26. huhtikuuta 2017

NEITI 1-VUOTIAS


Niin vaan kokonainen vuosi vierähti ja meidän neidistä tuli 1-vuotias! Kahdentoista kuukauden aikana pienestä vauvasta kasvoi päättäväinen ja touhukas pieni taapero.

Käytiin alkukuusta neuvolassa mitoilla ja hakemassa rokotuksia. Pituutta on nyt lähtenyt hiljakseen taas tulemaan ja painoa tullut nyt vähemmän, mutta toki neiti liikkuukin paljon enemmän. Ja silti: miten hyvä ruokahalu näin pienellä voikaan olla! Tyttöä ei tarvitse kahta kertaa pyytää ruokapöytään ja toiselle maistuvat niin lihat kuin kasviksetkin, lähes kaikki mitä ollaan tarjottu. Mima syö kaiken itse, välillä harjoittelee lusikan kanssa mutta mieluiten sormiruokailee.

Ihan vähän aikaa sitten tyttö siirtyi nukkumaan isoveljen kanssa samaan huoneeseen ja tämä osoittautui ihan parhaaksi ratkaisuksi. Neiti alkoi samantien nukkumaan täysiä öitä aamuun asti ja samalla Miltoninkin unillekäyminen hieman rauhoittui. Uskon, että heillä on toisistaan turvaa ja vaikuttavat viihtyvän yhdessä.

Imetys meillä on jatkunut edelleen. Tavoittelin vuoden mittaista imetystä ja se täyttyi! Nyt ollaan aika paljon vähennelty jo imetyskertoja, tällä hetkellä päivisin enää muutamia kertoja. Itse olisin valmis jo lopettelemaan, mutta nuo muutamat kerrat ovat vielä tosi tärkeitä tytölle, joten katsellaan nyt vielä ihan rauhassa.

Meidän Mima on ihan mahtava tyyppi ja ihanaa huomata kuinka se oma persoonallisuus tulee koko ajan vaan vahvemmin esiin. Meillä asustaa iloinen 1-vuotias, joka ei kovasti ujostele, tietää mitä tahtoo ja myös osaa siitä selkeästi ilmoittaa, tykkää kovasti tutkia ja touhuta, mutta on kuitenkin liikkeissään rauhallisempi tapaus kuin vilkas veljensä. Mima rakastaa nukkeja & pehmoleluja ja niiden hoitamista ja tykkää kovasti mm. musiikista ja tanssahtelusta.

3 kommenttia:

  1. Söpö yksivuotias siellä! :) Meillä myös 1v typy ja omaan huoneeseen siirtäminen oli meilläkin todella hyvä juttu! Musiikista täälläkin pidetään ja hän aina alkaa heti heilumaan musiikkia kuullessa. On nää tän ikäiset vaan niin söpöjä toheltajia :D

    VastaaPoista
  2. Hei ja onnea 1-vuotiaalle! Vauhdilla ne vuodet kiiruhtaa, mukana ei meinaa pysyä! Vuosi sitten kirjoitin pojalleni kirjeen hänen täyttäessä vuoden, nyt toisen vuoden tullessa täyteen viime viikolla, tein saman. Tsekkaa, jos joudat! Aurinkoista kevättä :)

    http://juhaniteras.blogspot.com/2016/04/isan-kirje-1-vuotiaalle.html

    VastaaPoista