3. joulukuuta 2016

KOLME VUOTTA BLOGGAUSTA


Lapset ovat mulle kaikki kaikessa. Vaikka koen päivittäin huono-äiti fiiliksiä, riittämättömyyden tunnetta, omaan liian usein lyhyen pinnan ja venymättömät hermot niin silti asetan nuo kaksi aina etusijalle, kaikessa. Välillä jopa niin, että unohdan omat tarpeeni ja väsähdän kun en vaan muista huolehtia itsestäni ja omasta jaksamisestani. Once you bring kids into the world, it's not about you anymore. Vaikka oikeasti tiedostankin, että oman jaksamisen kannalta on kyllä muistettava huolehtia lapsien lisäksi itsestäkin eikä unohtaa omia harrastuksia ja tärkeitä juttuja.

Blogi on ollut mulle se oma rakas juttu, jota saan työstää arjen keskellä, suunnitella ja toteuttaa. Ja tällä viikolla tämä tuotokseni täytti jo kolme vuotta. Yhteenkasvettu, tuo hetken mielijohteesta keksitty ja muotoiltu nimi, josta mulla on aina ollut vähän ristiriitaiset fiilikset. Nimi on tuntunut aina samalla vähän nololta, mutta silti jotenkin osuvalta juuri meidän elämään enkä oikeastaan muuta nimeä tälle blogille osaisi enää kuvitellakaan. Jos tässä vaiheessa lähtisin vaihtamaan nimeä niin se olisi sitten suoraan aika perustaa myös uusi blogi vanhan tilalle.



Blogi on kulkenut mukana koko äitiyteni ajan, aina esikoisen raskauden puolivälistä saakka. Elänyt vahvasti mukana meidän elämän ylä- ja alamäissä jo niin kauan etten oikein enää osaisi edes kuvitella millaista arki ilman blogia edes olisi. Viime kesänä sain ensimmäistä kertaa kunnon kirjoitustukoksen ja loppukesästä pohdin jopa koko blogin lopettamista, koska tuijottelin aina vain tyhjää tekstikenttää ja jostain syystä kirjoittaminen ei vain millään meinannut sujua. Onneksi päätin kuitenkin jatkaa, sillä nyt olen saanut tästä taas kiinni ja tämä on alkanut tuntua taas yhtä kivalta touhulta kuin aina ennenkin. Olen saanut taas kiinni omasta tyylistäni kirjoittaa.





Kolme vuotta sitten blogilla oli vain muutama lukija ja vaikka alkuun aloinkin kirjoittamaan tätä vain itseäni varten niin kyllähän sitä lukijakunnan karttuessa alkoi pikkuhiljaa kunnolla innostua siitä että meidän jutut alkoivat kiinnostaa muitakin ja tänne pikkuhiljaa löysi yhä enemmän porukkaa. Olen aina kirjoittanut blogia pääosin harrastuspohjalta ja se on antanut vapauden kirjoittaa asioista mitkä itse olen kokenut tarpeellisiksi. Välillä olen kirjoitellut tiheämmin ja välillä harvemmin. Musta on kuitenkin kiva, että olen saanut blogin kautta aina silloin tällöin myös työjuttuja ja tämän voi ehkä sanoa olevan jonkinmoinen epäsäännöllinen sivutyö.

Tässä vuosien saatossa bloggaamisesta on tullut opittua paljon ja olen huomannut, että ainakaan itselläni lukijamääriin yms. oman blogin kiinnostavuuteen lukijoiden silmissä ei ole vaikuttanut niinkään tiheä postaustahti vaan enemminkin se mitä tänne kirjoittaa. Varsinkin nyt viimeksi loppuraskauden aikaan ja Wilhelminan synnyttyä lukijoita tuli yhtäkkiä aika paljon lisää. Kirjoitin joskus jopa päivittäin, mutta nykyään ei olisi sellaiseen edes mahdollisuutta ja kirjoitustahti on rauhoittunut siitä aika paljon. Tykkään kuitenkin blogin tämänhetkisestä tyylistä enemmän, kirjoitan aina kun on oikeasti asiaa ja jätän sellaiset täytepostaukset kokonaan tekemättä. Ja aion kyllä tehdä tätä niin kauan kun hyvältä tuntuu.



Siinä missä viime vuonna blogi täyttyi paljolti raskausaiheisista postauksista, tänä vuonna postaukset ovat pyörineet enimmäkseen lasten ympärillä. Blogin myötä olen innostunut valokuvauksesta ja nykyään tykkään kovasti kuvata erityisesti lapsia, siksi blogissanikin on paljon kuvia omista lapsistani. Miltonin vauva-aikana en pitkään laittanut pojasta tänne mitään kasvokuvia, mutta nykyään en enää näe asiaa samalla vaan koen että ne ovat lopulta ihan vaan kuvia.

Sen sijaan olen viime aikoina miettinyt paljonkin lapsista ja heihin liittyvistä jutuista kirjoittamista ja luulen, että tästä eteenpäin tulen vähän tarkemmin miettimään millaisia asioita tänne kirjoitan ja miten tarkkaan. Olen kertonut avoimesti meidän pahasta uhmasta ja siihen liittyvistä arjen haasteista, koska se nyt vaan hallitsee tällä hetkellä niin vahvasti meidän arkea joten tuntuisi oudolta vain vaieta siitä kokonaan. Muutamia postauksia olen kuitenkin nyt laittanut täältä kokonaan piiloon, koska näin jälkikäteen on tuntunut että ne ovat ehkä sittenkin liian henkilökohtaisia jättää blogiin loputtomiin. En siltikään kadu että olen niistä puhunut. Ja vaikka jonkun silmään saattaisi vaikuttaa, että tuon avoimesti koko meidän elämän tänne blogiin niin ei se ihan niin ole, on paljon lapsiin ja meidän koko perheeseen liittyviä asioita mistä en koskaan täällä tule kirjoittamaan.


Mutta ihanaa, että te olette siellä ja luette meidän juttuja. Kesällä kun meinasin laittaa pillit pussiin koko blogin kanssa, sain blogin eri kanaviin ihania kommentteja ja tajusin, että enhän mä tätä oikeasti halua lopettaa. Onhan tämä nyt vaan niin kiva harrastus. Joten kiitos, että olette siellä ja jaksatte kommentoida.

Keräsin tähän postaukseen kuvia tältä vuodelta, arkisia hetkiä näistä kahdesta päivänsäteestä. Omia suosikkikuviani, joista suurin osa ei koskaan ole tainnut tänne blogiin edes päätyä. Vielä ehditte myös osallistumaan blogin synttäriviikon kunniaksi järjestettäviin Puine NY pupuviiriarvontaan blogin Facebookissa ja  BEIBAMBOOn lastenvaatearvontaan Instagramissa.

Millaisia blogeja te tykkäätte lukea?

SEURAATHAN BLOGIA JO FACEBOOKISSA?

2 kommenttia: