2. marraskuuta 2016

LÄMMINTÄ LASTEN TALVEEN

Tänä vuonna talvi yllätti ja olin jättänyt lasten talvihaalarihankinnat ihan viime tinkaan. Villa-asusteet meillä hankittiin jo alkusyksystä, mutta toppahaalareiden kanssa pohdin ja jahkailin niin kauan, että juuri ja juuri saatiin ne kotiin ennen kuin lumi saapui. Eilen Miltonin puistokerhon piha tosin oli jo täyttynyt ensilumesta ja vähän nolona vein pojan kerhoon vk-vaatteissa, toppahaalari kun odotteli vasta postissa eikä meille asti ollut vielä lunta tullut. Tänään lumi kuitenkin saapui viimein meillekin ja pakkohan sitä oli käydä vähän ulkona ihmettelemässä ennenkuin alkoi ihan kunnolla pyryttämään.

Lasten ulkovaatetuksessa tykkään kauniista sävyistä ja malleista, mutta tärkeintä on että vaatteissa on lämmin ja hyvä olla ja liikkua. Erityisesti ulkovaatteissa panostan mielelläni laatuun, joka kestää myös kulutusta. Edellisten vuosien talvivaatteet ja -asusteet olen saanut myytyä hyvin eteenpäin ja tytön haalarin ostin itsekin nyt käytettynä.


Minan talvihaalarin hankkiminen osoittautui tänä vuonna erityisen haastavaksi. Yksi 74-kokoinen haalari meillä kävi jo kääntymässä, mutta olin arvioinut koon ihan väärin ja se olikin liian iso, joten myin sen sitten eteenpäin. Tämän ihanan violetin Ticket to Heavenin haalarin löysin Facebookin kirppikseltä 68-koossa ja se osoittautui onneksi mitoiltaan paremmaksi. Onhan tämäkin vielä reilu, mutta paremmin käytettävissä jo nyt ja menee varmasti hyvin koko talven yli. Muhkea ja pehmeä, mukavanoloinen haalari.

Neidin pipo on Gugguun nauhallinen merinovillapipo ja tykkään näistä niin paljon, ne on vaan niin nättejä, lämpimiä ja hyvin istuvia eikä korvat pääse vilkkumaan ja paleltumaan. Käsissä Minalla on ollut toistaiseksi vaan villatumput ja jotkut lämpimämmät talvihanskat pitäisi vielä hankkia, kaikki vaan tuntuvat olevan vähän liian suuria tytön minikäsiin. Jalkineita neidillä ei vielä ole, villasukilla ja töppösillä mennään siihen asti että lähtee kävelemään ja sitten hankitaan ihan kunnon kengät. Hän kyllä tosin jo siihen tahtiin keikkuu pystyasennossa, että talvikenkien osto tulee varmaankin vielä tänä talvena olemaan ajankohtaista. Villahaalarina Mina käyttää Miltonin aikaisen äitiyspakkauksen valkoista villahaalaria, joka jäi mitoituksensa vuoksi silloin kokonaan käyttämättä.


Miltonille tilasin täksi talveksi Reiman (Reimatec Stavanger) toppahaalarin. Haussa oli tarpeeksi lämmin ja kulutusta kestävä, mutta samalla myös joustava sekä helposti puettava haalari. Ainakin näin ensituntumalta tämä haalari on materiaaliltaan paljon kivempi kuin meidän viimevuotinen Polarn O. Pyretin talvihaalari, joka oli paksumpi ja vähän liian vaikea pukea. Tykkään Popin vk-vaatteista tosi paljon, mutta viime vuotinen toppa oli vähän pettymys. Sitä edellisenä talvena kokeiltiin myös Moloa ja siitä tykkäsin kovasti, sitä meinasin tilata nytkin Miltonille, mutta heillä ei sitten ollutkaan tänä vuonna mitään erityisen kivaa väriä ja tämä maastonvihreä taas oli jotenkin niin kiva.

Talvikengiksi tilasin Arauto RAPin ehkä maailman ihanimmat jalkineet ja varsinaisiin ulkoleikkeihin ja kerhoon meiltä löytyy sitten Vikingin core tex -talvipopot. Hanskat on Reiman talvihanskat ja villahaalarina pakkasille on Kivatin villapuku, molemmat viimevuotisia. Miltonin pipo ja huivi on myös Gugguulta ja halusin nyt hänellekin ottaa tämän nauhallisen pipoversion, koska en kestä sitä että korvat vilkkuvat pipon alta pakkasella. Nyt pitäisi toisen pysyä lämpimänä talven tuulissa ja tuiskuissa.

Millaisia talvivaatteita te suositte ulkoilevilla lapsilla?

SEURAA BLOGIA BLOGLOVINISSAFACEBOOKISSA TAI INSTAGRAMISSA

14 kommenttia:

  1. Näyttää lämpimiltä!ja ihanan värikkäitä olematta kuitenkaan räiskyviä. Tuo Reiman puku on kyllä kiehtova:) millaset pojat jalassa olevat kenkulit on tarkemmin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kengät on Arauto RAPin kengät, löytyy mm. Pikkujalat -verkkokaupasta :)

      Poista
  2. Mä suosin hyviä teknisiä ominaisuuksia! Vedenpitävyys täällä suomen talvessa on yksi aivan ehdoton! :) mikään ei ole kamalampaa kuin kuravaatteet toppapuvun päällä :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekniset ominaisuudet on kyllä tosi tärkeät tällaisessa ilmastossa, niistä en näköjään tajunnut edes mainita :D

      Poista
  3. Meiltä löytyy tuo Reiman haalari kans, mutta violettina (koossa 92, pelkään ettei mene koko talvea). Laitoin sen tänään likalle ekaa kertaa päälle, kun täällä oli pari astetta pakkasta ja hento lumipeite. Eilen meni vielä villapuvussa ja välikausihaalarissa ja olin huolissani tarkeneeko. Onneksi neiti on lämminverinen, eikä ollut viluinen ollut. Mutta meillä tuo haalari on poltellut jo pitkään kaapissa, kun ostin sen Reiman liikkeestä muuttomyyntialesta. Olipas ihana päästä vetään se päälle. :)

    Vuosi sitten meillä oli vielä ulkona kävelemistä reenaavalle reilut 1-vuotiaalle edullinen HM:n toppahaalari ja se ajoi asiansa todella hyvin ja oli lämmin. Vaikka olikin muhkea, niin ei ollut silti tönkkö.

    Kenkinä suosin sellaisia, jotka ovat joustavia. Inhoan sellaisia tönkköpohjaisia kenkiä ja se joustavuus on mulle ykkösperiaate ostaessa. :) Kauluriksi pitäksi hankkia kivat-merkkinen kauluri, koska ne säilyttää kivasti muotonsa ja suojaa kunnolla kaulaa. Jotkut kaulurit, kun lörpsähtävät!

    Ihania hankintoja teillä kyllä! Nuo Gugguun pipot on supersöpöt, mutten raaski itse maksaa sitä hurjaa hintaa vaikka varmasti laadukkaat ovatkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivalta kuulostaa :) mäkin ajattelin vielä hankkia pojalle jonkun kaulurin ja varmaan vielä kypärämyssytkin koville pakkasille jostain. Gugguun pipot ja huivit on on kyllä hintavia, mutta ne on tällä hetkellä niin suosittuja että sain meidän viime vuoden käytetyistä malleista myydessä miltei saman hinnan millä itse ostin uutena!

      Poista
  4. Söpöjä kuvia lapsista ja vaatteet väreiltään rauhallisia.Maastonvihreä vaihteeksi tosi kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää maastonvihreä miellyttää tällä hetkellä munkin silmää jotenkin tosi paljon :)

      Poista
  5. hihii täällä oli tytöllä viime vuonna tuo sama Ticket pinkkinä ja nyt on violettina tuo sama Reiman :) molempiin oon kyl ollu tyytyväinen!

    VastaaPoista
  6. Suosin itsekin Reimaa, toppahaalareissa. Nyt tilasin Polarn o Pyretiltä toppapuvun ja oli eilen ekaa kertaa testissä ja on ollut kyllä hyvä! Heh, Oliver suuttui kun riisuttiin toppapuvun pois.

    Talvivaatteisiin kannattaa aina satsata! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tähän asti ollut Reimaa vain asusteissa, mutta tämä haalari vaikuttaa kyllä ihan superilta!

      Poista
  7. Meillä mennään ihan vaan äitiyspakkauksen varusteilla ainakin helmikuuhun saakka, kunnes hoito alkaa. Meidän vajaa yksi vuotiaalle se pakkauksen haalari on just sopivan iso ja vaunuissa nukkuessa on pakkauksen toppatöppöset ja -tumput, muuten ulos mentäessä meillä on Jonathanin toppahanskat ja ne ainakin tuntuu tosi hyviltä kun saa kiristettyä kunnolla ranteen ympärille niin ei pääse tippumaan. Pipona meillä on mummin kutoma ihana nallepipo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä kuulostaa. Itsekin käytin tässä syksyllä paljon isoveljen aikaisen äitiyspakkauksen syyshaalaria kun se oli sopivasti nyt pikkusiskolle sopiva. Tänä vuonna me ei otettukaan uutta äitiyspakkausta. Ja mummien kutomat jutut on parhaita, mekin saatiin juuri lasten famolta ihania villasukkia ja hanskojakin on pian sieltä tulossa :)

      Poista