukea vasten ties kuinka kauan. Osattiin jo tuolloin arvata, ettei pojasta missään vaiheessa varmasti tulisi mitään rauhallista lasta ja oikeassa oltiin. Hän on hyvin energinen tapaus ja tulee varmasti olemaan sitä aina. Keskittymiskykyä kuitenkin silti löytyy sen verran että osaa hän halutessaan myös rauhoittua kun tarpeeksi kiinnostavaa puuhaa eteen tulee. Aktiviteetinhakuisuus on ehkä parhaiten kuvaava sana, meidän poikaa ei vaan ole luotu paikallaan ihmettelijäksi.


Niin ihana, iloinen ja välitön energiapakkaus kun tuo esikoisemme onkin niin kyllähän sitä vähän kuitenkin tyttöuutisia kuultuamme ajateltiin, että ehkä kuopuksesta tulisi enemmän sellainen rauhallinen ja varovaisempi tyttö. Jolla ei ehkä olisi ihan niin kiire liikkeellelähtemisen kanssa ja jonka perässä ei tarvitsisi ihan sydän kurkussa juosta nämä ensimmäiset vuodet.


Alkuun näytti siltä, että tytöstä tulisi varovaisempi. Pään kannattelu tuli hitaammin kuin veljellään ja muutenkin veli oli ollut vastasyntyneestä asti jäntevämpi kaveri. Kunnes neiti sitten meni pyörähtämään ympäri alle neljän kuukauden ikäisenä ja siitä se sitten lähti. Muutama päivä sitten meidän puolivuotias Mina oppi nousemaan itse istumaan ja tuon taidon kun kerran oppi niin istuma-asentoonhan siinä sitten jäätiin. Vielä on tasapainossa kuitenkin sen verran hakemista, että aina säännöllisesti toinen muksahtelee kumoon ja sitten itketään hetken. Kunnes taas on kiire kivuta uudestaan istumaan, uudestaan ja uudestaan..


Muutama viikko sitten koin elämäni kamalimman aamuherätyksen. En ajatellut ensin tästä blogissa edes puhua, koska hävetti niin paljon että tällaista pääsi käymään. Heräsin yhtenä arkiaamuna siihen, että kuului kova kolahdus jota seurasi vauvan sydäntäraastava itku. Salamana olin pystyssä ja tyttö sylissä, hetken itkettiin pelästyneinä kummatkin.  En ollut tietoinen, että tyttö osaisi ryömiä asettamiemme peitto- ja tyynyvuorten yli sängyn jalkopäähän josta oli sitten tullut alas pää edellä. Selvittiin tällä kertaa suurella säikähdyksellä, mutta ahdistus jäi. Siihen loppui meidän perhepetielämä ja siitä lähtien olen hoitanut yöimetykset aina istualteen ja nostanut siitä sitten tytön omaan sänkyynsä. Vaikka kuinka tekisi mieli edelleen ottaa toinen viereen tuhisemaan niin en vaan enää pysty.

Syyllistän itseäni tapahtuneesta edelleen. Miten en ollut herännyt, vaikka vauvani oli jo hereillä? Miten syvää unta pystyn oikein nukkumaan kun en huomaa toisen ryömivän vierestäni pois?


Koskaan en ole pelännyt omasta puolestani niin paljon kuin nykyään pelkään lasteni turvallisuuden puolesta. Milton on kahden ja puolen vuoden elämänsä aikana muksahdellut ties missä vaikka kuinka monta kertaa ja nyt näitä muksahtelijoita onkin jo kaksi. Kai se niin on että lapsia ei tässä maailmassa voi kaikelta suojella ja vahinkoja tulee sattumaan varmasti vielä paljon. Silti välillä hirvittää, että miten riitän ja ehdin ja huomaan kaiken ennenkuin jotain kamalaa taas sattuu.

Tänään nukuttaessani huomasin juuri puoli vuotta täyttäneen Minan yhtäkkiä vaan nousseen pinnäsängyn laitaa vasten seisomaan, siis todella, 6 kuukauden ikäisen vauvani. Siinä tuo pimu vaan huojui suorilla jaloilla ja hymyili maireasti.

Miten aikaisin teidän lapset on lähteneet liikkeelle? Löytyykö sieltä muita, joiden lapset on sieltä vilkkaimmasta päästä?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

30 kommenttia:

  1. en kestä miten suloisia kuvia, niin ihanannäköinen tyttö <3

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa tutulta! Luka on kans ihan äärimmäisen vilkas ja energinen tyyppi. Kävelemään oppi vähän ennen kuin täytti 9kk ja vauhti kaikessa on ollut koko ajan kova. Nyt 1v3kk iässä juoksee ja kiipeilee taitavasti ihan joka paikkaan. Kyllähän sitä saa olla koko ajan vähän sydän syrjällään että mitä tuo ehtii tekemään jos silmä hetkeksikään välttää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii ihana Luka, hän kyllä onkin aina niin hurmaavan iloisen ja energisen näkönen kaikissa kuvissa <3

      Poista
  3. Niin ja piti vielä sanoa että onneksi ei Minalle käynyt kuitenkaan pahemmin <3 varmasti säikäytti mutta älä syyllistä itseäsi :* näitä sattuu välillä vaikka kuinka yrittää parhaansa!

    VastaaPoista
  4. Meillä Limppu lähti konttaamaan 5,5kk iässä, käveli 8kk iässä. Rafael konttasi 4kk iässä, käveli 8,5kk iässä :D Rosalie nousee nyt osittain konttausasentoon ja ryömii ko pieniä matkoja ja täytti tänään 5kk :D Meilläkin molemmat pojat on tippuneet, Limppu sängystä ja Rafael sohvalta kun oppivat konttaamaan ja kääntymään ja ajattelin että ehkä kolmas kerta toden sanoo ja olisin vahingosta viisastunut sen verran ettei Rosalielle käy niin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh teilläkin on sitten tosi aikaisin lähdetty liikkeelle! :D Meilläkin Milton tippui sängystä mutta vasta vuoden ikäisenä kun kiipesi pinnasängyn laitojen yli.. Tässä kun lapset lisääntyy niin tuntuu että kaikkea vaan sattuu ja tapahtuu enemmän :o

      Poista
  5. Älä syyllistä itseäsi! Pienet on niin vilkkaita että silmän räpäyksessä tapahtuu.. Onneksi selvisitte säikähdyksellä <3

    VastaaPoista
  6. Voi Mina on niin soma! :* joo ei tätä vanhemman huolen määrää voi ymmärtää ennenkuin se osuu omalle kohdalle. Meidän ihan just kolme vee esikoinen on myös vilkkaimmasta päästä ja joka viikko on jossai mustelmaa, kuhmua tai haavaa. Kauhulla odotan millainen pikkuveljestä tulee. Vielä ei ollla alettu kääntyilemään mutta eiköhän sekin aika pian koita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä just mietin että oon kohta kyllä niin pulassa kun pienemmällä vauhti vaan kiihtyy ja isompikin on vielä sen verran pieni ettei itsesuojeluvaisto ole vielä todellakaan kehittynyt :D

      Poista
  7. Ihana tyyppi!<3 ja älä syyllistä itseäsi! Meillä on molemmat tullut sängystä alas

    VastaaPoista
  8. Meillä esikoinen oli varovainen, rauhallinen ja harkitseva vauva, joten ei ole omakohtaista kokemusta ainakaan vielä, katsotaan millainen tästä toisesta tulee. Mutta piti kommentoida ihan vaan tuota Minaa, kun hän on ihan supersöpö pieni pallero! Niin hurmaava <3

    VastaaPoista
  9. Apua! Nyt jo nousi seisomaan :O Herranen aika! On se vaan jännä kuin paljon eroa voi olla ihan samanikäisissä lapsissa kun meiän Kirppu on ihan vauva<3 siis ei edes yritä nousta istumaan saatika seisomaan :D

    Tuohon putoamiseen niin älä syyllistä itseäsi<3 vahinkoja sattuu! Kukkis putosi aikanaan samalla tavalla ja on pudonnut isompanakin vielä ja sekä meidän että omasta sängystään. Kyllähän sitä tottakai pelästyy, mutta lapset on ONNEKSI yllättävän kovaa tekoa <3 onneksi selvisitte säikäyksellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on nämä kyllä niin erilaisia kaikki, olis se Minakin voinut vähän odotella eikä näin kiirehtiä! :D
      Joo onneksi selvittiin säikähdyksellä, hurja herätys vaan oli :o

      Poista
  10. Onpa valloittavan näköinen pimu! :) Ihana!
    Meillä ei ihan alkuun noin kova tahti ollut, mutta nyt olen ihan ymmälläni kun istumaan oppi reilu kaksi viikkoa sitten, niin heti perään oppi nousemaan ensin polvilleen ja nyt hakee jo suorille jaloille. Sekä se konttaus tuli myös. Kaikki samaan sössöön ja tää äiti on vähän pyörällä päästä kun pitäisi opetella itsekin ottamaan toinen vaihe silmään, että pysyy perässä ;)
    Ja kyllä huoli on kasvanut.. mutta ei ne silmät oikeasti ole selässä ja nukkuakin pitää.
    Nimim. huonoäiti fiiliksiä kun poika löi huulensa sohvapöytään ja vertahan siitä tuli :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sittenkun se lähtee niin taidot tuleekin nopeasti yksi toisensa jälkeen! Yritetään olla itsellemme armollisia <3

      Poista
  11. Täällä pieni mies ollut aikainen liikkuja. Vähän jänskättää tuleeko kuinka villi tapaus... Pyöri mahalta selälleen reilu 2kk, toiseen suuntaan 4kk. Ryömimään lähti 5kk. Seisomaan nousi n 6,5kk 'vasta' että teidän typyä perässä kyllä ;)

    Onpa Mina melkoinen pakkaus kun jo noin istua nököttää ja kiire on kova isoveikan perään. Siinä on kohta teillä(kin) puuhaa, kahden perässä juosta :) Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla että teidän pojastakin tulee aika villi tapaus siis! :D Mä olen jo ihan kauhuissani miten pulassa olen kohta näiden kahden kanssa :D :D

      Poista
  12. Meilläkin molemmat lapset on tippunut pää edellä sängystä sen jälkeen kun on ryömimään alkanut. Siinä vaiheessa tiedän kyllä siirtää omaan sänkyyn. Jotenkin se oma uni alkaa olla seniin verran syvempää sillon ettei enään joka liikahdukseen herääkkään. Ja se syyllisyys, osaan niin samaistua. :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon huomannut, että nukun nykyään paljon syvempää unta kuin silloin kun tyttö oli vastasyntynyt!

      Poista
  13. Meidän poika on aina ollut hirveän utelias ja touhukas, mutta oppi silti kävelemään ihan siinä "tavallisessa" 1-vuoden iässä. Kiivetä osasi kyllä tosi taitavasti jo ennen kävelyä. Siskoni vauva taas on muuten tosi rauhallisen oloinen tapaus, mutta alkoi kääntyillä nyt parikuisena. Jännä nähdä, onko tuo aikainen liikkuminen todella merkki aktiivisuudesta. Joskus on muuten aika ihanaa, kun muutkin ihmiset mainitsevat ääneen, että "hän on kyllä melkoinen energiapakkaus" tai vastaavaa. Tulee sellainen fiilis, etten kuvittele oman lapseni olevan sinkoilevaa sorttia, kun muutkin sen huomaavat. Tuntuu jotenkin oikeutetummalta olla välillä puhki tähän perässä pinkomiseen. Duracel-mallin taaperossa tuntuu kyllä olevan myös ihania puolia; meillä ei vierasteta tai istuta pelokkaasti sylissä leikkitreffeillä vaan kaikesta aktiviteetista, mitä vain ehtii ja jaksaa keksiä, otetaan kaikki mehut irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tuo sama, poika ei vierasta ketään ja menee aina reippaasti suoraan kaikkien vieraidenkin syliin :D <3

      Poista
  14. Tyttö lähti raahaamaan itseään käsillä 8,5 kk iässä. Ei varsinaisesti ryömivät koskaan. Kymmenkuisena ei noussut vielä konttausasentoon eikä istumaan. Konttaamaan lähti yhden vuoden jälkeen.

    VastaaPoista
  15. Vår lillkille föll också ur sängen när han var ca 6 månader. Han verkade först ändå må bra, men senare under dagen började han spy. Jag blev förstås jätteorolig och vid första hjälpen sa de att det var hjärnskakning. Vi fick order att väcka honom under natten och kolla pupillerna, då det fanns risk för hjärnblödning. Jag var livrädd, men han repade sig snabbt och var snart sig själv igen. De små liven och vilket grepp de tar om ens hjärta..

    VastaaPoista