20. maaliskuuta 2017

KURKISTUS KOTIIN



Täällä me nyt asutaan, omassa kodissa. Pitkän evakon jälkeen tuntuu ihan mielettömän ihanalta kun on taas omat huonekalut ja tavarat käytössä ja on saanut alkaa laittelemaan tavaroita pysyvästi paikoilleen. Ihan mutkattomasti tämä meidän muutto ei ole sujunut ja paljon on vielä tehtävää, mutta onneksi ollaan nyt kuitenkin täällä ja ollaan pystytty asettautumaan kodiksi. Meillähän ei muuttaessa ollut myöskään yhdenyhtä säilytyskaappia täällä ja nyt vasta saatiin viikonlopun ikea-reissulta hankittua säilytyskaapit lastenhuoneeseen ja meidän vanhempien vaatehuoneeseen säilytyskokonaisuudet. Eteisestä uupuu vielä liukuovikaappi mutta pikkuhiljaa..

Siellä on kuitenkin jo odoteltu, että päästäisin teitäkin vähän jo kurkistamaan meidän kotiin ja päätin aloittaa esittelyn sieltä missä alkaa olla jotakuinkin valmista eli keittiöstä. Ennen remonttia keittiö oli hyvin persoonallinen turkooseine kaappeineen ja keltaisine lasikaappeineen. Haluttiin tuoda kaikinmuodoin lisää valoa keittiöön ja ruokailutilaan, joten päädyttiin valkoisiin kaapistoihin. Itseäni on jo jonkinaikaa kiehtonut modernin ja vanhan yhdistely ja lopputulokseen olen kyllä tyytyväinen.

Halusin keittiöön mahdollisimman paljon säilytystilaa ja lisäksi myös laskutilaa tasoille, joten päädyttiin ottamaan lisäksi myös saareke ja voin jo nyt alle kahden viikon käyttökokemuksella sanoa, että kannatti! Lisäksi saareke samalla erottelee keittiötä vähän ruokailutilasta. Keittiö on ihana kaikessa yksinkertaisuudessaan ja sopii tähän taloon tosi kivasti. Välitilaan tehtiin nyt ihan vaan maalilla pikaratkaisu, ehkä jossain vaiheessa siihen voisi keksiä jotain ekstraa. Keittiö hankittiin Ikeasta.

Muuten koti onkin sitten vielä aika kesken, josko nyt viikonloppuna saataisiin viimein vaatteet säilytykseen ja pois kasseista. Meidän Wilhelmina täyttääkin sitten perjantaina jo vuoden! Meidän oli alunperin tarkoitus juhlia 1-vuotissynttäreitä tulevana viikonloppuna, mutta jouduinkin nyt valitettavasti perumaan juhlat remonttiin liittyvistä syistä. Onneksi tyttö ei vielä omista juhlistaan juurikaan mitään ymmärrä ja ensi kuussa onkin sitten jo Miltonin 3-vuotissynttärit niin taidetaan vaan jossain vaiheessa kevättä yhdistää lasten synttärit yksiksi isoiksi juhliksi.

SEURAATHAN JO BLOGIA FACEBOOKISSA?

10 kommenttia:

  1. Niin upea keittiö!😍

    VastaaPoista
  2. Kylläpä teillä näyttää ihanalle! On se jännä miten valkoinen tai vaaleat värit tuovatkin sitä valon sekä avaruuden tuntua. Huomasin sen konkreettisesti meidän lattioissa, kun vaihoidoimme viikko sitten tummat kellertävä koivuparketti vaaleaan vinyyliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Valoa haluttiinkin tänne kovasti lisätä, tämä oli aika pimeähkö ennen kun kaikki oli tummempaa puuta :) Vaalea tosiaan tuo kivasti valoa!

      Poista
  3. Ihanan valoisaa ja valkoista :) Odotan niin innolla, että me saadaan ostettua nykyinen koti omaksi ja päästään keittiöremontin kimppuun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keittiösuunnittelu on kyllä kivaa kun pääsee toteuttamaan omia ideoita! :)

      Poista
  4. Kivalta näyttää! Lattiakin jossain kuvassa niin uudenkiiltävän näköinen että peilikuva heijastuu siitä 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo maali on tosiaan kiiltäväpintainen! Arkahan tämä valkoinen maalattu lattia on, että kokoajan sitä saa kyllä olla pesemässä :D

      Poista