29. marraskuuta 2016

KURKISTUS TULEVAAN KOTIIN


Voi että se ensimmäinen kerta kun menet omilla avaimilla omaan uuteen kotiin, avaat hitaasti oven ja astut varovasti sisään. Kun vastaan tuleva tuoksu ei ole vielä tuttu ja eteen avautuva näkymä tuntuu vielä vähän vieraalta, mutta samalla kuitenkin jo niin kotoisalta.

Ollaan siis vihdoin saatu avaimet uuteen tulevaan kotiimme ja tänään oli neuvolareissun jälkeen pakko käväistä talolla Minan kanssa ennenkuin ajeltiin hakemaan Miltonia kerhosta. Talo tuntui heti ihan erilaiselta kun siellä ei enää ollut edellisten asukkaiden huonekaluja vaan ihan tyhjää. Tänään oli myös täydellisen valoisa päivä, joten sain samalla otettua muutamat kuvat muistoksi ensifiiliksistä.

Me ryhdytään tässä melko pikaisesti sitten purkuhommiin, jotta saadaan vanhat jutut purettua uusien tieltä. Keittiö pitäisi vielä tilata aika pikapikaa, ettei tule ihan kamala kiire sen kanssa. Keittiösuunnitelma saatiin muuten melko helposti valmiiksi, mutta ei oikein millään meinattu tulla lopputulokseen työtason materiaalista. Vaihtoehtoina pyöriteltiin nimittäin kaikkia kolmea: laminaattia, puuta ja kiveä. Niin vaikeaa tehdä tällaisia päätöksiä, samalla kun pitäisi miettiä sekä ulkonäköä että käytännöllisyyttä.

Nyt talon ollessa tyhjänä huomasi myös tosi hyvin, että tuo vanha puulattia on oikeasti nähnyt jo sen verran elämää että sitä on kyllä ihan pakko ehostaa, mutta se olikin meillä värinsä vuoksi jo muutenkin remonttilistalla. Tuo kolmannessa kuvassa näkyvä avoin ovi on meidän vanhempien makuuhuoneen ovi ja olen kovasti haaveillut, että laitettaisiin siihen ikkunalliset pariovet. Ja arvaatte varmaan, että tuo valloittava tapetti ei tule tuohon jäämään. Mies muuten vihaa kaikenlaisia tapetteja, joten meillä tulee varmaan suurimmaksi osaksi seiniin ihan vaan valkoista maalipintaa. Lastenhuoneisiin haluaisin kyllä yhdet seinät jotain tehostetapettia. Se kuulemma sopii, mikäli tapetoin ne itse. Jännä nähdä mitä siitä tulee..

Lopputulos siis tulee olemaan aikalailla erityylinen mitä nyt, saa nähdä koska pääsen postailemaan valmiista kokonaisuuksista. Olisin muuten tosi kiinnostunut lukemaan postauksia liittyen vanhojen talojen remontointiin, joten mikäli sieltä löytyy kokemusta niin laittakaahan kommenttikenttään linkkiä!

SEURAATHAN BLOGIA JO FACEBOOKISSA?

25. marraskuuta 2016

NIITÄ TAVALLISIA KUULUMISIA





Melkein aina kun olen kysellyt teiltä postaustoiveita, olen saanut vastaukseksi että niitä ihan tavallisia arkikuulumisia. Jostain syystä unohdan aina niitä kuitenkin kirjoittaa ja ehkä sitä perusarkea tulee enemmän jaettua Instagramin puolella kuvien yhteydessä. No mitä meille sitten näiden uhmakiukkujen ja remonttijuttujen lisäksi oikein kuuluu?

Ihan hyvää meille oikeastaan kuuluu, tavallista lapsiperheen marraskuista arkea elellään joskin vähän poikkeavissa olosuhteissa. Päivät rytmittyvät Miltonin kerhon, ulkoilujen ja ystävien treffaamisen mukaan, aamut täyttyvät aktiviteeteista ja iltapäivät lapset nukkuvat. Tehdään samoja juttuja mitä aiemminkin, mutta meidän omaisuus kulkee tällä hetkellä Ikea-kasseissa ja matkalaukuissa ja syksyllä alkanut konmaritus-projektini on nyt kyllä totaalisesti jäissä.

Viikonloput ollaan aikalailla oltu jatkuvassa liikkeessä. Ollaan käyty valitsemassa laattoja ja suunnittelemassa tulevaa keittiötä, reissattu sukujuhlissa ja oltu polttareissa sun muuta. Sunnuntaina on varmaan pakko taas lähteä Ikeaan remonttijuttujen vuoksi, mutta huomenna olin suunnitellut viettäväni piiitkästä aikaa ihan kahdenkeskistä aikaa esikoiseni kanssa ja koska Miltonin mielestä tässä maailmassa ei vaan ole mitään yhtä siistiä kuin paloautot niin ajattelin viedä toisen paloturvallisuusviikon vuoksi järjestettävään Päivä Paloasemalla -tapahtumaan ja samalla voitaisiin käydä jossain syömässä, ihan vain me kaksi. Tuntuu niin hyvältä päästä antamaan sitä kahdenkeskistä huomiota vihdoin myös Miltonille, viimeiset kahdeksan kuukautta kun olen ollut niin kiinni Wilhelminassa.

Huomaan myös saaneeni taas otteen tästä blogista ja kesäisen kirjoitustukoksen jälkeen motivaatio on  noussut nyt kovasti ja tänne on taas helppo tulla kirjoittamaan. En tiedä johtuuko se tästä pimeästä marraskuusta vai yleisesti vähän stressaavasta muutosvaiheesta elämässä, mutta täällä ollaan viime aikoina menty aika syvällisissä tunnelmissa. Olen aiemminkin sanonut, että tällä blogilla ei ole koskaan ollutkaan mitän selkeää tiettyä tyyliä, vaan aiheet ja jutut vaihtelevat sen mukaan mistä kulloinkin tuntuu hyvältä kirjoittaa. Nyt on selkeästi ollut vaan aika avautua, mutta pian tunnelma varmasti muuttuu taas vähän kevyemmäksi ja alan kirjoittelemaan enemmän mm. remontiin ja sisustukseen liittyviä juttuja. Mutta sellaiseksihan tämä blogi tuli alunperinkin perustettua, aidoksi paikaksi missä pystyisin kirjoittamaan meidän elämästä ja niistä asioista mistä milloinkin tuntuu hyvältä kirjoittaa.

Ensi viikollahan blogi täyttääkin sitten kokonaiset 3 vuotta! Aika kauan on tullut tätä hommaa tehtyä ja on ollut niin kiva seurata minkä ihanan vakinaisen lukijajoukon tämä blogi on pikkuhiljaa näiden vuosien aikana saavuttanut. Mulla olikin ajatuksena kirjoittaa tästä bloggaus-aiheesta ensi viikolla vähän enemmänkin. Synttäreiden kunniaksi tiedossa on myös mm. kivoja arvontoja sekä blogin FB-sivulla että Instagramissa, joten pysykäähän sielläkin kuulolla.

SEURAATHAN BLOGIA JO FACEBOOKISSA?

20. marraskuuta 2016

TERVEISIÄ SOMEÄIDILTÄ

Kirjoittelen mielelläni syvällisiä ja puhutteleviakin tekstejä, mutta yleensä aiheet ovat ennemminkin omien sisäisten juttujeni ja arjen haasteiden läpikäymistä. En niinkään koe yleensä tarpeelliseksi kirjoitella sellaisia kantaaottavia tekstejä, vaan ennemminkin tuomaan esiin sitä aitoa ja rehellistä arkea mitä pikkulapsiperheen elämä oikeasti pitää sisällään. Olen tykännyt pitää blogini sellaisena positiivisen vuorovaikutuksen paikkana ja siksi kantaaottavat ja paljon erilaisia mielipiteitä synnyttävät tekstit ovat jääneet vähemmälle.

Helsingin kaupungin käynnistämä kampanja, jonka videolla korppi vie mennessään puhelinta räpläävän äidin lapsen, kolahti kuitenkin sen verran että päätin kirjoittaa vähän omia ajatuksiani aiheesta.


Välinpitämättömyys on tämän päivän väkivaltaa. Niinpäniin. Mitähän mieltä tästä oikeasti pitäisi äitinä olla? Oi kyllä, olen myöskin yksi näistä someäideistä joita kampanjassa niin kovasti syyllistetään.

Ennenkuin hankki lapsia, oli vielä sallittua somettaa ja notkua Facebookissa päivät pitkät. Sitä ei katsottu pahalla, koska silloin oli vastuussa vain omasta hyvinvoinnistaan ja toisinsanoen vapaa elämään elämäänsä niinkuin tykkäsi. Kun ensimmäinen lapsi syntyi, vastuu toisen ihmisen elämästä vyöryi niskaan ja oli aika siirtää omat tarpeet sivuun toisen tarpeiden tieltä. Tai ainakin olisi pitänyt. Itselläni ei somettaminen siihen kyllä loppunut, päinvastoin sitä sai vain uutta puhtia hommaan kun netistä alkoikin löytyä muita samassa elämäntilanteessa olevia ja samoja elämänmuutoksia läpikäyviä tyyppejä. Pitkät imetysmaratonit vauvan kanssa yksin kotona kuluivat helposti puhelinta räpläten, välillä vähän omatunto soimasi mutta sitä tuli silti jatkettua.

Tavallaan ymmärrän kampanjan perimmäisen idean ja tottakai kaikki äidin omat jutut, oli ne sitten liikuntaharrastuksia, viihteellä käymistä tai puhelimen tuijottelua on poissa siitä yhteisestä ajasta jonka lasten kanssa viettää. Poikani on miljoona kertaa ärsyyntynyt siitä, että sen sijaan että antaisin hänelle huomiota, mulla onkin meneillään somessa joku juttu joka vie hetkeksi huomion. Ja olen potenut siitä huonoa omaatuntoa monet kerrat. Olisihan se varmasti tärkeää olla 100% läsnä lasten kanssa aina kun he huomiota kaipaavat, mutta oikeasti, kyllä me äiditkin ollaan ihan tavallisia ihmisiä jotka kaipaavat myös niitä omia juttuja ja sitä tärkeää yhteyttä muuhun maailmaan minkä some ihan oikeasti nykyään tarjoaa.

Mitä tällä tarkoitan on, että oikeasti tuntuu aika epäreilulta verrata tätä niinkin isoon asiaan kuin väkivalta. Maailmassa kun tapahtuu lapsille niin paljon pahoja juttuja, joita ei mielestäni missään muotoa voi verrata äidin sometukseen niin kyllähän tämä tuntuu oikeasti vähän oudolta. Ja mitä tuohon tämän päivän-lausahdukseen tulee niin ihankuin ennenvanhaan vanhemmat olisi oikeasti yhtään sen enempää viettäneet aikaa lastensa kanssa, kyllä silloin taisi lapset leikkiä ihan suurimmaksi osaksi itsekseen. Just saying..

En itse tapaa päivittäin muita aikuisia ja meillä on tällä hetkellä autokin käytössä vain maksimissaan sen kaksi kertaa viikossa, joten olen oikeasti suurimman osan viikosta yksin lasten kanssa. Yhtenä päivänä tällä viikolla oltiin huonon sään takia koko päivä vaan sisällä ja illalla meinasin saada ihan kunnon ahdistuskohtauksen, koska tuntui vaan siltä että kaikki kaatui päälle. Ja kyllähän siinä tuli päivän mittaan kunnolla sometettuakin. Rehellisesti voin sanoa, että jos mulla ei olisi tätä blogia, Facebookin ryhmiä ja Instagramia niin tuskin tulisin olemaan kotona kovinkaan pitkään. Se pieni yhteys muuhun maailmaan nyt vaan on se mikä auttaa jaksamaan arjessa ja olemaan kahden pienen ihmisen käytettävissä aamusta iltaan ja päivästä toiseen.

Mitä mieltä te olette someäitiydestä? Podetteko huonoa omaatuntoa vai suotteko hyvillä mielin itsellenne myös omaa aikaa?

SEURAATHAN BLOGIA JO FACEBOOKISSA?

18. marraskuuta 2016

REMONTTISUUNNITELMIA

Täällä odotellaan edelleen avaimia omaan kotiin, mutta onneksi kahden viikon sisään meidän pitäisi viimein toivon mukaan ne saada. Alkuun eläteltiin toiveita, että päästäisiin jouluksi jo omaan kotiin mutta koska ei vielä olla päästy edes aloittamaan koko remonttia niin kyllähän se muutto nyt ensi vuoden puolelle väkisinkin menee.

Muutama viikko sitten käytiin kuitenkin talolla vähän mittailemassa paikkoja ja pohtimassa mitä kaikkea aletaan tekemään ja missä järjestyksessä. Itsehän olin käynyt siellä viimeksi kesällä vain sen yhden ainoan kerran näytössä ja mies hoiti yksin kaikki kuntotarkastukset yms. muut tarpeelliset käynnit ennenkuin tehtiin kaupat. Kyllä, luotto on kova.  Vähän jännitti nyt mennessä, että mitä jos talo ei tunnukaan yhtä kivalta kuin silloin kesällä, mutta kyllähän se tuntui edelleen. Paljonhan siellä on tehtävää, mutta edelleen oltiin yhtä viehättyneitä talon pohjaratkaisusta, tilavuudesta ja mietittiin vaan miten ihana koti me siitä "pienellä" tuunauksella saadaan. Ja koska tämä taloprojekti tulee olemaan suuri osa meidän arkea nyt seuraavien kuukausien ajan niin jonkin verran remppajuttuja tulee näkymään myös täällä bloginkin puolella.

kuvat: Laattapiste

Ensimmäinen mikä lähtee uuteen uskoon on ehdottomasti kylpyhuone ja täällä onkin nyt kuumeisesti pohdittu erilaisia laattavaihtoehtoja. Koska kylpyhuone on suht tilava niin tehdään sen yhteyteen myös kodinhoitohuone ja yksi arjen luksustekijä mitä odotankin jo kovasti on pesutorni. Kylpyhuoneen toiseen päähän sijoitetaan siis kodinhoitopuoli ja toiselle puolelle suihkut ja sauna. Rakastan kaikkea vaaleaa ja harmonista, mutta jostain syystä meitä kumpaakin kiinnostaisi tuoda tuonne alakerran kylpyhuoneeseen myös vähän tummempia maanläheisiä sävyjä ja ehkä jopa ihan mustaa. Kylpyhuone on aika matala eikä siellä ole ikkunaa, joten sellainen tummempi ja tunnelmallisempi ilme voisi ollakin aika kiva. WC:iden suunnitelmat on vielä vähän enemmän auki, mutta todennäköisesti yläkerran wc:stä tehdään hieman persoonallisempi (kuviollista laattaa jne.) ja alakerran wc:stä melko neutraali. 

kuvat: Ikea

Toinen iso remontti on keittiön uusiminen. Talossa on siis aivan ihanalla pohjaratkaisulla tilava avokeittiö-/olohuoneyhdistelmä, mutta keittiö kaipaa kyllä täydellistä uudistusta. Meille tulee tälläkin kertaa Ikea-keittiö, mutta pohditaan edelleen romanttisen ja vähän modernimman vaihtoehdon väliltä. Mies haluaisi enemmän romanttista, itse mietin ensin vetimetöntä valkoista VOXTORPia, mutta ihastuin nyt myös kovasti heidän harmaaseen BODBYNiin. Ollaan nyt viikonloppuna menossa Ikeaan suunnittelemaan ja päätöksiä pitäisi alkaa pikkuhiljaa tekemään, todennäköisesti jompaa kumpaa näistä valitaan. Harmonista yleisilmettä lähdetään jokatapauksessa hakemaan.

Eteinen on mielestäni tällä hetkellä liian epäkäytännöllinen ja todennäköisesti poistetaan sieltä tuulikaappi kokonaan. Sain hyvän vision ihanasta avonaisesta eteisestä, johon tulee laatta ja isot kaapistot. Yläkerran puulattia me hiotaan ja vahataan suht vaalealla sävyllä, tuskin kuitenkaan ihan valkoisella. Lisäksi mm. seiniä pitäisi ehostaa, maalata katto kauttaaltaan valkoiseksi, uusia lastenhuoneiden vaatekaapit ja suunnitella vaatehuoneeseen säilytyssysteemit. Ainoa mikä jätetään toistaiseksi rauhaan on alakerran takkahuone, sitä mietitään sitten joskus myöhemmin.

Vaikka tämä tulee varmasti olemaan stressaava projekti niin olen kyllä niin innoissani ja visioin vaan mielessäni miten kiva koti me tullaan tuosta saamaan. Mies on sanonut, että saan tehdä lopulliset päätökset kaikista laattavalinnoista yms. mutta tottakai mietitään tyyliä ja vaihtoehtoja yhdessä. Meillä on kyllä yllättävän hyvin tässä vuosien saatossa maku sulautunut yhteen eikä pahemmin tarvitse kinata värivalinnoista, ennemminkin meillä on vaan vaikeuksia valita kun erilaisia sävyjä tuntuu olevan niin paljon tarjolla. Mutta laittelen tännekin vähän sneak peek -kuvia talosta kunhan tässä pian saadaan ne avaimet.

Löytyykös sieltä muita, joilla remppajutut on lähiaikoina ajankohtaisia?

SEURAATHAN JO BLOGIA FACEBOOKISSA?

16. marraskuuta 2016

IHANA NOSH


Sunnuntaisten syvällisten pohdintojen vastapainoksi taas vähän lastenvaatepostausta, tällä kertaa ihanista NOSHin vaatteista. Karhuja ja raitaa, eikö olekin aivan ihania nämä uudet talvimalliston lastenvaatteet?

Pidin alkusyksystä ensimmäistä kertaa NOSH-vaatekutsut ja ihastuin tähän merkkiin todenteolla. Olin aiemmin kuullut vain positiivisia kommentteja NOSHin vaatteista, mutta omaa käyttökokemusta ei vielä ollut. Hankin tuolloin muutaman vaatteen kokeiluun ja nyt syksyn mittaan meille on kertynyt  NOSHia jo paljonkin. Eikä siis vain lasten vaatekaappeihin, vaan myös ihan omaanikin. Taidettiin siis tykästyä oikein kunnolla!

Tilasin tästä uudesta talvimallistosta aika monta vaatekappaletta lapsille, molemmille mm. tätä talvinallea ja raitaa. Milton sai ihanan vihreän huppupaidan ja mustavalkoiset legginsit ja Mina samanlaiset mutta puuteriroosan värisenä ja paidan sijaan tietysti bodyn. Näissä kuvissa tuo bodyn väri näyttää taittavan vähän beigeen, mutta on oikeasti enemmän juuri puuteriroosa. Nämä värisävyt osui kyllä just eikä melkein omaan makuuni, rakastan juuri tällaista puuteriroosaa ja tuollainen minttuun taittava vihreä on myös aivan ihana ja raikas. Ja mikä parasta, tykkään niin edelleen kaikesta sisarussamistelusta lastenvaatteissa, joten olihan nämä nyt aika suloisia.

Tykkään NOSHin vaatteissa erityisesti siitä, että vaatteiden kangas on sopivan jämäkkää mutta silti pehmeää ja tuntuu pysyvän hyvänä monien pesujen jälkeenkin. Ja vaatteet tuntuvat vielä niin kivoilta päälläkin. Muutaman vaatteen olen ostanut itselleni myös käytettynä ja niissäkin on muoto ja kangas pysynyt yhä vaan tosi hyvänä.

Löytyykö sieltä muita NOSHiin hurahtaneita?

SEURAATHAN JO BLOGIA FACEBOOKISSA?

13. marraskuuta 2016

ISÄ

Tarkoitus oli tänään kirjoittaa meidän lasten mahtavasta isästä, mutta tulinkin toisiin ajatuksiin ja päätin tarttua isänpäivä-aiheeseen vähän toisesta suunnasta. Tämä on aihe, josta en ole täällä puhunut aiemmin kuin vähän ohimennen ja tottapuhuen koko aihe on jo vuosia ollut omassa elämässäni sellainen asia, josta olen jostain syystä yleensä mieluummin vain vaiennut.

Mutta nyt haluaisin tästä puhua ja tänään ajattelin kertoa teille omasta isä-tytär-suhteestani.


Olen vanhempieni ainut yhteinen lapsi, mutta isälläni on myös toinen tytär eli mulla on myös isosisko. Vanhempani erosivat kun olin kuusivuotias ja siitä eteenpäin asuin vain äidin kanssa kaksin. Sen jälkeen en juuri ollut isäni luona pidempiä aikoja, tavattiin vain päivisin eikä kovinkaan säännöllisesti.

Isäni kuoli tapaturmaisesti mun ollessa yhdeksänvuotias. Muistan yhä kirkkaasti sen hetken kun mulle kerrottiin mitä oli tapahtunut, juoksin omaan huoneeseeni ja hautauduin sänkyyn itkemään. Koko tapahtuma oli aika traaginen ja vaikka isäni ei enää pitkään ollut ollut päivittäin meidän perheen elämässä mukana niin kyllä se 9 vuoden ikäiseen tyttöön jätti ison jäljen. Vuoden verran purin pahaa oloa koulussa ja yritin ymmärtää, kunnes vihdoin alkoi helpottamaan. Isää ei enää ollut ja sen kanssa oli vaan opeteltava elämään. Totuus oli kuitenkin, että isä oli tavallaan ollut poissa jo paljon kauemmin.


Olen monesti kertonut kuinka huono itsetunto mulla nuorena on ollut ja vielä aikuiseksi kasvettuani ja omilleni muutettuani olin tosi arka tyttö, jolla oli vaikeuksia luottaa itseensä ja omiin kykyihinsä. Vasta nyt olen tajunnut miten suuri merkitys omalla isä-suhteellani on ollut oman identiteettini kehitykseen ja miten erilaiset lähtökohdat on ollut kun ei ole ollut sellaista oikeasti rakastavaa ja huolehtivaa isää tukemassa. Tottakai olen aina rakastanut isääni pienestä saakka, mulle hän oli aina huippu vaikkei oikeasti ehkä ollutkaan. Mutta niin se vaan menee, lapselle omat vanhemmat ovat aina rakkaita.

Kaikesta huolimatta olen päässyt tähän pisteeseen missä nyt olen ja saanut oikeastaan kaiken sen mistä olen elämässä haaveillutkin. Saanut täydellisen perheen ja oppinut arvostamaan myös itseäni. Olen edelleen suorittaja ja vähän kontrollifriikki, saatan välillä vaatia sekä itseltäni että läheisiltäni liikoja. Mutta paljon olen myös oppinut ja tuntuu, että vuosi vuodelta olen pikkuhiljaa opetellut tuntemaan itseäni paremmin ja uskallan nykyään tehdä niitä asioita joista oikeasti nautin.


Muutama viikko sitten kävin isäni haudalla, en ollut käynyt siellä aikoihin. En oikein koskaan ole oppinut käymään hautausmailla, mutta nyt tuli jotenkin tosi hyvä olo ja hyvä fiilis siitä että menin. Toivon vaan, että oma isäni olisi näkemässä miten upeita asioita olen elämässäni saavuttanut, miten ihanat lapset ja perheen olen saanut. Ja että kaikesta huolimatta olen pärjännyt hyvin.

Tänä isänpäivänä olen kiitollinen ja onnellinen, että lapsillani on isä joka päivittäin tekee meille ruoat valmiiksi, tulee kotiin sovittuina aikoina, rakentelee legoilla töistä tullessaan ja lukee esikoiselle iltasadun joka ilta. Isä, joka pitää huolta.

SEURAATHAN JO BLOGIA FACEBOOKISSA?

11. marraskuuta 2016

PIKKUNEITI 7KK


Neidin 7 kuukauden kehityskuulumiset meinasi kokonaan unohtua, mutta nyt niitä vihdoin. Mun vauvani on jo reilusti yli puolivuotias, ajatella. Aika hurjaa.

Tässä kuussa ei olla oltu neuvolassa mittailemassa, mutta lääkärissä pyörähdettiin ja saatiin lähete kasvututkimuksiin (syistä kerroinkin aiemmin tässä postauksessa). Meillä odottelee nyt aika lastenpolille joulukuun alussa ja sitä ennen pitäisi käydä otattamassa tytöltä iso liuta erilaisia verikokeita. Tiedän jo ammattinikin puolesta mitä se tämän ikäisellä tulee olemaan, joten ahdistaa jo valmiiksi ja paljon.

Pituutta tuskin on tässäkään kuussa paljoa tullut, mutta muuten meidän Mina on kehittynyt tosi hyvin. Hän ei viihdy enää makuuasennossa, vaan istuskelee ja nykyään jo enimmäkseen myös seisoo tukea vasten. Mina leikkii mielellään paikallaan, mutta konttailee kyllä huoneesta toiseen jos tylsistyy tai näkee kauempana jotain mielenkiintoista. Mina nukkuu päivässä kahdet päiväunet ja öisin herää kerran tai kaksi. Öisin ei nukahda ilman maitoa, mutta nukahtaa yleensä samantien tankattuaan mahan täyteen. Hän ei käytä edelleenkään tuttia ja nukahtaa päivisin yleensä sohvalla syliin ja iltaisin itsekseen sänkyyn.

Mina on tosi rauhallinen tyttö ja ehkä maailman tyytyväisin vauva. Hymyilevä ja aurinkoinen, mutta luonteeltaan vähän varovaisempi kuin isoveljensä. Hän ei tee itsestään suurta numeroa, vaan puuhailee usein vaan omia juttujaan kaiken muun hälinän keskellä. Toisaalta tyttö osaa kyllä myös ilmaista tunteitaan ja mikäli jostain suuttuu niin osaa kyllä sen myös kertoa. Ihan herkästä hän ei kuitenkaan hätkähdä. Tyttö viihtyy tuttujen sylissä hyvin, vieraiden kasvojen edessä vakavoituu vähän alkuun. Mina leikkii mielellään leluilla, mutta vauvalelujen sijaan tykkää enemmän isoveljen pikkuautoista, duploista ja kaikenlaisista pehmeistä hanskoista ja muista. Ihan ykköslelut on kuitenkin ehdottomasti Miltonin siniset Ryhmä Hau -aamutossut, joita tyttö saattaa pyöritellä käsissään vaikka kuinka kauan.

Onhan hän nyt aivan ihana tyyppi, ja meille kaikille niin mahdottoman tärkeä.

Tässä vielä neidin aiempia kehityskuulumisia: WILHELMINA 2KKKOLMEKUINEN4 KUUKAUTTAWILHELMINA WIISIKUINENPUOLI VUOTTA SITTEN ♥

SEURAATHAN JO BLOGIA FACEBOOKISSA?

9. marraskuuta 2016

HELPPOA JA TERVEELLISTÄ LASTENRUOKAA

Haluatteko kuulla paljastuksen? Tässä se tulee: meillä ei olla viimeiseen kuukauteen tehty mitään soseita itse, vaan ollaan hankittu kaikki vauvanruoat valmiina. Ollaankin nyt mukana Ella's Kitchenin ja Lifien kampanjassa, jossa päästiin maistelemaan erilaisia hedelmä- ja vihannessoseita ja saatiin testiin ihania värikkäitä pusseja täynnä hyviä ja terveellisiä makuja.


Meidän arki on nyt tosiaan kiireistä ja aikalailla normaalista poikkeavaa. Meillä ei myöskään nyt väliaikaisasunnossa asustellessamme ole ollut käytössä pakastinta mihin ruokia säilöä, joten vauvanruokienkin tekeminen on samalla jäänyt ja olen päättänyt päästää itseni tämän asian suhteen vähän helpommalla. Mutta onneksi hyviä, maistuvia ja monipuolisia soseita saa valmiinakin.

Meidän tyttösen lempiherkkua ovat ehdottomasti hedelmäsoseet. Liharuoatkin maistuvat jotenkuten, mutta hedelmäsoseet menevät aina paremmin kaupaksi. Mina syö tällä hetkellä viisi ateriaa päivässä: aamulla puuroa, lounaaksi jotain lihaa yms. sisältävää ruokaa, välipalaksi hedelmää, päivälliseksi taas liharuokaa ja iltapalaksi puuroa.


Syötävät määrät vaihtelevat ruoan maun ja koostumuksen mukaan, välillä tyttö saattaa syödä isomman satsin ja välillä vain muutaman lusikallisen. Silloin tällöin sormiruokaillaan, mutta se on vielä sen verran harjoittelua että menee ennemminkin maistelun puolelle eikä oteta siitä vielä paineita (toisinsanoen ruoat päätyvät joko ruokalapun sisään tai lattialle). Tyttö on syönyt jo muutaman kuukauden ajan kiinteitä, mutta syöminen on kuitenkin vielä paljon vähäisempää mitä esimerkiksi isoveljellä jo tämän ikäisenä oli.

Ollaan nyt maisteltu saamiamme soseita eri mauissa ja tyttö tykkää kyllä kovasti. Olin myös innoissani huomatessani, että testiin saamistamme tuotteista osa sisältää hedelmämakujen lisäksi myös erilaisia vihanneksia ja saan näin helposti lisättyä pienen päivittäistä vihanneksensaantia. Ella's Kitchenin vihannes- ja hedelmäsoseita löytyy yhdistelminä banaani-omena, persikka-ananas, porkkana-omena-palsternakka, mansikka+omena, bataatti+kurpitsa+omena+mustikka sekä parsakaali+päärynä+herneet. Tuotteet ovat 100% luomua eivätkä ne sisällä esimerkiksi ylimääräistä vettä. Pussit on ihanan värikkäitä ja niihin on helppo tarttua pienillä käsillä. Näistä on helppo syöttää myös lusikalla, mikäli lapsi ei vielä osaa itsenäisesti syödä suoraan pussista.


Vauvan lisäksi erilaiset juotavat soseet on olleet ahkerassa käytössä myös meidän taaperolla. Laitan usein pojalle kerhoevääksi esimerkiksi leivän ja juotavan soseen / smoothien ja Milton tykkää niistä kovasti. Nyt vallan innostuin myös tarjoilemaan näitä vihanneksia sisältäviä soseita ihan kotonakin pojalle, meidän 2-vuotiasta kun ei saisi tällä hetkellä oikein millään syömään mitään kasviksia tai vihanneksia (paitsi porkkanaa), mutta sosemuodossa kaikki tuntuvat menevän kaupaksi paremmin kuin hyvin ja poika on innoissaan kun saa valita mieleisensä värisen sosepussin.

Käykäähän hei myös osallistumassa Ella's Kitchenin Facebook-kilpailuun! Kilpailuun pääsee osallistumaan jakamalla kuvan omasta ruokailuhetkestä ja kilpailussa arvotaan 3 voittajaa, joista kaksi saa Ella's Kitchenin tuotteita sisältävän eväskassin ja yksi voittaa sekä eväskassin että PAPU-vaatesetin. Kilpailu on voimassa 29.11. klo 21 saakka.

Onko Ella's Kitchenin soseet teille tuttuja?

Yhteistyössä Ella's Kitchen

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

2. marraskuuta 2016

LÄMMINTÄ LASTEN TALVEEN

Tänä vuonna talvi yllätti ja olin jättänyt lasten talvihaalarihankinnat ihan viime tinkaan. Villa-asusteet meillä hankittiin jo alkusyksystä, mutta toppahaalareiden kanssa pohdin ja jahkailin niin kauan, että juuri ja juuri saatiin ne kotiin ennen kuin lumi saapui. Eilen Miltonin puistokerhon piha tosin oli jo täyttynyt ensilumesta ja vähän nolona vein pojan kerhoon vk-vaatteissa, toppahaalari kun odotteli vasta postissa eikä meille asti ollut vielä lunta tullut. Tänään lumi kuitenkin saapui viimein meillekin ja pakkohan sitä oli käydä vähän ulkona ihmettelemässä ennenkuin alkoi ihan kunnolla pyryttämään.

Lasten ulkovaatetuksessa tykkään kauniista sävyistä ja malleista, mutta tärkeintä on että vaatteissa on lämmin ja hyvä olla ja liikkua. Erityisesti ulkovaatteissa panostan mielelläni laatuun, joka kestää myös kulutusta. Edellisten vuosien talvivaatteet ja -asusteet olen saanut myytyä hyvin eteenpäin ja tytön haalarin ostin itsekin nyt käytettynä.


Minan talvihaalarin hankkiminen osoittautui tänä vuonna erityisen haastavaksi. Yksi 74-kokoinen haalari meillä kävi jo kääntymässä, mutta olin arvioinut koon ihan väärin ja se olikin liian iso, joten myin sen sitten eteenpäin. Tämän ihanan violetin Ticket to Heavenin haalarin löysin Facebookin kirppikseltä 68-koossa ja se osoittautui onneksi mitoiltaan paremmaksi. Onhan tämäkin vielä reilu, mutta paremmin käytettävissä jo nyt ja menee varmasti hyvin koko talven yli. Muhkea ja pehmeä, mukavanoloinen haalari.

Neidin pipo on Gugguun nauhallinen merinovillapipo ja tykkään näistä niin paljon, ne on vaan niin nättejä, lämpimiä ja hyvin istuvia eikä korvat pääse vilkkumaan ja paleltumaan. Käsissä Minalla on ollut toistaiseksi vaan villatumput ja jotkut lämpimämmät talvihanskat pitäisi vielä hankkia, kaikki vaan tuntuvat olevan vähän liian suuria tytön minikäsiin. Jalkineita neidillä ei vielä ole, villasukilla ja töppösillä mennään siihen asti että lähtee kävelemään ja sitten hankitaan ihan kunnon kengät. Hän kyllä tosin jo siihen tahtiin keikkuu pystyasennossa, että talvikenkien osto tulee varmaankin vielä tänä talvena olemaan ajankohtaista. Villahaalarina Mina käyttää Miltonin aikaisen äitiyspakkauksen valkoista villahaalaria, joka jäi mitoituksensa vuoksi silloin kokonaan käyttämättä.


Miltonille tilasin täksi talveksi Reiman (Reimatec Stavanger) toppahaalarin. Haussa oli tarpeeksi lämmin ja kulutusta kestävä, mutta samalla myös joustava sekä helposti puettava haalari. Ainakin näin ensituntumalta tämä haalari on materiaaliltaan paljon kivempi kuin meidän viimevuotinen Polarn O. Pyretin talvihaalari, joka oli paksumpi ja vähän liian vaikea pukea. Tykkään Popin vk-vaatteista tosi paljon, mutta viime vuotinen toppa oli vähän pettymys. Sitä edellisenä talvena kokeiltiin myös Moloa ja siitä tykkäsin kovasti, sitä meinasin tilata nytkin Miltonille, mutta heillä ei sitten ollutkaan tänä vuonna mitään erityisen kivaa väriä ja tämä maastonvihreä taas oli jotenkin niin kiva.

Talvikengiksi tilasin Arauto RAPin ehkä maailman ihanimmat jalkineet ja varsinaisiin ulkoleikkeihin ja kerhoon meiltä löytyy sitten Vikingin core tex -talvipopot. Hanskat on Reiman talvihanskat ja villahaalarina pakkasille on Kivatin villapuku, molemmat viimevuotisia. Miltonin pipo ja huivi on myös Gugguulta ja halusin nyt hänellekin ottaa tämän nauhallisen pipoversion, koska en kestä sitä että korvat vilkkuvat pipon alta pakkasella. Nyt pitäisi toisen pysyä lämpimänä talven tuulissa ja tuiskuissa.

Millaisia talvivaatteita te suositte ulkoilevilla lapsilla?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA